Kuluneen vuoden aikana olen joutunut paljon miettimään sitä, mitä oikeastaan elämältäni haluan. Paljosta pohtimisesta huolimatta olen edelleen aika hukassa. Takaraivossa tikittää ajatus, etten osaa mitään hyödyllistä (kaikenlaista kivaa kyllä, mutten hyödyllistä). Ammatillinen identiteettini on hukassa. Tilanne olisi helpompi, jos edes tietäisin, mitä oikeastaan haluaisin “aikuisena” tehdä.
Toisaalta olen etuoikeutettu: minulla on aikaa miettiä. Yksinäisenä naisihmisenä tulen toimeen vähällä. Voin valita itse miten ja millaista työtä teen. Asun pienessä yksiössä, kuljen kävellen ja yleisillä kulkuneuvoilla, pidän yksinkertaisesta ruuasta ja nyt päällä on lisäksi Garderoobi kierrättäen -projekti. En kuluta paljoa, enkä haaveile mistään erikoisesta.
Haluaisin sellaisen kokopäivätyön, josta olisin oikeasti innoissani. Että työpaikkaa hakiessani todella haluaisin kyseisen työn. Että töihin olisi kiva lähteä aamulla. Että palkalla tulisi toimeen. Ehkä vain olen utopisti.
En kuitenkaan ole toimeton, vaikkei minulla kokopäivätyötä olekaan. Tänään on tiedossa ompelemisen ja pyykkäämisen lisäksi omenahillon ja -piirakan tekemistä. Ilahduin kauheasti, kun tuttu tarjosi minulle kassillista suomalaisia hillo-omenoita. Mukana oli myös syömäomenoita, jotka kuvissa poseeraavat lauantaina kirpparilta eurolla ostamani lautasen päällä.
21 Comments
Oon aina niin pihalla. Luulin ettet asu yksin vaan kaksin ja olet omistautunut opettamiselle. Ei se mitään, on hauskaa ravistautua irti luuloistaan aina välillä ;) mitäpä sitä netin kautta voisikaan tietää.Mulla oli joskus moiset ruskeat lautaset, äidiltä “lainassa” vuosikausia. Luullakseni annoin ne takaisin jossain vaiheessa kun kylläännyin.Alkoi tehdä mieli uuniomenoita, kauppaan mars.
Niinhän se menee, nettiminä ei ole sama kuin irl-minä.Yksin olen asunut keväästä ja opettamisesta pidän lähinnä teoriassa, koska en juuri pidä asioista, joissa en tunne olevani hyvä.Mulla on tuota samaa astiasarjaa jo ennestään mummin perintönä kahviastiaston muodossa. Pidän ylipäätään 60-70-luvun tummalasitteisesta keramiikasta.
Minä löysin hakukohteekseni työpaikan, jonne oikeasti haluaisin päästä, ja tavallaan se on kamalaa sekin. Kas kun ei millään voi uskoa pääsevänsä mutta silkti stresaa kamalasti, kun päätöstä pitää odottaa jopa kaksi kuukautta(?!?) ja sitten kun ei pääse niin seuraa murskaava pettymys.. Jos taas olisi hakenut jonnekin minne ei niin kovin haluakaan, niin ei haittaisi vaikkei tulisi valituksi… :)
varmaan aika harva on sellaisessa työssä josta oikeasti pitää, siis rakastaa työtään. Suurin osa porukasta käy töissä vain rahan vuoksi (mikä on aika hyvä kannustin..) ja haaveilee lomista ja enemmästä vapaa-ajasta, uudesta työpaikasta. Ne unelma-ammatitkin vaihtuvat iän ja kokemuksen myötä. Oma elämäntilanne vaikuttaa siihen, että unelma saattaakin olla rasite. Työkaverit vaikuttavat, ihanasta duunista tulee k-yrpien kollegoiden myötä painajainen.En tiedä, sopivin välein vaihtuva työ olisi optimi, ilman vaihtoon liittyvää stressiä ja saavutettujen etujen menetystä. ;-)
Seeds, itse toivoisin, että edes ilmaantuisi jonkinlaisia paikkoja avoimeksi, joihin olisi jotain järkeä hakea. Enkä edes ole turhan kranttu!:)Toivottavasti sulla tärppää, kaksi kuukautta on kyllä järkyttävän pitkä aika odottaa (miten hakuaika edes voi olla niin pitkä?!).Tuijam, lähinnä tarkoitin sitä, että edes työpaikkaa hakiessa työ tuntuisi mielekkäältä. Vaikka naivi olenkin, en kuitenkaan myönnä olevani niin naivi, että havittelisin kuvitteellista unelmatyöpaikkaa, johon joka aamu olisi kiva mennä.:)Itse voin kuvitella tekeväni matalapalkkaista duunia, jos se vain on minusta kivaa. Ongelmana nyt vain on, etten oikein tiedä, että mitä haluaisin ja mihin minulla olisi rahkeita.
Minulla on kyllä mieluinen työ, vaikka ei olekaan työpaikkaa. Kaikissa töissä on sitten ne ikävät puolet. Freelancer ei voi koskaan pitää lomaa ja kipeänäkin täytyy saada valmista aikaan. Sairaslomasta tai vuorotteluvapaasta ei kannata edes haaveilla.Minusta sinun pitäisi heti ekaksi tehdä käsityökirja, koska kaikki tykkäävät luomuksistasi. Mutta tietokirjan tekemisellä ei todellakaan elä.
Matroskin, freelance-touhussa on puolensa ja puolensa.Käsityökirjaa alan tehdä heti, kun minusta tulee harrastava kotirouva.;)
voih ja oih, olen 35-v ja nyt ollut 8 vuotta samassa työpaikassa ja olen ihan hukassa, kyllästynyt ja oma ammatti-identiteettikin on kadoksissa, en enää tiedä mitä haluan.Enkä voi edes haaveilla kotirouvaksi jäämistä, miehen palkalla ei pärjää:), mutta kaikenlaisia suunnitelmia on kyllä;)
Minnap, tuo taitaa olla aika yleistä ja kun on perhettä, niin vaihtoehtoja ei oikein ole. Ikävää, toivottavasti jossain vaiheessa pääset mukavampaan työhön. Suunnitelmia ja unelmia pitää aina olla!Juu, ei minullakaan tämä kotirouva-suunnittelma ei ole oikein edistynyt, vaikka jo teini-ikäisestä olen harkinnut harrastavan kotirouvan uraa.:D
Oo, ihanaa lukea taas yksi samanlainen ajatuskulku. Tarkoitan, että omat ajatukseni kulkevat samaa rataa ja olen huomannut, että on (ainakin) minun sukupolvelleni tosi tyypillistä miettiä loputtomiin mitä haluaisi tehdä. Se aiheuttaa syyllisyyttä (monilla menee huonommin ja minä vaan valitan, enkä osaa päättää, vaikka minulla on “kaikki mahdollisuudet”) ja iloa (jee, meitä on näin paljon, jotka emme suostu oravanpyörään).Mutta haluan huomauttaa, että olen suunnilleen samoilla linjoilla, vaikka minulla on lapsia, ei se kyllä estä haahuilemasta ja köyhäilemästä, jos sen oikein asiakseen ottaa…Ja vielä, että ennen kuin päätän tarkemmin, mitä isona teen, olen freelancer (ehkä päätän että aion olla jatkossakin freelancer, mutta en ole tehnyt sitä päätöstä vielä) ja ainakin minä voi olla sairaana, tehdä lyhyttä päivää, pitää pitkät hoitovapaat ja pitkät kesälomat. Se vain tekee köyhemmäksi, kun kukaan ei siitä maksa. Niin ja se puolisokin on opiskelija. En yritä hehkuttaa epävarman elämän ihanuutta, mutta yritän väittää, että vaihtoehtoja on ainakin melkein kaikissa tilanteissa. Hmm, miksi tämä alkoi kuulostaa siltä kuin minusta olisi hienoa olla epävarma ikuinen opiskelija ja haaveilija???Mutta kiitos. Onnistuit (en tiedä oliko tarkoitus) vahvistamaan ajatustani siitä, että on muitakin tapoja tehdä työtä kuin suora tie menestyvälle uralla. Aina välillä kun epävarmuus omiea valintoja kohtaan iskee. Mutta jotenkin uskon siihen, että tekemällä niitä asioita, joista pitää, voi löytää tien myös johonkin josta maksetaan. Ja vielä, että lopputulos voisi olla jopa jotenkin onnellisempi, kuin jos paukkaa päätäpahkaa ennaltamäärättyyn suuntaan.
Se on jopa tutkitusti naisille yleisempää miettiä omia kykyjään ja osaamistaan. Mahdollisesti huonommin koulutetut miehet sitten nappaavat ne paremmin palkatut ja vastuulliset tehtävät. Minun perheessäni on ollut tällainen urakehitys, myös monessa muussa tuntemassani opettajaperheessa,ja sitten reilu nelikymppisinä avioparin mies tienaa kolme kertaa vaimoa enemmän. Siinä mielessä kannattaa tosiaan pohtia, ryhtyäkö opettajauralle, vai jollekin muulle uralle. Koulutuksesta on aina hyötyä, ja avaa ovia moneen suuntaan. Moni opettajana aloittanut on hetken päästä vaihtanutkin ihan johonkin muuhun, ja toisaalta tunnen yritys ym. maailmaa katselleita, jotka ovat tulleet kouluun vasta myöhemmin (siis päteviä opettajia) Muutama tuntemani käsityönopettaja on huokaillut sitä, että kun he ottivat harrastuksesta ammatin, niin harrastamisesta meni ilo, eikä sille tahdo jäädä aikaa ollenkaan, ja siinä sitten pohtivat voittivatko vai hävisivätkö. Tahdon neuvoa, mieti mitä haluat kaikkein eniten ja pyri sitä kohti. Enää ei eletä sitä yhteiskuntaa, jossa oltiin kymmeniä vuosia saman firman palkkalistoilla.
“Mitä sitä tekis?” Niin tutulta tuo kuulostaa ;) Sitä tässä on jo pitkään tullut pohdittua ja välillä tulee tunne, että onko minusta oikeasta mihinkään?? Mikähän olisi se minun juttuni? Mukava kuulla, että muutkin pohtivat näitä samoja asioita.Voinkin siis vain todeta, että tiedän miltä sinusta tuntuu. Mutta en voi sanoa, että kyllä se vielä jonain päivänä sinulle valkenee mikä onkaan se sinun juttusi ;) Itsekin tätä päivää edelleen odotan!
“toivoisin, että edes ilmaantuisi jonkinlaisia paikkoja avoimeksi, joihin olisi jotain järkeä hakea. Enkä edes ole turhan kranttu!”Ihan mielenkiinnosta kysyn, että mitä työtä haluaisit tehdä ja saisit vapaasti valita työpaikan?
Hei Mielitty! Anna itsellesi uusi maailma!Sinä osaat asioita, joita moni niin mielellään harrastaa. Siitä voisit jotain kehittää…Ruotsissa kaksi neitosta on keksinyt kirjoittaa kirjan kierrätysmateriaaleilla askartelusta, esimerkiksi keittävät vanhoja villapaitoja ja kun ne vanuttuvat, niitä voi leikellä ja muovata vaikka mitä.Olin sellaisella kurssilla Boråsin tekstiilimuseossa, ja olipa kivaa. Maksoi kyllä aika paljon…Toki voisit lähteä Ruotsin puolelle opiskelemaan vaikka vaatedesiginia juurikin Boråsiin tai Göteborgin taideteollisuusopistoon (Röhsska Museetin kyljessä). Olet vielä nuori ja vapaa, niin ei välttämättä ole aina. Käytä aika ihan uudella, luovalla tavalla – vaihda ympäristöä. Olen valmis auttamaan täällä päässä tarvittaessa. Ruotsi on ihanan rento maa, jossa on paljon luovuutta ja ystävällisyyttä.Somerset Maugham on sanonut: “Jos haluaa vain parasta, hyvin usein sen myös saa!” Ei ole väärin haluta työtä, joka innostaa ja ilahduttaa. Elämä on valintoja!
Edellisen kommenttini jälkeen tuli vielä mieleeni, että eikös olisi kiva olla jatko-opiskelijana ja tutkijani tekstiili-alalla, kun kerran vanhat asiat sinua kiinnostavat. Edelleen korostan naapurimaan mahdollisuuksia, Göteborgissa ja Boråsissa saattaisi olla paljonkin kiinnostavaa, sillä Ruotsi on vanha tekstiilimaa, jonne tuli Suomestakin valtavasti naisia töihin jo 50-luvulta alkaen.Stipendejä on paljon tarjolla, kun vain osaa niitä etsiä, ja kun sinulla nyt jo on erinomainen peruskoulutus, saattaisi todella olla hauskaa tutkia alaa edelleen. Boråsin tekstiilimuseossa oli fantastinen näyttely joku vuosi sitten TUTANKHAMON’S WARDROBE. http://etjanst.hb.se/hb/nyhetsarkiv/nyhet.asp?DNR=1765Oli valmistettu hautalöytöjen perusteella tekstiilejä, joita Tutankhamon oli käyttänyt, ja jopa ideoitu joitain vaatekappaleita museon myymälään myyntiin.Näyttely on kiertänyt maailmaa ja on nyt Egyptissä.Eikun rupeat vain tutkimaan mahdollisuuksia saada stipendi jatko-opiskeluun joltain säätiöltä, niitä on Suomessa paljon ja joskus hakijoita vähän!
Anni, olen kauhean iloinen, että ilahdutin sinua. Tuo ilo ja syyllisyys tuntuu minustakin kauhean tutulta!Tosin itse olen ainakin hirveän epävarma valintojeni suhteen: en osaa päättää mitää suuntaan enkä toiseen. Toisaalta kun oma unelma ei ole perheauto ja omakotitalo, vaan tyytyväisyys ja onnellisuus, niin elämä on aika paljon helpompaa. Kyllä mäkin kuulostan todelliselta taivaanrannanmaalarilta!:DMarianne, kiitos kommentista, se on täyttä asiaa! On totta, että monet naiset ovat paljon vähemmän uraorientoituneita kuin miehet ja sitä kautta palkatkin ovat pienempiä. Minulla on ongelmana se, etten oikeasti tiedä mitä haluan. Tiedän, mitä EN halua, mutta se ei oikein riitä.:/Maya, onhan meitä samalla tavalla ajattelevia paljonkin.:) Tsemppiä sinullekin pohdinnoissasi.Anonyymi, jaa-a, sen minäkin haluaisin tietää. Jos saisin ihan vapaasti päättää ja sen ei tarvitsisi olla taloudellisesti kannattavaa, niin olisin mieluiten käsityöläinen. Muuten haluaisin mieluiten toimia kässäkoulussa tai aikuisopetuksessa opena, museossa tekstiilialan jokapaikanhöylänä (tosin minulla ei ole museologian opintoja suoritettu) tai suunnittelijana(tarkoituksella laveasti ilmaistu). Tyydyttikö tämä vastaus uteliaisuuden?;)Aurora Borealis, kyllähän sitä voisi opiskella edelleen, mutta olen opiskellut jo liiaksikin ja opiskeluun ei ole tällä hetkellä motivaatiota. Nyt pitäisi oikeasti päästä edes jollain tavalla yhteiskuntaa hyödyttävään työhön kiinni!
Ai niin, piti sanomani, et Boråsiin pitäisi joskus päästä käymään!
Hei Mielitty!Ajattelin vaan että eihän TUTKIJAN HOMMA minusta ole opiskelua, vaan uuden tiedon löytämistä fiksujen työkavereiden kera… Onko näin vai olenko oikeassa? :-) Ja tutkijat yleensä saavat palkkaakin.No, niin tai näin, jos saat itsesi rahdattua Landvetteriin (Göteborgin lentokenttä) niin autan sinut kyllä sieltä Boråsiin ja tekstiilimuseoon sekä Boråsin korkeakouluun, sinne on kentältä vain 40 km. Ja takaisin Suomeen lento täältä kestää 1 tunnin ja 15 minuuttia. Olkaa rohkeita, nuoret naiset, älkää tyytykö kantamaan Valintatalon kassia lopun elämäänne, jos jotain kiinnostavampaa keksitte! :-)
Vieläkin haluaisin esittää yhden idean, kun nyt uudelleen luin Mielittyn toiveita “yhteiskuntaa hyödyttävästä työstä”.Itse olen asunut vähän päälle kolmikymppisenä pari vuotta Bangladeshissä kauan sitten. Nykyäänhän sinne on tullut paljon tekstiiliteollisuutta, joten alan opettajia varmaan tarvitaan.YK:lla on myös ns. vapaaehtoistoimintaa, joka tarkoittaa että saa asunnon ja päivärahan, mutta ei varsinaista palkkaa. Olen sivusta seurannut, että kyllä päivärahalla itsensä ja pienen perheenkin kehitysmaassa elättää, joskaan ei rahaa kai juuri säästöön kasaannu.Blogilistalla on kaksi Afrikassa työtä tekevän pariskunnan blogia, “Minun Afrikkani” sekä “Minunkin Afrikkani”. Ensimmäinen alkaa jo siitä, kun muuttoon valmistaudutaan. Nyt siellä ovatolleet jo yli kaksi vuotta.Lopetan ehdotukset tälta erää ja toivotan vaan valoisaa syksyä ja joulumyyjäisiä Mielitylle ynnä kaikille hänen erinomaisen bloginsa lukijoille!
Aurora Borealis, no jos nyt maisterina aloittelisin tutkijan uraa, niin ainakin omasta mielestäni seuraava etappi olisi lisensiaatintyön ja väikkärin vääntäminen. Lisäksi en valitettavasti ole lainkaan akateeminen ihminen: jo gradun vääntäminen oli työn ja tuskan takana. Vaikka tutkimustyön aihe olisi kuinka käytännönläheinen, on nykyään kaikki tutkimus tehtävä teoreettisessa viitekehyksessä, ikävä kyllä.”Yhteiskuntaa hyödyttävällä” tarkoitin lähinnä sitä, että minusta vihdoin tulisi yhteiskuntaa tukeva ja kunnolla työtä tekevä kansalainen.:) Eli en enää vapaaehtoisesti lähtisi pois läheisteni ja rakkaitteni luota, “kaukana asumistakin” tuli kokeiltua aika monta vuotta.Mutta hauskaa, että jaksat ehdotella minulle erilaisia vaihtoehtoja!
Hei Mielitty, kiva kun aina jaksat olla niin positiivinen! Mutta varmasti suuren opintosuorituksen loppuun saattaminen vetää vähäksi aikaa takin tyhjäksi, kyllä se siitä taas täyttyy, kärsivällisyyttä vaan!Nämä elämää suuremmat kysymyksethän aika hoitaa, se on varmaa. Tiedän, täytin 60 huhtikuussa. “Ei mitään muuta tarvitse katua kuin tekemättömiä tekoja”, on joku viisas sanonut.Sinulla on ihana blogi, niin nimi kuin sisältö kaikkine ideoineen. Siihen olet panostanut paljon ja saanut myös hienoa tulosta aikaan! Todella paljon virtuaaliystäviäkin olet saanut, he elävät kanssasi.Ihanaa ruskaa Suomeen sinulle ja kaikille blogiasi lukeville!