Käytännöllinen huivi kankaasta

Tänä keväänä olen innostunut yksinkertaisemmasta pukeutumistyylistä kuin ennen. On ehkä väärin sanoa minimalisesta, mutta esimerkiksi Apiece Apart -merkin vaatteet viehättävät minua kovasti. Mulla on ollut jo pidemmän aikaa mielessä, että tarvitsisin tosi yksinkertaisen huivin. Neulottuja ja kudottuja huivejahan minulla on vaikka kuinka paljon, mutta kaikissa huiveissa on aina joku “juju”, jonka tarkoitus on elävöittää muuten yksinkertaista asukokonaisuutta.

Tässä on huivi, jonka valmistamiseen menee niin kauan kuin reunojen päärmäämiseen saa menemään aikaa. Kyseessä on niin helppo ompelutyö, että itseäni melkein hävettää, etten ole aikaisemmin ommeltuja huiveja tehnyt!

 

ommeltuhuivi_w

 

Yksinkertaisessa huivissa tärkeää on laadukas materiaali. Oma huivini on sataprosenttista italialaista villaa ja voi että laadukas, ohut villakangas onkin mukava asetella kaulalle. Kangas näyttää harmaalle, mutta kude on itseasiassa oliivinvihreää ja loimi harmaata eli kankaassa on eläväpintaisuutta. Kangasta valittaessa kannattaa kokeilla miltä kangas tuntuu kaulalla. Useimmiten kädet ovat paljon karaistuneemmat karheille kuiduille, mutta korvan alle kangasta painettaessa tuntee, onko materiaalissa ainesta huiviksi.

Valmistusohje neliönmalliseen huiviin kaikessa yksinkertaisuudessaan menee näin: tarkista, että sivut ovat yhtä pitkät. Jos kankaan leveys on 150cm, leikkaa pituudessa 150 cm pala. Jos kankaassa ei ole paksuja hulpioita, sinun ei tarvitse muuta kuin kääntää reunat (0,75 cm+ 0,75 cm). Jos hulpiot ovat paksut, leikkaa ne pois ja muista huomioida, että kappaleen sivujen tulee olla yhtä pitkät. Mitä ohueampi päärmeestä tulee, sen siistimmältä huivi näyttää. Silitä päärmeet lopuksi, että huivi näyttää viimeistellyltä.

 

harmaa huivi

 

Olen nyt viikon verran käyttänyt huivia päivittäin. Neliönmallinen 143cm x 143cm -kokoinen huivi on siitä kätevä, että se toimii kaulahuivina ja hartianlämmittimenä. Kietaisin huivin kertaalleen jo boleroksikin. Kesälle joudun tekemään ehkä pari huivia ohuesta pellavasta…

Continue Reading

Nagu Selbu -lapaset

Sorry, I write my blog only in Finnish, but you can download the English version of Nagu Selbu mitten pattern (pdf). Please visit my Ravelry page, you’ll find all my patterns there.

 

SAM_2144

 

Pari kuukautta sitten julkaisin ohjeen Nagu Trad -lapasiin, jonka suunnittelin anopiltani saaman lapasen mukaan. Alkuperäisen lapasen on luultavasti neulonut anoppini isän äiti Ida Söderholm (1890-1971). Samaan aikaan tuon lapasen kanssa sain myös toisen erilaisen kirjoneulelapasen, joka sekin on luultavammin Idan neuloma. Tässä on nyt vihdoin ohje myös tuohon toiseen lapasmalliin.

Lataa suomenkielinen ohje: Nagu Selbu Suomeksi (pdf)

Download the pattern in English: Nagu Selbu in English (pdf)

 

elina

 

Tämä kukkakuviollinen lapasmalli noudattaa norjalaista Selbu-perinnettä, joka oli hyvinkin muodikasta 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla myös Suomessa. Ehkä Ida on löytänyt ohjeen lehdestä tai kirjasta? Selbu-kirjoneulemallit ovat saaneet nimensä syntyalueensa eli keskinorjalaisen Selbun kunnan mukaan. Selbun mallit ovat on graafista, usein mustavalkoista kirjoneulontaa. Selbuvotter (eli Selbu-lapaset) -kuvahaulla pääsee jujulle mistä on kyse.

Tavallisin Selbu-kuvio on kahdeksansakarainen “tähti” eli Selburose (eli Selbunruusu) ja vaikka kansanomaisesta neulonnasta onkin kyse, Selbun neulontatyyli syntyi vasta 1800-luvulla. Selbun neulemalleissa voi nähdä yhtäläisyyksiä yleiseurooppalaiseen kansanomaiseen kirjontaan: samoja ruusuja, kannuskuvioita ja köynnöksiä tavataan ympäri Eurooppaa kansanpuvuissa ja perinnepukeutumisessa. Selbu-lapasista löytyy muuten tietoa myös viime vuonna ilmestyneessä mahtavassa Sukupolvien silmukat -neulekirjassa ja kirjassa on myös pari Selbu-tyylistä ohjetta. Kirjaan kannattaa ehdottomasti tutustua.

 

SAM_2093

 

Koska malli on perinteinen, päätiin uudistaa sitä käyttämällä värejä mustavalkoisuuden sijaan ja valitsin lapasen materiaaliksi lampaanvillan sijaan alpakan. Alpakka tekee pörröisenä materiaalina kuvioista vähän “sumuisempia” kuin villalangasta neulottuna, mutta tykkään efektistä tosi paljon. Valitsemallani langalla lapasen malli on aika kapea ja pitkä eli jos kaipaat isompia lapasia kannattaa vaihtaa langaksi paksumpi lanka (esim. 130m/50g) ja valita 3mm puikot. Ohjeessa kerrotaan vinkki mallin lyhentämiseen.

 

nagu selbu 3

 

Tässä alkuperäinen lapanen, jossa väreinä on käytetty lampaanvalkoista ja -mustaa. Lanka on kaksisäikeistä ja käsinkehrättyä.

 

nadu selbu detail

Continue Reading

Nagu Trad -lapaset

EDIT: Sorry, I write this blog only in Finnish, but you can dowload the English version of Nagu Trad pattern.

Lapasia

Olen saanut pitkästä aikaa kirjoitettua neuleohjeen!  Lapasten malli ei kuitenkaan ole omani, vaan jo useita vuosikymmeniä vanha.Viime syksynä ihailin vanhaa kirjolapasparia anoppini käsityökorin päällä. Anoppini kertoi, että lapaset on luultavammin neulonut hänen isänsä äiti Ida Söderholm. Muutama viikko sitten sain toisen lapasista (ja itseasiassa toisen kirjolapasmallin myös, mutta siitä lisää myöhemmin) itselleni ja päätin tehdä neuleohjeen samalla kun neuloin. Tämä malli on helppo oppia ja se on vähän addiktoivakin.

Nagu Trad 2

Annoin lapasmallille nimeksi Nagu Trad, koska anoppini suku on kotoisin Nauvon saarelta Länsi-Suomen saaristosta. Suurin osa Nauvon asukkaista, kuten anoppini sukukin, on ruotsinkielisiä. Siksi nimessä on saaren ruotsinkielinen muoto Nagu. Ohjeessa on annettu vain yksi koko, mutta langan paksuutta vaihtamalla voit neuloa erikokoisia lapasia.

Voit ladata pdf-ohjeen suomenkielisenä tai englanninkielisenä.

Nagu Trad -ohje on myös Ravelryssa.

SAM_1715

SAM_1788

 

Continue Reading

Ei samanlaisia tuulipukuja

Naurahtelen hyväntahtoisesti pariskunnille, jotka  pukeutuvat samaan tapaan ja “samanlaiset tuulipuvut” taitaa olla jo ihan käsite. Mutta meilläpä onkin Miehen kanssa samanlaiset oloasu-bokserit!

pingviinit2

Löysin hurmaavan pingviini-viskoosin viime kesänä Turun Jättirätistä. Kaavailin tekeväni kankaasta itselleni hauskan kesätopin (pingviinit sopivat ihan hyvin kesään!), mutta ostosreissulla mukana ollut Mies ilmoitti haluavansa samasta kankaasta bokserit. No mikäpä siinä, kangas oli edullista eli kyllä sitä saattoi pari metriä ostaa.

Lopputulos on se, että kesätoppia en vielä ole saanut tehtyä, mutta parin kuukauden takaiselle Teneriffan reissulle tein sitten meille kummallekin olobokserit. Apuna käytin tätä ilmaiskaavaa (kaava on helppo tulostaa ja teippailla A4-arkeista kokoon). Kaavassa on vain yksi koko ja se on maksimissaan 100 cm:n lantionympärykselle. Koska me kummatkin olemme vähän isompia, päädyin itselleni lisäämään noin sentin jokaisen kaavan sivusaumaan, keskietuun ja keskitakaan. Miehen boksereihin lisäsin vähän enemmän ja tein lisäksi suoran vyötärökaitaleen.

Bokserit on tykätty oloasun alaosa ja pitänee jossain vaiheessa tehdä toisetkin joistain muusta kankaasta. Mutta mikä olisi parempaa kuin pingviinit?!

pingviinit

 

Continue Reading

Virkattu sydän

Tämä ohjeeni on julkaistu aikaisemmin Neulojat-sivulla, mutta lisään sen myös nyt tänne omalle sivulleni. Ohje on myös ladattavissa pdf-muodossa: Ystävänpäivänsydän.

sydan2

Virkattuja sydämiä voi lisätä koristeeksi pipoihin, ranteenlämmittimiin, sukkiin tai vaikka ystävänpäiväkorttiin. Sydämiin voi hyvin käyttää kaikki ihastuttavat jämälangat, pienempään sydämeen riittää ihan pari metriä. Lankojen loputkin pääsevät siis hyötykäyttöön. Sydämen voi virkata minkä tahansa paksuisesta langasta: Valitse työhön sopiva lanka ja sopiva virkkuukoukku.

Pieni sydän:

pienisydan_piirros

Kietaise lanka kaksi kertaa etusormen ympäri (=ympyrä piirroksessa, aloituskohta on punainen ketjusilmukka =kjs) ja virkkaa lenkkiin 2 kjs, 1 kiinteä silmukka (ks) , 5 pylvästä (p), 2 ks, lopeta krs piilosilmukalla (ps) kerroksen 1. s:aan. 2. krs: virkkaa 2 kjs ja 1 ks 1. s:aan, 1 ks seur. s:aan, 1 ks ja 2 p seur. s:aan, 2 p ja 1 ks seur. s:aan, ps seur. s:aan,1 ks ja 2 p seur. s:aan, 2 p ja 1 ks seur. s:aan, 1 ks seur. s:aan, virkkaa 2 ks krs:n viimeiseen s:aan, lopeta krs ps:lla kerroksen 1. s:aan. Päätä langanpäät nurjalle.

Isompi sydän:

isosydan_piirros

Virkkaa 1. ja 2. krs kuten pienessä sydämessä. 1. krs: virkkaa 2 kjs ja 1 ks 1. s:aan, *1 ks seur. s:aan*, toista *-* vielä 2 krt, 1 ks ja 1 p seur. s:aan, *2 p seur. s:aan*, toista *-* vielä 2 krt, 1 p ja 1 ks seur. s:aan, ps seur. s:aan, 1 ks ja 1 p seur. s:aan, *2 p seur. s:aan*, toista *-* vielä 2 krt, 1 p ja 1 ks seur. s:aan, *1 ks seur. s:aan*, toista *-* vielä 2 krt, virkkaa 2 ks krs:n viimeiseen s:aan, lopeta krs ps:lla kerroksen 1. s:aan. Päätä langanpäät nurjalle.

Merkkien selitykset:

sydan_piirros_merkitjatekstit

Continue Reading

Aurinkoista marraskuussa

Neuloin auringonkeltaisen huivin ja jo aikaisemmin syksyllä vaaleankeltaisen pipon ruskein tipluin. Piposta lisää myöhemmin, koska unohdin ihan pyytää ottamaan pipopää -kuvia!

kelt_10

Tässä huiviposeerausta. Lanka on viime keväänä värjäämääni, meni tosi monta vuotta, ennen kuin raaskin valkoisen himmeäkiiltoisen villa-angoralangan värjätä ja käyttää. Huivin pitsineulos on Arne & Carlos Strikk fra Setesdal -kirjasta (kuten jo aikaisemmin kerroin), mutta se taitaa olla aika perinteinen neulosmalli. Aloitin huivin kärjestä ja neuloin niin kauan kuin lankaa riitti.  Langan menekki: himpun verran alle 200g, puikot: pyöröpuikot 4,5mm.

kelt_4

Mekko taasen on ompelemani, tein sen jo keväällä Coletten Laurel -kaavalla. Paitsi että en tehnyt mekosta ihan niin tyköistuvaa (ei tarvetta vetoketjulle), pidensin helmaa ja tein siitä a-linjaisemman. Laurel-kaavassa on rintalaskokset (tein mekkoa varten Full Bust Adjustmentin) ja muotolaskokset selässä eli mekko laskeutuu hyvin vähän muodokkaammankin päällä. Ompelin kaikki mahdolliset saumat pussisaumoina.

Mekon olisi tietty voinut silittää kuvausta varten…

kelt_1

… mutta minusta se näyttää ihan hyvältä näinkin:

kelt_9

Viimeistelin mekon mekkokankaasta tekemälläni vinonauhalla. Mekko on ihan paras työvaate: ei purista ja neuletakin kanssa on tarpeeksi siisti toimistotöihin. Tämä onkin vähän tällainen moderni navettamekko!:) Mekon kangas on pellavasekoitetta ja ostin sen hurjan halvalla Tallinnasta tehtaanmyymälästä. Tykkään tuosta kankaasta todella paljon, se on vähän “farkkuhenkistä” ulkonäöltään, vaikka itseasiassa mekko on ihan peruspalttinaa. Kankaan salaisuus on, että sen kude on vaaleansinistä ja loimi mustaa, siksi kangas näyttää eläväpintaiselta. En vuorittanut mekkoa, koska käytän sen alla Damella-merkkistä viskoosista alusmekkoa (huippulöytö Stockan alusvaateosastolta).

kelt_5

Tässä täydelliset syysasusteet, vuosia sitten lahjaksi saamani kirjoneulekäsineet (kiitos entiselle työnantajalleni Tuulialle!), uusi pipo ja aurinkoinen huivi:

kelt_11

Continue Reading

Kryptoniittisukat

Blogin nimi velvoittaa aina välillä neulomaan sukkiakin. Kryptoniittisukat tosin valmistuivat jo useampi viikko sitten ja nimestään huolimatta olen käytössä ne hyväksi todennut.

krypto_1

krypto_4

Näitä sukkia neulottiin hartaudella. Ensimmäisestä sukasta meinasi tulla ihan liian iso, sillä tuollainen ainaoikein-pintaneulos tosiaan venyy ja paukkuu. Neuloin sitten keskiosan sukasta kolmeen kertaan ja siltikin ensimmäiseen sukkaan jäi kahden kerroksen moka pintaneuloksessa! Sukat on neulottu kärjestä ylöspäin ja kantapää on perinteinen tiimalasikantapää. Aloituksessa käytin Judy’s Magic cast on -tekniikkaa ja silmukoiden päättelyssä Jeny’s Suprisingly stretchy bind off -tekniikkaa. Sukat ovat supermukavat ja lämpimät jalassa, mutta kenkiin paksun pintaneuleen takia ne eivät ole omiaan. Sukkien lanka on itsevärjäämääni kainuunharmassukkalankaa (muutamaa väriä on saatavissa kaupastani).

Lankaa meni noin 80 grammaa ja neuloin sukat 2,75mm puikoilla. Vähän ohuemmat puikot olisivat olleet varmaankin sopivammat, silloin olisi mallikertoja voinut lisätä ja sukista olisi tullut tiiviimmät.

krypto_3

krypto_6

krypto_2

Continue Reading

Pieni (tai ei ehkä niin pieni) teaseri!

Neulojien Yö on ylihuomenna perjantaina 18.10. klo 21:sta eteenpäin ja minäkin osallistun siihen verkkokaupassani.käsinvärjättyälankaa_3

Tarjolla on muunmuassa uusia projektipusseja sekä värjäämiäni neulelankoja, esimerkiksi kainuun harmas -lankaa, norjalaista huivilankaa ja ohuita sukkalankoja Neulojien Yön tarjoushinnoin.

Yleensä olen myynyt lankoja vain erilaisissa  live-myyntitapahtumissa, mutta nyt kerrankin myös netissä! Itse pidän erityisesti “semisolideista” langoista eli värjäämäni langat ovat melkein yksivärisiä, vyyhdissä on vain kaunista sävyvaihtelua.

Päivitän langat ja muut uudet tuotteet verkkokauppaan perjantaina ja Neulojien yön tarjoukset tulevat voimaan Neulojien Yön alkaessa 18.10.13. klo 21.00. Eli perjantai-iltana kannattaa olla netin äärellä! :) Yön aikana Neulojien Yön tarjouksia voi kätevästi seurailla myös Yön Facebook-sivuilla.

sukka_saksa

Lankojen lisäksi päivitän kauppaan pikkuisia neulojien ja kehrääjien “Spin, Knit, Love” -pussukoita ja isompia “In knitting we trust” -projektipusseja.

spinknitlove_2

greyinaction_2

Vieläkö epäröit Etsy-ostamisen suhteen? Etsy-rekisteröitymiseen ja -ostamiseen on nyt helpot ohjeet!

Continue Reading

Maailma on erilainen tekstiiliorientoituneen silmin, osa 2

Muutama viikko sitten lueskelin kälyn luona sisustuslehtiä  ja Drömhem -lehden (nro 12/2013) kannessa oli kuva kauniista naisesta yllään kaunis pitsineuletakki. Nappasin muistiin itselleni kännykkäkuvan takista, jos tuota neuletta ja neulosmallia voisi jossain käyttää inspiraationa:

1379830656552

Pari viikkoa sitten Mies toi Tanskasta työmatkalta tullessaan minulle uusimman  Arne ja Carlos -kirjan: Strik fra Setesdal. Kirjaa ei taida vielä olla suomeksi saatavilla, mutta siinä on useampia kauniita neulemalleja ja inspiroivia kuvia.

1380897959109

Kirjaa selaillessani neuletakista tuttu pitsineulosmalli osui silmiin nyt peitossa. Hauska sattuma!

1380897911374

Ja olihan sitä pitsineulosmallia sitten pakko kokeilla! Peiton tai takin sijaan sovitin pitsineuloksen kolmiohuiviin. Lanka on itse värjäämääni todella pehmeää villa-angorasekoitetta, jonka olen vuosia sitten ostanut muistaakseni Katariina-nimiseltä käsityöläiseltä Naisten joulumessuilta, Helsingin Vanhasta  Satamasta. Katariinalla oli silloin myös neuleblogi. Tietääköhän kukaan, että mitä Katariinalle kuuluu?

yellow

Continue Reading

Neulojien yö, rukkiasiaa ja kryptoniitinvihreää

Neulojien ja langoista kiinnostuneiden kannattaa varautua valvomiseen Neulojien yössä 18.-19.10. klo 21-09 seurassa tai yksin! :) Etsy-kauppaani on tulossa tapahtumayönä tarjouksia.

neulojien_yo

Sitten toista asiaa: Minulle kävi sulovileenit ja ostin Woolmakersin Bliss TT:n eli kaksipolkimisen rukin, kun sen elokuussa vielä edulliseen tutustumishintaan sai. Nyt hinnat ovat nousseet, mutta ovat edelleenkin hyvin maltilliset.

bliss_3_w

Paketti saapui kotiovelle jo melkein kaksi viikkoa sitten, mutta tässä on ollut hulinaa ja saimme Miehen kanssa koottua rukin vasta pari päivää sitten. Kokoamisesta sen verran, että normisti tykkään koota Ikea-huonekaluja. No, rukin kokoaminen olikin sitten hankalampaa ihan jo senkin takia, että osa osista tuntui sen verran hempuleilta, että jos tämän nyt rikkoo, niin sitten on pakko ottaa yhteyttä Alankomaihin saakka.  Kokoamisohjeen pienet mustavalkokuvat eivät valitettavasti helpottaneet asiaa. Kokoamisessa ei loppujen lopuksi mennyt hirveän paljon aikaa, mutta hermoja ehti kiristää hieman. Onneksi Mies pitää manuaaleista enemmän kuin minä.

Yrityksen nettisivuille on kuulemma tulossa kokoamisohjeita ja se onkin tosi hyvä. Jo tällä hetkellä olisi mukavaa, jos tilaajat saisivat manuaalin pdf-tiedostona. Isojen värikuvien kanssa kokoaminen sujuisi varmasti paljon leppoisammin. No, rukki on koossa ja toimii, pyörän vaappumisesta huolimatta (vaappuminen taitaa olla verrattain yleistä, kun FAQ:ssakin mainitaan). Pikkuisen olen ehtinyt kehräilemään ja onhan tuo rukilla kehrääminen hyvin paljon nopeampaa kuin värttinäkehräys.

bliss_2_w

Neulerintamalla ei juuri mitään uutta: Minulla on ollut jo pari viikkoa työn alla sukat itselleni todella railakkaanvihreästä kainuunharmassukkalangasta. Olen epäilyttävän hyvä värjäämään juurikin tällaista kryptoniitinvihreää lankaa. Väri on niin hohtavaa, että sitä voi neuloa melkein pimeässäkin :P

krypto_w

Continue Reading