Mallineulos sukkiin

Tässä mallineulos Kantarelliretki -sukkiin. Nyt vaan värityksiä suunnittelemaan!:)

Huom, ohje on piirretty siten, että neulos neulotaan suljettuna neuleena. Mallikerran leveys on 6 silmukkaa ja korkeus 8 kerrosta.

Tältä neulos näyttää nurjalta puolelta. Neulos ei ole kovin joustavaa, kannattaa siis varata vähän enemmän silmukoita kuin normaalisti. Mallitilkkukin on hyvä neuloa. Itse loin sukanvartta varten 78 silmukkaa ja minulla ei ole erityisen paksut nilkat.

Continue Reading

Kantarelliretki tammikuussa

Nyt ollaan taas blogin nimen ytimessä. Joulupäivänä aloin Neuhausin suklaan, portviinin  sekä Ylpeys ja Ennakkoluulo -maratoonin (ah, Mr. Darcy, kiitos Yle Teema!) siivittämänä neuloa sukkia.

Väreiksi valikoitui jotain sellaista, jota en itse normaalisti valitsisi, mutta jotenkin tämä yhdistelmä vaan toimii (samantyyppistä väritystä on sattumoisin muuallakin juuri nyt)! Kuulemma oranssiharmaa väritys tuo mieleen kantarellit, sanoo Mies, joka sieniä ei syö.

Itseasiassa aloitin sukkia samalla kuviolla (tosin eri väreillä) jo viime kesänä, mutta silloin sukista ei tullut mitään: aloitin silloin sukat varpaista ja ajattelin kuviota myös jalkaosaan sillä seurauksella, että sukasta uhkasi tulla todella paksu. Nyt päätin sitten neuloa sukat perinteiseen tapaan ylhäältä alas ja laittaa kuviota vain sukan varteen, sillä tavoin sukat sopivat normaaleihin kenkiinkin.

Kuvio muodostuu siten, että samalla kerroksella ei tarvitse neuloa kuin yhdellä värillä, “kirjoneulepinta” saadaan aikaiseksi nostamalla silmukoita neulomatta. Kantapää on normaali saksalainen (tosin kantalapun kummassakin reunassa on 3 s ainaoikein), jalkaterän kavennukset koristin ainaoikeinneuloksella:

Materiaali: oranssi lanka: Zitron Trekking Maxima, harmaa: Zitron Trekking XXL Tweed, puikot: 2,25 mm, langanmenekki: oranssi n. 25 gr, harmaa n. 75 gr.

Nyt puikoilla on samanlaiset sukat, mutta aivan toisella värityksellä. Näistä taitaa tulla maastoutumissukat, sen verran hyvin pätkävärjätty riemunkirjava lanka häviää kuvioneuleeseen. Oikeastaan haluaisin aloittaa kolmannet (ja neljännet…) sukat samalla mallilla mutta eri värityksellä. Sukista tulee aina ihan erilaisia väritystä vaihtamalla!

Continue Reading

Paljettipipa ja sen kaveri

Aikaa on vierähtänyt hetki jos toinenkin neulomuksia tai ajatuksia esittämättä, mutta elämä kulkee samanlaisia latuja kuin aina ennenkin. Viime vuoden puolella, itseasiassa jo marraskuussa tein itselleni pari pipoa aina kasvavan pipo-, myssy- ja baskerikasan jatkeeksi. Pitäisi varmaan pikkuhiljaa rajoittaa asusteiden neulomista itselle, eteisen asustekoriin eivät mahdu kaikki pipot, lapaset ja huivit nytkään.

Ei ole mikään kovin suuri salaisuus, että olen harakka: Pidän kaikenlaisesta kiiltävästä ja koreasta. Siksipä parin vuoden aikana muotiin tulleet paljettilangat ovat minusta vastustamattomia. Omaan niitä kohtuullisen varaston, mutta vasta ennen joulunajan kiireitä neuloin ensimmäisen paljettineuleeni, punaisen paljettimyssyn. Tässä langassa paljetit ovat onneksi varsin hillittyjä, mikään diskopipo päässäni en kyllä kaupungilla (tai yhtään missään muuallakaan) liikkuisi.

Samanlaista neulosta kuin tässä pipossa käytin syksyllä keskeneräiseksi jääneessä huivissa. Seuraavana välityönä voisinkin kaivaa sen huivintekeleen esiin ja katsoa, että onko se yhtä toivoton tapaus mielestäni nyt kuin lokakuussa. Joka tapauksessa, neulepinta on joustavaa ja sopii siksi hyvin myssyyn.

Malli: Lyhteet -myssy (Lataa neuleohje (pdf)), lanka: Marks & Kattens Fame Trend Paljett kaksinkertaisena (420m/100g),  langanmenekki: noin 70 grammaa, puikot: 4,5 mm.

Punaisesta pipasta tuli rento ja reilunkokoinen, siksi päätin neuloa vielä ohuesta sukkalangasta (Gründl Four Seasons Marrakesh) kaksinkertaisena toisen pipon samaisella ohjeella, mutta jätin yhden mallikerran leveydessä.  Minulla on kumman litteä (=takaraivoton) pää ja päänympärykseni on vain 56-57 cm.

Kummassakin pipossa siis käytin siis  “420 metriä 100 grammassa” -lankaa kaksinkertaisena. Tuon paksuisia lankoja on paljon ja ainakin minä onnistun hankkimaan niitä varastoihina vähän liiankin kanssa.

Muuten ruskeasävyisen ja tavannomaisen pipan koristeeksi tein irroitettavan korun, virkkasin siihen pohjan puuvillasta ja mohairista ja kiinnitin ystävättären pari vuotta sitten Nepalista tuoman luisen pupunapin. Käsin veistetty nappi on kuin koru itsessään ja bonuksena nepalilainen pupu näyttää tyytyväiseltä ja vähäjärkiseltä!:)

Paljettilangoista vielä: viime kesänä toin Ranskasta itselleni tuliaisiksi yhden kerän Lanas Stopin Electra -paljettimohairlankaa. Koska lankaa on vain vähän (50g/115m), käyttötarkoituskin on vähän hakusessa. Jotain tuossa langassa kuitenkin on, ehkä se on juurikin se harakkaa kiehtova paljettikimalle. Jos joku idea jollekulle mieleen tulee, se otetaan ilolla vastaan.

Continue Reading

Huovutetut tossut, päivitetyt ohjeet

Tässä tarkistetut ja sujuvammiksi kirjoitetut ohjeet huovutettuihin tossuihin:

Rai-rai-raitaa! Raidalliset huovutetut tossut

Rusetilla! Huovutetut rusettitossut

Nyt ohjeet on saatavissa myös englanniksi:

Rai-rai-raitaa! Felted stripy slippers

Rusetilla! Felted slippers with bows

Olen käyttänyt nyt omia tossujani kolmisen viikkoa ja tykkään niistä todella paljon. Jalkoja ei todellakaan palella!

Continue Reading

Rusetilla! ja Rai-rai-raitaa!

Nyt ei allekirjoittaneen jalkoja enää palella kotona. Ajattelin tarjota näihin tossuihin myös ohjeen, sopivasti näin Urmaksen nimipäivän kunniaksi. Malleissa on se ero, että rusettitossut neulotaan tasona ja raitatossut osaksi tasona, osaksi suljettuna neuleena.

Rusetilla! Huovutetut rusettitossut (pdf)

Rai-rai-raitaa! Raidalliset huovutetut tossut (pdf)

Itseasiassa tossujen ohjeet on kehitelty ohjeesta, jonka muokkasin Hjertegarnin perushuopatossuohjeesta eli kyseessä on valmiin ohjeen muokkauksen muokkaus. Oikeastaan alkuperäisestä ohjeesta ei ole jäljellä muuta kuin tossun idea ja kärkikavennukset.

Materiaalina tossuissa on Hjertegarn Lima. Tykkään  Lima-langasta todella paljon: se on ihan perusvillalankaa, mutta se on hyvän paksuinen, siinä on mukava kierre ja värikartta on kattava. Huovutuksen lisäksi se sopii hyvin tavalliseen neulomiseen ja minulla onkin ollut suunnitteilla jo pitkään neuletakki langasta, ongelmana lähinnä on että värivaihtoehtoja on vähän liikaakin.

Pesukonehuovutus on siitä hauskaa, että ikinä ei voi tietää mitä pesukoneesta sitten lopuksi ilmestyy. Ja pesukonehuovutus on aina vähän henkimaailman juttuja: lopputulos voi olla esimerkiksi saman langan eri väreillä hieman erilainen. Minulla rusettitossut huopuivat vähän vähemmän kuin raitatossut, vaikka pesulämpotila ja koneen täyttö oli sama.

Continue Reading

Hampparin myssy

Näytän hampparilta tämä pipo päässä, muttei haittaa!

Koska päähineitä ei voi Suomen talven varalle olla ikinä liikaa, päädyin ensimmäiseksi itsekehrätystä langasta neulotuksi projektiksi valitsemaan myssyn. Kehräsin Two Sisters Stringworksin pehmoisen ja kauniin BFL-villan paksuksi, tarkoituksella epätasaiseksi slubilangaksi ja neuloin sitten langasta pipo ja baskerin risteytyksen. Lisäyksiä ja kavennuksia tein aika epäortodoksisesti, tällä kertaa menin pään muodon, en kaavojen mukaan.

Lanka: Itse kehräsin! Menekki: 110g/105m Puikot: 5mm pyöröpuikot Pipon malli: matkan varrella soveltaen

Tällaista se oli, Chestnuts nimeltään:

Ja tällaista siitä tuli:

Silloin kun myssy ei ole päässä, se näyttää lähinnä epäilyttävän muodottomalta:

 

Continue Reading

Prokrastinoinnin kuningatar

Minä olen tunnettu jahkailustani, pitäis sitä, pitäis tätä. No, nyt lomalla vihdoin olen saanut päivitettyä nettisivujani (tosin Mies on hoitanut koodaamisen ja silloin minä olen vaan tyytynyt ihailemaan vieressä).

Nyt Käsityöohjeet-sivulta löytyvät englanninkieliset ohjeet Nuolitanssi- ja Villimarjatar-huiveihin (Kiitos Birgit (Ravelry-linkki)!) ja saksankielinen ohje Villimarjatar -huiviin (Danke schön Anja (Ravelry-linkki)! ). Myös Kehrätär -huivin ohje  löytyy nyt Käsityöohjeet-sivulta.

Vihreän takin ohje ei edelleenkään ole valmis ja ei valmistu tällä lomalla, koska takin tekemiseen liittyvät muistiinpanot ovat ns. varmassa jemmassa kaiken sekamelskan keskellä. Eiköhän tämän tosin helpota, jos ja kun keittiöremppa jossain vaiheessa valmistuu (nyt ei vaikuta kovin valoisalta, täytyy todeta).

Tältä näyttää keittiön puolella tällä hetkellä:

Continue Reading

Onneksi on juhannuspyhät ja loma

Tämä nauratti, tosin itse söin juhannuksena kylmien nakkien sijaan villisikamakkaraa, silliä, uusia perunoita ja salaatteja oman talon sisäpihan rauhassa. Ja sohvannurkkaan käpertymisen sijaan hurjastelin uusilla työvälineillä: toukokuun alussa tilaamani IST Craftsin värttinät olivat vihdoin saapuneet lähipostiin lomamme aikana.

Oikeanpuoleinen värttinöistä on painavampi (34g) ja sen kehrä on somistettu euroopanmarjakuusella. Vasemmalla on kevyempi (27g), villi-oliivipuulla koristettu värttinä. En ole kovin kummoinen kehrääjä, aikaisemmat kehräyskokeiluni olen tehnyt Ashfordin valtavan painavalla (81g) värttinällä  ja kotitekoisella cd-levy -värttinällä (37g). Ehkä siksi osaankin arvostaa Ianin valmistamien värttinöiden tasapainoa ja nopeutta. Olen sitä mieltä, että oikeanlaiset ja hyvälaatuiset työkalut motivoivat tekemiseen kummasti, ne kun vaikuttavat tottakai lopputulokseenkin. Olen esimerkiksi tajunnut vasta vanhempana, että lapsena olin kovin onnekas, kun vanhempani tukivat piirustus- ja maalausinnostustani kunnon kynin, värein, siveltimin ja paperein.

Kummallakin värttinällä olen kokeillut vasta Schoppel Wollen Fingerwolle -merinovillan kehräystä. Vaikka lopputulos epätasaista onkin ja kierrettä on vähän miten sattuu, niin onpa ainakin itse kehrättyä!

Ensimmäinen vyyhti: Schoppel Wollen Fingerwolle (100% merinovilla), vyyhti: 114m/73g, kerrattu kaksisäikeiseksi.

Toinen vyyhti: Schoppel Wollen Fingerwolle (100% merinovilla), vyyhti: 100m/52g, kerrattu kaksisäikeiseksi. Toinen säie on yksivärinen ja toisessa on beigeä ja harmaata villaa sekaisin.

Yksi vyyhti on vielä kuivumassa kehräyksen jäljiltä. Nyt kaikki kivat villat (joojoo, nurkista löytyy vielä pari nöttöstä susiruman värisiä) on kehrätty ja odotan villalähetystä rapakon takaa. Onneksi kesken on kolme paria sukkia ja muutama kauluri sekä keittiöremontti hermoiltavana, ei tässä ehkä ehdi kyllästyä. Vähän kyllä jo himottaisi päästä kokeilemaan Bluefaced LeicesterPolwarth ja Falkland -lammasrotujen villan kehräämistä, niitä kun kehutaan niin kovasti.

Lopuksi pitää vielä kehua kahta kehräystä käsittelevää kirjaa. Abby Franquemontin Respect the Spindle on kirja, jonka jokaisen värttinöistä kiinnostuneen aloittelijan pitäisi hankkia. Kirjassa on paneuduttu juuri värttinätekniikkaan, joka monissa muissa kehräyskirjoissa ohitetaan nopeasti ja ylimalkaisesti. Lisäksi tykkään Abbyn tyylistä: hänen mukaansa kun melkein kaikki on kehräyksessä oikein, jos siltä tuntuu.

Vaikka The Intentional Spinner -kirjassa keskitytään paljon rukilla kehräämiseen, on siinä myös hyviä yleisohjeita, jotka toimivat yhtä hyvin värttinällä kehräystä opettelevalle. Kirjan alkuosassa tosin keskitytään erilaisiin tekstiilikuituihin (ei pelkästään kehräys-näkökulmasta), mutta sekin on hyödyllistä tietoa kehräyksestä kiinnostuneelle.

Continue Reading

Punasukat

Sukkainnostus jatkuu, nämä valmistuivat viime viikolla ja nyt puikoilla on jo ihan toisenlaiset sukat (Minecraft -aihe on on minun ehdottama, mutta Mies valitsi motiiviksi juuri Creeperin :) ).

Sukat on neulottu Gründl Four Seasons -merkin Hot Socks Luxor -langasta (100g/420m, 75% villa, 25% polyamidi).  Sukkien malli on oikeastaan sama kuin edellisissä, silmukkamäärät ja kerrosmäärät ovat vain suuremmat. Saksalaisen (hollantilaisen) kantapään sijaan tein vahvistetun ranskalaisen. Kärjen nauhakavennuksenkin tein vähän leveämmäksi.

Lankaa meni kokoon 40/41 melkein tasan 100 grammaa, jäljelle jäi noin  kaksi metriä!  Taputtelin tämän vuoksi itseäni henkisestä selkään toisen sukan kärkikavennuksen jälkeen, olisi kyllä harmittanut, jos lankaa olisi pitänyt hankkia lisää.  Neulekäsialani on muuten löyhentynyt, aikaisemmin tällaiseen sukkalankaan sopivat 2,5 mm:n paksuiset puikot, nyt sopivat ovat 2,25 mm:n kokoiset. Käsialani on ollut aikaisemmin ohuissa langoissa vähän liiankin tiukka.

Näistä sukista tuli ehkä vähän hassun pituiset. En osaa oikein käyttää ohuita pohjepituisia sukkia, hameiden ja leninkien kanssa ne näyttävät oudoilta, polvipituiset sopivat paljon paremmin. Muuten kyllä tykkään.

Nyt sukkaprojekteja on mielessä vaikka kuinka monta. Sukkalankojakin on kertynyt vaikka muille jakaa, eli materiaalista ei ainakaan tule puutetta. Lähdemme kesälomalla Ranskaan ja koska ajattelimme viettää osan lomasta ihan vain oleiluun ja fiilistelyyn, aikaa neulomiseen kyllä riittää. Nyt vaan pitäisi keksiä, että mitä lankoja haluaisin mukaan ottaa, koska ainakaan viime vierailulla en Arlesissa lankakauppaan törmännyt.

Sopivien ukkalankojen lisäksi haluaisin löytää täydellisen sukkatekniikkaraamatun. Kirjan, jossa olisi kaikki mahdolliset (ja myös mahdottomat ja ennen keksimättömät!) sukkiin sopivat tekniikat. Kokonaisten sukkien ohjeita ei tarvitsisi olla, vaan kirja saisi olla teos Sukan Anatomiasta. Tällaista kirjaahan ei kai vielä ole olemassa, mutta toivottavasti joku tekniikkaorientoitunut sellaisen joskus tekee. Susanna ehdotti, että voisin printata mukaan kaikki Ullassa julkaistut tekniikkaartikkelit. Se on aika lähellä, mutta ei vielä ihan sitä, mistä unelmoin. Luultavammin otan lomalle mukaan joukon sekalaisia ohjeita ja sovellan itse, niinhän se normaalistikin toimii. :)

Continue Reading

Kaulakoru silkkilangasta

Ihastelin töissä Silk Indianin Kohinoor Silk -kierrätyssilkkilankaa ja olin valmis säilömään sitä lasipurkissa, niin kaunista se on. Lopulta lanka (tai osa siitä, hamstrasin noita vyyhtejä aikas monta…) päätyi kaulakoruksi. Huiman kirjavaa silkkiä rauhoittamaan virkkasin merseroidusta puuvillasta ympyröihin yksivärisen reunuksen ja ompelin koristeeksi joukon yksivärisiä nappeja. Virkattujen korujen idea ei ole minulle mitenkään uusi, muoto on tuttu jo monen vuoden takaa Riemupyörä-rosseista.

Rakastan tuota kaulakorua ja uutta kesäpuseroani. Olen siinä mielessä outo, että pidän kaikkien inhoamasta muotiväristä, korallinpunaisesta. Korallinpunainen sopii mielestäni hyvin ihoni, silmieni ja hiusteni väriin.  Minulla on kaksi värimaailmaa, joita rakastan: Kirkkaat ja puhtaat korallin, oranssin, violetin, turkoosin, limenvihreän ja keltaisen sävyt. Sitten ovat sameat vihreät ja ruskeat, erilaiset voimakkaat punaiset. Näitä on aika vaikea yhdistellä toisiinsa, ehkä se on syy, miksi olen helisemässä garderoobini kanssa.  Ja miksi sitten usein päädyn pukeutumaan mustaan.

Mutta katsokaapa nyt näitä silkkivyyhtejä, eivätkö olekin hurmaavia!

Continue Reading