Muunmuassa tukka-ahi

Täytin eilen 29 vuotta. Se on aika paljon tai ei ehkä sittenkään. Vielä on vuosi aikaa toteuttaa kaikki suunnitelmat, mitä olen kuvitellut 30-vuotiaaksi mennessä toteuttavani. Pitkä on lista.:)

Lahjoin eilen itseäni kirppislöydöillä:

Värikkäitä nappeja, neuvostoliittolainen lautanen ja ihana pallollinen tyynyliina. Yhteensä kolme euroa.

Tänä aamuna tuli mieleen, että mihin aikaan aamulla kerrostalossa on soveliasta alkaa ommella ompelukoneella? Ja monelta pitää illalla lopettaa? Vaikka Berninani onkin melko hiljainen, uskoisin, että puupöydän ja parketin kautta ääni menee hienosti talon rakenteisiin. Tosin tässä talossa on hyvät äänieristeet. Tai sitten naapurit vain ovat hiljaisia ja kuuntelevat minun mekastustani.:)

Viime päivinä on ollut ilmassa pientä tukkakriisiä. Ei ole varaa ostaa hiusvärejä ja muutenkin hiukset painavat ja ahdistavat. Haluaisin samanlaisen kampauksen kuin Róisínilla tässä videossa, tosin blondin sijaan punaisena. Tosin vähän epäilen, että minulla tuo kampaus ei näyttäisi yhtään makeelta, vaan aivan tavalliselta.

You may also like

22 Comments

  1. Nätti kampaus Roisinilla, mutta voi tosiaan olla, että ilman noita videossa jatkuvasti puhaltavia tuulettimia efekti saattaisi olla vähemmän dramaattinen:)

  2. Riikka, noita lautasia on varmaan tehty jonkin viisivuotissuunnitelman mukaan tehty ziljoona kappaletta. Kirpparilla oli saman tehtaan kukkakuviollisiakin lautasia, eivät olleet kyllä niin kauniita. Seeds, mä just ajattelin, että tuo kampaus näyttäisi juuri samalta Helsingin keskustan pirullisessa tuulessa. Muuten voisin sitten heitellä hiuksiani ja nyrjäyttää niskani.;)

  3. Olen pohtinut myös tuota ompelukoneen äänijuttua. Alakerran naapurini on vanhus, jolla on jo iän tuomaa huonokuuloisuutta ja ei kuulemma kuule koneen ääntä. Jos asia arveluttaa niin miten olisi huopa tms. laput pöydänjalkojen alle. Ja tietysti asiaa voisi kysyä ihan reilusti sieltä alakerrasta. KUitenkin ihan varmaa on että häitiö on pienempi kuin poran ääni.

  4. Onnea vanhentumisesta. Laita pöydän alle matto tai kaksi pehmikkeeksi jos ompelet aikaisin tai yömyöhään, niin ei ääni kulkeudu rakenteiden kautta. Ehkei ompelukoneen ääni häiritsisi muutenkaan, mutta ei sitten tarvitse enempiä hissutella vaan voi päästellä koneella menemään.

  5. Scaredy-Cat, kiitos sinulle kiitoskortista! Róisín on niin cool, että luulisin kampauksen olevan makee vain siksi. Huokaus.Kiki, en mä uskaltaisi mennä soittamaan ovikelloa!:) Huonekalutassut pöydänjalkojen alla jo on, kaipa sekin auttaa.Tuija M, mulle asuntoon matot eivät oikein sovi, kun tekstiilipölyä tulee niin kauhean paljon. Mutta jotain isompaa pehmikettä (vaikkapa neuletilkkuja) voisi varmaan kokeilla.

  6. Hui, meinaatko lyhentää sun upeat hiukset..? Mieti nyt vielä raaskiitko, vaikkakin tuo tukka tuulessa olisi upea. Mä en ole koskaan miettinyt kerrostalossa noita ns.normaalin elämän ääniä. En ole siis edes ajatellut asiaa, oon vaan ommellut jos on tehnyt mieli jne.. Mutta entinen naapurini kyllä imuroi aamutuimaan ja kolisteli pattereita ja se häiritsi suunnattomasti, joten onhan se ihan kohteliasta aloittaa hieman myöhemmin. Paksu matto vois olla hyvä idea äänenvaimentajana.

  7. Jaana, eiköhän tää tukka-ahi mene taas pois jossain vaiheessa.:) Mutta olisi ihan mukavaa, jos pää olisi hieman kevyempi.Mulla oli yhdessä asunnossa naapurina puolikuuro mummeli, joka huudatti radiota ja kolasi ihan hulluna aina aikaisin aamulla. Muista naapuriasunnoista ei sitten kuulunutkaan mitään.

  8. M-serkku onnittelee ja suosittelee ompelukoneen ja pöydän väliin huopalevyä. Vaimentaa ääntä, toimii neulatyynynä ja kerää karkailevia langanpätkiä, puolia, saksia ja mitä siinä nyt kelläkin juoksentelee..

  9. Täältäkin synttärionnittelut! Vielä on melkein vuosi aikaa toteuttaa suunnitelmia. Ja ainahan voi tehdä muutoksia suunnitelmiin, meinaan, jos et ehdi kaikkea ennen 30v:ta, niin sitten jatketaan vaikka 35:een. ;D

  10. Onneksi olkoon! Laitoin sulle meiliäkin, mutta en tiä onko se tullut perille. Mahdatko pitää koskaan ompeluseuroja tai muuten vaan käsitöistä kiinnostuneiden kanssa mitään hengaamisia. Mulla on tällä hetkellä viktoriaaninen puku rakenteilla, ja ois ihan kiva päästä höpötteleen vaikkapa minkä kupin ääressä käsitöistä. T. Ladahttp://www.ompelija.vuodatus.net/Tuolta näkyy viimeisimmät viritelmät.

  11. Onneksi olkoon!Eipä ollut tullut mieleen, että ompelukone pitäisi niin kovaa meteliä, että se voisi häiritä naapureita. Mutta ehkä nuo huopaideat voisivat kuitenkin olla hyviä, ainakaan ei tarvitsisi sitten murehtia häiriötä.

  12. Uskomaton et jälleen näen ahaa-elämyksen ostoksissasi. Ko. lautasia ja muutaman postauksen alempana oleva musta-ruskea , molempia löytyy äiteen kaapista =) Ennen en ole ajatellut niitä kovinkaan kauniina, enemmän kai muistoina =)

  13. Tukkavaras!! :D Tai siis, *köhöm*, itekin aatellut tuota Roisinin kampausta tässä lähiaikoina… Mutta suuuuuren suuret onnittelut syntymäpäiväsi johdosta, kivaa kun synnyit :)

  14. Kiitos kaikille onnitteluista!M-serkku, kiitos vinkistä, tuo huopa koneen alla on hyvä idea.Daniel, joo, Róisín (tai kampaajansa :) ) tietävät mikä hiustyyli puree.Matleena, tuo on hyvä asenne.:)Lada, nyt on (taas) kauheat hässäkät päällä, mitään ylimääräistä ei ehdi.:( Käyn kuitenkin katsomassa blogianne.Colibridreams, itse olen aika herkkä asumisen äänille, joita ei tosin tässä talossa kuulu, kiitos hyvän äänieristyksen. Siksi haluan olla huomaavainen naapureita kohtaan. Mieluummin olen ylivarovainen.:)Lasiina, hauska sattuma.:)Wrath, mulla onkin kumma maku.:DAnonyymi, joskus on tullut teatterikirppiksellä käytyä, mutta itse en ole ikinä löytänyt mitään kivaa, kun en oikein teatteritavarasta perusta.Muusikotar, sulle sopisi tuo tukka hyvin, just punasena.:) Pahin tukka-ahi on ohi, kyllä näillä pitkillä hiuksilla mennään.

  15. Hyvää myöhästynyttä syntymäpäivää!Itse ajattelin opetella punnertamaan yhdellä kädellä ennen kuin täytän 30- vuotta..Olen nyt 35 – ja vielä vaiheessa… ;)

Leave a Reply to Daniel Cancel reply

Your email address will not be published.