Kaulurointia

[Oma äidinkieli on ihana kieli, kun omia sanoja voi keksiä ihan miten paljon vain. Tosin ei voi olla varma ymmärtääkö niitä kukaan muu, muttei sillä niin väliä.]

Kamera on palannut harharetkiltään* takaisin kotiin, joten nyt on kuvia tiedossa.

Hieman taustaa seuraavalle projektille: hankin joulun jälkeen alennusmyynnistä korkeakauluksisen villakangastakin. Korkean kauluksen kanssa on paksuja neulottuja huiveja hieman hankala käyttää ja viime viikolla keksin, että oikea ratkaisu pulmaan on tietenkin kauluri.

Kaulurit ovat kieltämättä lämpimiä asusteita, mutta mielikuvissani ne ovat jotenkin vähän tyylittömiä kuten tuulipuvut tai valkoiset lenkkarit. Siksi yritin kehittää uudenlaisen kaulurimallin.

Ensimmäiseksi tein kokovillaisen version, johon käytin Esiton Kampalankaa, Kamenaa ja ohutta Pirkkalankaa. Kaulanmyötäinen kauluri kiinnitetään neljällä napilla.

Kaulurissa on yhdistetty neulomista ja virkkausta:

Punaiselle kaulurille tein seuraksi myös rannekkeet. En tiedä kuinka kaulurin ja rannekkeiden värit sopivat tummanruskean villakangastakkini kanssa, mutta värityshän on todella Project Spectrumia.

Ja kuten yleensäkin, mopo karkasi taas käsistä ja ensimmäisen kaulurin jälkeen syntyi toinen kauluriversio. Väriyhdistelmä on ehkä hieman kummallinen, mutta tämä kauluri on hieman väljempi ja ulottuu pidemmälle hartioille. Oranssiin kauluriin käytin Kitten mohair -lankaa ja erilaisia jämälankoja.

Kauluri näyttää erilaiselta riippuen siitä, asettaako nappilistan sivulle vaiko suoraan eteen:

Ja kahden punasävyisen kaulurin jälkeen minulla on tekeillä kolmas versio vihreän ja violetin eri sävyistä. Tästä tulee ihan lempparini!

Riemupyörä-rintarossejakin on taas tauon jälkeen syntymässä. Yritin saada tehtyä niitä punaisen sävyissä, mutta vähän yritykseksi jäi:

Ja muusta elämästä:

Vietimme eilen hyvin rattoisaa iltaa Fräulein G:n luona, kiitos siitä. Aloin taas unelmoida kodista sivistyksen parissa. Minäkin haluan lautalattioita, kaiken kävelyetäisyydelle ja tunteen siitä, että asun oikeassa kaupunginosassa, jolla on oikea identiteetti. Tämä nykyinen asuinpaikka ei edes ole kaupunginosa vaan kummallinen muodoton lähiö. Myönnän, olen pahimmanlainen asuinpaikkasnobi.

Elämäni jännittävyys muutenkin huikaisee: siivosin eilen hiukan. Asuntomme näytti jo parikymppisten poikien soluasunnolta ja villakoirat nurkissa eivät olleet enää yksilöitä vaan armeijoita. Haikailen siistin ja jämptin kodin perään. Sitä ei ikävä kyllä tule tapahtumaan niin kauan kuin minä olen minä. Työhuoneeni näyttää luovan sekaiselta

puuttuvan järjestelykykyni takia.

_________________________________________________

*Nykyään onnistun holtittomasti jättämään tavaroita paikkoihin, joissa vierailen. Kaikki muu taitaa olla tällä oikealla omistajallaan, mutta jos jostain löytyy Mielityn harhailevat aivot ja itsekuri, niin ne otettaisiin mieluusti vastaan.

You may also like

24 Comments

  1. Oho, juuri tuollaista kaulurointia minäkin olen täällä harrastellut! Mullakin on korkeakauluksinen uudehko villakangastakki, jonka seuraksi teen kaulanmyötäistä kauluria, joka kiinnittyy napeilla… =O

  2. Upea kauluri, jotain goottihenkisyyttä siinä on minkä kyllä olen aina sinuun yhdistänytkin.. Semmonen Darcy-gootti ;) Mutta pointti: olen sun riemupyörille niin monta kiitosta velkaa että kiitos vielä kerran taas! Ne vaan on.

  3. Upeita! Eikä minullakaan ole siisti ja jämpti koti. Olen myös lakannut jo haaveilemastakin sellaisesta. (Paitsi jos minusta tulee jättirikas, niin sitten sellainen upea asunto ja pari palvelijaa tekemään hommat. Ja käyn sitten aina kampaajalla pesettämässä hiuksetkin :))

  4. Raisa, hauskaa.:) Odotan innolla sinun versiosi näkemistä.Jatta, kiitos! Riemupyörä-idea on kyllä todella monikäyttöinen, olen sen huomannut.Lolly, thank you!Mari, sitten kun MÄ rikastun, niin käyn kampaajalla ainakin kerran viikossa. Palvelijoita en kyllä kaipaa, mutta viikkosiivooja olisi kiva.:)Sinilga, kiitos linkkivinkistä.

  5. Mielityn riemupyörät alkavat olla jo käsite harrastajien keskuudessa :) Mutta muista että jos sinusta tuntuu että riistän ideaasi niin kerro pois! Sun orginellit vaan uppoaa minnuun ja niitä on ihanaa jatkojalostaa.Pakko vielä sanoa: kaulurisi on kuin korsetti. Upea. Sinä todella olet orginelli ;)

  6. Nuo kaulurit ovat upeita, vaikka epäilen, että itse pystyisin pitämään noin “tyköistuvaa” kauluria! Painaa kurkusta… :-)

  7. Muusikotar, aina voidaan neuvotella.:)Särmä, jotenkin en ole yhtään yllättynyt suosikistasi.;)Jatta, kyllähän ideoita saa aina käyttää ja jalostaa! Ja sun sovellutukset ja jatkojalostukset ovat todella hienoja. Kiitos vielä kehuista!Pami, ei tuo minua ainakaan mitenkään kiristä, mutta toisaalta pidän myös vaatteista, jotka monen mielestä ovat epämukavia.Matroskin, kiitos. Minua nuo eivät kutita, mutta minä nyt pystyn pitämään karkeaa hyvinkin karkeaa villapaitaa suoraan ihoa vasten. Tietysti tuollaisia kaulureita voisi tehdä esim. merinovillasta. Silloin ei ainakaan kutittaisi.

  8. Hienoja :). Käyn aina välillä täällä blogissasi kurkkimassa ja aina olen löytänyt jotain kiinnostavaa luettavaa ja katsottavaa, niinpä haluan ojentaa sinulle kukkia ;) (you make my day)

  9. Moi!Toooosi mageen näköisiä noi kaulurit, tosin kauluri on aivan liian arkinen sana kuvaamaan tekemisiäsi kaulan lämmittimiä… En tiedä haluaisinko itse käyttää samantyyppisiä, mutta kateeksi käy kun osaat tehdä niin nättejä juttuja… Taitaa olla itsellä liian pitkä ompelutauko ihan selvästi kun oma luovuus on jossain penkin alla…T. Lada

  10. Tuo karmiininpunainen ylempi kauluri on etenkin älsän käihä, käyttääkseni kouluaikaista slangi-ilmaisua. Siitä saa hyvän värillisen piristeen jos pukeudut musta-valkoisesti :)

  11. Hei, löysin tänne juuri reisuuillani, ja ihastuin 1. sanaleikkiajatukseen (just niin se on – itseltäni tahtoo täällä maailmalla jäädä vajausta) 2. kauluriisi (hmmwow!) 3. riemunpyöriisi (hmmwow!xx – haen heti omat loppupätkäni ja etsin virkkuukoukun. Heti. Siis heit ensi kertaan!

  12. Kiitos kaikille kehuista!Tanja, kiitos kunniamaininnasta.Sinilga, juu silkki tietenkin kävisi ja merinovillasilkkisekoite myös. Miksei puuvillakin, kyllä sekin lämmittää. Vaihtoehtoja on!:)Satu h, jei, kiitos arvosanasta!:)Jaana*Maria, mainiota, että inspiroidut virkkaamaan.

  13. Hienot kaulurit. Riemupyörät vat huikean näköisiä. Ihan tulee virkkaushinku! Blogissani on sinulle jotain. Käynhän täällä koko ajan huokailemassa ja lukemassa. Viihdyn.

Leave a Reply to Lolly Cancel reply

Your email address will not be published.