Pinkit tossut

Jos on ylimääräisiä jämälankoja, niin niitä voi mainiosti upottaa virkattuihin tossuihin tai lapasiin.

Jämälankoja tähän projektiin sain tosiaan käytettyä, tossut painavat yhteensä 180 grammaa! Neuloin (tai siis tottakai virkkasin, kuten kommenteissa h. korjasi) samanaikaisesti kahdella langalla, toisena lankana oli koko ajan paksu Pirkkalanka, toisena ohut Pirkka tai joku vastaavan paksuinen lanka. Käytin nro 3,5 virkkuukoukkua eli pinnasta tuli aika jämäkkä. Tossujen pohjiin voisi kyllä vielä laittaa nahkapaikat kulutuksen estämiseksi ja pidon varmistamiseksi, kuten edellisen postauksen kommenteissa vinkattiin. Tein pienet tupsut tossujen taakse, kun tossut tuntuivat muuten vähän tylsiltä.

Tossujen alla poseeraa uusin kirppiskangaslöytöni, joka kumman hyvin sopii tossujen värimaailmaan. Pinkkiä, sinappia, vihreää ja valkoista, mikä mainioin väriyhdistelmä. Tosin en ehkä käyttäisi tuota kangasta kuitenkaan verhoina, voisi tulla hieman levoton olo.

Olen ollut jo pidemmän aikaa ihastunut 1960-70 -luvun puuvillasatiinikankaisiin. Ne ovat vahvoja ja niissä puuvillakuidun kiilto tulee todella kauniisti esiin. Puuvillasatiiniin törmää kuitenkin harvemmin kuin palttinasidoksisiin kankaisiin.

You may also like

13 Comments

  1. Kyllä sä oot näppärä käsistäs!! Ite aina mietin sitä kummaa juttua, kuinka voit olla noin nopee. Musta tuntuu että mulla menee ikuisuus ku saan yhen homman valmiiksi. Kuinka paljon käytät aikaa käsitöihin päivässä?Muuten tosi upeet tossut. Just kivanväriset, ja jämätkin sopivat hyvin keskenään.

  2. Ihanan pirteät tossut. Minäkin pidän puuvillasatiinista, se on kuulemma allergisillekin parempaa. Tosin rypistyy mielestäni helpommin kuin tavallinen puuvilla. Sitä vaan aina ihmettelen 60- ja 70-luvun kankaita hiplatessa, että miten ne voivat olla niin kestäviä ja nykykankaat niin helposti hajoavia? Marimekon vanhat kankaatkin ovat aivan eri laatuisia kuin uudet.

  3. Siitä vain kokeilemaan virkkausta jämälangoilla! Virkkauksessa on vielä se hyvä puoli, että lankoja ei tarvitse juuri päätellä, jos ne pujottaa virkatessaan mukaan.Käytin eilisillan tossuja ja ne ovat itseasiassa aika hyvät pidoltaan, aivan eri tavalla kuin villasukat. Virkattu pinta pitää paremmin kuin neulottu?Lelle, nyt kun olen opinnoista lomalla ja käyn vain töissä, niin käytän melkein kaiken vapaa-aikani erilaisiin käsitöihin (kun olen kotona). Toisaalta, olen rutinoitunut tekijä, eli minun ei kauheasti tarvitse pähkäillä. Rutiinia taas luo jatkuva taitojen harjoitus. Olen muuten kärsimätön ihminen, mutta käsitöiden suhteen minulla on kummasti pitkäjänteisyyttä.Noiden tossujen tekemiseen meni yhteensä ehkä kymmenen tuntia, kun puuhailin välillä muutakin. Ensimmäisessä tossussa täytyi miettiä teknisiä ratkaisuja, toinen tuli valmiiksi paljon nopeammin. Matroskin, itse olen kokenut, että puuvillasatiini pysyy juuri sileämpänä kuin palttinasidoksiset kankaat. Yksi mun lempiaiheistani on marista kuinka kankaiden laatu ei ole enää entisensä. Mutta se on totta! Puuvillakankaissa käytetään yhä lyhyempikuituista puuvillaa ja sidokset ovat harvoja. Kankaat rypistyvät helposti ja ne ovat kulahtaneita ensimmäisen pesun jälkeen. Siksi(kin) minusta on fiksua hankkia kankaita kirpputoreilta, ne kun on pesty jo useampaan kertaa, eivätkä ne enää muutu radikaalisti ulkonäöltään.

  4. Hei, sinä olet taitava neulomaan virkkuukoukulla jopa kahdella langalla -okei, vitsivitsi :)

  5. Minä olen ihan kade näistä aikaansaannoksistasi. Minä kun olen niitä ihmisiä, jotka saattavat hyvinkin neuloa virkkuukoukulla tuntitolkulla saaden aikaan taas yhden muodottoman patalapun. =)

  6. söpöt tossut. :) vois vaikka jämälangoista alkaa tollasia värkkäämään. Ohje oli sulta varmaan ihan päästä vaan? Vai oliko joku ohje?:D

Leave a Reply

Your email address will not be published.