Huivi Mirjamille

Tämän huivin ensimmäisen version olen neulonut jo kesällä 2013, mutta viime syksynä päätin vihdoin kirjoittaa ohjeen huiviin ja nimetä huiviohjeen isänäitini kunniaksi, koska Isäni äidin Mirjam Urmaksen piti viettää satavuotissynttäreitään joulukuun alussa viime vuonna. Valitettavasti elämä ei aina mene niin kuin on suunnitellut: mummoni loukkasi itsensä pahasti kaatuessaan marraskuussa ja muutaman viikon sairaalahoidossa sinniteltyään hän menehtyi kolmea päivää vaille satavuotiaana. Onnitteluhuivi sijaan neuloin mummolleni lahjaksi aikomani huivin loppuun muistohuivina. Huivimallin nimi on siis Mirjamin muisto.

Tässä mummoni viimeisessä hänestä ottamassani kuvassa äitienpäivänä viime vuoden toukokuussa. Mummoni pystyi kaatumiseensa saakka asumaan avustetusti kotonaan.

Emme olleet kovin läheisiä mummoni kanssa, mutta hän oli silti minulle tärkeä henkilö. Tunnistan itsessäni samoja luonteenpiirteitä kuin mummossani oli, olen herkkä murehtimaan ja pomotan vähän liiankin helposti läheisiäni. Tietyllä tavalla mummoni oli viimeinen linkkini menneeseen maailmaan. Hän on sukumme viimeinen, joka muisti Muolaan pitäjän Kannilan kylän Kannaksella, viimeinen, joka osasi kasvattaa pellavan ja käsitellä sen kuiduksi ja edelleen ohueksi suutarin pikilangaksi saakka. Mummoni oli elämänsä loppuun saakka kiinnostunut maailmanmenosta, viime syksyn poliittiset kriisit saivat hänet avaamaan radion keskellä yötäkin kuullakseen tuoreimmat uutiset. Toivon, että jaksan olla itse aina yhtä kiinnostunut ja utelias.

Ohjeessa on vaihtoehtoinen yksivärinen ja kaksivärinen huivi. Pahoittelen viluisennäköistä ja kananlihalla olevaa mallia, mutta näitä kuvia otettaessa viime marraskuussa oli aika jäätävän kylmä.

Lanka: valitsin kumpaankin, yksi- ja kaksiväriseen huiviin langaksi Onion Nettle Sock -villanokkossekoitelangan, johon olen aika ihastunut. Lanka on rapsakkaa pinnaltaan, mutta kuitenkin pehmeää ja pingottuu huiviksi kauniisti. Puikot: 3,5mm pyöröpuikot (pituus 80cm tai 100cm on riittävä).

Huivin ohje on simppeli: huivi aloitetaan niskasta ja neulotaan päävärillä, kunnes toinen 50 gramman kerä on melkein loppu. Sitten aloitetaan pitsireunus. Kaksiväriseen huiviin pääväriä menee alle kolme kerää ja kuvioväriä alle kaksi kerää. Yksiväriseen huiviin riittää neljä kerää.

Huiviohje on nyt ladattavissa: suomeksi Mirjamin muisto -huivi (pdf) ja englanniksi Memory of Mirjam Shawl (pdf).

Samalla mallilla neulottuja huiveja on muuten kertynyt useampi, kaksi alinta huivia olen neulonut itsevärjäämästäni villasilkkisekoitteesta:

Tässä samalla esittelen mekkoni, joka sekin on vanhan kaavaan kierrätystä. Kyseessä on Pauline Alicen Eliana-leninki, mutta ilman pääntien halkiota. Kangas on Jättirätistä nyt syksyllä ostamaani viskoosisekoitetta  (80% viskoosi, 20% polyesteri) ja  olin taas vähän jännän äärellä kangasta leikatessani: olin ostanut kangasta paitaan, en mekkoon, mutta lopulta sain kankaan riittämään myös taskupusseihinkin. En tiedä, onko muilla ompelijoilla sama juttu, mutta mä olen aina hirveän tyytyväinen, kun saan venytettyä kankaan käyttöä paljon pidemmälle kuin mihin kangas “oikeasti” riittäisi. Tykkään Eliana-kaavasta tosi paljon, tein tämän harmaan version samoilla muutoksilla kuin vihreän leningin tästä postauksesta.

You may also like

14 Comments

  1. Kiitos huiviohjeesta! ❤ Huivi on ihastuttava, ja ihana, että olet nimennyt sen mummosi muistoksi. Kovin sievä on myös mekkosi, kuten Sinäkin. :)

  2. Kaunis huivi, vaihteeksi kivasti sileä. Niin paljon on nyt reikäisiä huiveja näkynyt. Nuo kaatumiset on tosi pahoja, murheellisesti kävi mummollesikin.

    1. Kiitos, huivi on myös tosi helppo neulottava aina pitsireunaan saakka, kun on pelkkää sileää.

      Kaatumiset ovat tosiaan ikäihmisillä pahoja. Mummonikin pari kertaa selvisi kaatumisesta säikähdyksellä, mutta viimeisellä kerralla eivät luut enää kestäneet.

  3. Ihana kuva mummostasi ja mahtavaa, että huivissa on hänen muistonsa noin konkreettisesti. On aika mieletöntä, miten paljon edellisissä sukupolvissa on sellaista tietoa ja elämää, mikä meille on hyvin vierasta.

    Mekko on kaunis, upean klassinen malli. Saisinpa villakrepistä tuollaisen, oi oi…

    1. Mä olen tosi iloinen, että sain tuon kuvan mummostani otettua. Hän oli siinäkin mielessä “vanhan kansan ihminen”, että valokuvaamisesta tuli usein kauhea numero :)

      Villakreppi sopisi tosi hyvin tuohon Eliana-malliin!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *