Sukkainnostus jatkuu, nämä valmistuivat viime viikolla ja nyt puikoilla on jo ihan toisenlaiset sukat (Minecraft -aihe on on minun ehdottama, mutta Mies valitsi motiiviksi juuri Creeperin :) ).
Sukat on neulottu Gründl Four Seasons -merkin Hot Socks Luxor -langasta (100g/420m, 75% villa, 25% polyamidi). Sukkien malli on oikeastaan sama kuin edellisissä, silmukkamäärät ja kerrosmäärät ovat vain suuremmat. Saksalaisen (hollantilaisen) kantapään sijaan tein vahvistetun ranskalaisen. Kärjen nauhakavennuksenkin tein vähän leveämmäksi.
Lankaa meni kokoon 40/41 melkein tasan 100 grammaa, jäljelle jäi noin kaksi metriä! Taputtelin tämän vuoksi itseäni henkisestä selkään toisen sukan kärkikavennuksen jälkeen, olisi kyllä harmittanut, jos lankaa olisi pitänyt hankkia lisää. Neulekäsialani on muuten löyhentynyt, aikaisemmin tällaiseen sukkalankaan sopivat 2,5 mm:n paksuiset puikot, nyt sopivat ovat 2,25 mm:n kokoiset. Käsialani on ollut aikaisemmin ohuissa langoissa vähän liiankin tiukka.
Näistä sukista tuli ehkä vähän hassun pituiset. En osaa oikein käyttää ohuita pohjepituisia sukkia, hameiden ja leninkien kanssa ne näyttävät oudoilta, polvipituiset sopivat paljon paremmin. Muuten kyllä tykkään.
Nyt sukkaprojekteja on mielessä vaikka kuinka monta. Sukkalankojakin on kertynyt vaikka muille jakaa, eli materiaalista ei ainakaan tule puutetta. Lähdemme kesälomalla Ranskaan ja koska ajattelimme viettää osan lomasta ihan vain oleiluun ja fiilistelyyn, aikaa neulomiseen kyllä riittää. Nyt vaan pitäisi keksiä, että mitä lankoja haluaisin mukaan ottaa, koska ainakaan viime vierailulla en Arlesissa lankakauppaan törmännyt.
Sopivien ukkalankojen lisäksi haluaisin löytää täydellisen sukkatekniikkaraamatun. Kirjan, jossa olisi kaikki mahdolliset (ja myös mahdottomat ja ennen keksimättömät!) sukkiin sopivat tekniikat. Kokonaisten sukkien ohjeita ei tarvitsisi olla, vaan kirja saisi olla teos Sukan Anatomiasta. Tällaista kirjaahan ei kai vielä ole olemassa, mutta toivottavasti joku tekniikkaorientoitunut sellaisen joskus tekee. Susanna ehdotti, että voisin printata mukaan kaikki Ullassa julkaistut tekniikkaartikkelit. Se on aika lähellä, mutta ei vielä ihan sitä, mistä unelmoin. Luultavammin otan lomalle mukaan joukon sekalaisia ohjeita ja sovellan itse, niinhän se normaalistikin toimii. :)
Jostain syystä en ole neulonut sukkia pitkään, pitkään aikaan. Edellisestä parista itselle on ainakin kolme vuotta. Mutta nyt oli pakko ryhtyä, koska toiseksi viimeiset villasukkani sanovat sopimuksen irti ihan muutamassa viikossa. Ja aina palelevainen ihminen ei villasukitta osaa olla!
Sukissa materiaalina on Hjertegarnin Kunstgarn -lanka (75% villa/25% polyamidi, 420m/100g) kaksinkertaisena kahdelta kerältä. Yksisäikeinen, melko löyhäkierteinen lanka toimii hyvin myös kaksinkertaisena, neulospinnasta ei tule liian jäykkää, vaan kimmoisaa. Neulos on aika paksua ja se on hyvä, koska nyt ensi hätään tarvitsin sukat, jotka pitävät kotona lämpöisenä, mutta toki nämä kumi- tai talvisaappaasiinkin mahtuvat. Lankaa kului noin 135 grammaa ja käytössä olivat 3,5 mm puikot (puikot olisivat voineet olla puolta numeroa pienemmätkin).
Malli on omasta päästä, mutta toki tämä on aika perusmalli. Värikkäässä langassa toimii kauneiten yksinkertaisimmat mallit. Sukkien väritys on kuin öljyläikkä, kaunis ja väriä vaihtava. Mallineulos, joka on kirjasta Suuri Ompelu- ja käsityökirja (Karisto, 1966), antaa sääressä ja jalkapöydässä joustovaraa.
Nämä sukat valmistuivat niin vauhdilla ja kivuttomasti, että innostuin sukkien neulomisesta uudelleen. Seuraavat sukkalangat ovat jo puikoilla, kaikkeen varautunut ihminen kun on täyttänyt kapioarkun sukkalangoilla, vaikkei sukkia itselle ole vuosikausiin neulonutkaan :) Onneksi villasukkia ei enää ulkona tarvitse, äitienpäivänäkin astelin Mummolan pihamaalla paljain jaloin ja tällä viikolla on iltapäivisin tulla ja mennä paljain säärin. Kevät <3
Tämä neuletakki sai alkunsa oikeastaan jo viime kesäkuussa, mutta aivan erilaisena. Tarkoitus oli tehdä hyvin yksinkertainen sileäneuloksinen neuletakki merseroidusta puuvillasta. Yksinkertainen siksi, että suurin osa neuletakeistani on aika erikoisia ja eivät tyylillisesti sovi kovinkaan monenlaisten vaatteiden kanssa. Aloitin siis neulomaan sileää neuletta, jaksoin neuloa vartalo-osaa noin kymmenen senttiä ja sitten kyllästyin. Sileä neulos tylsästä sileästä puuvillasta on tosiaan tylsää! Neuleen alku jäi kässäpussiin ja muutossa se joutui vaatehuoneen perälle.
Nyt helmikuussa sitten totesin, etten jaksa neuloa aivan perusneuletakkia ja purin viimekesäisen takin alun. Takissa on pakko olla jokin juju, oli se sitten joku yksityiskohta tai vaikkapa vähän erilainen pitsineule. Tällainen siitä sitten tuli.
Takki pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön Berliinin reissulla, napit sain kiinnitettyä lähtöä edeltävänä iltana. Kuvia (joista tietty on kiittäminen maailman parasta matkaseuraa eli aviomiestäni) varten kiipesimme Volkspark Friedrichshainissa sijaitsevalle bunkkerivuorelle, joka tosiaan on rakennettu sodanaikaisen bunkkerirakennelman päälle. Todella kreisiä, koska vuori vaikuttaa jotenkin todella luonnolliselta.
Toisesta Berliinin rakennusprojektista: Neuletakkikuvissa itseasiassa siintää taustalla minun mielestäni Berliinin hienoin rakennus, jättimäiseltä joulukoristeelta näyttävä tv-torni (ylemmässä kuvassa tuossa käteni yläpuolella :) ).
Takki on oikeastaan todella perusneuletakki, mutta itse tykkään sileän merseroidun puuvillalangan ja kolmiulotteiselta näyttävän pitsineuloksen liitosta. Kolmiuloisuutta ja volyymia pitsineulokseen tuovat ainaoikeinneulotut raidat.
Takin malli ja pitsineulos on omasta päästä ja olin aika ihmeissäni, kun Ravelrystä jossain vaiheessa katselin, että mitä muuta Rico Designin Essentials Cotton DK -langasta on tehty. Yksi ravelrylainen oli tehnyt Kim Hargreavesin Anaïs-neuletakin ja sehän on tyyliltään aika samanlainen kuin minun takkini, vaikka toki onkin paljon niukempi ja lyhythihainen. Ehkä lanka halusi juuri tämän tyyppiseksi takiksi :)
Neuloin takin vartalo-osan yhtenäisenä hihoihin saakka, neuloin hihat ja takin yläosan perinteisesti erikseen ja istutin hihat lopuksi kädentielle ompelemalla. Vartalo-osassa pitsineulos osoittautui aika haastavaksi: olin neulonut takkia jo parikymmentä senttiä, kun jouduin myöntämään, että sen vartalonympärys oli melkein neljänneksen liian iso (tällaista urpoilua ei ole tapahtunut aikoihin ja purkaminen otti todella päähän!). Hihaistutus näyttää takapuolella jotenkin paljon oudommalta kuin etupuolella, muuten takki istuu hyvin.
Lopuksi neuloin nappilistan ja pääntien reunan. Minulla on jonkinlainen pakkomielle saada nappilista ryhdikkääksi, ettei se löpsötä tai irvistele kiinni tai auki ollessaan. Puuvilla on villaa paljon armottomampi materiaali ja tässä takissa en saanut nappilistaa niin kauniiksi kuin olisin halunnut. Listä vähän töröttää ylä- ja alareunasta.
Napit ovat löytö kirpparilta vuosien takaa. Ne ovat kevyttä materiaalia ja oikeastaan sinivihreät, jostain syystä kuvassa ne näyttävät melkein mustilta. Nappien materiaali on kevyttä, se vaikuttaa melkein paperimassalta.
Eilen otettiin kauppa- ja kirjastoreissulla muutamia kuvia viime viikonloppuna valmistuneesta punaisesta takista. Torkkelinmäellä oli niin kirkasta, että värit ovat kuvissa hieman palaneet puhki ja minä siristelen silmiäni. Siksi näihin kuviin sopii hyvin soundtrackiksi The Gatheringin versio kappaleesta When the sun hits. Kappale You Tubessa (ei suostunut upottumaan tähän postaukseen) ja Spotifyssä. Ihanaa, että aurinko paistaa!
Punaisesta takista on tietoja jo edellisessä postauksessa. Malli on suurinpiirtein sama kuin Vihreässä jakussa, mutta silmukkamääriä oli muutettava, kun neuletiheys ei täsmännyt. Takista tuli lyhythihainen ja helmasta lyhyempi, koska lankaa oli vain 450 grammaa. Se ei sinänsä haittaa, koska tuo takki on joka tapauksessa hyvin lämmin.
Soljet ovat siskoni vanhasta neuletakista, johon ne oli otettu siskoni UFFilta 90-luvun alussa ostamasta tirolilaisjakusta. Oikein hyvää kierrättämistä siis! Päädyin vain kolmeen hakaspariin, vaikka niitä olisi kaiken kaikkiaan ollut viisi. Viidellä hakasparilla jakusta olisi tullut mielestäni liian kansallisromanttinen.
Lankaa jäi 450 grammasta tämän verran, hihat neuloin viimeiseksi. Onneksi saan kiksejä siitä, että mittailen ja tarkkailen langan riittävyyttä, muuten tuo olisi tehnyt hulluksi.
Kuvakrediitit minusta ja takista menevät Miehelle, mutta yksityiskohtakuvat otin itse. Lisää kuvia Flickrissä.
Innostuin vihreästä takistani niin kovasti, että kun Liann Lõngadissa oli poistotarjouksessa punaista Titan Woolin Sloan -tweedlankaa, nappasin kaikki jäljellä olevat kerät mukaani.
Lankaa tosiaan on vain 450 grammaa ja työtä aloittaessani (jaa mikä mallitilkku?) tajusin, että vaikka langan metrimääräksi oli ilmoitettu 50g/50m, on sen juoksevuus paljon heikompi kuin vihreä Rowanspun Aranin. Toisin sanoen, tässä ollaan taas jännän ytimessä, katson mihin lanka oikein riittää. Tuleeko takki vai lyhythihainen takki vaiko liivi.
Nappien sijaan tässä työssä ajattelin kiinnittämiseen käyttää hakasia. Hakaset ovat kierrätettyä tavaraa, purin ne pois mummini isosiskolleni tekemästä neuletakista, koska sisko halusi solkien sijaan vetoketjun.
Kävimme siis loppiaisen aikaan Miehen kanssa lomailemassa Suomenlahden eteläpuolella. Tarttui Tallinnasta toki mukaan muutakin kuin takkilangat, Viru Keskuksen Rahva Raamat -kirjakaupasta bongasin nämä:
Meite Muhu Mustrid on häkellyttävän hieno, iso ja painava laadukkaalle paperille painettu kirja, joka käsittelee yksityiskohtaisesti Muhun saaren kansanpukua. Kirja on täynnä yksityiskohtaisia ja isoja kuvia sekä malliohjeita. Myös neulemalleja on jonkin verran, mutta mielestäni kirja on vertaansa vailla jo ihan kuvakirjana, vähän niin kuin Latvian kansallispukuja käsittelevä Latviesu Tautas Terpi. Käsityökirjoissa fiilistelykuvat ovat ihan kivoja, mutta minä lämpenen yksityiskohtaisille tekniikkakuville. Meite Muhu Mustrid -kirjassa on myös paljon tekstiä, mutta näin viroa osaamattomalle on tekstin tankkaaminen kyllä hyvin hidasta. Muhun puvut ovat kyllä koristeellisuudessa ihmeellisen kauniita!
Aino Praaklin uusin kirja Eesti sokikirjad ilma laande laiali oli mukava löytö (maistiainen yhdestä kirjan aukeamasta, pdf), varsinkin kun ne saapassukat itselle pitäisi tehdä. Kirjan sukissa on käytetty paljon lapasten kuviomalleja, vain osassa sukkia on siis ollut esikuvina vanhat sukat. Hieman toistoa siis tulee, jos omistaa jo Aino Praaklin muita kirjoja, mutta ei ainakaan minua kyllä haittaa lainkaan. Tunnustaudun faniksi.
Tein pienenä välityönä hiuspannan, jolla saa hiukset kuriin vaikkapa naamanpesun ajaksi:
Malli on oma ja sain idea siihen vihreän neuletakin taskua neuloessani. Taskun reunahan on ensiksi neulottu pitkittäin ja sitten kapean kaistaleen pitkästä sivusta poimin taskupussin silmukat. Olen yhä kiinnostuneempi paksuista neulepinnoista, joissa on rakennetta enemmän kuin yksi taso. Nostetuilla ja ristiävillä silmukoilla saa jänniä paksuja pintoja aikaseksi ja lisäksi neuloksesta tulee tiiviimpää ja vähemmän joustavaa.
Lankana hiuspannassa käytin Italiasta vuonna 2006 ostamaani Sesia Windsurf-lankaa (lanka Ravelryssa). Lanka on hieman meleerattua, sataprosenttista merseroitua puuvillaa, 50g/100m ja pantaan lankaa meni noin 20 grammaa. Puikot olivat 3 mm:n bambusukkapuikot, mutta ohuemmatkin ne olisivat voineet olla, jotta neulos tosiaan pitäisi hyvin muotonsa. Panta on säädettävä ja siinä on kolme napinreikää ja neljä nappia.
Vuodenvaihteessa päättyi Villasukat tuntemattomalle siviilipalvelusmiehelle -kampanja. Tähän mennessä yhden naisen järjestämä kampanja on kerännyt melkein 240 paria sukkia ja sen lisäksi joukon muita asusteita, hienoa! Äitini kanssa kannoimme myös kortemme kekoon. Tosin enemmän äitini ansiosta kuin minun. Itse sain neulottua yhdet sukat, noin kokoa 42.
Äitini taasen ahkeroi sukkia enemmänkin! Sukat ovat kokoa 45-47. Tykkään ihan hulluna noiden sinisten sukkien (kaksi oikeanpuoleista paria) raidoituksen värityksestä ja sommittelusta, itse en keksisi ikinä mitään noin kreisiä. Pitäisikin ottaa tehtäväksi päästä irti sommittelun ennalta-arvattavuudesta ja tylsyydestä, harmonian ja tasapainon ainaisesta tavoittelusta sommittelussa ja antaa mennä vaan!
En tiedä mitä äitini neuloo seuraavaksi, mutta minun pitäisi neuloa itselleni ihan perusvillasukat talvisaappaiden kanssa pidettäviksi. Ei kyllä kiinnostaisi, ehkä niihin pitää keksiä jotain kikkailua.
Viime päivinä olen vähän myöhäisherännäisenä kuunnellut Emiliana Torrinin parin vuoden takaista Me and Armini -levyä. Birds kappale on minun mielestäni ihan superkaunis:
Vihreä takki oli tekeillä aina alkusyksystä saakka. Halusin saada sen valmiiksi pakkasille ja nythän näyttää siltä, että kylmät ilmat vain jatkuvat. Hyvä, koska olen takkiin todella tykästynyt. Ensinnäkin on väri. Intensiivinen vihreä, jossa lähempää katsoessa on keltaisia, vihreitä ja oransseja pilkkuja. Sitten on lanka, jonka struktuuri on paksua, ilmavaa ja haurasta, mutta neulottuna tiiviinä pintana todella jämäkkää. Mallikin on onnistunut ja oikein kotoisa.
Lanka on Rowanspun Arania (Ravelry-linkki) , jonka tilasin Cucumber Patchista jo viidettä vuotta sitten. Langan valmistus on valitettavasti lopetettu vuosia sitten. Takkiin lankaa upposi noin 600 grammaa eli en käyttänyt kaikkea 700 grammaa. Jossain vaiheessa tämä takki saattaa saada vyön tai sitten ei. Neuloin suositusta pienemmillä, 4,5 numeron puikoilla, että pinnasta tuli jämäkämpi ja neuleesta “takkimaisempi”. Höyrytys rentoutti neulepintaa ihmeellisesti ja teki mukavan huopamaisen.
Takin malli on omasta päästä. Yläosan pidennetyin silmukoin tehtyyn pintaneulekuvioon otin mallia jostain mallikirjasta/lehdestä, mutta koska takki on ollut tekeillä niin monta kuukautta, en kuollaksenikaan muista mistä malli on peräisin. Pitäisi aina kirjoittaa tällaiset muistiin.
Neuloin takin ylhäältä alaspäin: ensin kaarrokkeen, sitten hihat, sitten vartalo-osan. Viimeiseksi neuloin päätien, että sain sen reunan samannäköiseksi kuin hihansuut ja takin helman. Sitten neuloin vielä erikseen taskun ja lisäsin sen ompelemalla. Tasku on enemmän käytännöllisyyden kuin tyylin sanelema: hameissa ei usein ole taskuja ja johonkin nenäliina ja satunnaisesti myös puhelin on saatava laitettua.
Viime viikolla kävi hyvä tuuri: neuletakki oli juuri valmistumassa ja sitten sattumalta löysin kirpparilta kuvissa päälläni olevan tweed-hameen hintaan 4,50 euroa. Olinkin jo pähkäillyt, että minkä hameen kanssa vihreä ihanuus parhaiten sopii. Nyt on sitten asukokonaisuus lopputalveksi ja vaikka loppuelämäksi. Ehkä alankin tweed-rouvaksi!
Napit ovat kookospähkinän kuorta ja ne sopivat takkiin täydellisesti. Samaisia kookosnappeja muuten tuli pieni valikoima Helsingin Lankamaailmaan viime viikolla eli vinkvink, jos kiinnostaa.
Lisää kuvia vihreästä takista löytyy Flickristä 2011 -kansiosta. Yksityiskohtakuvat olen ottanut itse, muista kuvista suurkiitos Miehelleni.
Koska ulkona on nyt marraskuun myötä pimeää ja myös kotosalla on hämärää kiitos tunnelmallisen valaistuksen, olen tyytyväinen, että kesäloman ihanilla helteillä tartuin kauluriprojektiin. Silloin riitti valoa värien valintaan enemmän kuin tarpeeksi. Kesällä ja alkusyksystä syntyi tällainen pino kaulureita:
Aina välillä pohdin, miksi ihmiset näkevät värit eri tavoilla ja miksi joillekin (kuten itselleni) värit ovat sellainen intohimo, ettei niitä vain voi pitää yhdentekevinä. Väreistä ei voi puhua vihreänä tai punaisena, niihin on pakko lisätä määrittäviä sanoja tai jopa kutsua niitä aivan omilla sanoillaan: ruohonvihreä, sinivihreä, mintunvihreä, celadoninvihreä, sammaleenvihreä, metsänvihreä, vaaleanvihreä, myrkynvihreä, oliivinvihreä, tummanvihreä, tulipunainen, viininpunainen, tomaatinpunainen, koralli, pinkki, vaaleanpunainen, vanha roosa…
Vanha vitsi on, että naisilla on eri väreille noin ziljoona nimitystä ja miehillä vain muutama. Syynä taitaa olla se, että ihmiset näkevät ylipäätään asioita, joista ovat kiinnostuneita. Mutta mistä voi johtua kiinnostus väriin, sitä en tiedä. Minuun värit vaikuttavat niin vahvasti, että oikeat värit oikeissa paikoissa luovat onnea, rauhoittavat ja saavat hymyilemään, väärät värit taas kiusaavat ja tekevät olon epämukavaksi.
Kauniit värit ja väriyhdistelmät oudoissa paikoissa voivat aiheuttaa ihastunutta huokailua ja tyytyväisyyttä, jota kukaan muu ei varmaankaan tajua (kokeilkaapa miten kaunis väriyhdistelmä ovat kellanvihreät herkkukurkkuviipaleet vaaleankeltaisella Oivariinilla voidellulla Primulan Artesaani-maalaisleivän viipaleella). Toisaalta myönnän, että rumia värejä ei oikeastaan ole, on vain värejä väärissä paikoissa ja väärissä suhteissa toisiinsa.
Tämän kummallisen värifiksaation takia kodin seinämaalien valitseminen oli haastavaa, vaikka oli selvää, että seinien pääväri on valkoinen. Mutta millainen valkoinen? Siitähän vasta riemu repesi, kun täytyi olla varma, ettei sävy ole liian punainen, keltainen, sininen tai liian tumma tai vaalea, liian murrettu tai puhdas. Lopulta keittiön puolen seinät maalattiin Tikkurilan Gardenialla ja olohuoneen Kallalla. Seinät näyttävät lähes valkoisilta, mutta harmaampi Kalla tuo hitusen verran enemmän rauhallisuutta olohuoneeseen. Tässä marraskuun pimeydessä tosin noissa valkoisen eri sävyissä en kyllä minäkään huomaa mitään eroa ja kuvissa seinä näyttää joka tapauksessa harmaalta.
Kaikille väreistä kiinnostuneille suosittelen jo aikaisemminkin mainostamaani Coloria-sivustoa. Tuon parissa vierähtää tunti jos toinenkin.
Mutta sananen kuvien kaulureista: Olen taas täksi talveksi valmistanut joukon erilaisia uniikkeja kaulureita. Yksikään kauluri ei ole siis toisensa kaltainen. Valitsen langat jokaiseen kauluriin yksitellen ja viimeistelen kaulurin huolella valitsimillani napeilla. Juuri tuo lankojen värien ja nappien valitseminen on parasta, kun huomaa, että omien kätten kautta syntyy tuote, joka vastaa omaa mielikuvaa ja miellyttää omaa silmää. Kuvissa olevat kaulurit ovat kaupan Vanhan Ylioppilastalon Joulumyyjäisissä 12.-22.12.
Jälkimmäiseen minäkin osallistun, mutta en siksi, että olisin pasifisti. Ymmärrän kyllä armeijan tärkeyden Suomelle, mutta samalla olen sitä mieltä, että on aivan käsittämätöntä, ettei tähän mennessä ole esitetty järkevämpää ja tasa-arvoisempaa käytäntöä kuin tällä hetkellä käytössä oleva asepalvelusjärjestelmä. Se, että puolet ikäluokasta on asevelvollisia ja valtion palveluksessa naurettavalla päivärahalla 6-13 kuukautta ainoastaan sen takia, että ovat syntyneet miehiksi, on hyvin epäoikeudenmukaista.
Koska minulla ei ole hyviä käytännön ideoita järjestelmän muuttamiseksi, teen sitten muunlaisia pieniä tekoja, neulon villasukat. Toivottavasti useammatkin. Siviilipalvelusmiehet ja totaalikieltäytyjät ovat villasukkansa ansainneet siinä missä varusmiehetkin. Haastan kaikki blogini lukijat neulomaan ainakin yhden sukkaparin. Jos sukkien neulominen ei onnistu, voi neuloa myös muuta.
