Arjen luovuutta

Kun aloin opiskella tekstiilisuunnittelua lukion jälkeen 90-luvun lopulla, minulla ei ollut muuta käsitystä tulevaisuuden ammatistani kuin ajatus siitä, että halusin suunnitella kauniita ja käytännöllisiä tekstiilejä. Olin siis aikamoinen taivaanrannanmaalari ja eikä minulla oikeasti ollut käsitystä siitä, mitä suunnittelijalta vaaditaan.

Vaikken ole tekstiilisuunnittelun parissa kokopäivätöitä tehnytkään, on nykyinen työni oikeastaan luonnollinen jatkumo tekstiilisuunnittelija- ja opettajaopinnoilleni. Lisäksi käsitykseni luovuudesta on laventunut vuosien varrella ja mielestäni luovuus näkyy arjessani joka päivä. Tarvitsen päivittäin työssäni kekseliäisyyttä ja luovaa ongelmanratkaisukykyä, työtehtävästä ja projektista on edettävä ketterästi toiseen ja samalla tartuttava toimeen. Työssäni on rutiineja ja puurtamista, mutta samanaikaisesti tarvitaan jatkuvaa päätöksentekoa, kekseliäisyyttä ja avointa ajattelua. Sitten aina välillä työtehtävissäni pilkahtaa pieni siivu sitä perinteistä hauskaa luovuutta, sellaista vapautta, jona luovuuden 18-vuotiaana, juuri kuvataidelukiosta valmistuneena käsitin. Viime syksynä sain tehtäväkseni suunnitella suosikkisukkalankaamme raitavärit.

Yksi suosituimmista työpaikkani maahantuomista langoista on sukkalanka Ville. Ville on perussukkalanka, joka sopii suomalaisten neulojien suosimiin paksuihin saapassukkiin. Suunnittelin alunperin yksivärisen Villen värikartan ja melkein vuosi sitten päätimme, että haluamme yksivärisen Ville-langan seuraksi moniväriset Raita-Villet. Raidoittuvat sukkalangat ovat olleet suosittuja jo monta vuotta ja Raita-Villeen päätimme ottaa väritykset, jotka ovat selvästi raidallisia ja sopivat monenlaiselle sukankuluttajalle. Mietin värejä muiden töiden ohella ja lomassa, sitten yhtenä päivänä viime syksynä valitsin väriyhdistelmät. Tein muutaman lopullisen väriluonnoksen, joille näytettiin vihreää valoa. Suunnitteluprosessi ei siis ollut mystisen taiteellinen vaan enemmänkin käytännöllinen ja nopea. Toisaalta siihen samalla yhdistyy vuosien kokemus lanka-alalta ja hyvä värien taju (oma kehu, paras kehu).

Mutta että olenkin tyytyväinen lopputulokseen! Yleensä raidoittuvat langat ovat mielestäni vähän hankalia, koska useimmiten raitavärien joukossa on värejä joista en välitä. Nyt tykkään kaikista näistä viidestä värivaihtoehdosta, tietty, koska olen suunnitellut ne itse. Eikä neljässä muussakaan vikaa ole :)  Raita-Villeistä on suunniteltu neulottavaksi sukkia ja raitojen leveys on 2-3 kerrosta naisten sukkakoon 48 silmukalla. Sateenkaarilankoja on markkinoilla paljon, mutta halusin Ville-sateenkaaresta lempeän lämpimän värisen ja mielestäni onnistun siinä. Oma suosikkini on kuitenkin tuo kuningatarhillomainen violettisävyinen.

Raita-Villet saapuivat vihdoin Suomeen vihdoin pari viikkoa sitten. Nyt käytän törkeästi omaa blogiani mainostamiseen ja vinkkaan, että vielä tänään kaikissa Lankamaailmoissa Raita-Villet ovat tutustumistarjoushintaan 2 kerää 10€. Helsingin Lankamaailmassa ja verkkokaupassa tarjous on voimassa vielä huomenna sunnuntaina 12.6.

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 5: Islayn saarella

Tämä kirjoitus on viides osa hi-taas-ti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Olimme mieheni Niken kanssa Skotlannissa viime kesäkuussa (ihan kohta tulee kohta vuosi täyteen reissusta :D ).  Jollet ole lukenut aikaisempia postauksiani reissusta, kannattaa ne lukea ensin: osat  1, 23 ja 4. Tämä postauksen jälkeen on vielä pari osaa jäljellä, huh!

Reportaasini Islayn osalta ei ole aivan puolueeton: jos voisin vapaasti päättää mihin Skotlannissa muuttaisin, olisi se paikka Islayn saari. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta saaren fiilis on vaan niin sopiva. Mikä Islayn saaresta sitten tekee niin ihmeellisen? Sitä onkin sitten vaikeampi selittää.  Varsinkin kun ottamissani kuvissa saari ei näytä juuri miltään. Alla olevassa kuvassa on Bowmoren lahti, jonka toisella puolella siintää Bowmoren kaupunki. Luonnossa valo lahden yläpuolella oli pastellisen kuultavaa, ja se teki kaikesta niin kaunista, että tunsin pakahtuvani. Valon lisäksi saaren luonto on ihmeellinen: se vaihtelee kanervanummista vehreisiin laidunmaihin ja lehtomaisiin metsiin.

Matkamme Islayn saarelle alkoi yövyttyämme mantereen puolella Port Appinissa. Suuntasimme auton nokan kohti etelää, piipahdimme Obanin kaupungissa Oban-viskitilaamossa ostoksilla ja olimme hyvissä ajoin lauttasatamassa Tarbertissa, josta lähtee lautta Islaylle Port Askaigiin. Tarbert-nimisiä paikkoja on muuten Skotlannissa hämmentävän monta: sana tarkoittaa kapeaa maakaistaletta esim. saarien välissä (suom. kangas).

Islayn saarelle pääsee kätevästi joko lautalla (matka-aika n. 1,5 tuntia) tai sitten lentäen Glasgow’sta. Autolautat ovat edullisia, siistejä ja niillä matkustaa mielellään. Oma (vuokra-)auto Islaylla on aika pakollinen, jos haluaa liikkua eri puolilla saarta. Etäisyydet eivät ole superpitkiä, mutta eivät nyt ihan käveltävissäkään. Polkupyörä olisi tosi kätevä, jollei ikuinen vastatuuli haittaa. Saarella on tosin myös mahdollisuus vuokrata itselle kuski+auto, mikä ei ole yhtään hullumpi juttu, jos ajatteli käydä viskitislaamoissa enemmänkin maistelemassa.

Islaylla suurin osa yöpymispaikoista on Bowmoressa, joka on saaren pääkaupunki. Bowmore on kuitenkin enemmän kylä kuin kaupunki, katuja on vain muutama. Yövyimme Bowmoren keskustassa tosi pittoreskissa The Island Bear Bed & Breakfast -majoituksessa. B&B oli tosi symppis ja voisin hyvin yöpyä siellä uudelleenkin.

Tämä oli näkymä B&B -huoneemme ikkunasta, talojen takana häämöttää Bowmoren lahti:

Bowmoren kylä on rakennettu rinteeseen, ylimpänä on kirkko ja hautausmaa:

Parhaiten Islay tunnetaan viskitislaamoistaan ja taitaa olla tärkein syy sille miksi saarelle ylipäätään matkailijat tulevat (myönnän, olimme mekin viskin perässä). Tällä hetkellä tislaamoita on kahdeksan: Ardbeg, Bowmore, Bunnahabhain, Bruichladdich, Caol Ila, Kilchoman, Lagavulin ja Laphroiag. Kävimme näistä viidessä.

Caol Ila -tislaamosta minulle ei ollut etukäteen mitään mielikuvaa, koska en ollut aikaisemmin ainakaan muistaakseni juonut tislaamon viskejä. Nikke varasi meille kuitenkin jo etukäteen suklaata ja viskiä -tastingin tislaamossa ja maistelu osoittautui ihan mahtavaksi. Tastingissä oli neljä viskiä ja niille kaveriksi neljä erilaista käsintehtyä suklaakonvehtia. En valitettavasti muista suklaantekijän nimeä, mutta skotlantilaisesta yrityksestä on kysymys. Meidän lisäksemme maistelussa oli vain yksi amerikkalaispariskunta ja Caol Ilan edustaja Justina veti maistelun tosi kiinnostavasti. Tapahtuman jälkeen kävi ilmi, että Justina on kotoisin Liettuasta ja hän on opiskellut suomea Suomessa jonkin aikaa. Pieni on Eurooppa!

En tiedä johtuuko Caol Ilan loistavista viskeistä, onnistuneesta tastingista vai tehtaanmyymälässä henganneesta Sushi-kissasta, mutta Caol Ilan viskit tekivät sellaisen vaikutuksen, että edelleen lempiviskini on Caol Ila Moch eli pehmeän lempeä aamuviski.

Kävimme myös tottakai Laphroigilla, jonka viskit ovat savuisuudessaan suosikkejani. Mutta Laphroigilla ei käyty vain viskin takia vaan myös perimässä maavuokraa. Tislaamon erikoisuus on se, että kun on rekisteröitynyt Laphroigin maanomistajaksi, voi tislaamolla käydessään käydä perimässä vuosittaisen vuokratulon (=pieni viskipullo) ja voi käydä merkitsemässä oman maatilkkunsa eli neliöjalan turvesuolle. En voi muuta kuin kunnioittaa Laphroigin markkinointia: alunperin tislaamo osti soisen maa-alueen sen vuoksi, että sillä sijaitsee tislaamon vedensaantipaikka ja vedensaanti haluttiin turvata. Nyt se sitten tuottaa iloa lukuisille viskientuasiasteille eli “maanomistajille”. Meidänkin oli toki käytävä laittamassa liput pläntille.

laphroaig onnellinen maanomistaja

Ardbeg-tislaamossa kävimme tislaamokiertokäynnillä, jossa käytiin läpi Islay-saaren viskihistoriaa ja tislauksen eri vaiheet. Oppaamme oli hyvä tarinankertoja ja viihteellisen kiertokäynnin jälkeen saimme vielä maista Corrywreckania, herkullisen savuista viskiä, joka on saanut nimensä Jura- ja Scarba-saaren välissä pyörivästä ikuisesta vesipyörteestä.

Kaikki tislaamot sijaitsevat rannalla, koska ennen raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset tehtiin tislaamoiden omista laitureista. Jokaisen Islay-tislaamon rannanpuoleisessa seinässä on tislaamon nimi jättimäisin kirjaimin, että laivat erottivat jo kaukaa oikean laiturin.

DSC_1677-2

Piipahdimme myös Bowmoren ja Bunnahabhainin tehtaanmyymälöissä ja kävimme kuvaamassa jo vuonna 1983 suljetun Port Ellen -tislaamon pihalla. Nykyään Port Ellenissä mallastetaan ohraa viskiä varten.

Tässä kohtaa on muuten mainittava, että tislaamojen tehtaanmyymälät olivat kautta Skotlannin aikamoinen pettymys. En tiedä mistä johtuu, mutta tehtaanmyymälöissä myydään lähinnä isoja pulloja perusviskejä ja erilaista oheiskrääsää, kuten t-paitoja, fleece-takkeja ja lippiksiä sun muuta (kuka noita mainosvaatteita oikeasti haluaa?!). Paras pienten, 1-2dl:n viskipullojen valikoima löytyi matkallamme Edinburghista: The Whisky Experiencen kauppa ja yläkerran baari ovat käymisen arvoisia.

Mitä muuta tekemistä Islaylla sitten on kuin viskitislaamot? Viskin maistelun ja luonnon ihailun lomassa voi käydä vaikka toimivassa kutomossa. Islay Woollen Mill Company on legendaarinen kutomo, joka on valmistanut kankaita elokuvien puvustuksiin ja nauttii myös brittikuninkaallisten suosiota.

Kutomo on tosiaan oikea kutomo, eikä mikään näytöspaikka. Yläkerrasta löytyi sekalainen varasto kankaita ja mallikirjoja ja alakerrassa on kauppa, jossa on myynnissä esimerkiksi huiveja ja pienempää lahjatavaraa. Kutomossa ei ole montaa työntekijää, mutta väki esittelee rakennusta ja kutomon toimintaa mielellään. Itseasiassa menin itse sen verran sekaisin tuota kangasvarastoa tutkiessani, että meidän piti tulla seuraavana päivänä uudelleen käymään, en vaan osannut päättää ensimmäisenä päivänä mitä ostaisin. Seuraavana päivänä sitten löysin pakanlopun harmaata liituraidallista villakangasta, jonka kutomo oli valmistanut Harrisons of Edinburghille. Sain kankaan ihan törkyhalvalla ja vasta kotona tutkin, että kangas on Multi-Millionaire -sarjaa ja luultavammin jotain luksusvillasekoitetta (which was nice!).

Loimet kankaisiin luodaan yläkerrassa ja lasketaan alas kutomoon lattiassa olevan luukun kautta. Kutomon koneet ovat kohtuullisen rustiikkisen näköisiä, mekkala oli myös aika kova.

Portnahavenin kylään, Islayn läntisimpään kärkeen kannattaa ajella maisemien ja kylän edustalla uivien hylkeiden takia. Itse hengasin lähinnä autossa, kun Nikke otti kuvia filmikamerallaan (alla oleva kuva on tosin minun ottamani ja nuo pienet pisteet ovat hylkeenpäitä, ei kiviä). Olin lukenut etukäteen, että hylkeet ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niin ne tosiaan olivat! Hylkeet kuulemma tulivat lähemmäksi, kun rannassa istui paikallaan. Hylkeet näyttivät tosi huvittavilta, kun päät vaan hyppivät kovassa aallokossa kuin poijut.

Portnahavenissa kannattaa syödä lounasta tai päivällistä. Kylässä on pikkuruinen pubi, jonka ruokaa kehutaan niin netissä kuin matkaoppaissakin. An Tigh Seinnse -pubin hampurilaiset olivat kieltämättä herkulliset. Muuten Islayn saaren ruoka- tai pubitarjonta ei kummemmin sykähdyttänyt. Bowmoren Lochside Hotelin ravintolassa ruoka oli ok ja viskivalikoima oli hyvä.

Nikkeä nauratti, kun auton vauhtia piti hiljentää vähän väliä, että pystyin kuvaamaan luonnonihmeitä. Onneksi Islayllä on muuta liikennettä vähän, kaksi autoa on jo ruuhka. Karitsojen tunnelmat näyttävät olevan alla olevassa kuvassa “Helvetti, nyt ne pysähtyivät!”. Pakko muuten todeta, että ruohikolla oleva valkoinen ei ole roskaa, vaan lampaanvillaa. Lampaanvillaa  ja -kakkaa tuntuu olevan koko Skotlanti täynnä. Tosin niin on lampaitakin.

DSC_1590-2

Islayn saarella riitti tosiaan kuvattavaa, erilaisia kotieläimiäkin oli jos jonkinmoisia. Näimme saarella tosi kummallisia valkomustia lehmiä, joiden rodun opin vasta kuukausi takaperin, ne ovat kuulemma skottilaista Belted Galloway -alkuperäisrotua. Lisäksi saarella on alpakoita, jotka laidunsivat tyytyväisenä lampaiden kanssa. Emme käyneet Tormisdale Croft Craft -myymälässä, mutta olettaisin, että alpakoilla oli tekemistä kyseisen liikkeen kanssa. Kate Davies on kirjoittanut myymälästä seitsemisen vuotta sitten.

Kuten jo mainitsin, Islayn luonto on vaihtelevaa, myös jylhempiä paikkoja löytyy. Matkalla Bunnahabhain-tislaamolle pysähdyimme syömään eväitä kukkulalle, josta oli näkymä Juran saarelle. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä myös Juralla, koska sinne pääsee Port Askaigin lauttarannasta kätevästi lossilla. Vähän liian tiukan aikataulun takia päätimme jättää Jura-seikkailun tällä kertaa väliin.

Samalla kukkulalla näin myös matkan ensimmäiset isot ohdakkeet. Tämä olikin ainoa kerta, kun kuvasin Skotlannin kansalliskukkaa:

Vielä vähän saaren historiaa. Kävimme tutustumassa Islayn saaren muinaiseen pääpaikkaan Finlagganiin. Finlaggan on itseasiassa saari samannimisessä järvessä ja se on ollut saarten “kuninkaiden” (Lord of the Isles) pääpaikka jossain ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteessa. On kiinnostavaa ajatella miten erityyppinen paikka Skotlannin saaret olivat silloin. Silloin meri ei erottanut, vaan toimi enemmänkin nopeana ja tehokkaana matkustusväylänä.

Finlagganin kupeessa on historiakeskus, jossa ainakin viime kesänä oli aika hämmentävä, mutta samaan aikaan viihdyttävä opasrouva. Kyseinen rouva oli intohimoinen Skotlannin itsenäisyyden kannattaja ja toi sen meille turistiparoillekin aika selvästi ilmi, vaikkemme mitään kysyneetkään. Onneksi paikalle tuli seuraava pariskunta, jota opas pääsi seuraavaksi valistamaan.

Jos käsitin oikein, saaressa sijaitsevat näyttävimmät rauniot (kuten nämä kuvassa olevat) ovat myöhemmältä ajalta olevia maatilan rakennuksia, mutta saarten kuninkaiden ajaltkin jäänteitä löytyy.

SAMSUNG CSC

Islayn saarellakin aika loppui aivan kesken! Olimme siis saarella kaksi vuorokautta, mutta ohjelmaa olisi keksinyt helposti viikoksikin.

Nämä hurmaavat westiet partioivat lauttarannassa, kun odotimme lauttaa takaisin mantereelle. Epäilen kyllä, että tätä kaksikkoa kiinnosti ihmisten sijaan enemmänkin lauttaa odottelevien matkailijoiden pitsa-annokset.

Continue Reading

Huivi Mirjamille

Tämän huivin ensimmäisen version olen neulonut jo kesällä 2013, mutta viime syksynä päätin vihdoin kirjoittaa ohjeen huiviin ja nimetä huiviohjeen isänäitini kunniaksi, koska Isäni äidin Mirjam Urmaksen piti viettää satavuotissynttäreitään joulukuun alussa viime vuonna. Valitettavasti elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut: mummoni loukkasi itsensä pahasti kaatuessaan marraskuussa ja muutaman viikon sairaalahoidossa sinniteltyään hän menehtyi kolmea päivää vaille satavuotiaana. Onnitteluhuivi sijaan neuloin mummolleni lahjaksi aikomani huivin loppuun muistohuivina. Huivimallin nimi on siis Mirjamin muisto.

Tässä mummoni viimeisessä hänestä ottamassani kuvassa äitienpäivänä viime vuoden toukokuussa. Mummoni pystyi kaatumiseensa saakka asumaan avustetusti kotonaan.

Emme olleet kovin läheisiä mummoni kanssa, mutta hän oli silti minulle tärkeä henkilö. Tunnistan itsessäni samoja luonteenpiirteitä kuin mummossani oli, olen herkkä murehtimaan ja pomotan vähän liiankin helposti läheisiäni. Tietyllä tavalla mummoni oli viimeinen linkkini menneeseen maailmaan. Hän on sukumme viimeinen, joka muisti Muolaan pitäjän Kannilan kylän Kannaksella, viimeinen, joka osasi kasvattaa pellavan ja käsitellä sen kuiduksi ja edelleen ohueksi suutarin pikilangaksi saakka. Mummoni oli elämänsä loppuun saakka kiinnostunut maailmanmenosta, viime syksyn poliittiset kriisit saivat hänet avaamaan radion keskellä yötäkin kuullakseen tuoreimmat uutiset. Toivon, että jaksan olla itse aina yhtä kiinnostunut ja utelias.

Ohjeessa on vaihtoehtoinen yksivärinen ja kaksivärinen huivi. Pahoittelen viluisennäköistä ja kananlihalla olevaa mallia, mutta näitä kuvia otettaessa viime marraskuussa oli aika jäätävän kylmä.

Lanka: valitsin kumpaankin, yksi- ja kaksiväriseen huiviin langaksi Onion Nettle Sock -villanokkossekoitelangan, johon olen aika ihastunut. Lanka on rapsakkaa pinnaltaan, mutta kuitenkin pehmeää ja pingottuu huiviksi kauniisti. Puikot: 3,5mm pyöröpuikot (pituus 80cm tai 100cm on riittävä).

Huivin ohje on simppeli: huivi aloitetaan niskasta ja neulotaan päävärillä, kunnes toinen 50 gramman kerä on melkein loppu. Sitten aloitetaan pitsireunus. Kaksiväriseen huiviin pääväriä menee alle kolme kerää ja kuvioväriä alle kaksi kerää. Yksiväriseen huiviin riittää neljä kerää.

Huiviohje on nyt ladattavissa: suomeksi Mirjamin muisto -huivi (pdf) ja englanniksi Memory of Mirjam Shawl (pdf).

Samalla mallilla neulottuja huiveja on muuten kertynyt useampi, kaksi alinta huivia olen neulonut itsevärjäämästäni villasilkkisekoitteesta:

Tässä samalla esittelen mekkoni, joka sekin on vanhan kaavaan kierrätystä. Kyseessä on Pauline Alicen Eliana-leninki, mutta ilman pääntien halkiota. Kangas on Jättirätistä nyt syksyllä ostamaani viskoosisekoitetta  (80% viskoosi, 20% polyesteri) ja  olin taas vähän jännän äärellä kangasta leikatessani: olin ostanut kangasta paitaan, en mekkoon, mutta lopulta sain kankaan riittämään myös taskupusseihinkin. En tiedä, onko muilla ompelijoilla sama juttu, mutta mä olen aina hirveän tyytyväinen, kun saan venytettyä kankaan käyttöä paljon pidemmälle kuin mihin kangas “oikeasti” riittäisi. Tykkään Eliana-kaavasta tosi paljon, tein tämän harmaan version samoilla muutoksilla kuin vihreän leningin tästä postauksesta.

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 4: Skyen saarella

Matkustin mieheni Niken kanssa ympäri Skotlantia parin viikon ajan viime vuoden kesäkuussa ja tämä kirjoitus on neljäs osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Lue osat 1, 2 ja 3. Tässä postauksessa pääsemme sumuiselle, mutta oi niin kauniille Skyen saarelle.

 

 

Ulko-Hebrideiltä suuntasimme siis matkamme lautalla Skyen saarelle. Skye on kuuluisimpia saaria (tai paikkoja ylipäätään) Skotlannissa ja enkä ihmettele sitä lainkaan. Saari on luonnoltaan jylhää ja mystistä, vesiputoksia ja korkeita vuorenhuippuja riittää. Turismin kannalta saarella on yksi suuri etu: Skye on yhteydessä manner-Skotlantiin siltayhteyden kautta eli saarella voi käydä ihan päiväseltäänkin, vaikka en oikein ymmärrä mitä järkeä muutaman tunnin piipahduksessa olisi. Meidänkin kahden päivän pysähdyksemme oli turhan lyhyt, emme ehtineet nähdä kuin valittuja paloja saaren monimuotoisesta tarjonnasta.

Sää suosi meitä Skotlannin reissun ensimmäisen viikon ajan, ollen epätavallisen lämmintä ja aurinkoista, vaikkei mistään helteistä voinut Ulko-Hebrideillä puhuakaan. Sisä-Hebrideille saapuessamme säätuurimme loppuikin: Skyella ensimmäinen ilta oli vielä kohtuullisen poutainen, mutta seuraavana aamuna alkoi koko päivän kestävä kaatosade, joka peitti koko saaren sumuun. Olimme ajatelleet, että vietämme kokonaisen päivän vaellellen saarella, käyden Fairy Pools -vesialtailla ja nauttien ulkoilmasta. Suunnitelma muuttuikin autoajeluun ja B&B:stä kerättyjen esitteiden perusteella valikoituihin ennaltasuunnittelemattomiin kohteisiin, mikä ei todellakaan ollut loppujen lopuksi huono juttu.

Yövyimme saaren ainoan kaupungin, Portreen liepeillä. Portreen satama on tosi pittoreski  ja noista värikkäistä taloista saa tuoreimmat Fish and Chipsit ikinä (muistaakseni sinisestä tai vihreästi talosta [mieheni muistaa “varmasti”, että sinisestä], ihan nakkikioskimeiningillä). Muuten Portree ei ole erityisen kiinnostava paikka. Se on hyvin pieni kaupunki ja hyvin täynnä muita matkaajia.

 

 

Sadepäivän ohjelmassa meillä oli ensimmäisenä Taliskerin tislaamossa käynti. Talisker oli tislaamoista ensimmäinen, jossa pysähdyimme enemmänkin kuin vain myymälässä piipahtamisen verran (Speysiden viskialueen läpi oikeastaan vain ajoimme). Talisker on iso tislaamo ja se näkyi myös kiertokäynnissä. Kun myöhemmin sai vertailupohjaa Islay-saaren tislaamojen kierroksiin, oli esittely ihan hyvä, mutta ei mikään superihmeellinen. Kierroksella käydään viskin tislaamisen vaiheet läpi ja lopuksi saa pienen hömpsyn (skotlantilaisittain wee dram) viskiä maisteltavaksi.

Iltapäivästä vesisade vain yltyi ja päädyimme autossa tutkimaan majapaikastamme nappaamiamme esitteitä. Päätimme käväistä Skyeweavers-kutomossa, joka olikin sitten ihan mahtava sadepäivän löytö! Kutomo on alunperin englantilaisen pariskunnan eli Rogerin ja Andrean pitämä ja Roger esitteli yrityksen toimintaa mielellään. Paikalle oli löytänyt pari muutakin turistia eli onneksi ei tullut sellaista oloa, että häiritsisimme työpäivää kamalasti.

Kutomo on ehkä vähän mahtipontinen sana, koska oikeasti Skyeweaversilla on yhdet, Harrisin saarelta ostetut, modernit poljinpuut. Kuten kerron Harris Tweed -postauksessa, modernit Harris Tweed -puut toimivat samanlaisilla polkimilla kuin polkupyörä. 1990-luvun alussa kehitetyt modernit tweed-puut ovat kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Roger korosti, että vaikka puut ovatkin Harrisilta ja samanlaisia käytetään Harris Tweedin kutomiseen, he eivät voi kutsua omia villakankaitaan Harris Tweediksi, koska Skye on osa Sisä-, ei Ulko-Hebridejä. Skyeweaversin käyttämä villa tulee Skotlannin ja Englannin rajalta ja valmiit kankaat myös matkaavat viimeisteltäväksi (pestäväksi ja käsiteltäväksi, että ne saavat kauniin “huopamaisen” pintansa) Yorkshireen. Skyeweaversin tuotteet ovat kauniita ja todella hyvin viimeisteltyjä tuotteita ja minun oli toki ostettava itselleni polkuvoimalla valmistettu huivi. Ja sainpa minäkin kokeilla kutomista. Suoritustani vahtii Roger.

 

 

 

Löysimme samalta suunnalta saarta (niinikään esitteen ohjaamana) ihan mahtavan lounaspaikan: Stein Inn on Skyen vanhin majatalo ja se välittyy tunnelmasta. Ruoka oli mainiota myös matkaseuran mielestä.

 

 

Flyerin ansiosta (esitteitä siis todella luetaan) löytyi myös seuraava vierailukohteemme eli lankakauppa. On sinänsä huvittavaa, että en ollut Skyeltä ennen reissuamme etsinyt tekstiilialan yrityksiä, koska ajattelin, että keskitymme saarella sen upeaan luontoon. Mutta näemmä tekstiilialan yritykset tulevat maagisesti minun luokseni: sadesään ja esitteen ansiosta löysimme ehkä syrjäisimmän lankakaupan ikinä. Lähelle Steiniä, aivan maailman reunalla, keskellä ei-mitään, sijaitsee Shilasdair, joka myy upeita luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Lisäksi myynnissä on lähilankaa, nappeja ja neulepaketteja. Kaupassa on myös pieni näyttely luonnonväreistä.

 

 

 

 

 

Onneksi seuraavana aamuna ilma oli vähemmän sateinen ja pääsimme käymään Fairy Pools -altailla. Altaat ovat tainneet saada nimensä altaiden veden turkoosista sävystä, jota en saanut ikuistettua kameralla, mutta altaat todella olivat turkooseja. Putouksille kannattaa lähteä aikaisin aamulla, koska silloin polulla ei ole kovin suurta ruuhkaa. Retki ei sovi kovin huonojalkaisille, reitillä on useampi puro, jonka yli pitää loikkia. Ainakin sataisen päivän ja yön jälkeen kivet olivat liukkaita ja virtaus puroissa oli aika koskimainen.

 

 

Näkymät altaille kulkiessa ovat aika eeppisiä:

 

SAMSUNG CSC

 

 

Siinäpä se, mitä ehdimme Skyellä näkemään. Toivon muille matkaajille parempaa ilmaa, tosin tosiaan sadesäälläkin tekemistä riittää.

Skye-aiheinen linkkivinkki: Olen seurannut Kaukana kotona Skotlannissa -blogia, joka kertoo Skyen saarella asumisen arjesta suomalaisnäkökulmasta. Blogi on aika hyvää lääkettä kaukokaipuuseen :)

Kun lähdimme ajamaan Skyeltä etelään päin, koukkasimme nopeasti Plocktonin kylän kautta. Plockton on suomalaisille tv-katsojillekin tuttu Hamish Macbeth – eli suomalaisittain Ylämään kettu-sarjan kylänä. Tosin sarjassa kylän nimi on Lochdubh eikä Plockton. Kylä on pittoreski ja kylän pubiin kannattaa pysähtyä lounaalle. Koukkauksen ansiosta näimme muuten koko reissun ensimmäisen vapaana liikkuvan, tietä tukkivan ylämaankarjalauman, kun lähdimme Plocktonista etelään.

 

 

 

 

Yöpymispaikkavinkki: Jos suuntaat Skyeltä etelään päin ja olet hemmottelun tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi yöpymistä Port Appinissa. Port Appinissa sijaitseva Pier House on ylellinen levähdyskohde, joka oli ihanaa hemmottelua vaihtelevien Bed and Breakfastien jälkeen (myönnän, olen mukavuudenhaluinen, tykkään kauniista asioista ja siisteydestä). Paikan ravintola on palkittu ja sen kyllä huomasi ruoka-annoksissa. En ole tainnut ikinä yöpyä ja syödä näin hienossa paikassa.

Seuraavassa kirjoituksessa matkaammekin Islayn saarelle, jolle menetin sydämeni täysin.

 

Continue Reading

Harmaata harmasta

 

Tiedättehän, yksinkertaiset, neutraalin väriset perusvaatteet ovat niitä, joita tulee useimmiten käytettyä. Vaikka kaikenlaiset kuviot ja kikkailut ovat kivoja, niin minusta kokonaisessa vaatekerrassa saa olla enintään yksi “juju”. Ommellessa tämä ei ole mikään ongelma, itseasiassa olen sitä mieltä, että mitä vähemmän saumoja ja yksityiskohtia, sen parempi. Tästä voi päätellä, että olen joko laiska ompelija tai sitten tyyliltäni klassisen eleetön.

Joka tapauksessa, neuloessa yksinkertaiset  ja eleettömät neuleet eivät tarkoita sitä neule valmistuisi jotenkin erityisen nopeasti. Ehei, neuloessa nämä klassisen eleettömät vaatekappaleet valitettavasti tarkoittavatkin sitä, että siinähän tikutat suoraa ja sileää neulosta parhaimmillaan/pahimmillaan mooonen kymmenen tunnin ajan. Näin oli myös tämän harmaan neuletakin kanssa, mutta onneksi se on nyt valmis!

 

 

Lanka: värjäämätön Voitto-lanka, 80% kotimaista kainuunharmaksen villaa, 20% polyamidia, 280m/100g Puikot: 3 mm Langanmenekki: 480 g

Yleisfiilis: keksin takista aika paljon korjattavaa, mutta kyllä tämä garderoobin perusvaatteeksi on jo tullut. Mitä tekisin seuraavassa samanlaisessa takissa toisin?

  • Upottaisin sivuihin taskut (taskupussit ompelisin ohuesta vuorisilkistä). Taskuja nenäliinoille, kynille ja paperilappusille ei ole ikinä liikaa.
  • Poimisin nappilistan reunasta silmukat niin, että jättäisin poimimatta silmukan joka kolmannelta kerrokselta, en joka neljänneltä. Nyt nappilista lököttää hieman, koska neuloin sen kaksikertaisena ja 3 mm puikoilla. Ohuemmat puikot olisivat siis myös hyvät.
  • Tekisin ehkä takista kevyesti A-linjaisen. Nyt vartalo-osassa ei ole muotoiluja.
  • Kylvetyksessä ennen käyttöönottoa takin helma ja hihat venähtivät jonkin verran. Helmassa se ei haittaa, mutta hihat ovat nyt hieman pitkät jopa minun makuuni. Joudun ehkä lyhentämään niitä jossain vaiheessa.
  • Valitsin nyt kiinnitykseksi helmiäisnapit ja lankalenkit, mutta saatan vaihtaa kiinnityksen painonappeihin, että takin tyyli muuttuu modernimmaksi.

Parannusehdotuksien määrästä huolimatta tämä takki on ihan lemppari. Olin viime viikolla viettämässä talvilomaa Barcelonassa ja koska siellä oli keskimääräistä kylmempää, oli minulla ohuen trenssin alla tämä neuletakki joka päivä. Takki on kevyt ja ilmava ja kainuunharmaksen villa on niin pehmeää!

 

 

IMGP6733

kainuunharmas 2

Continue Reading

Huivi ja myssy siksakneulosta

 

Tämä projekti alkoi toissavuoden joulupyhinä, kun sain Susannelta ja Peteriltä Saksasta unelmanpehmeää valkoista merinokashmirsekoitetta monta kerää (kiitos vielä kerran!). Sain setin valmiiksi pari kuukautta sitten ja eilen kävelyllä Vanhankaupunginlahdella Nikke otti vihdoin kuvia. Nyt säätila onkin  (vihdoin!) sen verran keväinen, että taidan laittaa myssyn ja huivin odottamaan ensi talven pakkasia.

Lanka: Wolle Rödel Kaschmir-Wolle, 80% merinovilla, 20% kashmir, 150m/50g Puikot: myssy 3 mm, huivi 3,5 Langan menekki: myssy 75g, huivi 235g

 

 

Huivin ja pipon malli on kumpikin oma. Koska lanka on klassista luksusta, halusin niin piposta kuin huivistakin mahdollisimman ajatonta pintaneulosta. Huiviin tein kumpaankin reunaan “tuppihulpiot” eli nostin aina kerroksen alussa kolme ensimmäistä silmukkaa neulomatta ja nurjalla neuloin kerroksen kolme viimeistä silmukkaa oikein. Näin sain reunoista tukevat ja siistit. Lanka on ihan superpehmeää ja langasta neulottu pinta lämmintä. Lisäksi käyttämäni neulos joustaa ja on hyvin paksua rakenteeltaan eli pipo ja huivi sopivat varmasti käytettäväksi kovemmillakin pakkasilla. Ainoa ongelma on, että olen aika huono käyttämään valkoisia vaatteita. Sählään ja sohellan arjessani niin paljon, että pelkään pudottavani valkoisen myssyn vielä loskalätäkköön!

 

Continue Reading

Versio merimiespaidasta

Sain parisen viikkoa sitten valmiiksi oman versioni klassisesta merimiespaidasta (suuressa maailmassa kulkee nimellä Breton pullover/sweater). Malli, silmukkamäärät ja tekniikat ovat omat, mutta inspiraatiota on haettu esim. Pinterestistä, jossa kerään kuvia Stripy Pullovers and Cardigans -boardiin. Raidoituksen paitaan olen ottanut Purl Sohon Striped Spring Shirt -paidasta. Eli ei tässä oikeastaan ole mitään omaa, kunhan vaan klassikkoa muuntelen ;)

 

 

Kuten Harris Tweed -postauksessa kerroin, löysin Ulko-Hebrideillä saarilla kehrättyä tweed-lankaa. Tweed-langat ovat aina olleet heikkouteni, siksi oli tietysti pakko ostaa lankaa myös Harrisilta. Ajatuksissani oli neuloa paita tai takki, mutta en itseasiassa tiennyt etukäteen millainen neuleesta on tulossa. Vaalea lanka on tuotettu The Harris Tweed Companyn nimellä, okranvärinen lanka taas Rowan-merkin alla. Lanka tulee kuitenkin samasta Carlowayssa (Lewisin saarella) sijaitsevasta kehräämöstä.  Tämä tweed-lanka on aika hidasta ja takkuisaa neulottavaa. Toisin kuin sileät langat, jotka vain tuntuvat kiitävän puikoilla, tästä langasta ei tuntunut tulevan valmista. Mutta sitten kun valmista tuli, urakka kyllä palkitsi neulojansa: neulepinta on täydellistä, vähän huopamaista ja superlämmintä.

 

 

Vaaleaa lankaa meni 300 grammaa, pääntien silmukat neulottuani lankaa oli jäljellä noin 10 metriä eli vähän pääntietä neuloessa hirvitti langan loppuminen kesken. Okran väristä lankaa kului noin 70g. Puikot olivat kokoa 2,75mm. Neuloin puseron alhaalta ylös eli hihat ja vartalo-osan suljettuna neuleena ensiksi erikseen ja sitten hartiakaarroketta varten yhdistin osat toisiinsa. Kaarrokkeet sitten neuloinkin puoleentoista kertaan, kun hartiani eivät ole niin sirot kuin kuvittelin. Pääntiellä neuloin lyhennettyjä kerroksia, että sain niskan nousemaan etupuolta korkeammalle. Lopuksi neuloin vielä suljettuna neuleena kauluksen. Sileä neulos rullautuu nätisti kaulukseksi.

 

 

Paita on sen verran väljä, että sen kanssa voi poseerata bodausasennoissa tai vaihtoehtoisesti neuleen alle saa kauluspaidankin:

 

Tykkään tosi paljon tweed-langasta neulotun pinnan rustiikkisesta ulkonäöstä:

 

 

Onpa täysin köpöistä yrittää ottaa kuvia näin marraskuun pimeinä päivinä. Arkipäivinä kuvista voi vain haaveilla, kun on töissä valoisaan aikaan ja viikonloppuna sitten on niin sumuista ja harmaata puolen päivän maissakin, että kuvat nyt vaan ovat harmaita.

 

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 3: Harris Tweed

Tämä on kolmas osa Skotlannin matkakertomuksesta (osat 1 ja 2).

Harris Tweed -villakangas on tärkein syy, miksi halusin matkustaa Ulko-Hebrideille, Skotlannin länsirannikolla sijaitsevalle saariryhmälle. Perinteinen Ulko-Hebrideillä valmistettu ja tuotemerkillä suojeltu Harris Tweed -villakangas on mielestäni lumoavan kaunista. Perinteiset sidokset kuten palttina, pomsi ja toimikkaat sekä eläväpintainen villalanka tekevät kankaista mielenkiintoisia ja hämmästyttävästi melkein kaikki Harris Tweedit tuntuvat sopivan yhteen keskenään. Perinteinen Harris Tweed on varsin karkeaa, mutta erilaisten kankaiden paksuus ja tuntu voi vaihdella paljonkin.

 

 

 

Harris Tweed on ollut vuodesta 1910 asti suojeltu tavaramerkki. Harris Tweed  suojeltiin suhteellisen varhain, koska jo 1800-luvun loppupuolella siitä tuli metsästys- ja urheiluvaatteissa käytetty muotimateriaali, joka siksi houkutteli apajille kaikenlaisia puliveivareita. Harris Tweed -nimeä alettiin väärinkäyttää ja Harris Tweediksi kutsuttiin ala-arvoisen huonosti kudottuja kankaita, jotka eivät olleet edes täyttä villaa eivätkä olleet Lewisin ja Harrisin saarta ikinä nähneetkään. Nykyään Harris Tweedin valvonnasta vastaa vuonna 1993  perustettu Stornowayssa toimiva The Harris Tweed Authority, joka tarkastaa jokaisen kangaspakan ja leimauttaa sen The Orb -merkillä.

Täyttääkseen ehdot Harris Tweed -kankaaseen käytettävät langat tulee kehrätä joissain saaren kolmesta kehräämöstä. Kehräämöt ovat Lewisin puolella Carlowayssä, Shambostissa ja Stornowayssa ja minulle kerrottiin, että kehräämöihin ei yleensä pääse käymään (kuulemma jos käy hyvä tuuri, voi paikalla oleva työnjohtaja ehkä päästää kierrokselle, en kuitenkaan kokeillut).  The Harris Tweed Companyssä minua valistettiin, että Harris Tweed -lankaa kehrättäessä villa värjätään aina villana, ei vasta valmiina lankana ja näin saadaan aikaiseksi langalle sen eläväpintainen väritys. Alla kuva Harris Tweed -näyttelyssä olleesta villanäytteestä, langassa tosiaan yhdistyy monenlaisia värejä!

 

Harris tweed villa

 

Harris Tweed -kankaissa käytetty villa tulee myös muualta Brittein saarilta kuin Lewisiltä ja Harrisilta (mm. Pohjois-Englannista, Yorkshiren alueelta), koska saarten oma lammasmäärä ei pysty tuottamaan kaikkea kankaisiin villaa. Joka tapauksessa villa on aina brittiläistä.

Saarille kehrätyn langan lisäksi toinen tärkeä Harris Tweedin kriteeri on se, että kangas pitää kutoa “kotiteollisuutena” kutojan omissa tiloissa. Kutojilla on asuintalonsa vieressä pieni mökki, jossa työtilat sijaitsevat. The Harris Tweed Authorityn edustama tarkastaja käy jokaisen kutojan luona kerran tai kaksi  viikossa eli tuotanto on hyvin valvottua.

Harris Tweed -kankaiden tarina juontaa juurensa jo satojen vuosien taakse, paksu villakangas on mitä mainioin suoja Atlantin tuulia ja myrskyjä vastaan. Miksi Lewisin ja Harrisin saarilla alettiin kutoa kankaita myytäväksi? Yksi vastaus on paikallinen maasto. Alla olevan kuvan olen ottanut Harrisin saaren itäosassa. Kuten näkyy, maasto on hyvin kivikkoista eli maanviljelystä pystyttiin hädin tuskin harrastamaan kotitarpeiksikaan. 1800-luvun loppupuolella kudontateollisuutta alettiin kehittää ponnekkaasti myös tietynlaisen kansainvalistusaatteen nimissä, että ihmiset saisivat paremman elämän. Historiaan kuuluu myös viljelijöiden maiden viemistä, pakkoasutusta kivisille seuduille ja muuta “mukavaa”, mutta en ole tarpeeksi perehtynyt aiheeseen, että voisin siitä laajemmin kertoa.

 

 

Harris Tweedin kutojia on tällä hetkellä jäljellä vain aivan kourallinen ja suurin osa heistä on eläkeikää lähellä olevia miehiä. Pääsimme tapaamaan kutojista superstaraa eli Donald John MacKayta, joka asuu ja työskentelee Luskentyressä, lähellä Tarbertia (jos haluat tarkat ajo-ohjeet hänen luokseen, laita minulle viestiä). Kuulin myös nuorehkosta naispuolisesta kutojasta, Rebecca Huttonista, joka olisi asunut aivan Harrisin majapaikkamme Sorrel Cottagen vieressä Northonissa. Minulle tuli kuitenkin joku “en kehtaa mennä häiritsemään” -kohtaus, vaikka jälkikäteen kuulin, että Rebecca ottaa vieraita vastaan mielellään. Kuulemma jos auto on pihassa, kannattaa mennä huhuilemaan talon ovelle. Harmittaa aika paljon, mutta ehkä joskus pääsen saarille uudelleen käymään ja tapaamaan Rebeccaa.

Donald John MacKay oli juuri leikkaamassa viereisen saaren metsästysseuralle kutomiaan värikokeiluja, kun tupsahdimme hänen weaving hutilleen. Pienen ihmettelyn jälkeen juttu alkoi luistaa, kun huomasimme, että Donald Johnille tulee puhua aika kovaäänisesti. Kun pääsimme seuraamaan kudontaa, niin saimme selityksen sille, mikä on kutojan kuulon vienyt: Donald John kutoo kangasta vanhanmallisilla, 75-senttiä leveillä, polkusilla varustetuilla kangaspuilla. Harmittoman näköiset puut pitävät kuitenkin aivan järjettömän kovaa mekkalaa ja vanhanajan kutojat eivät tietenkään mitään kuulosuojaimia käytä.

Kuvasta näkyy, kuinka samaan loimeen voi kätevästi kutoa monenvärisiä kokeiluja, kun loimessa on useampaa eri väriä vierekkäin ja kuteiden väriä vaihtaa:

 

 

Donald Johnin puut ovat vuodelta 1970, mutta hän on ostanut ne käytettynä 1980-luvulla. Kapeat puut ovat jäämässä historiaan: modernit Harris Tweed -puut toimivat itseasiassa polkimilla, aivan kuten polkupyörä! 1990-luvun alussa kehitetyt modernit puut ovat leveät, kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Tällaisia puita en Harrisilla nähnyt, mutta Skyen saarella kyllä (Skyen kutomokäynnistä kerron myöhemmin). Donald Johnin puheista jäi sellainen vaikutelma, että hän ei kamalasti arvosta uudempaa puutyyppiä.

 

 

 

Donald John MacKay on toiminut kutojana 45 vuotta ja ammatti on kulkenut suvussa, myös McKayn isä oli kutoja. McKay suunnittelee kaikki kutomansa kuosit itse ja McKay on tosiaan Harris Tweedin superstara. Hän suunnittelee kankaita, joita käyttävät niin Chanel, Clarks kuin Nikekin. McKay näytti meille yhteistyön tuloksia: Niken kenkiä, Clarksin korkkareita ja kuvia Chanelin catwalkilta. MacKay oli ilmeisen tyytyväinen suunnittelemiinsa kuoseihin, mutta ei ollut selvästikään vakuuttunut Chanelin aika erikoisista vaatteista. Pahoittelen, minulla ei ole vaatteista kuvaa, kun kuvissa sanottiin niiden olevan vain vain yrityksen (siis Chanelin) sisäiseen käyttöön, en siis kehdannut ottaa kuvia.

Vaikka kutominen on käsityötä, Harris Tweedin kutojat pystyvät työskentelemään lähes teollisessa mittakaavassa. Turha kuvitellakaan, että Harris Tweedin kudonnassa olisi kyse mistään vaatimattomasta puuhastelusta, esimerkiksi Niken kenkiä varten MacKay kutoi noin 20000 metriä tweedkangasta. Puut ovat nopeat, kunhan loimi on kunnossa: puolessa minuutissa kangasta syntyy reilut kymmenen senttiä. Loimet eivät ole hurjan pitkiä, kangasta syntyy noin muutamia kymmeniä metrejä kerralla. Jos seuraava kangas on sidokseltaan samantyyppistä eli samaa niisintää voidaan käyttää uudelleen, uusi loimi solmitaan vanhan perään ja vedetään niisien läpi.

Vierailun päätteksi minun piti tietysti ostaa itselleni takkikangas tältä tunnetulta kutojalta. Valitsin tummanvihreän tweedin, joka kauempaa näyttää yksiväriseltä, mutta läheltä tarkastellessa se on sekoitus vihreää, ruskeaa, turkoosia, keltaista ja jopa punaista. Donald John Mackayn mukaan kankaan lanka on kehrätty Cheviot-lammasrodun villasta.  Tarkoitus on tehdä kankaasta klassinen kauluksellinen jakku.

 

Harriis Tweed

 

Lähtiessä oli vielä otettava kuva McKayn työtilasta:

 

Harris Tweed -kaupat

Harrisin ja Lewisin alueella on useita Harris Tweed -kauppoja. Suosittelen Harrisin puolella, Tarbertin satamassa ja Tarbertin lähellä olevia liikkeitä: niissä valikoima on  laajin ja mielenkiintoisin. Kaupat ovat muutaman kilometrin päässä toisistaan eli jos sinulla on auto käytettävissä, on liikkeissä vierailu vaivatonta. Jos voit käydä vain yhdessä paikassa, käy ehdottomasti Harris Tweed Isle of Harris -kaupassa Tarbertin satamassa, aivan lauttaterminaalin kupeessa (vieressä on muuten aloittanut toimintansa matkamme jälkeen Harris Distillery -viskitislaamo!). Kauppa sijaitsee kahdessa rakennuksessa, toisessa on satoja erilaisia tweed-kankaita (joista osa 90-luvulta, ehkä kauempaakin) ja toisessa valmiita tuotteita. Minulle meinasi tulla lähes itku ja ahdistus nähdessäni kaikki ihanat kankaat ja tietäessäni, etten voi ostaa kaikkea mitä haluaisin.

 

 

 

 

Mieheni oli hyvin onnellinen löytäessään kattavan ja edullisen valikoiman tweed-hattuja:

 

 

 

Harris Tweed Isle of Harris -kaupasta ostin tweediä lopulta vain kahteen hameeseen:

Harris Tweed

 

Grosebayssa, noin 5 km etelään Tarbertista, sijaitsee The Harris Tweed Company, jossa on lähinnä valmiita vaatteita, mutta myös pieni valikoima kahta eri paksuutta olevaa tweed-lankaa, joka kehrätään Carlowayssa, yhdessä Lewisin kolmesta kehräämöstä. Hassua, mutta Grosebayn liike on ainoa liike Ulko-Hebrideillä, josta löysin neulelankaa, vaikka lampaita saarella on joka puolella. Lankaa saa  dk- ja 4-ply -vahvuisena, itse ostin ohuempaa 4-ply -vahvuista lankaa. Olen neulonut langasta yhden paidan ja täytyy sanoa, että vaikka epätasainen lanka onkin aika puuduttavaa ja hidasta neulottavaa, on valmis neule on päällä mukavampi kuin mikään muu. Tweedimäinen pinta on melkein huopamainen ja super-lämmin!

 

 

 

Drinishaderissa, lähellä Grosebayta,  sijaitsee Harris Tweed -myymälä ja -näyttely.  Liike on Harris Tweed and Knitwear, ja sen yhteydessä on vanhaan kouluun rakennettu Harris Tweedin historiasta, valmistuksesta ja nykypäivästä kertova mielenkiintoinen näyttely Cló-Mór. Suosittelen näyttelyyn tutustumista lämpimästi, jos tekstiilit ja/tai muoti kiinnostaa. Harris Tweedin historian ja valmistuksen lisäksi näyttelyssä esitellään miten Harris Tweedin käyttöä modernissa muotimaailmassa.

 


Lewisin saaren puoleltakin Harris Tweediä saa, mutta valikoima ei ole niin hyvä kuin Harrisilla. Kuuluisin Harris Tweed -kauppa on saarten pääkaupungissa, Stornowayssa, sijaitseva Harris Tweed Hebrides, mutta he myyvät vain omaa mallistoaan. Liike on todella tyylikäs ja siisti, mutta tykkään itse enemmän Harrisin puolen myymälöiden kotikutoisuudesta.

 

 

Stornowayssa sijaitsee myös aika erikoinen Lewis Loom Centre, joka sijaitsee vanhassa sisäpihan rakennuksessa ja on täynnä kaikenlaista erikoista Harris Tweediin liittyvää ja liittymätöntä. Itse en tuolta mitään ostaisi, vaikutti sekaiselta ja omituiselta paikalta, mutta jos Stornowayhin eksyy, niin voihan siellä piipahtaa.

 

 

Harris Tweediä käsitteleviä valokuvia tuli otettua sen verran paljon, että tein Flickriin niille oman kansion. Käy katsomassa, jos kiinnostuit Harris Tweedistä enemmänkin.

Ulko-Hebrideillä oli sen verran mahtavaa, että keskusteluissa matkan jälkeen on usein kuultu sanat “seuraavalla kerralla” ja “sitten kun” eli luultavammin Ulko-Hebrideille vielä palaan. Jos ei muusta syystä, niin siksi, että minun on pakko päästä hipelöimään tweed-kankaita Harris Tweed Isle of Harris -kauppaan.

 

Seuraavassa postauksessa päästäänkin sitten sumuiselle Skyen saarelle.

 

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 2: Ulko-Hebrideillä

Tämä on toinen osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta, lue ensimmäinen osa ensiksi. Viimeiseen osaan pääsen varmaankin jouluna!

 

Ulko-Hebrideillä

Lochinveristä suuntasimme Ullapooliin satamakaupunkiin, josta lähti lautta Ulko-Hebridien pohjoisimman osan eli Lewisin ja Harrisin pääkaupunkiin Stornowayhin. Ensimmäinen lauttamatka Skotlannissa jännitti: lautat ovat paljon isompia kuin Suomen lossit ja en ole ikinä mennyt autolla esimerkiksi ruotsin- tai tallinnanlaivalle. Lautalle jonottaminen ja lautalla oleminen oli kuitenkin järjestetty niin hyvin, ettei matkasta voinut kuin nauttia. Sitä paitsi kaikilla lautoilla, joilla matkustimme (teimme yhteensä neljä lauttamatkaa reissun aikana), oli viihtyisä kahvilatila, josta sai esimerkiksi lähialueiden oluita. Meille osui myös lauttamatkoille hyvät säät. Olin etukäteen lukenut, että välillä lautat voivat olla paljonkin myöhässä myrskyjen takia ja silloin matkustaminenkin on piinaavaa, kun pitää keskittyä pitämään kiinni rakenteista ja pitämään myös sisuskalut sisällään.

Kun  rupesimme suunnittelemaan Skotlannin matkaa, olivat Ulko-Hebridit heti “pakko päästä” -listallani. Olin vuosikausia unelmoinut Ulko-Hebrideille matkustamisesta ja ihan vain siitä syystä, että saarilla valmistetaan legendaarista Harris Tweed -villakangasta.  Toki myös kaunis luonto ja upeat näkymät houkuttelivat, mutta perinteinen saarilla valmistettu ja tuotemerkillä suojeltu Harris Tweed kiinnosti vielä enemmän. Harris Tweedistä kerron enemmän omassa postauksessaan.

On muuten hassua, kun pitkäaikainen unelma toteutuu tosta noin vaan. Juurikin Ulko-Hebrideille matkustaminen on aikaisemmin minulle ollut se juttu, josta ajattelin, että se ei tule ikinä toteutumaan. Ja sitten kun reissu toteutui, oli mahtavaa huomata, että paikan päällä on juuri niin hienoa, kun oli kuvitellutkin. Luonnon karuus, valo ja avaruus yllättivät ja kaikkialla tuntui näkevän silmänkantamattomiin! En ole luontoihminen, mutta Harrisin ja Lewisin luonto teki kaikessa karuudessaan minuun vaikutuksen. Ihmisen jättämät jäljet eivät sitten olleetkaan kaikkialla niin mieltäylentäviä: en tiedä mistä johtui (köyhyydestä? muuttotappioista? kulttuurista?), mutta varsinkin Lewisin saarella oli kylissä puoliksi romahtaneita taloja, hylättyä tavaraa, romua ja roskaa enemmän kuin olisin välittänyt nähdä.

Ensimmäisen yön yövyimme Stornowayssä, joka on saarten pääkaupunki ja oikeastaan ainoa kaupungiksi kutsuttava paikka. Uneliaassa pikkukaupungissa on hämmentävän paljon upeita 1800-luvulla rakennettuja kaupunkihuviloita, joista en näemmä ottanut yhtään kuvaa. Eli joudutte nyt kuvittelemaan tai etsimään kuvia googlesta. Alla oleva kuva on otettu Lews Castlen pihalta Stornowayn keskustaan päin.

 

 

Muuten suurin osa Lewisin saaresta näyttää tältä:

 

 

Lewisin saaren länsipuolella sijaitsevat esihistorialliset ja historialliset rakennelmat ovat saaren tärkein nähtävyys.  Jos on autolla liikenteessä, pystyy eri kohteissa käymään vaivatta yhdessä päivässä. Callanish-kivimuodostelma on kohteista tunnetuin ja vaikuttavin, mutta suosittelen myös Dun Carlowayn tornilla käymistä.

 

 

Knoppitieto: Saarilla lampaanjätöksiä oli muuten kaikkialla. Mutta jos katsotte ylläolevaa kuvaa, huomaatte, että nurmikko on hämmentävä siisti. Syy siihen on yksinkertainen: muinaismuisto on aidattu ja lampaat eivät pääse aitaukseen laiduntamaan. Mutta kuten näkyy, oli heti aitauksen ulkopuolella elikoita laiduntamassa niin viattomana.

 

 

Saaret ovat etäisyyksiltään pieni paikka ja tiet ovat hyviä. Ajoimme oikeastaan Lewisin tärkeimmät tiet läpi muutamassa tunnissa. Jos haluaa fiilistellä luontoa, tekemistä riittää varmasti pariksi viikoksi. Valitsemiemme esihistoriallisten kohteiden lisäksi kävimme myös Lewisin saaren pohjoiskärjessä. Butt of Lewis on pohjoisin paikka Hebrideillä ja kuulemma Britannian tuulisin paikka (helppo uskoa!). Siellä sijaitsee myös nykyään automatisoitu majakka.

 

 

 

Mieheni kuvasi luontoa:

 

Ja minä muunmuassa lampaita:

 

Matkalla saarenpohjoiskärjestä Stornowayhin oli pakko pysähtyä katsomaan ja kuvaamaan turpeen kuivatusta (hullut turistit!):

 

Siinä missä Lewisin saari on aakeeta laakeeta on eteläisempi Harrisin saari (itseasiassa nämä ovat fyysisesti samaa saarta) vaihtelevampi maastoltaan. Harrisilla ei ole samalla tavalla esihistoriallisia kohteita kuin Lewisillä. Harrisin tärkeimmät kohteet liittyvät minun mielestäni ehdottomasti Harris tweed -kankaaseen, mutta varmaankin luontoihmiset ja lintubongarit ovat toista mieltä.

 

 

 

Harrisillakin on lampaita ja lisäksi näimme saarella reissun ensimmäiset ylämaankarjayksilöt:

 

 

Kivikkoisen maaston lisäksi Harrisin saaren länsiosa on tunnettu upeista hiekkarannoistaan ja turkoosinvärisestä vedestään. Kuulemma näiltä rannoilta otettuja kuvia on joskus käytetty jossain Thaimaata kuvaavassa esitteessä. No mikä ettei, kun tuon oikein rajaa, voi kuvitella olevansa tropiikissa.

 

Laskuveden aikaan meri oli todella kaukana:

 

Harrisin itä- ja eteläosa on sitten jyrkempää maastoa ja hiekkarannoista ei ole tietoakaan:

 

Lopuksi vielä muutamia asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon, jos harkitsee suuntaavansa Ulko-Hebrideille:

  • Ulko-Hebrideille kannattaa lähteä, jos on ulkoilmaihminen, lintubongari, kiinnostunut esihistoriasta tai tekstiilikulttuurista tai sopivasti kaikesta näistä. Kaupunkikulttuuria saarilla ei ole. Vietimme saarilla 2,5 päivää ja näin ekaksi vierailuksi se oli tarpeeksi. Seuraavalla kerralla olisi kiva tutustua eteläisempiin Ulko-Hebrideihin.
  • Varaa majoituspaikat niin pian kuin mahdollista. Varsinkin saarilla majoituspaikkoja on todella rajoitetusti ja hinnat ovat aika korkeita. Jos matkustat autolla, kannattaa myös lauttamatkat varata etukäteen.
  • Lewisin saarella satama on Stornowayssa, Harrisin puolella satama on Tarbertissa. On siis kätevää saapua saarelle ja lähteä saarelta eri satamien kautta. Vaikka Tarbert on pieni paikka, se on Harris Tweedin “pääkaupunki”. Älä missaa!
  • Jos mahdollista, ajoita Ulko-Hebrideille matkustaminen arkipäiviin. Varsinkin Lewisin ja Harrisin saarilla asukkaat ovat tiukan protestanttisia ja sunnuntaina saarilla ovat melkein kaikki paikat kiinni. Harrisilla meinasi tulla itku, kun saarella oli sunnuntaina vain kaksi ruokapaikkaa auki (kaupat olivat tietysti myös kiinni) ja toinen oli täyteen bookattu. Onneksi toiseen ravintolaan (tosin aika arvokkaaseen) mahtui syömään ja ruoka on erinomaista. Samasta uskonnollisesta syystä osa B&B:sta ei tarjoa ruokaa, ota uusia asiakkaita tai tee uloskirjautumisia sunnuntaisin.
  • Ota mukaan tarpeeksi tuulenpitävää ja lämmintä vaatetta. Itse olen vilukissa ja kesäkuussa kaksi neulepaitaa, pitkikset, tuulipuku, käsineet, villasukat ja vaelluskengät eivät olleet lainkaan liikaa varsinkaan Lewisin tuulissa.

Bonarina kolme videota Ulko-Hebrideiltä:

Lampaita laiduntamassa esihistoriallisen Dun Carlowayn tornin vieressä Lewisin saarella:

 

Ylämaankarjaelikko Harrisin saarella oli varmaan yhtä ihmeissään kuin minä:

 

Kapea single track -tie Harrisin itäosassa. Tien nimi on Golden Road, sen verran kallista oli rakentaa tie kivikoiden läpi:

 

Seuraavassa postauksessa käsittelyssä on minulle Lewisin ja Harrisin saarten tärkein juttu eli Harris Tweed.

 

Continue Reading

Aika aikaa kutakin

Koska vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja kotonamme liian vähän tilaa, on jostain pakko karsia. Siksipä olen päättänyt sulkea laukkutehtaani ovet. En sano, ettenkö joskus vielä innostuisi laukkuja tekemään, mutta se joskus ei ole ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Teille tämä on loistojuttu: myyn kaikki loput laukut ja säilyttimet pois alehintaan. Eli jos olet haaveillut In knitting we trust – tai Fillari -laukusta, kannattaa nyt klikata ostoksille Etsy-kauppaani. Alehinnat ovat valmiiksi tuotteissa.  Olen luvannut, etten mainitsisi joulu-sanaa vielä elokuussa, mutta nyt on pakko vinkata: laukut ovat mainioita joululahjoja, eikä jouluun ole enää kuin neljä kuukautta :)

 

autumn

Continue Reading
1 2 3 76