Materialistin arkea, osa 2

Materialistinen minäni on taas kehrännyt tällä viikolla. Olen saanut lahjoja ilman mitään syytä.

Ystäväni Valokuvaaja lahjoi minua Keskiajan keittiö -kirjalla. Fanitan kirjoittajaa ja fanitan myös aihetta. Kirjasta löytyy tietoa, ruokaohjeita ja keskiaikaisia maalauksia ja kuvia. Ja kuvista löytyy myös historiallisia vaatteita. Ihan mainioin kirja, kiitos!

Löysimme myös Valokuvaajan kanssa yhteisen fanituksen kohteen: Tuomas Enbuske toimittaa nykyään mielenkiintoista aamuohjelmaa Ylen Ykkösellä. Sen lisäksi, että ohjelma-aiheet ovat mielenkiintoisia, Enbuske laukoo fiksuja kommentteja ja hänen äänensä on hyvin radioon sopiva. Käykää kuuntelemassa ja fanittakaa tekin. Hienoa, että rasittavan huonon talkshown toisesta vetäjästä kuoriutuu asiantunteva radiotoimittaja.

Sain blogini lukijalta mainion Käsineitä kankaista -vihkosen vuodelta 1943. Vihkosessa ovat kaavatkin tallella ja pidän todella paljon näistä pula-ajan valistusvihkosista, joissa kekseliäisyys on arvossaan. Vihkosissa näkyy tarve kauneuteen myös aikana, jolloin tekstiilimateriaaleja ei juuri ollut.

Sattumoisin minulla on samaa sarjaa oleva Nykyhetken kankaita -vihkonen. Vihkosessa kehotetaan kankaankudontaan kotona ja neuvotaan kuinka tavallisten tekstiilikuitujen ohella vaatetuskankaisiin voi käyttää naudan, koiran, ketun ja angorakaniinin karvoja. Ihmishiustakin voi käyttää pukukankaisiin, jopa niin, että puolet langasta on hiusta ja puolet lampaanvillaa. Olisipa kiva: “Jos nyt haluat takkikankaan, niin leikataanpas toi sun tukka pois.”

Tapaopas-kokoelmani on myös karttunut muutamalla kirjalla, tädiltäni sain viikko takaperin pari tapaopasta ja kotitalouden oppikirjan vuodelta 1962, jonka välissä oli mainioita mainoslehtisiä lähinnä 1970-luvulta:

Tuo “kevytkorpuista katatte vaikka kokonaisen päivällisen” on minusta aika vinkeä. Ei kauhea houkuttelevaa.

Materialistinen minäni käväisi viikolla myös parilla kirpparilla:

Sisko vinkkasi, että yhdeltä kirpputorilta saa valokuvia edullisesti. Nämä kaikki ovat ateljeekuvia ja ostin ne naisten kampausten tai puvun kaulusten tehden. Löysin toiselta kirppikseltä nappeja, ompelulankaa ja pellavaisen pöytäliinan. Kaikki löydöt maksoivat yhteensä alle 10 euroa.

10% -projekti meni vähän puihin jo ensimmäisenä päivänä. Kädentaidot -messuilta halusi välttämättä mukaan Angorinan ihana lanka. Kasvivärjätyt ruskeat ja siniharmaat langat ostin Planet fairtraden kojusta. Eli painoa lankavarastolle tuli lisää 0,5kg.

Nyt tämä jatkuva päivittäminen saa loppua, menen siivoamaan ja leikkimään, että mulla on elämäkin.

You may also like

3 Comments

  1. Upeita valokuvia!Tänään haastateltiin muuten Keskiajan keittiö-kirjan tekijää aamulla radiossa.Ja Enbuskesta (ja hänen radio-ohjelmistaan) olen samaa mieltä.

  2. Ylen Ykköseltä tuli jo pari viikko sitten (muistaakseni) ohjelma Klemettilästä.Enbuske on ihan ykkönen. Onneksi ohjelmat voi kuunnella myös netissä!

Leave a Reply to Mielitty Cancel reply

Your email address will not be published.