So 30’s

Jos minun täytyisi valita 1900-luvulta suosikkivuosikymmeneni muodin suhteen, niin se olisi ehdottomasti 1930-luku. En tiedä, ehkä lapsena tuli katsottua liikaa suomileffoja, mutta 1930-luvun estetiikka vetoaa. Jotenkin tyylissä yhdistyy naisellisuus ja reippaus.

Vuosikymmenen neuleet ovat vartalonmyötäisiä ja hyvin istuvia. Malleissa on usein joko istutetut hihat tai puhvihihat. Harmikseni minulla ei ole 1930-luvulla julkaistuja neulelehtiä kuin muutama, vuosikymmenen neulemallit ovat niin upeita. Seuraavat kuvat ovat Neoviuksen julkaisemasta Virkkaus- ja neuletyöt -lehdestä (2/1938). Voisin ottaa kaikki neuleet käyttöön heti!

Lyhyt jakku edustaa mannermaista eleganssia

. Kuvatekstissä kerrotaan, että jakku on neulottu keltaisesta langasta.

“Wallis”-puseron materiaali oli kuvatekstin mukaan sinistä silkkivillalankaa. Pidän tuosta 30-luvulle tyypillisestä leikkauksesta kovasti.

Pieni neuletakki on kiiltäväpintaista, vaaleaa, harmahkon vihreää kesälankaa

.

Ja sitten omiin neulesuunnitelmiin. Vaikka tämän vuoden puolella on ollut kiireiden takia vaikeuksia keskittyä isompiin neuleprojekteihin, niin toiveissa olisi kesäksi pieni neulepusero 1930-luvun tyyliin.

Paitaan valitsin viime kesänä Tallinnasta Karnaluks-tukusta ostamani hyvin kiiltävän kaapelikierteisen puuvillalangan. “Pure Cotton Crepe” -lankaa ei löydy valmistajansa Cygnet Yarnsin sivuilla lainkaan, mutta Karnaluks-tukun sivuilta kyllä.

Langan ainoa huono puoli on, että se on sen verran ohutta, että sitä pitää nitkuttaa nro 3:n puikoilla, jotka ovat minun makuuni hieman liian ohuet. Kokeilutilkku kuitenkin valmistui yllättävän nopeasti.

Lanka on ihanan väristä ja todella sileää. Niin väristä kuin pitsikuviostakin tulee mieleen kruunutilli, tillin kukkivat latvat. Projekti kulkee siis nimellä Tilli.

Pitsimalli on Eevan käsityöt -lehdestä (1957 kevät), mutta muuntelin pitsimallia jonkin verran:

You may also like

19 Comments

  1. oijoi! samaa mieltä 30-luvusta :) *nyökyttelee*jossain on varmasti joku lehtiarkisto, johon on säilötty vanhoja naistenlehtiä, mutta missä – se on arvoitus.

  2. Juu, kyllähän esim. Kansalliskirjastossa on ainakin luultavammin noita lehtiä (ainakin 50-luvun lehtiä saa tilattua lukusaliin, vanhemmista en ole tarkistanut). Mutta olisi tietysti materialistina kiva saada lehtiä omaksi.:)30-luku on estetiikaltaan kyllä ihan parhautta.

  3. Hiano! Kiva nähdä pitsimalli, joka on tuollalailla ryhdikkään ja kulmikkaan oloinen jotenkin. Tykkään kovasti, pistähän neuloen että nähdään pian lopputulos!

  4. Aivan mieletön suunnitelma taas:) Pitsimalli ja lanka pelaa tosi hyvin yhteen. Ja mä rakastan sun luonnoksiasi. Jos oisit postikorttitaiteilija, en varmaan muita tukis;DSiitä on muuten tosi kauan, kun ollaan nähty. Miks pitää olla näin kiireistä tää elämä..

  5. Mulla kuluu aika näitä sivuja katsellessani:http://www.tampere.fi/ekstrat/vapriikki/tekstiilejatampereelta/Olen Tampereella syntynyt, 1950-luvun likkoja. Tehnyt nuorena töitä näissäkin tehtaissa ja kokenut äitini kautta 50-luvun kapeavyötäröisen muodin. Mullakin oli äidin ompelemia kesämekkoja vannealushameineen! Äitini (ja tätini) neuloi kans hirveesti ja usein oli lattiaan nastoilla kiinnitettyjä neuleiden osia kuivumassa muotoihinsa.Tampereella käydessäni kuljen usein Vapriikissa ja tunnen olevani osa siitä museotavarasta, voisivat laittaa minutkin sinne esille. Surullista! Toisaalta olen ylpeä siitä, mitä olen kokenut.

  6. Hei…Olipas kiva sunnutain hesari:) Mukava oli huomata, että yhden suosikkiblogin tekijä pääsee valtakunnallisen lehden sivuille…Ihanaa! Mukavaa kevään odotusta!

  7. Ihanaa että mainitsit 30-luvun! Minulla on kasa fantastisen ihania ranskalaisia muotilehtiä juuri siltä ajalta. Piirrokset ja leikkaukset ovat tosi modeja.Kiva että musitutuit, teenpä niistä pian oman postauksensa.ONNEA muuten Hesarin artikkelista!!! Upeaa!!

  8. Itse en tiedä, mitä UPEAA Hesarin artikkelissa oli, mielestäni se oli rehellisesti sanoen vähättelevä. Erityisesti Mielityn lainaus “politiikkablogit on tylsiä, ei niitä kukaan jaksa lukea” tjsp antoi hänestä varmaan paljon todellista hömpemmän kuvan… Nähdäkseni artikkelin kirjoittajalla oli teoria blogien viihteellistymisestä ja hän poimi sitä tukemaan tiettyjä kommentteja. Näitä blogijuttujahan on lehdissä nykyään viikottain, Hesarin artikkeli oli huonoimmasta päästä.

  9. En minäkään Hesarin jutun upeudesta tiedä. Kuva oli kaunis, mutta ei se riitä, jos ei ole muuta kuin ympäripyöreää ja korkeintaan toisia vähättelevää sanottavaa. Olin pettynyt.

  10. Hesarin juttu oli taas sitä samaa, että naiset ne kirjoittelee jonninjoutavista asioista blogeihinsa. Minusta täällä Mielityn luona on kivaa juuri se, että mukana on tuo historiallinen ulottuvuus, kirjoittajan omalla näkökulmalla höystettynä. Tämä ei mielestäni tosiaankaan ole vain viihdettä.Mietin aina noista tuontapaisista neuleista, että oliko naisilla korsetit, kun ovat niin kapoisia. Vai ollaanko nykyaikana vaan leveämpiä vyötäisiltä,

  11. Solveig, juu voin jossain vaiheessa julkaista pitsimallin.Päivi, kiitos.Christina, kiitti!Maija, kunhan tässä kerkeä, niin nitkuttelen menemään. Kyllä se pusero jossain vaiheessa valmistuu.:)Marinadi, tykkäsin tuosta kuvasta kovasti. Kuvaaja oli tosi pro.Suojakänni, jesh pitää katsoa.Särmä, kiitos. Joo, yritetään nähdä jossain vaiheessa!Sinilga, kiitos linkistä. 50-luvun muotikin on todella kaunista ja muodissa jälleen. Vapriikki on hieno paikka.Hanna, kiva että pidit.:)Juuli, pahus olen kateellinen. Minäkin haluan ranskalaisia vanhoja muotilehtiä.iii-iii, no hei, tuo politiikkablogi -lainaus oli ihan suora. Ehkä mä olen vähän hömppä ja ainakaan en ole lainkaan muodikkaan tiedostava. Itse olin tyytyväinen juttuun, harmi jos sinä et.Jonskulainen, huh katsotaan. Ehkä jonkin suuntaa-antavan voin tehdä, mutta paidan ohjeen kirjoittaminen on aika iso juttu.Ano, kiva että pidit kuvasta, niin minäkin. En tiedä tarkoititko, että minulla oli ympäripyöreää ja korkeintaan toisia vähättelevää sanottavaa vaiko toimittajalla, mutta minä nyt satun olemaan sellainen kuin jutussa sanottiin. Ei minulla ole suurta agendaa käsityöblogien suhteen, enkä usko että käsityöblogeilla muutetaan maailmaa. Ikävää, että petyit.Matroskin, minä tykkäsin jutusta ja minusta se ei mitenkään mollannut naisten pitämiä blogeja. Ei juttu eri blogityyppejä hehkuttanutkaan, mutta minun mielestä se ei ollut jutun ideakaan. Minusta oma blogini ON viihdettä ja kerroin sen toimittajallekin. Mutta kirjoitan lehtijutusta vielä oman postauksen.30-luvulla käytettiin usein joustavaa korsettia. Toisaalta, ihmiset eivät olleet yhtä pulleita kuin nykyään ja lisäksi vaatteiden leikkaus toi vyötärön kauniisti esiin.

  12. Hei, iskä ja äiti ovat innoissaan, kun sinusta tehtiin juttu Hesariin;kuva on hyvä ja tekstin painotuksetovat tietysti toimittajan. Vanhemman veljen kommentit jo kuulitkin, mutta parasta on se, että käsitöistä edes kirjoitetaan. Onnea ja menestystä kevään lopputohinoihin.

Leave a Reply

Your email address will not be published.