Ostoksia internetin ihmemaassa

Lankaa, Rowanspun DK. Kiitos iltaisen sisävalaistuksen, lankojen värit ovat vääristyneet, oikeasti oranssi (Punch) on punaisempi ja harmaanvihreä (Rush) vihreämpi. Kumpikin lanka on ilmoittautunut haluavansa neuletakiksi.

Ziinan tilaus Cucumberpatchista innosti siis minutkin tilaamaan lankaa sisareni luottokortin suosiollisella avustuksella. Toimitus oli tosiaan varsin nopea, aamupäivällä viime torstaina tilasin langat ja tänään maanantaina postilaatikosta löytyi lappu, että paketin saa noutaa postista. Ainoa mikä huolettaa on, että kaikki tilaamani langat eivät tulleet. Paketissa ei myöskään ollut minkäänlaista lappua siitä, että ovatko langat sitten loppuunmyytyjä vai tulevatko ne vain myöhemmin. Saa nähdä vastaavatko mailiini ja kuinka nopeasti.

EDIT: Cucumberpatchilta vastattiin mailiini kahdessa tunnissa ja loputkin langat ovat heidän mukaansa lähteneet samana päivänä, mutta eri paketissa, koska se tulee halvemmaksi minulle. Ihanaa asiakaspalvelua, taidanpa jatkossakin suosia kyseistä kauppaa. Toivottavasti Suomen posti hoitaa toisen pakettini perille huomenna.

Tänään saapui myös siipan tekemä tilaus Amazonilta. Itse olin lisännyt tilaukseen kaksi kankaankudontakirjaa, A Handbook of Weavesin ja Mastering Weave Structuresin. Pitää nyt orientoitua kankaankudontaan, sitä kun pitäisi opettaa seuraavaksi työväenopistossa. Lisäksi Amazonilta tuli The Bog People -kirja, joka kertoo Tanskan soista löytyneistä muumioituneista vainajista. Vanhimmat muumiot ovat noin pari tuhatta vuotta vanhoja ja suurin osa kai rautakautisia. Alunperin innostuin aiheesta, kun kuulin, että hapettomassa tilassa myös tekstiilit ovat säilyneet hämmentävän hyvin. Palannen tähän aiheeseen myöhemmin.

You may also like

7 Comments

  1. Olen ihaillut tuhatvuotista kangasta Mikkelin museossa kesällä 1994, kun esillä oli Savon muinaispuvun rekonstruktio ja siihen liittyvät Tuukkalan hautalöydöt: se langan hienous kudonnan taituruus oli elämäni suuria käsityökokemuksia. Esi-äitimme olivat aivan toisella tasolla kuin me, jotka kippuroimme ohjelehtien ja valmiiden lankojen kanssa.Kik

  2. Minustakin tuli viikko takaperin punchin ja goblinin (hieman kirkkaanpi vihreä) onnellinen omistaja. Olen säilyttänyt yhtä vyyhtiä kummastakin väristä “yöpöydälläni” ja tuijotellut niitä ennen nukkumaan menoa:) Minunkin lankani tahtovat neuletakeiksi. Punchista tulee jonkin sortin “kettu”takki. Olen taas tänään lueskellut vanhoja juttujasi (ties kuinka monetta kertaa). Jos sinä olet wannabe-kässänope, niin minä voisin olla wannabe sinä. Fanitan tekemiäsi juttuja ihan täysillä:)

  3. Hei, mäkin meinasin tilata juuri goblinia, mutta sitten päätin, että pitää hankkia jotain “neutraalimpaa väriä” siksi ostin Rushia. Haluaisin kyllä ainakin vielä sitä Niilin väristä sinistä. Mitenköhän kauan tuo tarjous jatkuu?Kiitos vain fanittamisesta, mukavaa kuulla tuollaista palautetta. Olen muuten edelleen aikeissa lähettää sinulle mailia, yritän saada aikaiseksi huomenna. Huomenna kun loppuu opetusharjoittelu. ;)Tottakai esiäitimme olivat näppärämpiä käsistään, mutta nykyajan ihmisen pitää osata tuhat erilaista asiaa kuin rautakauden ihmisen. Toisaalta, en vieläkään voi ymmärtää miten pystykangaspuilla kutomalla voi saada itse värttinällä kehrätystä langasta niin upeaa kangasta.

  4. Kunhan pesen juhlapöytäliinani (lapsi kaatoi siihen, 90 vuotta vanhalle liinalle, kupin kaakaota) niin laitan kuvan liinasta joka on kudottu käsin kehrätystä langasta. Kangas on kudottu isopappani itse veistämillä kangaspuilla, jotka olivat käytössä vielä 5 vuotta sitten. Nyt ne ovat enää esillä. Niin, langan on kuulemma isomummoni värjännyt nokkosilla ja muilla rikkaruohoilla (näin mummoni sanoi kun kysyin) ja siinä on vielä kuviotakin!! Tätikullat meinasivat viskata liinan menemään mutta mä pelastin sen mummovainaan pesänjaosta. Ne puut on muuten sellaset vähän vinot ja erikoisen näköiset..:)Ai niin, mä olen myös sun suuri fani ja odotan aina innolla päivityksiä.

  5. Mielenkiinnolla odotan kuvaa siitä pöytäliinasta.Omien isovanhempienikin luota löytyy juuri tuollaisia aarteita. Olin vaipua epätoivoon, kun näin, että miten ohutta pellavalankaa mummoni on osannut kehrätä.

Leave a Reply

Your email address will not be published.