Tuore aviopari

Alunperin olin suunnitellut, että pukeudun vihkiäisiin leninkiin ja itseneulottuun jakkuun. Takki ei kuitenkaan valmistunut ajoissa, koska en ollut osannut arvioida miten venyvä ja paukkuva pitsineulos ja joustamaton puuvillalanka yhdessä käyttäytyvät. Niinpä takin yläosasta tuli ensimmäisellä neulomiskerralla himpun verran liian pieni ja lopullinen jakku onkin huolella neulottu 1,3 kertaan. Napitkin kiinnitin kahteen kertaan… Onneksi vihkiäispäivänä oli kaunis sää, aurinko paistoi ja varjossakin oli lähes 25 astetta lämmintä, vaikka oltiin jo pitkälti elokuussa. Kyllä siis kelpasi kohotella maljoja Sinebrychoffin puistossa ihan ilman neulejakkuakin!

Suurin osa kuvista on Miehen ottamia. Pyysin vienosti häntä ottamaan takista muutaman kuvan ja lopputulos oli olohuoneeseen rakennettu pikastudio :D Lisää pikastudiokuvia ja luonnonvalossa otettuja kuvia löytyy Flickristä 2010-setistä.

Yllätin itseni (ja varmaan perheenikin) hankkimalla valkoisen** vihkipuvun: Heinäkuussa Hakaniemen basaarin ulkopuolella liehui valkaisemattomasta puuvillasta tehty mekko ja siinä kiinni 15 euron hintalappu. Pakkohan sellainen oli käydä itselle lunastamassa. Mekon kaveriksi suunnittelin sitten  luonnonvalkoisen pienen jakun ja kaivoin sitä varten varastoistani entiseltä työnantajaltani (terveisiä vaan Tuulialle Sypressiin Bockin taloon!)  joskus saamani neljä vyyhtiä Kesäpirkka -lankaa.

Halusin takista kolmekymmentäluku -henkisen ja mielestäni onnistuin ihan hyvin: takki tosiaan näyttää vanhahtavalta, tosin ehkä enemmän kansanpukuhenkiseltä vyötärömittaisena kuin 1930-luvun muotitakilta. Luulisin, että jakusta tulee ensi kesän lempitakki, jos lämpimiä säitä vaan riittää. Tämä sopii kaikkien vaaleiden kesämekkojen seuraksi, joita minulla kyllä riittää vähän liiankin kanssa. Ainoa mihin jakussa en ole tyytyväinen ovat pussittavat kyynerpäät ja hieman kieroon menevä pitsineulos (tämä ominaisuus tosin näkyy vain hihan saumassa (näkyy ylläolevassa kuvassa). Venyvä pitsineulos ja puuvilla ovat todellakin haastava yhdistelmä enkä tämä jälkeen pieneen hetkeen neulo mitään puuvillaista!

Vihkijakun tekniset tiedot:

• Malli: Omasta päästä
• Lanka: Pirkanmaan Kotityön Kesäpirkka, 100% puuvilla, 100 g/n. 300m
• Langan menekki: n. 390 g
• Puikot: 3,5 mm:n teräväkärkiset Pitsi-Addit olivat aivan ehdottomat, muuten hihojen ja vartalo-osan pitsiä olisi ollut todella piinallista neuloa.
• Muuta: Napit on kiinnitetty silkkilangalla, koska ajattelin, että jossain vaiheessa saatan värjätä takin. Silkki värjäytyy kauniisti, olisi myös kiva kokeilla, että miten helmiäisnapit värjäytyvät tekstiiliväreillä.

*) Hieman kyllä kaivelee, että äidinäitini ja -isäni kävivät maistraatissa vihillä vuonna 1948, vieläpä ruokatunnilla kesken työpäivän. Jumankekkala, isovanhempani olivat epäsovinnaisempia kuin minä!

**) Tätä en olisi ikinä uskonut: Minä valkoisissa morsiamena, mitä tässä vielä tapahtuukaan! :)

Näkymä keittiön ikkunasta illalla klo 21:23

Minusta tämä muutto ja uusi asunto on kuin satua ja leikkiä. En oikeasti tajua, että tämä on nyt Koti. Tuntuu siltä että olisin lomalla jossain mökillä. Mökkeilyn tuntua korostaa keskeneräisyys: retkiruokailu (suuri osa astioista ja ruuanlaittovälineistä on vielä muualla kuin kädenulottuvilla), improvisoidut pöytäliinoista ripustellut kukkaverhot, vähäinen vaatevalikoima (missä kaikki on?!), kaikki muukin on vähän hukassa.

Kaadun iltaisin sängylle kaiken sekamelskan keskelle ja toivon, että ruljanssi olisi kohta ohi ja tavarat löytäneet paikkansa. Herään yöllä neljän maissa ja katselen verhon raosta auringonnousua kaukaisen talon seinässä, keltainen seinä on  muuttunut persikkaiseksi. Onneksi nyt on loma, eikä ole kiirettä minnekään.

Mitä teen tänä kesänä, kirjoittanut: Mielitty, ikä: 30 vuotta ja 9 kuukautta.

Lomaan on vielä kaksi viikkoa eli nyt on hyvä hetki fiilistellä kesälomasuunnitelmilla. Tänä kesänä minulla on ruhtinaallisesti palkallista lomaa, enemmän kuin ikinä ennen, koska aikaisemmin olen lähinnä ollut haahuileva elämäntapaopiskelija.

Loman ajattelin aloittaa PuistoBluesilla. En olisi muuten kyseiseen tapahtumaan lähtenyt, jollei Mies olisi tiedoillaan hankkinut meille kummallekin liput pääkonserttiin. Konsertilla on hyvä juhlistaa loman alkua. Ehkä kyseessä on omalta osaltani ns. “helmiä sioille” -tapahtuma, mutta tykkään kyllä monenlaisesta livemusasta. En sano ei myöskään ZZ Topille (tätä olisi ehkä voinut pitää jonkinlaisena ihmeenä muutama vuosi sitten). Pidän myös siitä, että festareilta pääsee illaksi kotiin ja lämpimään suihkuun (kyllä, olen oikea kermaperse).

Koska lomaan nivoutuu myös oman kodin remontointi ja muutto, voisin kuvitella, että loma ei ole pelkkää lomaa ja auringossa makaamista. Toisaalta kodinlaiton lisäksi en ajatellut suorittaa lomalla yhtään mitään. Olen suunnitellut, että loman kohokohtiin tulee kuulumaan makaaminen aurinkoläikissä kantakaupungin puistoissa ja kallioilla, pyöräretket sinne sun tänne, ekskursiot lounastarpeiden ostoon Hakaniemen halliin ja grillaus kerrostalomme sisäpihalla. Lomalla voi ruuanlaittoon ja syömiseen panostaa eri tavalla! Ajattelin lomalla syödä paljon tuoretta kalaa, herneitä ja kirsikoita, uusia perunoita, silliä ja voita, unohtamatta Chef Wotkin’sin mainioita makkaroita.

Jos oleskelu Helsingissä käy pitkästyttämään, voisin hyvin lähteä taas Tallinnaan. Minusta Tallinnassa on parasta oikeastaan koko kaupungin tunnelma, hyvänä kakkosena tulee mukavat ravintolat, joista saa herkullista ruokaa ja olutta. Kaupungin suklaapuoditkaan eivät jätä kylmäksi.

Toivon, että lomailmat ovat kauniit ja aurinkoiset, että pystyn pukeutumaan hellemekkoihin ja läpsyttelemään joka paikkaan varvassandaaleissa. Janoan lämpöä, sitä että varjossakin on lämmin.

Näissä merkeissä se kesäloma sitten vierähtääkin ja luultavammin aivan liian nopeaan. En muuten vieläkään osaa kirjoittaa rakasta äidinkieltämme ja inhoan ainekirjoitusta yhtä paljon kuin lukioikäisenä. Plääh.

***

Tällä hetkellä tuntuu remontin ja muuton takia tältä. Olen muunmuassa astunut naulaan  (sen ansioista tuli käytyä jäykkäkouristuspiikillä) ja löytänyt uudesta kodistamme kaikenlaisia jänniä viritelmiä. Onneksi pahin ruljanssi on parissa viikossa ohi.

Tämä on kuitenkin viimeinen kesäkuu Vallilassa, ei nyt ehkä ikinä, mutta ainakin pitkään aikaan,  sillä ostimme  oman kodin viereisestä kaupungiosasta. Onneksi pitkälle ei tosiaan tarvitse muuttaa, matkaa on alle kilometrin verran maata pitkin ja sitten ylösylös melkein satavuotiaan talon ullakkokerrokseen.

Kunnioitan suunnattomasti ihmisiä, jotka jaksavat remontoida ja kunnostaa vanhoja taloja, kasvattaa siinä sivussa lapsikatrasta, käydä kokopäivätyössä ja olla luovia sekä tuotteliaita. Minusta tuntuu, että minulle pienen kerrostalohuoneiston pintaremontissakin on aivan tarpeeksi järjestämistä, värien ja materiaalien valitsemista, maalaamista ja askarointia, vaikkemme ole kaksistaan kaikkea tekemässäkään. Onneksi pääsemme helpolla: Nyt ensimmäisessä vaiheessa puleerauksen kohteeksi joutuvat vain lautalattia, seinät ja katot, mutta esimerkiksi on kovin haastavaa valita, että minkä sävyiset valkoiset pinnat asuntoon tulevat. No, makuualkoviin tulee hieman harmaatakin.

Muutossa ja rempassa on myös se huono puoli, että se on pelkkää kaaosta ja epäjärjestystä. Haluaisin, että muuttotouhu olisi jo ohi ja suurin haaste olisi se, miten kirjat kirjahyllyyn latoo tai minkä pöytäliinan keittiöön valitsee.  Toisaalta muutto on hyvä tapa päästä turhasta tavarasta eroon. Olen vihdoin nuohonnut vintti- ja kellarikomerot, laittanut kiertoon ja roskikseen romua kovalla kädellä. Hankkiudun vihdoin viimein eroon esimerkiksi  kymmenen vuoden takaisista kurssipäiväkirjoista, koska nyt olen varma, etten ikinä tule niitä tarvitsemaan saati kaipaamaan.  Turhaa ja ylimääräistä tavaraa riittää, vaikka olen vienyt kirjoja antikvariaattiin ja vaatteita ja tekstiilejä UFFin laatikkoon.  Siksi päätin järjestää myös muuttajaispippalot, jossa saa penkoa minulle ylimääräisiä tavaroita ja viedä mukanaan tarvitsemansa. Saa nähdä väheneekö tavara tällä tavoin, mutta ainakin saan hyvän syyn juhlia!

Riko minut Spotifyssä

Vähän samanlainen on mielestäni tunnelmaltaan kanadalaisen Anna McGarriglen Heart like a Wheel, mutta tosin kukaan muu ei varmaan ole samaa mieltä (minua musikaalisesti lahjattomampaa ihmistä kun saa hakea). YouTube -videossa kappale on Mary Blackin versioimana, koska alkuperäistä en löytänyt.

Heart like a Wheel Kate ja Anna McGarriglen versiona Spotifyssä

Kate ja Anna McGarriglen ensimmäinen levy vuodelta 1975 on muutenkin aika ajoin minulla aikamoisessa voimasoitossa. Kaunista folkia ja banjoja ei vain voi vastustaa. Hyvä  esimerkki on mitä loistavin kesäbiisi Swimming Song [Spotify]. Valitettavasti sitä ei löydy kuin Spotifystä hyvänä versiona.

Jos amerikkalainen folk kolahtaa, kannattaa tutustua myös Kate Wolfin tuotantoon. Wolf on minulle melko uusi tuttavuus, mutta tykkään ihan hulluna. Early Morning Melody [Spotify] on mie-let-tö-män hieno. Tosin kappaleessa ei kylläkään ole epätoivoista rakkautta, mutta sanat ovat naiviudessaan totaalisen ihanat. Että pääsemme tasapainoon, viimeiseksi linkkaan vielä Jeanetten Porque Te Vas -kappaleeseen [Spotify], joka ei kyllä ole folkia vaan espanjalaista poppia 70-luvulta, mutta eiköhän nuokin lyriikat aika surumieliset ole. En ole muuten vieläkään nähnyt Korppi sylissä -elokuvaa, josta tuo kappale tunnetuksi tuli.

Jos jollain on vinkata mielenkiintoisia folk-artisteja, suosituksia otetaan mielellään vastaan.

Marseillen pittoreski Vanha Satama:

Tämän matkakohteen itseassa ratkaisi viinipullon etiketti. Syyllinen oli siis punaviini nimeltään La Vieille Ferme Rouge, jota nautimme jonain marraskuisena lauantaina viime syksynä. Minä tutkin etikettiä ja googletin valmistuspaikan ja Mies ehdotti, että sinne voisi keväällä lähteä. Mikäs siinä, pieni eteläranskalainen Orangen kaupunki roomalaisaikaisine amfiteattereineen kuulosti varsin lupaavalta paikalta. Viikkoa ei pienessä kaupungissa kuitenkaan kannattaisi viettää, siksi päädyimme laajentamaan loman Provencen kiertomatkaksi. Luvassa oli siis viikon verran Marseillea ja pikkukaupunkeja, autoretkiä, toreja, viiniä, ruokaa, historiaa, mahdollisimman paljon positiivisia visuaalisia ärsykkeitä. Maanpäällinen taivas.

Näkymä Marseillen hotellin ikkunasta, noita pyykkejä roikkui ikkunoissa  ja parvekkeilla kaikkialla kaupungissa:

Matkalla oli hauskaa, kun kartalla olevat paikkakunnat saavat muodon, ilmeen ja tunnelman: Marseille ei ollut Ranskaa, jonka minä tunsin ennestään, mutta mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa. Aix-en-Provence oli niin lumoava, että siellä piti käydä kaksi kertaa (kummallakin satoi, siksi kuvat puuttuvat). Orange oli piskuineni kaupunki, jossa oli viikonlopun takia autiota. Mukava baari kuitenkin löydettiin.  Chateaunef-du-Pape’ssa tuli maisteltua viiniä, juustoja ja makkaroita, hyvää oli. Arles osoittautui tunnelmaltaan niin mukavaksi paikaksi (puhumattakaan torista!), että sinne on pakko päästä uudelleen. Ei tänä kesänä, mutta ehkä seuraavana?

Matkaan ei kuulunut kauheasti “virallisia” kulttuurikohteita, aika meni muutenkin liian nopsaan. Pont du Gare -akveduktia oli pakko käydä ihmettelemässä:

Jostain syystä akveduktit ja vesijärjestelmät ovat mielestäni olleet kiehtovimpia roomalaisten saavutuksia, todellisia insinööritaidon näytteitä. Moni muukin on ollut kiinnostunut Pont du Garesta, kannatinpylväisiin oli kaiverrettu useita muistokirjoituksia 1800-luvun alussa. Taisi olla muodikas nähtävyys jo silloin?

Parissa lankoja myyvässä kaupassa kävin, kun ne matkanvarrelle Marseillesissa osuivat: La Drogurie (42-44 Rue de Vacon) on ihana kauppa (tosin tätä ei nettisivujen perusteella uskoisi), josta muun muassa löytyy puuvilla- ja alpakkalankoja. Ihania nappeja, höyheniä, paljetteja ja muuta pikkutavaraa voi ostaa kappaleittain esillä olevista lasipurkeista. Jäi kaivelemaan, etten raaskinut ostaa kaunista oliivinvihreää paksua puuvillalankaa (sellaista hauskan “kuivan” tuntuista!). Phildarissa (15 rue Saint Ferréol) langat löytyivät kaupan perältä, vaatepuolen takaa. Sielläkin oli hauskoja luonnonkuitusekoitteita, kauniita värejä.  Myös valmisvaatteet saivat huokailemaan. Vähän harmittaa, etten ostanut kaunista vihreää hellemekkoa, kun hintakin oli hurjat 25 euroa. Välillä sitä saa ihmeellisiä kitupiikkikohtauksia.

Vappukimppuja Marseillessa, kielo on jostain syystä Ranskassa vappukukka:

Jos on kiinnostunut viineistä Chateauneuf-du-Pape on ehdoton matkakohde. Pikkuruinen kaupunki on muodostunut rinteeseen nyt jo raunioituneen Paavin kesäpalatsin alapuolelle. Ja kaupunki elää lähinnä viineistä. Pikkuruisia viinimyymälöitä oli paljon! Kaupungin rakennuskanta on osalta todella mielenkiintoista, koska siinä näkyi vuosisatojen aikana tapahtunut orgaaninen rakentaminen. Tuo kalanruoto-muuraustekniikka kiinnosti:

Kuvista päätellen ei uskoisi, että seitsemästä päivästä satoi viitenä. Mutta toisaalta, siksi kuvat muuten niin kuvauksellisista Aix-en-Provencesta ja Arlesista puuttuvat.

Välillä kuitenkin istuttiin ulkona klassisella punaviiniä, patonkia, hyviä juustoja ja mansikoita -piknikillä. Todellakin, mitä paras loma.

Tämä ei varmaan ole mikään uusi keksintö, mutta olin itse tyytyväinen, kun keksin stopparit nopeasti, kun niitä kerran tarvitsi. En pidä pitkillä puikoilla neulomisesta ja tiskirättien neulomiseen pyöröpuikot tuntuivat liian hankalalta, pitää jatkossakin käyttää tälläisiä puikkoja kapeiden kappaleiden neulomiseen. Stoppareita voisi tietysti vuolla vähän tyylikkäämmän muotoiseksi…

Omenoista:

Viime syksynä sain ystävättäreltäni R:lta kassillisen kemiöläisiä omenoita. Kävin hakemassa omenat kantakaupungin toiselta puolelta, se oli syksyn viimeisiä pyörälenkkejä. Omenat olivat hyviä sellaisinaan, mutta tein myös omenachutneyta…

…ja omenapiirakkaa.

Muistaakseni tämä jäi julkaisematta, koska en saanut kirjoitettua omenachutneyn ohjetta. Mutta tässä on nyt ympäripyöreä ohje tätä syksyä varten.  Herkullisen kirpeä omenachutney maistuu niin liha- kuin kasvisruokienkin kanssa.

Omenachutney

kirpeitä suomalaisia omenoita (n. 10-20  kpl)
sitruunamehua
reilusti tuoretta inkivääriä silputtuna
1 dl hillosokeria
1 pilkottu sipuli
rypsiöljyä
currya
kanelia
tuoretta chiliä maun mukaan
vettä

Tee näin: Kuori omenat ja pilko pienittävät ainekset. Laita ainekset kattilaan hillosokeria lukuunottamatta. Lisää päälle vettä niin, että ainekset eivät peity veden alle. Lisää öljy. Keitä kannen alla hiljaksiltaan, kunnes omenat ovat kypsiä. Huom! Lisää hillosokeri vasta kun omenat ovat kypsiä ja anna kiehahtaa. Soseuta sauvasekoittimella, jollet pidä inkivääri- ja omenasattumista. Chutneyn voi mainiosti pakastaa.

Seuraavaksi siis  sarjassamme “Julkaisemattomia“

Tämä kuva ei ole kovin vanha, vaan se on napattu huhtikuun alussa Helsingin Kalasatamassa, jossa vielä hetken elää ulkopuolisen silmin epämääräinen ja rähjäinen kalastus- ja kalamarkkinakulttuuri. Vanhoissa veneissä ja pikkuhiljaa tyhjentyvässä satama-alueessa on jotain haikeaa. Mutta samalla se on katoavaa perinnettä ja kulttuuria ja siksi dokumentoinnin arvoista. Jos ei muille, niin itselleni. Tällainen on minun Helsinkini juuri nyt.

Kalasatamaan nousee siis seuraavilla vuosikymmenillä uusi ja uljas kaupunginosa.

Blogissa saattaa olla kaikenlaisia lastentauteja, kun leiskakin laitettiin uusiksi, mutta asia on hoidossa. Esimerkiksi sivupalkista kadonneet linkit palaavat myöhemmin. Jos mieleen tulee parannusehdotuksia tai kommentteja blogin ulkonäön tai käytettävyyden suhteen, otan niitä mielelläni vastaan.