Hitaasti syntyneet sukat

Vihdoin valmiit:

Värierot ulkona ja sisällä luonnonvalossa otetuissa kuvissa ovat todella suuret:

Enhän tuota sukkaparia vääntänytkään kuin puoli vuotta. Matka langasta sukiksi oli pitkä. Langat ovat marinoituneet laatikoissa ainakin viisi vuotta, sen jälkeen ne pääsivät värikylpyyn tammikuussa. Sukiksi ne alkoivat muotoutua helmikuussa, olivat välillä kateissakin, kun olisin halunnut neuloa ja vihdoin nyt kesän aikana olen pikkuhiljaa neuloskellut sukat valmiiksi. En ymmärrä mikä tässä on mättänyt, pidän sukkien neulomisesta, kuten myös sukkien värityksestä.

Sukkien materiaali on ikivanha Novitan Nalle ja lankaa meni 130 grammaa. Puikot olivat nro 3. Kantapää tavallinen saksalainen, kärkikavennus oma sädekavennus. Sukan suussa silmukoita on 60, teräosassa myös. Teräosa jäi ehkä hieman löysäksi, pari kolme silmukkaa kapeammat istuisivat hyvin. Toisaalta, kyllä sukat nytkin mahtuvat kävelykenkiin.

Seuraavaksi himoitsen tummanruskeita polvisukkia. Lankakin on jo valmiina, pitsineuleen malli vain puuttuu.

You may also like

9 Comments

  1. Kiits,kiits!Kengät oli pakko saada kuvaan.;) Voin toimia Aleksanterinkadun Aleksi 13 -liikkeen mainosnaisena ja paljastaa, että kengät on hankittu sieltä noin puolitoista viikkoa sitten. Kenkien merkki on Ois ja hinta 59,90. Sukkahousut ovat taas H&M:n alelaarista joskus kauan sitten ostetut.Vaikka syksyn, pimeyden ja kylmyyden saapuminen kauhistuttaa, on luonto kyllä kauneimmillaan syksyllä. Luonto on täynnä ihania värejä!

  2. Oi kuinka kuulosti tutulta… Mun monet projektini tapahtuu juuri noin. Kestää pitkään, joskus jopa monta vuotta ennen kuin tulee valmista. Onneksi en ole ainoa, jolle tätä tapahtuu. Huokaus!

Leave a Reply to Oola Cancel reply

Your email address will not be published.