Ja tänään paistaa aurinko

Tänään on ukkostanut, satanut ja paistanut aurinko. Pilvipoutaakin välissä oli, jolloin Pihlaja-takki saatiin ikuistettua.

Olen muutaman päivän sulatellut pampuloiden (vai ovatkohan nuo nyppyjä?) määrää takissa ja nyt täytyy sanoa, että pidän takista tosi paljon. Siitä tuli juuri sellainen kuin ajattelin, takissa on vähän tuollaista vintage-henkeä. Pihlaja-takki päällä voisi mainiosti lähteä vaikkapa pelaamaan golfia Bertie Woosterin kanssa.

Lankaa meni hieman alle 450 grammaa. Lyhyiden hihojen sijaan lankaa riitti 3/4-pituisiin hihoihin. Lanka on Finlaysonin Karoliinaa (85% puuvillaa, 15% viskoosia). Lanka on varmaan 80-luvulta ja itse löysin sen kirppikselta. Paidan langat maksoivat viisi euroa. Vaikka lanka on suhteellisen paksua (50g/110m), päädyin neulomaan sitä 3,5:n puikoilla. Tällöin neulepinnasta tuli mukavan jämäkkää.

Takin malli on omasta päästä. Pintaneule on suoraan kirjasta Kauneimmat neulemallit ja pampulapalmikko samaisesta kirjasta aika runsaasti muunneltuna. Pampulapalmikot aiheuttivat sen, että takki on edestä hieman pidempi kuin takaa, mutta ei se minua haittaa.

Neuloin vartalo-osan yhtenä kappaleena kainaloihin saakka, kuten tavallisesti kaikki neuletakit teen. En ole oikein ikinä ymmärtänyt, että mitä järkeä on neuloa etu- ja takakappaleet erikseen.

Nappien valinta meinasi tuottaa vaikeuksia, mutta lopulta päädyin nahkapunosnapeilta näyttäviin muovinappeihin. Nyt takin voi pestä koneessakin. Napit näkyvät paremmin tässä kuvassa.

Pitää vielä kehaista, että olen pudottanut painoa syyskuun aikana kolme kiloa! Vaikka noista kuvista ei sitä huomaakaan… Ostin kuun alussa digitaalisen vaa’an ja olen lopettanut suklaan syömisen melkein kokonaan. Siinä suurimmat muutokset. Ja kyllä, olen ennen syönyt suklaata joka päivä (nyt äiti saa hepulin).

You may also like

36 Comments

  1. Hieno takki! Todella vintage-tyylinen!Ai, tippuuko se paino sillä, että ostaa uuden vaa’an? Mähän säntään heti kauppaan! No ei vaiskaan, onnea pudotuksesta ;D Marsvin

  2. Kiitos kehuista!Digitaalinen vaake TODELLAKIN laihduttaa, koska voi pitää sen avulla taulukkoa painon muutoksista. Ja minähän rakastan taulukkoja ja erilaisia listauksia.

  3. Olen itse nyt viidettä päivää akrkittomalla linjalla, ja erityisesti suklaan himo vaivaa (tänään) lähes jatkuvasti. teki suklaan syönnin lopettaminen sinulle tiukkaa, vai sujuiko ihan itsestään?Äärettömän nätti takki, nypyt näyttävät kauniilta ja koristeellisilta. Loistava hian mitta ja ihana väri. Olen kateellinen takkivalikoimastasi:) Myös se suklaanruskea lempparitakkisi on yli-ihana.

  4. Suklaalakko on ihan pirun vaikea, koko ajan tekee mieli kipaista kauppaan ostamaan vaikkapa kismetiä, geishaa ja tummaa suklaata. Viikonloppuna saa syödä herkkuja, mutta sen täytyy jäädä vain siihen viikonloppuun. Viikolla saa syödä kuivakkaa salmiakkia (esim. Fazer-salmiakkia), jota ei pahuutensa vuoksi voi paljoa syödä.Kiitos takki-kommenteista ne lämmittävät, vaikka olenkin jo itseksenikin ihan liekeissä tuon takin ansiosta.:)

  5. Minunkin namipoliitiikkaani kuulu se, että lauantaina saa herkutella. Niinpä mietin jo valmiiksi näin viikolla kaikkia niitä herkkuja, joita voisin sitten lauantaina syödä/tehdä. Säälittävää:)Lähikauppa on niin lähellä, että tosiaan tekisi koko ajan mieli käydä hakemassa jotain pientä suklaata. Kiusauksia, kiusauksia…

  6. Todella kaunis takki, näyttää juuri sinun tyyliseltäsi, mitä sen toki täytyy ollakin, kun itse olet sen alusta asti suunnitellut. Pitäisi itsekin enemmän opetella tuota suunnittelua, tuntuu vain aina että se silmukkamäärien ja muotoilujen yms. laskeminen on niin rasittavaa puuhaa ;)Täytyy myös sanoa, että kuvasi ovat varsin kauniita ja ihmisenä, joka harrastaa todella vähän minkäänlaista kauneudenhoitoa (pitäisi kyllä … en vain ole koskaan oppinut mm. meikkaamaan tai laittamaan hiuksia), on mukavaa että sun kuvissa hiuksetkin on aina nätisti laitettu :)

  7. Mukavaa, että te muutkin pidätte takista, etten mä vaan yksikseni juhli.Orange Seeds, joo mäkin mietin jo etukäteen viikonlopun herkkuja. Tälle viikonlopulle on pakkautunut kaikenlaista toimintaa, johon kuuluu tietysti syöminenkin.Paula, mä olen ihminen, joka ei ole ikinä oppinut esimerkiksi tekemään silmiin tai huuliin rajauksia. Ihan liian vaikeaa.:) Ja hiukset… No, Pihlaja-kuvissa palmikko on kietaistu nutturaksi ja kiinnitetty hengettömillä. Siinä se.:)Särmä, etköhän tuon maanantaina näe. “En enää ikinä käytä mitään muuta neuletakkia!”Uhoava gnu, niin ja kun Woosterin kanssa on golfannut, niin sitten mennään ottamaan drinksut ja sen jälkeen seuraakin illallinen pitkän kaavan mukaan.:)

  8. Ihana villatakki.Kaapissa odottaa lähes samanväristä lankaa ja mielessäni on ollut myös vintage-tyylinen.Kunhan saan korjauskasan tyhjemmäksi ja muutaman keskeneräisen pois käsistä …Katsotaan osunko näkemään livenä

  9. “Vaikka noista kuvista ei sitä huomaakaan…”ensimmäisen kuvan katsottuani ajattelin kysäistä, oletko pienentynyt.ja takki on nii’in kaunis. paljon iloa!

  10. Erittäin Bertie Wooster, värinsäkin puoleen! Voin kuvitella tweed-kankaan, polvisuukat, baskerin ja Jeevesin kantamaan mailoja :) Onnistunut työ taas kerran!

  11. Ihana takki! Se on just niin vintagea, tahtoo myös :-)Minäkin olen ollut karkkilakossa jo pari viikkoa. Pidän vuoden aikana useita n. kuukauden mittaisia karkkilakkoja. Sitten voikin lakkojen välissä mussuttaa karkkia mielin määrin ilman huonoa omatuntoa ;-)

  12. Takki pukee sua niin hyvin!! Näytät niin hoikalta ja ylevältä. Rakastuin heti malliin ja valmiina se näyttää vieläkin paremmalta. Sanoinkuvaamattoman upea!

  13. Tosi kaunis takki. Mutta etkö pelkää, että pitemmän päälle kainalohiki pilaa takin kun se on noin piukka, ja villaa ei voi pestä kuumalla? Voi tietysti olla, että hikesi tuoksuu ruusulle, minua vaan huolettaisi että tulee jokin hikoiluttava tilanne ja hiki pilaa kainalot.

  14. Mielitty -kaunista jälkeä, kuten aina! nueloin itse samaa “pampulapalmikkoa” neuletakin rintamukseen, tuntui että se ei meinaa millään valmistua kun niitä tuhannen nyppyjä sai tehdä koko ajan (takin etukappaleissa oli 4x pampularivejä)Matroskin, lue Mielityn posti vähän tarkempaan ;) Tämän takin langan koostumus on puuvillaa ja viskoosia. Oman kokemukseni mukaan hiki ei pilaa neuleita, kun niitä huoltaa oikein ja pesee varoen. Nestemäinen Serto on suosikkini.

  15. Miten muuten suhtaudut ideoidesi hyödyntämiseen ja esittelyyn omassa blogissaan. Itse sain noista nappikoruistasi halun tallentaa muutaman nostalgianappini rintakoruksi somistettuna vaikkapa brodyyrilla?

  16. Kiitos kannustavista kommenteista! Takki on ollut käytössä perjantaista lähtien ja hyvin toimii.Lelle, tässä menee ihan vaikeaksi tuollaisesta kommentista. Yhtä kuvaa kohden Siippa joutuu ottamaan varmaan 30 kuvaa, koska näytän suurimmassa osassa todella urpolta.:) Sehän tässä blogissa on parasta: Täällä näyttää juuri siltä miltä itse haluaa näyttää.Matroskin, tuo takki on tosiaan puuvilla-/viskoosisekoitetta eli se ei ole niin järkyttävän kuuma. Lisäksi en hikoile mitenkään erityisen paljon, päinvastoin minulla on aina kylmä.Taikeri, tottakai saat omaan blogiisi laittaa tekemiäsi juttuja.

Leave a Reply to Anonymous Cancel reply

Your email address will not be published.