Mielitty – Page 2 – Viiniä ja villasukkia

Versio merimiespaidasta

November 16, 2015 3 Comments

Sain parisen viikkoa sitten valmiiksi oman versioni klassisesta merimiespaidasta (suuressa maailmassa kulkee nimellä Breton pullover/sweater). Malli, silmukkamäärät ja tekniikat ovat omat, mutta inspiraatiota on haettu esim. Pinterestistä, jossa kerään kuvia Stripy Pullovers and Cardigans -boardiin. Raidoituksen paitaan olen ottanut Purl Sohon Striped Spring Shirt -paidasta. Eli ei tässä oikeastaan ole mitään omaa, kunhan vaan klassikkoa muuntelen ;)

Kuten Harris Tweed -postauksessa kerroin, löysin Ulko-Hebrideillä saarilla kehrättyä tweed-lankaa. Tweed-langat ovat aina olleet heikkouteni, siksi oli tietysti pakko ostaa lankaa myös Harrisilta. Ajatuksissani oli neuloa paita tai takki, mutta en itseasiassa tiennyt etukäteen millainen neuleesta on tulossa. Vaalea lanka on tuotettu The Harris Tweed Companyn nimellä, okranvärinen lanka taas Rowan-merkin alla. Lanka tulee kuitenkin samasta Carlowayssa (Lewisin saarella) sijaitsevasta kehräämöstä. Tämä tweed-lanka on aika hidasta ja takkuisaa neulottavaa. Toisin kuin sileät langat, jotka vain tuntuvat kiitävän puikoilla, tästä langasta ei tuntunut tulevan valmista. Mutta sitten kun valmista tuli, urakka kyllä palkitsi neulojansa: neulepinta on täydellistä, vähän huopamaista ja superlämmintä.

Vaaleaa lankaa meni 300 grammaa, pääntien silmukat neulottuani lankaa oli jäljellä noin 10 metriä eli vähän pääntietä neuloessa hirvitti langan loppuminen kesken. Okran väristä lankaa kului noin 70g. Puikot olivat kokoa 2,75mm. Neuloin puseron alhaalta ylös eli hihat ja vartalo-osan suljettuna neuleena ensiksi erikseen ja sitten hartiakaarroketta varten yhdistin osat toisiinsa. Kaarrokkeet sitten neuloinkin puoleentoista kertaan, kun hartiani eivät ole niin sirot kuin kuvittelin. Pääntiellä neuloin lyhennettyjä kerroksia, että sain niskan nousemaan etupuolta korkeammalle. Lopuksi neuloin vielä suljettuna neuleena kauluksen. Sileä neulos rullautuu nätisti kaulukseksi.

Paita on sen verran väljä, että sen kanssa voi poseerata bodausasennoissa tai vaihtoehtoisesti neuleen alle saa kauluspaidankin:

Tykkään tosi paljon tweed-langasta neulotun pinnan rustiikkisesta ulkonäöstä:

Onpa täysin köpöistä yrittää ottaa kuvia näin marraskuun pimeinä päivinä. Arkipäivinä kuvista voi vain haaveilla, kun on töissä valoisaan aikaan ja viikonloppuna sitten on niin sumuista ja harmaata puolen päivän maissakin, että kuvat nyt vaan ovat harmaita.

Historia, Lankatekniikat, Muilla mailla, Skotlanti

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 3: Harris Tweed

November 7, 2015 3 Comments

Tämä on kolmas osa Skotlannin matkakertomuksesta (osat 1 ja 2).

Harris Tweed -villakangas on tärkein syy, miksi halusin matkustaa Ulko-Hebrideille, Skotlannin länsirannikolla sijaitsevalle saariryhmälle. Perinteinen Ulko-Hebrideillä valmistettu ja tuotemerkillä suojeltu Harris Tweed -villakangas on mielestäni lumoavan kaunista. Perinteiset sidokset kuten palttina, pomsi ja toimikkaat sekä eläväpintainen villalanka tekevät kankaista mielenkiintoisia ja hämmästyttävästi melkein kaikki Harris Tweedit tuntuvat sopivan yhteen keskenään. Perinteinen Harris Tweed on varsin karkeaa, mutta erilaisten kankaiden paksuus ja tuntu voi vaihdella paljonkin.

Harris Tweed on ollut vuodesta 1910 asti suojeltu tavaramerkki. Harris Tweed suojeltiin suhteellisen varhain, koska jo 1800-luvun loppupuolella siitä tuli metsästys- ja urheiluvaatteissa käytetty muotimateriaali, joka siksi houkutteli apajille kaikenlaisia puliveivareita. Harris Tweed -nimeä alettiin väärinkäyttää ja Harris Tweediksi kutsuttiin ala-arvoisen huonosti kudottuja kankaita, jotka eivät olleet edes täyttä villaa eivätkä olleet Lewisin ja Harrisin saarta ikinä nähneetkään. Nykyään Harris Tweedin valvonnasta vastaa vuonna 1993 perustettu Stornowayssa toimiva The Harris Tweed Authority, joka tarkastaa jokaisen kangaspakan ja leimauttaa sen The Orb -merkillä.

Täyttääkseen ehdot Harris Tweed -kankaaseen käytettävät langat tulee kehrätä joissain saaren kolmesta kehräämöstä. Kehräämöt ovat Lewisin puolella Carlowayssä, Shambostissa ja Stornowayssa ja minulle kerrottiin, että kehräämöihin ei yleensä pääse käymään (kuulemma jos käy hyvä tuuri, voi paikalla oleva työnjohtaja ehkä päästää kierrokselle, en kuitenkaan kokeillut). The Harris Tweed Companyssä minua valistettiin, että Harris Tweed -lankaa kehrättäessä villa värjätään aina villana, ei vasta valmiina lankana ja näin saadaan aikaiseksi langalle sen eläväpintainen väritys. Alla kuva Harris Tweed -näyttelyssä olleesta villanäytteestä, langassa tosiaan yhdistyy monenlaisia värejä!

Harris Tweed -kankaissa käytetty villa tulee myös muualta Brittein saarilta kuin Lewisiltä ja Harrisilta (mm. Pohjois-Englannista, Yorkshiren alueelta), koska saarten oma lammasmäärä ei pysty tuottamaan kaikkea kankaisiin villaa. Joka tapauksessa villa on aina brittiläistä.

Saarille kehrätyn langan lisäksi toinen tärkeä Harris Tweedin kriteeri on se, että kangas pitää kutoa “kotiteollisuutena” kutojan omissa tiloissa. Kutojilla on asuintalonsa vieressä pieni mökki, jossa työtilat sijaitsevat. The Harris Tweed Authorityn edustama tarkastaja käy jokaisen kutojan luona kerran tai kaksi viikossa eli tuotanto on hyvin valvottua.

Harris Tweed -kankaiden tarina juontaa juurensa jo satojen vuosien taakse, paksu villakangas on mitä mainioin suoja Atlantin tuulia ja myrskyjä vastaan. Miksi Lewisin ja Harrisin saarilla alettiin kutoa kankaita myytäväksi? Yksi vastaus on paikallinen maasto. Alla olevan kuvan olen ottanut Harrisin saaren itäosassa. Kuten näkyy, maasto on hyvin kivikkoista eli maanviljelystä pystyttiin hädin tuskin harrastamaan kotitarpeiksikaan. 1800-luvun loppupuolella kudontateollisuutta alettiin kehittää ponnekkaasti myös tietynlaisen kansainvalistusaatteen nimissä, että ihmiset saisivat paremman elämän. Historiaan kuuluu myös viljelijöiden maiden viemistä, pakkoasutusta kivisille seuduille ja muuta “mukavaa”, mutta en ole tarpeeksi perehtynyt aiheeseen, että voisin siitä laajemmin kertoa.

Harris Tweedin kutojia on tällä hetkellä jäljellä vain aivan kourallinen ja suurin osa heistä on eläkeikää lähellä olevia miehiä. Pääsimme tapaamaan kutojista superstaraa eli Donald John MacKayta, joka asuu ja työskentelee Luskentyressä, lähellä Tarbertia (jos haluat tarkat ajo-ohjeet hänen luokseen, laita minulle viestiä). Kuulin myös nuorehkosta naispuolisesta kutojasta, Rebecca Huttonista, joka olisi asunut aivan Harrisin majapaikkamme Sorrel Cottagen vieressä Northonissa. Minulle tuli kuitenkin joku “en kehtaa mennä häiritsemään” -kohtaus, vaikka jälkikäteen kuulin, että Rebecca ottaa vieraita vastaan mielellään. Kuulemma jos auto on pihassa, kannattaa mennä huhuilemaan talon ovelle. Harmittaa aika paljon, mutta ehkä joskus pääsen saarille uudelleen käymään ja tapaamaan Rebeccaa.

Donald John MacKay oli juuri leikkaamassa viereisen saaren metsästysseuralle kutomiaan värikokeiluja, kun tupsahdimme hänen weaving hutilleen. Pienen ihmettelyn jälkeen juttu alkoi luistaa, kun huomasimme, että Donald Johnille tulee puhua aika kovaäänisesti. Kun pääsimme seuraamaan kudontaa, niin saimme selityksen sille, mikä on kutojan kuulon vienyt: Donald John kutoo kangasta vanhanmallisilla, 75-senttiä leveillä, polkusilla varustetuilla kangaspuilla. Harmittoman näköiset puut pitävät kuitenkin aivan järjettömän kovaa mekkalaa ja vanhanajan kutojat eivät tietenkään mitään kuulosuojaimia käytä.

Kuvasta näkyy, kuinka samaan loimeen voi kätevästi kutoa monenvärisiä kokeiluja, kun loimessa on useampaa eri väriä vierekkäin ja kuteiden väriä vaihtaa:

Donald Johnin puut ovat vuodelta 1970, mutta hän on ostanut ne käytettynä 1980-luvulla. Kapeat puut ovat jäämässä historiaan: modernit Harris Tweed -puut toimivat itseasiassa polkimilla, aivan kuten polkupyörä! 1990-luvun alussa kehitetyt modernit puut ovat leveät, kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Tällaisia puita en Harrisilla nähnyt, mutta Skyen saarella kyllä (Skyen kutomokäynnistä kerron myöhemmin). Donald Johnin puheista jäi sellainen vaikutelma, että hän ei kamalasti arvosta uudempaa puutyyppiä.

Donald John MacKay on toiminut kutojana 45 vuotta ja ammatti on kulkenut suvussa, myös McKayn isä oli kutoja. McKay suunnittelee kaikki kutomansa kuosit itse ja McKay on tosiaan Harris Tweedin superstara. Hän suunnittelee kankaita, joita käyttävät niin Chanel, Clarks kuin Nikekin. McKay näytti meille yhteistyön tuloksia: Niken kenkiä, Clarksin korkkareita ja kuvia Chanelin catwalkilta. MacKay oli ilmeisen tyytyväinen suunnittelemiinsa kuoseihin, mutta ei ollut selvästikään vakuuttunut Chanelin aika erikoisista vaatteista. Pahoittelen, minulla ei ole vaatteista kuvaa, kun kuvissa sanottiin niiden olevan vain vain yrityksen (siis Chanelin) sisäiseen käyttöön, en siis kehdannut ottaa kuvia.

Vaikka kutominen on käsityötä, Harris Tweedin kutojat pystyvät työskentelemään lähes teollisessa mittakaavassa. Turha kuvitellakaan, että Harris Tweedin kudonnassa olisi kyse mistään vaatimattomasta puuhastelusta, esimerkiksi Niken kenkiä varten MacKay kutoi noin 20000 metriä tweedkangasta. Puut ovat nopeat, kunhan loimi on kunnossa: puolessa minuutissa kangasta syntyy reilut kymmenen senttiä. Loimet eivät ole hurjan pitkiä, kangasta syntyy noin muutamia kymmeniä metrejä kerralla. Jos seuraava kangas on sidokseltaan samantyyppistä eli samaa niisintää voidaan käyttää uudelleen, uusi loimi solmitaan vanhan perään ja vedetään niisien läpi.

Vierailun päätteksi minun piti tietysti ostaa itselleni takkikangas tältä tunnetulta kutojalta. Valitsin tummanvihreän tweedin, joka kauempaa näyttää yksiväriseltä, mutta läheltä tarkastellessa se on sekoitus vihreää, ruskeaa, turkoosia, keltaista ja jopa punaista. Donald John Mackayn mukaan kankaan lanka on kehrätty Cheviot-lammasrodun villasta. Tarkoitus on tehdä kankaasta klassinen kauluksellinen jakku.

Lähtiessä oli vielä otettava kuva McKayn työtilasta:

Harris Tweed -kaupat

Harrisin ja Lewisin alueella on useita Harris Tweed -kauppoja. Suosittelen Harrisin puolella, Tarbertin satamassa ja Tarbertin lähellä olevia liikkeitä: niissä valikoima on laajin ja mielenkiintoisin. Kaupat ovat muutaman kilometrin päässä toisistaan eli jos sinulla on auto käytettävissä, on liikkeissä vierailu vaivatonta. Jos voit käydä vain yhdessä paikassa, käy ehdottomasti Harris Tweed Isle of Harris -kaupassa Tarbertin satamassa, aivan lauttaterminaalin kupeessa (vieressä on muuten aloittanut toimintansa matkamme jälkeen Harris Distillery -viskitislaamo!). Kauppa sijaitsee kahdessa rakennuksessa, toisessa on satoja erilaisia tweed-kankaita (joista osa 90-luvulta, ehkä kauempaakin) ja toisessa valmiita tuotteita. Minulle meinasi tulla lähes itku ja ahdistus nähdessäni kaikki ihanat kankaat ja tietäessäni, etten voi ostaa kaikkea mitä haluaisin.

Mieheni oli hyvin onnellinen löytäessään kattavan ja edullisen valikoiman tweed-hattuja:

Harris Tweed Isle of Harris -kaupasta ostin tweediä lopulta vain kahteen hameeseen:

Grosebayssa, noin 5 km etelään Tarbertista, sijaitsee The Harris Tweed Company, jossa on lähinnä valmiita vaatteita, mutta myös pieni valikoima kahta eri paksuutta olevaa tweed-lankaa, joka kehrätään Carlowayssa, yhdessä Lewisin kolmesta kehräämöstä. Hassua, mutta Grosebayn liike on ainoa liike Ulko-Hebrideillä, josta löysin neulelankaa, vaikka lampaita saarella on joka puolella. Lankaa saa dk- ja 4-ply -vahvuisena, itse ostin ohuempaa 4-ply -vahvuista lankaa. Olen neulonut langasta yhden paidan ja täytyy sanoa, että vaikka epätasainen lanka onkin aika puuduttavaa ja hidasta neulottavaa, on valmis neule on päällä mukavampi kuin mikään muu. Tweedimäinen pinta on melkein huopamainen ja super-lämmin!

Drinishaderissa, lähellä Grosebayta, sijaitsee Harris Tweed -myymälä ja -näyttely. Liike on Harris Tweed and Knitwear, ja sen yhteydessä on vanhaan kouluun rakennettu Harris Tweedin historiasta, valmistuksesta ja nykypäivästä kertova mielenkiintoinen näyttely Cló-Mór. Suosittelen näyttelyyn tutustumista lämpimästi, jos tekstiilit ja/tai muoti kiinnostaa. Harris Tweedin historian ja valmistuksen lisäksi näyttelyssä esitellään miten Harris Tweedin käyttöä modernissa muotimaailmassa.

Lewisin saaren puoleltakin Harris Tweediä saa, mutta valikoima ei ole niin hyvä kuin Harrisilla. Kuuluisin Harris Tweed -kauppa on saarten pääkaupungissa, Stornowayssa, sijaitseva Harris Tweed Hebrides, mutta he myyvät vain omaa mallistoaan. Liike on todella tyylikäs ja siisti, mutta tykkään itse enemmän Harrisin puolen myymälöiden kotikutoisuudesta.

Stornowayssa sijaitsee myös aika erikoinen Lewis Loom Centre, joka sijaitsee vanhassa sisäpihan rakennuksessa ja on täynnä kaikenlaista erikoista Harris Tweediin liittyvää ja liittymätöntä. Itse en tuolta mitään ostaisi, vaikutti sekaiselta ja omituiselta paikalta, mutta jos Stornowayhin eksyy, niin voihan siellä piipahtaa.

Harris Tweediä käsitteleviä valokuvia tuli otettua sen verran paljon, että tein Flickriin niille oman kansion. Käy katsomassa, jos kiinnostuit Harris Tweedistä enemmänkin.

Ulko-Hebrideillä oli sen verran mahtavaa, että keskusteluissa matkan jälkeen on usein kuultu sanat “seuraavalla kerralla” ja “sitten kun” eli luultavammin Ulko-Hebrideille vielä palaan. Jos ei muusta syystä, niin siksi, että minun on pakko päästä hipelöimään tweed-kankaita Harris Tweed Isle of Harris -kauppaan.

Seuraavassa postauksessa päästäänkin sitten sumuiselle Skyen saarelle.

Historia, Muilla mailla, Skotlanti

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 2: Ulko-Hebrideillä

September 22, 2015 1 Comment

Tämä on toinen osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta, lue ensimmäinen osa ensiksi. Viimeiseen osaan pääsen varmaankin jouluna!

Ulko-Hebrideillä

Lochinveristä suuntasimme Ullapooliin satamakaupunkiin, josta lähti lautta Ulko-Hebridien pohjoisimman osan eli Lewisin ja Harrisin pääkaupunkiin Stornowayhin. Ensimmäinen lauttamatka Skotlannissa jännitti: lautat ovat paljon isompia kuin Suomen lossit ja en ole ikinä mennyt autolla esimerkiksi ruotsin- tai tallinnanlaivalle. Lautalle jonottaminen ja lautalla oleminen oli kuitenkin järjestetty niin hyvin, ettei matkasta voinut kuin nauttia. Sitä paitsi kaikilla lautoilla, joilla matkustimme (teimme yhteensä neljä lauttamatkaa reissun aikana), oli viihtyisä kahvilatila, josta sai esimerkiksi lähialueiden oluita. Meille osui myös lauttamatkoille hyvät säät. Olin etukäteen lukenut, että välillä lautat voivat olla paljonkin myöhässä myrskyjen takia ja silloin matkustaminenkin on piinaavaa, kun pitää keskittyä pitämään kiinni rakenteista ja pitämään myös sisuskalut sisällään.

Kun rupesimme suunnittelemaan Skotlannin matkaa, olivat Ulko-Hebridit heti “pakko päästä” -listallani. Olin vuosikausia unelmoinut Ulko-Hebrideille matkustamisesta ja ihan vain siitä syystä, että saarilla valmistetaan legendaarista Harris Tweed -villakangasta. Toki myös kaunis luonto ja upeat näkymät houkuttelivat, mutta perinteinen saarilla valmistettu ja tuotemerkillä suojeltu Harris Tweed kiinnosti vielä enemmän. Harris Tweedistä kerron enemmän omassa postauksessaan.

On muuten hassua, kun pitkäaikainen unelma toteutuu tosta noin vaan. Juurikin Ulko-Hebrideille matkustaminen on aikaisemmin minulle ollut se juttu, josta ajattelin, että se ei tule ikinä toteutumaan. Ja sitten kun reissu toteutui, oli mahtavaa huomata, että paikan päällä on juuri niin hienoa, kun oli kuvitellutkin. Luonnon karuus, valo ja avaruus yllättivät ja kaikkialla tuntui näkevän silmänkantamattomiin! En ole luontoihminen, mutta Harrisin ja Lewisin luonto teki kaikessa karuudessaan minuun vaikutuksen. Ihmisen jättämät jäljet eivät sitten olleetkaan kaikkialla niin mieltäylentäviä: en tiedä mistä johtui (köyhyydestä? muuttotappioista? kulttuurista?), mutta varsinkin Lewisin saarella oli kylissä puoliksi romahtaneita taloja, hylättyä tavaraa, romua ja roskaa enemmän kuin olisin välittänyt nähdä.

Ensimmäisen yön yövyimme Stornowayssä, joka on saarten pääkaupunki ja oikeastaan ainoa kaupungiksi kutsuttava paikka. Uneliaassa pikkukaupungissa on hämmentävän paljon upeita 1800-luvulla rakennettuja kaupunkihuviloita, joista en näemmä ottanut yhtään kuvaa. Eli joudutte nyt kuvittelemaan tai etsimään kuvia googlesta. Alla oleva kuva on otettu Lews Castlen pihalta Stornowayn keskustaan päin.

Muuten suurin osa Lewisin saaresta näyttää tältä:

Lewisin saaren länsipuolella sijaitsevat esihistorialliset ja historialliset rakennelmat ovat saaren tärkein nähtävyys. Jos on autolla liikenteessä, pystyy eri kohteissa käymään vaivatta yhdessä päivässä. Callanish-kivimuodostelma on kohteista tunnetuin ja vaikuttavin, mutta suosittelen myös Dun Carlowayn tornilla käymistä.

Knoppitieto: Saarilla lampaanjätöksiä oli muuten kaikkialla. Mutta jos katsotte ylläolevaa kuvaa, huomaatte, että nurmikko on hämmentävä siisti. Syy siihen on yksinkertainen: muinaismuisto on aidattu ja lampaat eivät pääse aitaukseen laiduntamaan. Mutta kuten näkyy, oli heti aitauksen ulkopuolella elikoita laiduntamassa niin viattomana.

Saaret ovat etäisyyksiltään pieni paikka ja tiet ovat hyviä. Ajoimme oikeastaan Lewisin tärkeimmät tiet läpi muutamassa tunnissa. Jos haluaa fiilistellä luontoa, tekemistä riittää varmasti pariksi viikoksi. Valitsemiemme esihistoriallisten kohteiden lisäksi kävimme myös Lewisin saaren pohjoiskärjessä. Butt of Lewis on pohjoisin paikka Hebrideillä ja kuulemma Britannian tuulisin paikka (helppo uskoa!). Siellä sijaitsee myös nykyään automatisoitu majakka.

Mieheni kuvasi luontoa:

Ja minä muunmuassa lampaita:

Matkalla saarenpohjoiskärjestä Stornowayhin oli pakko pysähtyä katsomaan ja kuvaamaan turpeen kuivatusta (hullut turistit!):

Siinä missä Lewisin saari on aakeeta laakeeta on eteläisempi Harrisin saari (itseasiassa nämä ovat fyysisesti samaa saarta) vaihtelevampi maastoltaan. Harrisilla ei ole samalla tavalla esihistoriallisia kohteita kuin Lewisillä. Harrisin tärkeimmät kohteet liittyvät minun mielestäni ehdottomasti Harris tweed -kankaaseen, mutta varmaankin luontoihmiset ja lintubongarit ovat toista mieltä.

Harrisillakin on lampaita ja lisäksi näimme saarella reissun ensimmäiset ylämaankarjayksilöt:

Kivikkoisen maaston lisäksi Harrisin saaren länsiosa on tunnettu upeista hiekkarannoistaan ja turkoosinvärisestä vedestään. Kuulemma näiltä rannoilta otettuja kuvia on joskus käytetty jossain Thaimaata kuvaavassa esitteessä. No mikä ettei, kun tuon oikein rajaa, voi kuvitella olevansa tropiikissa.

Laskuveden aikaan meri oli todella kaukana:

Harrisin itä- ja eteläosa on sitten jyrkempää maastoa ja hiekkarannoista ei ole tietoakaan:

Lopuksi vielä muutamia asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon, jos harkitsee suuntaavansa Ulko-Hebrideille:

Ulko-Hebrideille kannattaa lähteä, jos on ulkoilmaihminen, lintubongari, kiinnostunut esihistoriasta tai tekstiilikulttuurista tai sopivasti kaikesta näistä. Kaupunkikulttuuria saarilla ei ole. Vietimme saarilla 2,5 päivää ja näin ekaksi vierailuksi se oli tarpeeksi. Seuraavalla kerralla olisi kiva tutustua eteläisempiin Ulko-Hebrideihin.
Varaa majoituspaikat niin pian kuin mahdollista. Varsinkin saarilla majoituspaikkoja on todella rajoitetusti ja hinnat ovat aika korkeita. Jos matkustat autolla, kannattaa myös lauttamatkat varata etukäteen.
Lewisin saarella satama on Stornowayssa, Harrisin puolella satama on Tarbertissa. On siis kätevää saapua saarelle ja lähteä saarelta eri satamien kautta. Vaikka Tarbert on pieni paikka, se on Harris Tweedin “pääkaupunki”. Älä missaa!
Jos mahdollista, ajoita Ulko-Hebrideille matkustaminen arkipäiviin. Varsinkin Lewisin ja Harrisin saarilla asukkaat ovat tiukan protestanttisia ja sunnuntaina saarilla ovat melkein kaikki paikat kiinni. Harrisilla meinasi tulla itku, kun saarella oli sunnuntaina vain kaksi ruokapaikkaa auki (kaupat olivat tietysti myös kiinni) ja toinen oli täyteen bookattu. Onneksi toiseen ravintolaan (tosin aika arvokkaaseen) mahtui syömään ja ruoka on erinomaista. Samasta uskonnollisesta syystä osa B&B:sta ei tarjoa ruokaa, ota uusia asiakkaita tai tee uloskirjautumisia sunnuntaisin.
Ota mukaan tarpeeksi tuulenpitävää ja lämmintä vaatetta. Itse olen vilukissa ja kesäkuussa kaksi neulepaitaa, pitkikset, tuulipuku, käsineet, villasukat ja vaelluskengät eivät olleet lainkaan liikaa varsinkaan Lewisin tuulissa.

Bonarina kolme videota Ulko-Hebrideiltä:

Lampaita laiduntamassa esihistoriallisen Dun Carlowayn tornin vieressä Lewisin saarella:

Ylämaankarjaelikko Harrisin saarella oli varmaan yhtä ihmeissään kuin minä:

Kapea single track -tie Harrisin itäosassa. Tien nimi on Golden Road, sen verran kallista oli rakentaa tie kivikoiden läpi:

Seuraavassa postauksessa käsittelyssä on minulle Lewisin ja Harrisin saarten tärkein juttu eli Harris Tweed.

Mielitty-kauppa

Aika aikaa kutakin

August 26, 2015 No Comments

Koska vuorokaudessa on liian vähän tunteja ja kotonamme liian vähän tilaa, on jostain pakko karsia. Siksipä olen päättänyt sulkea laukkutehtaani ovet. En sano, ettenkö joskus vielä innostuisi laukkuja tekemään, mutta se joskus ei ole ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Teille tämä on loistojuttu: myyn kaikki loput laukut ja säilyttimet pois alehintaan. Eli jos olet haaveillut In knitting we trust – tai Fillari -laukusta, kannattaa nyt klikata ostoksille Etsy-kauppaani. Alehinnat ovat valmiiksi tuotteissa. Olen luvannut, etten mainitsisi joulu-sanaa vielä elokuussa, mutta nyt on pakko vinkata: laukut ovat mainioita joululahjoja, eikä jouluun ole enää kuin neljä kuukautta :)

Muilla mailla, Skotlanti

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 1: Pitkään suunniteltu reissu alkaa

August 22, 2015 1 Comment

No niin, nyt pääsen vihdoin alkuun Skotlanti-raporttien kanssa! Ainakin osalle blogini seuraajista taitaa selvää, että vietimme kesäkuussa kaksi viikkoa kesälomasta kiertäen Skotlantia. Instagramissa raportoin reissusta melkein livenä, kunhan wifin äärellä olimme. #viskiäjavillaa -tägillä löytyy aikamoinen määrä kuvia, jos haluat katsoa.

Matka oli pitkään ja hartaasti suunniteltu ja matkakassaakin säästimme puolitoista vuotta. Ideoimme pitkään mieheni kanssa mitä oikeastaan Ylämaalla ja saarilla haluaisimme nähdä. Tämä reissun teemana olivat Hebridien saaret, Skotlannin rikas tekstiiliteollisuus ja länsirannikon sekä saarten erinomaiset viskit. Tällä kertaa siis rajasimme itärannikon ja itäiset saaret (Shetland ja Orkney) pois aikataulullisista syistä ja Speysiden viskit jäivät melkein huomiotta, vaikka Speyllä kävimmekin. Suunnittelimme matkareittimme etukäteen ja erikoisemmista paikoista varasimme yöpymispaikat jo puolisen vuotta ennen matkaa, koska saarilla majoituspaikkoja on todella vähän ja kesäkauden paikat mevät täyteen jo aikaisin keväällä.

Loppujen lopuksi matkareittimme oli: Edinburgh – Elgin – Lochinver – Stornoway (Lewisin saari) – Leverburgh (Harrisin saari) – Portree (Skyen saari) – Port Appin – Bowmore (Islayn saari) – Kilmartin – Edinburgh. Lensimme Helsingistä Edinburghiin Amsterdamin kautta. Niin reissun alussa kuin lopussakin vietimme kaksi päivää Edinburghissa.

Miten kuvailla matkaa ja kaikkea kokemaamme lyhyesti? Ihastuin Skotlannissa Skotlantiin yhä enemmän. Matkan aikana tapaamamme ihmiset olivat mukavia ja puheliaita. Maisemat olivat kauniita läpi koko reissun ja välillä luonnon kauneus oli henkeäsalpaavaa. En ole luontoihminen, vaan viihdyn parhaiten kaupungeissa, mutta Skotlannissa Ylämaalla ja saarilla oli niin uskomattoman kaunista, että välillä melkein pakahduin. Ehkä kauneus johtui valosta ja väreistä? Siinä missä Suomessa valo on kylmää ja Etelä-Ranskassa lämmintä, Ylämaalla ja Hebrideillä valo on kuulasta, mutta värit ovat silti voimakkaita. Kliseisesti pitää tietenkin todeta, että mitkään kuvat eivät tee oikeutta sille, miltä kaikki oikeasti näytti.

Mitä opin matkalla? En ollut aikaisemmin käynyt Brittein saarilla, joten monet asiat olivat uusia minulle. Ainakin opin sen, että melkein jokaisessa pienessä kylässä ja niiden välilläkin on jotain katsottavaa: jollei kauniita maisemia, niin sitten muinaismuistoja tai kauniita siltoja. Miehen lentäväksi lauseeksi tulikin “Oi, miten kaunis silta!”, koska kauniita vanhoja kaarisiltoja oli tuon tuostakin (vähän samalla tavalla kuin Etelä-Ranskassa on linnoja, mutta se onkin sitten eri tarina). Ihastuin Real Ale -olueen. Opin paljon Skotlannin tekstiilikulttuurista ja tajusin, että haluan oppia vielä paljon lisää. Tutustuin myös entistä paremmin Skotlannin viskeihin opin erottamaan makuja ja löysin viskin, jota voisin juoda loppuelämäni (mutta tottakai juuri tuota viskiä on hyvin rajoitettu erä).

Se viski on muuten tämä:

A photo posted by Elina Urmas (@mielitty) on Jun 25, 2015 at 2:15am PDT

Matka Skotlannissa alkoi Edinburghista ja päättyi Edinburghiin

Päätimme etukäteen, että niin reissun alussa kuin lopussakinon hyvä lomailla kaupungissa, harrastaa kaupunkikulttuuria, toisin sanoen vain hengailla, ihmetellä ja katsella ympärilleen. Edinburgh osoittautui kauniiksi, kompaktiksi, siistiksi ja sivistyneeksi kaupungiksi, kuten kaikki etukäteen olivat sanoneetkin. Mitään hillitöntä vau-elämystä en kuitenkaan kaupungista saanut. Seuraavalla Skotlannin reissulla (joo, se on jo suunnitteluasteella, toteutus saa odottaa ehkä viisi vuotta) haluan lentää Glasgowhun.

Edinburghin keskustaan pääsee lentoasemalta tosi kätevästi raitiovaunulla. Asuinpaikaksi suosittelen New Townin aluetta tai Haymarketia. Yövyimme matkan alussa kaksi yötä New Townin alueella huonemajoituksessa. Alueen keskiosa on ehkä vähän tylsä, mutta Broughton Streetin alue on mukavaa pikkukauppoineen, pubeineen ja kahviloineen. Sillä kadulla sijaitsee myös lankakauppa Kathy’s Knits. Haymarketin alueella on paljon hyviä ja viihtyisiä pubeja. Matkan lopussa yövyimme Tune Hotelissa, joka sijaitsee vastapäätä Haymarketin asemaa ja on budjettimatkustajalle, joka kuitenkin haluaa oman kylppärin, hyvä valinta. Sijainti on mahtava!

Kaikissa matkaoppaissa mainitaan Vanhakaupunki (Old Town) ja Royal Mile. Ja kyllähän siellä puolella kaupunkiakin kannattaa käydä, vaikka Royal Mile on vähän huivipuistomainen turistilaumoineen, matkamuistomyymälöineeen ja ja säkkipillinsoittajineen. Toisaalta siellä sijaitsevat myös kalliita putiikkeja, joissa myydään Skotlannissa valmistettuja kashmirvaatteita (suurin osa kashmirvaatteistakin on toki Kaukoidässä valmistettuja). Jos vaateshoppailua harrastaa, niin ketjuvaateliikkeet sijaitsevat New Townin puolella.

Royal Milellä sijaitsee myös The Scotch Whisky Experience, jossa viskinystävän kannattaa vierailla. Jollei halua osallistua viihdyttävälle Miten viski valmistetaan -kierrokselle, niin kannattaa piipahtaa ainakin kaupassa ja yläkerran baarissa. Kävimme itseasiassa tuolla vasta viimeisenä reissupäivänä ja olisi ollut ihan kätevää käydä siellä kaikista ensimmäiseksi. Toisaalta, nyt osasin valikoida itselleni Caol Ila -viskin, joka osoittautui parhaaksi viskiksi, jota olen ikinä juonut.

Meillä oli reissun ensimmäisellä viikolla mahtava tuuri ilmojen suhteen. Oli aurinkoista ja lämmintä, ei yhtään sellaista mitä odotimme. Paikalliset totesivatkin, että kesä alkoi päivänä, jolloin Skotlantiin saavuimme. Pystyimme siis nauttimaan Edinburghin kauniista puistoista. Kiipesimme Calton Hillille, josta näkyi koko kaupunki ja söimme lounasta Princes Streetin vieressä olevassa upeassa puistossa. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, Edinburghissa on sama ilmiö kuin Helsingissä: heti kun on lämmintä ja aurinkoista, ihmiset rynnivät puistoon oleskelemaan.

Ylämaalle!

Kolmantena matkapäivänä lähdimme Edinburghista ajamaan Ylämaalle päin. Olimme etukäteen vuokranneet auton ja se tosiaan kannattaa tehdä turistisesonkina (kesä-elokuu). Täytyy myöntää, että kartanlukijallekin pari ensimmäistä tuntia “vääränpuoleisessa” liikenteessä olivat aika stressaavia.

Ajoimme motaria (M90) Perthiin saakka siitä suuntasimme pikkuteille, jotka menivät Elginiin päin. Emme halunneet ajaa isoja teitä, vaan enemmänkin fiilistellä. Ja hyvä niin, koska näkymät tiellä kansallispuiston läpi olivat mykistäviä.

Ennen Elginiä piti pysähtyä kuvaamaan reissun ensimmäiset lammaskuvat. Tämän jälkeen lampaita tuli kuvattua vielä moooonta kertaa.

En muista, miksi päädyimme suunnitelmissamme suuntaamaan Elginiin. Alunperin, joskus vuosi sitten, ajatuksena oli varmaankin tutustua Speysiden viskikulttuuriin, mutta aikataulullisista syistä vierailimme vain yhdessä tislaamossa ja jätimme suosiolla loput toiseen kertaan. Matkalla Elginiin oli yksi “pakko päästä” -kohteistani eli Knockando Woollen Mill -kutomo. Spey-jokilaakson vihreyteen vuonna 1784 perustettu kutomo on toimii edelleen museokutomona (Knockandosta lisää erillisessä postauksessa).

Elgin on pienehkö teollisuuskaupunki, joka ei ole erityisellä viihtyisyydellä pilattu, mutta tykästyin kaupunkiin joka tapauksessa jo etukäteen. Kaupungissa sijaitsee luksusvaatemerkin Johnstons of Elginin kutomo, joka on aloittanut toimintansa jo 1700-luvulla (kerron Johnstonsista lisää myöhemmässä erillisessä tekstiilipostauksessa). Kutomon lisäksi merkittävin asia Elginissä taitaa olla katedraalin raunio, mutta minä pidän kiinnostavampana kohteena kivaa pubia The Doughty Cobblea, jossa on paljon viskejä, paikallisia oluita ja mainio henkilökunta.

Matkalla Lochinveriin ja Lochinverissä

Koillis-Skotlannista suuntasimme länteen. Invernessin ohitettuamme maisemat alkoivat taas muuttua jylhemmiksi. Tässä kohtaa jo tajusimme, että osa aikatauluista tulee olemaan tiukkoja ja emme ehtisi tehdä kaikkea, mitä olimme suunnitelleet. Olimme ajatelleet, että ehdimme patikoida Lochinverin läheisyydessä, mutta tyydyimmekin sitten liikkumaan autolla. No, seuraavalla reissulla sitten! Pohjoisin osa manner-Skotlannista on ehdottomasti käymisen arvoinen ja seuraavalla reissulla siellä pitää viettää enemmän aikaa kuin puoli vuorokautta. Lochinver on hyvä tukikohta lomailulle: se on söpö pieni kylä ja sielläkin on kiva pubi.

Tämä näköalapaikka sijaitsee ihan Lochinverin lähellä. Mieheni olisi vaan voinut jäädä tuohon istumaan:

Seuraavassa postauksessa pääsemmekin sitten Ulko-Hebrideille!

Lankatekniikat, Muilla mailla, Neulonta, Ompelu

Neulepaita Skotlannin tuliaisista

August 11, 2015 1 Comment

Matkapostaukset kesäkuisesta Skotlannin reissusta antavat vielä odottaa itseään (ovat jo tosin työn alla!), mutta sen sijaan olen saanut valmiiksi ensimmäisen neuleen langoista, jotka reissulla hankin. Meillähän oli loistava suunnitelma ostaa puolityhjät matkalaukut täyteen viskiä ja villaa ja siinä onnistuimmekin tosi hyvin: minun matkalaukkuni painoi kotimatkalla noin 20 kiloa, mieheni laukku 27. Onneksi KLM:llä ollaan sitä mieltä, että pariskunnan matkalaukut lasketaan yhteen eli keskimäärin laukkumme painoivat sallitun ~23 kiloa. Tosin ei nyt puhuta siitä, että kummallakin oli kotimatkalla jalassa painavat vaelluskengät ja käsimatkatavarana kulkevat reput täynnä tavaraa, etteivät painorajat kovin pahasti paukkuisi.

No mutta nyt vihdoin asiaan eli valmistuneeseen neuleiseen: vaikka vierailimme lampaiden täyttämässä Skotlannissa, ostin silti Cornwallissa, Englannin puolella kehrättyä lankaa! Puolustaudun kuitenkin sillä, että Blacker Yarnsin Hebridian/Mohair 4-ply -langassa on ainakin rodultaan Skotlannin saarilta kotoisin olevan hebridiläislampaan villaa. Langan hankin Edinburghissa Kathy’s Knits -lankakaupasta, joka on pikkuruinen, mutta monipuolinen lankakauppa, jossa on hyvä valikoima skottilaisia ja englantilaisia lankoja. Vastapäätä muuten sijaitsee kiva pubi ja muutenkin alue on tosi nättiä, pikkukauppoja, kahviloita ja pubeja riittää.

Vasta Suomessa keksin, mitä langasta neulon ja tajusin, että pitkähihaiseen paitaan lanka ei tule riittämään. Siispä tilasin kaksi kerää lisää suoraan Blacker Yarnsin verkkokaupasta. Värierä on eri ja värieron kyllä huomaa, mutta hihansuissa ja helmassa ei se niin haittaa.

Tekniset tiedot: lankaa meni vähän alle 300 grammaa. Keristä kuitenkin osa oli reippaasti alle 50 grammaa eli kuudetta kerää paitaan kuitenkin meni.

Puikkokoko: 3,5mm

Työkuvaus: Neuloin paidan pääntieltä alaspäin. Paidan edetessä hihoja ja helmaa kohden (kyllä, neuloin kaikkia aina pätkän kerrallaan) tuli mieleen, että pitääkin kokeilla pitkästä aikaa 1 o, 1 n -joustinneuletta, jota olen pitänyt aika kammottavana vaihtoehtona viimeiset kymmenen vuotta. Kokeilu yhdessä hihassa näytti onnistuneelta ja niinpä päätin antaa hyljeksimälleni neulostyypille mahdollisuuden. Ehkäpä olen saanut kaikesta ainaoikeinneulos -hössötyksestä tarpeekseni? Neuleen malli on oma, mutta ennen pääntien neulomista näin kuvan Second Female -vaatemerkin uudesta neulepaidasta ja halusin omaan paitaani samantyyppisen pääntien.

Paidan malli on tosi simppeli, vartalo-osassa ei ole lainkaan muotoiluja ennen kuin juuri ennen helman joustinneuletta: halusin takaosasta himpun verran pidemmän, siksi neuloin muutamia lyhennettyjä kerroksia alkaen muutaman silmukan etukappaleen puolelta. En tiedä huomaako sitä oikeastaan, mutta eipä paita ainakaan nouse selästä. Tuo vatsakumpu allaolevassa kuvassa ei sitten kerro tulevasta perheenlisäyksestä, vaan siitä, että herkuttelen liikaa!

neulepaita_2_w

Tykkään langasta ja neuleesta ihan hirmuisesti. Ainoa huono puoli on se, että lanka pölisi neulottaessa aika paljon ja myös kylvetyksen jälkeen se karvaa jonkin verran. Eli tätä paitaa ei varmaankaan käytetä mustien vaatteiden kaverina. Lanka on aika karkeaa ja herkkähipiäisimmille en sitä suosittele. Itse kuitenkin tykkään langan tunnusta. Neulepinta on samanaikaisesti kevyttä, mutta siinä jämäkkää.

housut_4_w

Kuvissa esiintyvät pellavahousutkin ovat uudet. Leikkasin kankaat housuihin jo toukokuussa, mutta innostuin ompelemaan ne valmiiksi vasta viime viikolla. Housut ovat itseasiassa täydelliset hellehousut ja viime sunnuntai, jolloin sain housut valmiiksi ja joilloin kuvat on otettu, olikin mitä hienoin hellepäivä. Kaava on tämän kevään 2/15 Ottobre -lehdestä (malli nro 2). Itseasiasssa kaava on pohjepituisiin housuihin, mutta pidensin lahjetta jatkamalla sitä suorana. Tein housut koossa 42, mutta lisäsin taka-ja etukappaleiden korkeuteen n. 1,5 cm. Kiinnitin vyötärölenkin toisin kuin ohjeessa sanottiin (kiinnitin ne kokonaan vyötärökaitaleelle). Nämä olivatkin ainoat muutokset, jotka tein ja housut istuvat ihan nätisti (tein tosin etukäteen lakanakankaasta shortsipituisen proton). Kangas on joskus puolisentoista vuotta sitten Eurokankaan palalaarista löytynyttä pellavaa (saattaa olla tosin myös puuvillapellavasekoitetta). Taskupusseihin käytin varastoistani löytynyttä valkoista puuvillamusliinia ja ompelulangat, vetoketju ja nappikin löytyi omista varastoista.

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti jo seuraavassa postauksessa päästään Skotlantiin!

Lankatekniikat, Ompelu

Todellisen hellekesän vaatekerta

June 27, 2015 5 Comments

Eilen olin liikenteessä alla näkyvässä vaatekerrassa. Eipä uskoisi, että kesäkuun viimeistä viikkoa viedään. Paksut sukkahousut eivät olleet yhtään liikaa ja laukussa oli vielä villainen huivi, joka tuli tarpeeseen ulkona istuskellessa. Mmmm, Suomen kesä on parhaimmillaan! Tykkään tästä asukokonaisuudesta tosi paljon: pukeutumistyylini on muuttunut yhä yksinkertaisemmaksi ja vaatteiden juju on oikeastaan vain laadukkaat materiaalit ja linjakkaat leikkaukset.

loma

Neulepaita on BC Garnin Tussah Tweed -silkkilankaa ja sitä meni neljä vyyhtiä eli 200 grammaa (puikot 2,75mm). Neuloin paidan melkein samoilla spekseillä kuin keltaisen tässä postauksessa olevan, mutta hihojen suhteen toimin eri tavalla, koska minulla oli lankaa rajoitettu määrä. Loin hihojen silmukat jämälangalle ja neuloin vain pari senttiä sileää ennen vartalokappaleen ja hihojen yhdistämistä. Kun paita oli hihoja vaille valmis, purin jämälangat ja neuloin hihoja alaspäin niin pitkälle kuin lankaa riitti. Paidasta tuli vielä kivempi kuin keltaisesta ja parin käyttökerran jälkeen raakasilkki pehmeni ylellisen tuntuiseksi.

Taskullinen hame taas on tehty sihteerihame-luottokaavalla. Kangas on pehmeää farkkumaista puuvillakangaista, jonka ainoa huono puoli on se, että se rypistyy käytössä hieman liikaa (kts. alla oleva kuva). Ostin kangasta 120 cm ja se meni hameeseen mystisesti lähes kaikki. Ostin vanhoilla teollisuuskoneilla Japanissa kudotun farkkukankaan Tygverketistä Tukholmasta kevätlomalla maaliskuussa. Tygverket on muuten luonnonkuituisten vaatetuskankaiden suhteen ihan ykköspaikka, suosittelen!

Minulla ei ole vuosiin ollut kankaista kesätakkia, mutta tänä keväänä kaipasin sellaista. Ensimmäiseksi mietin ostavani ihan perinteisen farkkutakin, mutta päädyin sitten suunnittelemaan ja ompelemaan yksinkertaisen takin itse. Minulla oli aika tarkka mielikuva kankaasta, jonka takkiin haluaisin ja jo valmiiksi lannistuneena menin Eurokankaaseen etsimään kangasta. Tiedättehän, jos on tarkka mielikuva siitä, millaista kangasta tarvitsee, ei yleensä löydä mitään sinne päin viittaavaakaan. Hämmästykseni olikin suuri, kun myyjä kaivoi esiin harmaan puuvillaelastaanikankaan (pvl 96%, elast. 4%), joka on farkkumaista ja toimikassidoksista kuten farkku, mutta jäykempää ja melkein vahapintaiselta tuntuvaa. Pesin kankaan ennen leikkaamista ja vahamaisuus tuntui silti pysyvän, hyvä hyvä! Ennen kuvien ottamista takki on ollut jo pari viikkoa käytössä ja se on myös ollut pakattuna matkalaukkuun. Materiaali ei siis kauheasti rypisty.

Kesätakki oli protovaiheessa hieman murheenkryyni: halusin saada takista laatikkomaisen ja lyhyen, vähän vanhanajan työtakkia muistuttavan. Mallin tuli kuitenkin sopia minulle ja laskeutua nätisti. Tein ensimmäisen proton ja en saanut sitä selästä lainkaan istumaan. Tein muutoksia, mutta toinen proto ei istunut yhtään paremmin. Sen jälkeen päätin olla radikaali ja kokeilla kaavan pohjaksi muokkaamaani Coletten Laurel-mekon kaavaa ja sehän toimi (onneksi, muuten takkiprojekti olisi varmaankin jäänyt protovaiheiseen!). Tein takakappaleen neljästä osasta, siten sain muotolaskokset “piilotettua” saumoihin. Etukappaleessa ainoat muotoilut ovat rintalaskokset. Takkiin meni yllättävän paljon kangasta. Ajattelin, että kahdesta metristä saan itselleni myös pienen hameen, mutta alavarat leikattuani kangasta jäi ehkä laukkuprojektiin.

loma_2

Takin väljyys on sellainen, että sen alle saa pitkähihaisen neulepaidan. Takissa on normaalipituiset hihat, mutta tykkään kääntää ne vajaamittaiseksi. Isoihin taskuihin sopii nenäliina, avaimet ja kännykäkin. Takki on vuorittamaton, ainoastaan hartiaosan tein kaksinkertaisena. Viimeistelin saumat itsetekemälläni vinonauhalla, hihoissa on kuitenkin pussisaumat. Etureunan alavarat tein takkikankaasta ja laitoin alavaroihin kaksinkertaisen tukikankaan, että etureuna ja pääntie pysyvät jämäköinä. Aluperin ajattelin, että haluan takkiin lyötävät nepparit kiinnitykseksi, mutta sitten kaivelin omia varastojani ja sieltähän löytyi ommeltavia jumboneppareita.

Takki on nyt ihan lemppari ja voisin kuvitella tekeväni talveksi vähän jotain samantyylistä, mutta väljempää ja pidempää. Kangas minulla onkin talvitakkiin jo valmiina (yllätys!). Alla vielä pari yksityiskohtaa kesätakista.

Lankatekniikat, Neulonta, Ompelu

Sihteerihame ja keltaisen kesäneuleen kiemurat

May 24, 2015 2 Comments

Tämän postauksen tähti on sihteerihame, vaikkei siihen kiinnitä kuvissa ensimmäisenä huomiota. Se kuuluu sihteerihameen luonteeseen, se ei varasta show´ta vaan on yksi garderobin peruskivistä.

Kutsun sihteerihameeksi polvipituista hametta, joka a) on niin mukava päällä, että kahdeksan tunnin toimistotyöpäivän aika ei ala kertaakaan ahdistaa, vaikka siinä onkin napakka, vyötäröllä istuva vyötärönauha, b) on niin pitkä, että istuessa helma ei ala uhkaavasti nousta yli reiden puolivälin, c) on a-linjainen eli harpauksetkin onnistuvat repimättä saumoja tai halkioita, d) on niin eleetön, että on yhdisteltävissä monenlaisiin yläosiin ja kenkiin. Bonuksena hyvässä sihteerihameessa on taskut, joihin voi sujauttaa nenäliinan ja kännykän.

Tämä ompelemani hame täyttää nämä kaikki kriteerit:

Ensimmäisen sihteerihameeni tein muutama vuosi sitten Joka tyypin kaavakirjan* -ohjeella ja sen jälkeen olen tehnyt muutamia eri kankaista. Tuotekehittelyä tehdessä olen huomannut, että parhaiten hameessa toimii keskipaksuinen, venymätön ja kauniiisti laskeutuva kangas. Jos kangas on villasekoitetta, hameeseen on hyvä laittaa vuori ja helman päärmeen voi halutessaan viimeistellä itsetehdyllä vinonauhalla. Näissä kuvissa esiintyvän villasekoitekankaisen grafiitinharmaan hameen olen tehnyt tämän vuoden tammikuussa ja se on oikea työjuhta: olen mielestäni käyttänyt sitä noin joka toinen päivä. Olen ollut hieman vastaan kaikenlaista univormupukeutumista, mutta tälle hameelle annan ääneni.

Ja sitten kuvissa olevasta keltaisesta neuleesta: tämän piti olla ensimmäinen neulepusero, jonka ikinä teen suoraan ohjeesta. Neuleen piti olla Madderin Lena Tee. Sellainen siitä ensiksi tulikin…

lenatee_w

… mutta todellisuus iski sitten päin näköä, kun puin neuleen päälleni. Madderin runollisissa mallikuvissa liihottelee eteerinen nainen niityllä, mutta minä näytin lähinnä itäsaksalaiselta kuulantyöntäjältä. Olen yleensä hyvä valitsemaan itselleni sopivia malleja, mutta nyt hurmaannuin mallikuvista niin, etten nähnyt miltä valmis neule näyttäisi päälläni. Vaikka olkapääni eivät ole hurjan leveät, on kroppani aika yläpainotteinen ja minulle eivät sovi vaatteet, jotka korostavat hartialinjaa.

En olisi ikinä Lena-paitaa tullut käyttämään, siksi purin neuleen kädentielle ja päädyin tekemään pienet raglanhihat: loin hihoja varten 75 s ja neuloin muutaman kerroksen ainaoikeaa, jonka jälkeen yhdistin hihat ja vartalo-osan ja aloitin raglankavennukset. Pääntien “rakensin” lyhennetyillä kerroksilla, että takakappale (=niska) nousee dekolteeta korkemmalle. Lopputulokseen olenkin sitten tyytyväinen eli kannattaa jatkossa tarkemmin miettiä näyttäisikö kuvissa kauniilta näyttävä vaate myös hyvältä päälläni.

Neuleen lanka on Hjertegarnin Arezzo Lin -puuvillabambupellavasekoitetta. Käytin 3 mm:n puikkoja, että pinnasta tuli mukavan jämäkkä, neuletiheys on 25 s/10cm. Lankaa meni 300 grammaa.

Paidan koristeena on meripihkakoru, jonka ostin halvalla Berliinistä pari kesää sitten. Minulla on toinen samantyyppinen, mutta isompi, joka on mummini peruja. Pidän näistä “neukkutyylisistä” meripihkakoruista kovasti.

*) Joka tyypin kaavakirjan painos on tällä hetkellä loppu. Kirja on niin hyvä perusteos, että soisin siitä otettavan uuden painoksen. Sillä välin kannattaa tutustua yhden kirjan tekijän eli Rinna Saramäen Hyvän mielen vaatekaappi -kirjaan, joka laittaa pohtimaan suhdetta pukeutumiseen, vaatteisiin ja vaateteollisuuteen ihan uudella tavalla.

Ompelu, Valmiskaavat

mmmay15 ja Eliana-mekot

May 17, 2015 6 Comments

Käsityönharrastajien keskuudessa vietetään nyt toukokuussa vuosittaista Me Made May -kuukautta, jonka ideana on juhlistaa ja tuoda ylipäätään näkyväksi kuinka paljon tälläkin hetkellä on (länsimaissa) ihmisiä, jotka ompelevat itse vaatteensa. En lähtenyt kuukauteen suorittamaan eli en ole joka päivä pukeutunut itsetekemiini vaatteisiin, mutta on ollut taas hauska huomata, että miten paljon itse tekemiäni arkivaatteita vaatekaapistani löytyy ja miten itse tekemieni vaatteiden joukosta löytyvät ne mukavimmat ja omanoloisimmat vaatteet. Tässä postauksessa esiintyy uusin, helatorstaina valmistunut mekko.

Ompelukaavoja suunnitteleva Pauline Alice julkaisi tämän vuoden alussa raglanhihaisen Eliana-leningin kaavan. Olin tämän tyylistä mekkoa kaipaillutkin, koska jostain syystä kangasvarastooni on kertynyt paljon kuvioviskooseja (Eurokankaan kuvioviskoosilaarit ovat vähän liian vietteleviä!). Tämä vihreän-maastokuviollisen-kukertava on itseasiassa toinen versioni mekosta, ensimmäisestä mustavalkopilkullisesta protosta löytyy nyt vain nopea räpsäisy:

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun käytin Pauline Alicen kaavoja, mutta arvelin mekon rennon mallin antavan anteeksi mahdollisia istuvuusongelmia ja en siksi tehnyt mekosta lakanakankaista protoa. Tein ensimmäisen version koossa 42 ja vain pidensin hieman etu- ja takakappaletta sekä hameosaa sopivammaksi 182 senttiä pitkälle sekä lyhensin hihaa 3/4 -pituiseksi. Olen ympärysmitoiltani täysin Pauline Alicen kokoa 42, mutta kuten usein saan huomata, rintavalle ihmiselle ei ihan peruskoko 42 sovi: takakappaletta tulee kaventaa ja etukappaleessa tehdä pienempiä tai isompia muutoksia. Pauline Alicen kaavoissa toki ilmoitetaan, että kaavoitus on tehty 165 senttiselle ja B-kupille.

Ensimmäinen versio on “ihan jees” ja olenkin käyttänyt sitä paljon, mutta vihreään versioon teinkin sitten vähän enemmän muutoksia: taka- ja etukappaleeseen lisäsin pituuteen 2 cm ja kavensin kumpaakin kummastakin sivusta 1 cm. Keskietuun lisäsin 2 cm. Hihaa kavensin 1 cm kummastakin sivusta ja nostin kainaloa 1,5cm. Hihan pituuden lyhensin juuri kyynerpään alapuolelle olevaksi. Hameosaan lisäsin pituuteen 5cm. Tästä vihreästä versiosta tykkäänkin sitten vielä enemmän!

Eliana-ohjeessa pääntien halkio suljetaan vinonauhalla, joka jatkuu pääntien viimeistelyreunasta solmimisnauhoiksi. Kokeilin sitä ensimmäisessä versiossa, mutta tähän toiseen versioon halusin huomaamattomamman nappi- ja nappisilmukiinnityksen. On muuten erityisen tyydyttävää, kun kaivelee nappilaatikoista sekalaisia helmiäsnappeja, joiden säilyttämisen järkevyyttä on monta kertaa miettinyt ja sitten löytää juuri sen yksinäisen napin, joka on täydellinen juuri tähän vaatekappaleeseen.

Kuvissani ei näy pääntien halkio, joka mekossa on, mutta Pauline Alicen blogista löytyy mainio tutoriaali halkion ompeluun. Seuraavaksi teen samanlaisen halkion toppiin, jossa ei ole pääntiellä rypytystä, ehkä halkio pääsee silloin vähän paremmin oikeuksiinsa.

eliana dress (4)

Tällä kaavalla tulen varmasti ommelleeksi vielä useamman mekon. Materiaalia, pituutta ja hihamallia vaihtamalla mekosta saa aivan erilaisia versioita. Pauline Alicen kaavojen ohjeet eivät ole ihan yhtä yksityiskohtaiset kuin esim. Colette Patternsilla, mutta jos on yhtään ompelutaustaa, noilla ohjeilla pärjää kyllä hyvin.

Seuraavassa postauksessa käsittelenkin sitten muunmuassa paria ei-niin-onnistunutta vaateprojektia ja sitä, miksi oman kropan mittasuhteet kannattaa pitää mielessä vaatteiden malleja valittaessa eikä vain sokaistua mallikuvista.

Ompelu

Käytännöllinen huivi kankaasta

May 16, 2015 2 Comments

Tänä keväänä olen innostunut yksinkertaisemmasta pukeutumistyylistä kuin ennen. On ehkä väärin sanoa minimalisesta, mutta esimerkiksi Apiece Apart -merkin vaatteet viehättävät minua kovasti. Mulla on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, että tarvitsisin tosi yksinkertaisen huivin. Neulottuja ja kudottuja huivejahan minulla on vaikka kuinka paljon, mutta kaikissa huiveissa on aina joku “juju”, jonka tarkoitus on elävöittää muuten yksinkertaista asukokonaisuutta.

Tässä on huivi, jonka valmistamiseen menee niin kauan kuin reunojen päärmäämiseen saa menemään aikaa. Kyseessä on niin helppo ompelutyö, että itseäni melkein hävettää, etten ole aikaisemmin ommeltuja huiveja tehnyt!

Yksinkertaisessa huivissa tärkeää on laadukas materiaali. Oma huivini on sataprosenttista italialaista villaa ja voi että laadukas, ohut villakangas onkin mukava asetella kaulalle. Kangas näyttää harmaalle, mutta kude on itseasiassa oliivinvihreää ja loimi harmaata eli kankaassa on eläväpintaisuutta. Kangasta valittaessa kannattaa kokeilla miltä kangas tuntuu kaulalla. Useimmiten kädet ovat paljon karaistuneemmat karheille kuiduille, mutta korvan alle kangasta painettaessa tuntee, onko materiaalissa ainesta huiviksi.

Valmistusohje neliönmalliseen huiviin kaikessa yksinkertaisuudessaan menee näin: tarkista, että sivut ovat yhtä pitkät. Jos kankaan leveys on 150cm, leikkaa pituudessa 150 cm pala. Jos kankaassa ei ole paksuja hulpioita, sinun ei tarvitse muuta kuin kääntää reunat (0,75 cm+ 0,75 cm). Jos hulpiot ovat paksut, leikkaa ne pois ja muista huomioida, että kappaleen sivujen tulee olla yhtä pitkät. Mitä ohueampi päärmeestä tulee, sen siistimmältä huivi näyttää. Silitä päärmeet lopuksi, että huivi näyttää viimeistellyltä.

Olen nyt viikon verran käyttänyt huivia päivittäin. Neliönmallinen 143cm x 143cm -kokoinen huivi on siitä kätevä, että se toimii kaulahuivina ja hartianlämmittimenä. Kietaisin huivin kertaalleen jo boleroksikin. Kesälle joudun tekemään ehkä pari huivia ohuesta pellavasta…

« Previous 1 2 3 4 … 77 Next »