Tämä kirjoitus on viides osa hi-taas-ti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Olimme mieheni Niken kanssa Skotlannissa viime kesäkuussa (ihan kohta tulee kohta vuosi täyteen reissusta :D ). Jollet ole lukenut aikaisempia postauksiani reissusta, kannattaa ne lukea ensin: osat 1, 2, 3 ja 4. Tämä postauksen jälkeen on vielä pari osaa jäljellä, huh!
Reportaasini Islayn osalta ei ole aivan puolueeton: jos voisin vapaasti päättää mihin Skotlannissa muuttaisin, olisi se paikka Islayn saari. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta saaren fiilis on vaan niin sopiva. Mikä Islayn saaresta sitten tekee niin ihmeellisen? Sitä onkin sitten vaikeampi selittää. Varsinkin kun ottamissani kuvissa saari ei näytä juuri miltään. Alla olevassa kuvassa on Bowmoren lahti, jonka toisella puolella siintää Bowmoren kaupunki. Luonnossa valo lahden yläpuolella oli pastellisen kuultavaa, ja se teki kaikesta niin kaunista, että tunsin pakahtuvani. Valon lisäksi saaren luonto on ihmeellinen: se vaihtelee kanervanummista vehreisiin laidunmaihin ja lehtomaisiin metsiin.
Matkamme Islayn saarelle alkoi yövyttyämme mantereen puolella Port Appinissa. Suuntasimme auton nokan kohti etelää, piipahdimme Obanin kaupungissa Oban-viskitilaamossa ostoksilla ja olimme hyvissä ajoin lauttasatamassa Tarbertissa, josta lähtee lautta Islaylle Port Askaigiin. Tarbert-nimisiä paikkoja on muuten Skotlannissa hämmentävän monta: sana tarkoittaa kapeaa maakaistaletta esim. saarien välissä (suom. kangas).
Islayn saarelle pääsee kätevästi joko lautalla (matka-aika n. 1,5 tuntia) tai sitten lentäen Glasgow’sta. Autolautat ovat edullisia, siistejä ja niillä matkustaa mielellään. Oma (vuokra-)auto Islaylla on aika pakollinen, jos haluaa liikkua eri puolilla saarta. Etäisyydet eivät ole superpitkiä, mutta eivät nyt ihan käveltävissäkään. Polkupyörä olisi tosi kätevä, jollei ikuinen vastatuuli haittaa. Saarella on tosin myös mahdollisuus vuokrata itselle kuski+auto, mikä ei ole yhtään hullumpi juttu, jos ajatteli käydä viskitislaamoissa enemmänkin maistelemassa.
Islaylla suurin osa yöpymispaikoista on Bowmoressa, joka on saaren pääkaupunki. Bowmore on kuitenkin enemmän kylä kuin kaupunki, katuja on vain muutama. Yövyimme Bowmoren keskustassa tosi pittoreskissa The Island Bear Bed & Breakfast -majoituksessa. B&B oli tosi symppis ja voisin hyvin yöpyä siellä uudelleenkin.
Tämä oli näkymä B&B -huoneemme ikkunasta, talojen takana häämöttää Bowmoren lahti:
Bowmoren kylä on rakennettu rinteeseen, ylimpänä on kirkko ja hautausmaa:
Parhaiten Islay tunnetaan viskitislaamoistaan ja taitaa olla tärkein syy sille miksi saarelle ylipäätään matkailijat tulevat (myönnän, olimme mekin viskin perässä). Tällä hetkellä tislaamoita on kahdeksan: Ardbeg, Bowmore, Bunnahabhain, Bruichladdich, Caol Ila, Kilchoman, Lagavulin ja Laphroiag. Kävimme näistä viidessä.
Caol Ila -tislaamosta minulle ei ollut etukäteen mitään mielikuvaa, koska en ollut aikaisemmin ainakaan muistaakseni juonut tislaamon viskejä. Nikke varasi meille kuitenkin jo etukäteen suklaata ja viskiä -tastingin tislaamossa ja maistelu osoittautui ihan mahtavaksi. Tastingissä oli neljä viskiä ja niille kaveriksi neljä erilaista käsintehtyä suklaakonvehtia. En valitettavasti muista suklaantekijän nimeä, mutta skotlantilaisesta yrityksestä on kysymys. Meidän lisäksemme maistelussa oli vain yksi amerikkalaispariskunta ja Caol Ilan edustaja Justina veti maistelun tosi kiinnostavasti. Tapahtuman jälkeen kävi ilmi, että Justina on kotoisin Liettuasta ja hän on opiskellut suomea Suomessa jonkin aikaa. Pieni on Eurooppa!
En tiedä johtuuko Caol Ilan loistavista viskeistä, onnistuneesta tastingista vai tehtaanmyymälässä henganneesta Sushi-kissasta, mutta Caol Ilan viskit tekivät sellaisen vaikutuksen, että edelleen lempiviskini on Caol Ila Moch eli pehmeän lempeä aamuviski.
Kävimme myös tottakai Laphroigilla, jonka viskit ovat savuisuudessaan suosikkejani. Mutta Laphroigilla ei käyty vain viskin takia vaan myös perimässä maavuokraa. Tislaamon erikoisuus on se, että kun on rekisteröitynyt Laphroigin maanomistajaksi, voi tislaamolla käydessään käydä perimässä vuosittaisen vuokratulon (=pieni viskipullo) ja voi käydä merkitsemässä oman maatilkkunsa eli neliöjalan turvesuolle. En voi muuta kuin kunnioittaa Laphroigin markkinointia: alunperin tislaamo osti soisen maa-alueen sen vuoksi, että sillä sijaitsee tislaamon vedensaantipaikka ja vedensaanti haluttiin turvata. Nyt se sitten tuottaa iloa lukuisille viskientuasiasteille eli “maanomistajille”. Meidänkin oli toki käytävä laittamassa liput pläntille.
Ardbeg-tislaamossa kävimme tislaamokiertokäynnillä, jossa käytiin läpi Islay-saaren viskihistoriaa ja tislauksen eri vaiheet. Oppaamme oli hyvä tarinankertoja ja viihteellisen kiertokäynnin jälkeen saimme vielä maista Corrywreckania, herkullisen savuista viskiä, joka on saanut nimensä Jura- ja Scarba-saaren välissä pyörivästä ikuisesta vesipyörteestä.
Kaikki tislaamot sijaitsevat rannalla, koska ennen raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset tehtiin tislaamoiden omista laitureista. Jokaisen Islay-tislaamon rannanpuoleisessa seinässä on tislaamon nimi jättimäisin kirjaimin, että laivat erottivat jo kaukaa oikean laiturin.
Piipahdimme myös Bowmoren ja Bunnahabhainin tehtaanmyymälöissä ja kävimme kuvaamassa jo vuonna 1983 suljetun Port Ellen -tislaamon pihalla. Nykyään Port Ellenissä mallastetaan ohraa viskiä varten.
Tässä kohtaa on muuten mainittava, että tislaamojen tehtaanmyymälät olivat kautta Skotlannin aikamoinen pettymys. En tiedä mistä johtuu, mutta tehtaanmyymälöissä myydään lähinnä isoja pulloja perusviskejä ja erilaista oheiskrääsää, kuten t-paitoja, fleece-takkeja ja lippiksiä sun muuta (kuka noita mainosvaatteita oikeasti haluaa?!). Paras pienten, 1-2dl:n viskipullojen valikoima löytyi matkallamme Edinburghista: The Whisky Experiencen kauppa ja yläkerran baari ovat käymisen arvoisia.
Mitä muuta tekemistä Islaylla sitten on kuin viskitislaamot? Viskin maistelun ja luonnon ihailun lomassa voi käydä vaikka toimivassa kutomossa. Islay Woollen Mill Company on legendaarinen kutomo, joka on valmistanut kankaita elokuvien puvustuksiin ja nauttii myös brittikuninkaallisten suosiota.
Kutomo on tosiaan oikea kutomo, eikä mikään näytöspaikka. Yläkerrasta löytyi sekalainen varasto kankaita ja mallikirjoja ja alakerrassa on kauppa, jossa on myynnissä esimerkiksi huiveja ja pienempää lahjatavaraa. Kutomossa ei ole montaa työntekijää, mutta väki esittelee rakennusta ja kutomon toimintaa mielellään. Itseasiassa menin itse sen verran sekaisin tuota kangasvarastoa tutkiessani, että meidän piti tulla seuraavana päivänä uudelleen käymään, en vaan osannut päättää ensimmäisenä päivänä mitä ostaisin. Seuraavana päivänä sitten löysin pakanlopun harmaata liituraidallista villakangasta, jonka kutomo oli valmistanut Harrisons of Edinburghille. Sain kankaan ihan törkyhalvalla ja vasta kotona tutkin, että kangas on Multi-Millionaire -sarjaa ja luultavammin jotain luksusvillasekoitetta (which was nice!).
Loimet kankaisiin luodaan yläkerrassa ja lasketaan alas kutomoon lattiassa olevan luukun kautta. Kutomon koneet ovat kohtuullisen rustiikkisen näköisiä, mekkala oli myös aika kova.
Portnahavenin kylään, Islayn läntisimpään kärkeen kannattaa ajella maisemien ja kylän edustalla uivien hylkeiden takia. Itse hengasin lähinnä autossa, kun Nikke otti kuvia filmikamerallaan (alla oleva kuva on tosin minun ottamani ja nuo pienet pisteet ovat hylkeenpäitä, ei kiviä). Olin lukenut etukäteen, että hylkeet ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niin ne tosiaan olivat! Hylkeet kuulemma tulivat lähemmäksi, kun rannassa istui paikallaan. Hylkeet näyttivät tosi huvittavilta, kun päät vaan hyppivät kovassa aallokossa kuin poijut.
Portnahavenissa kannattaa syödä lounasta tai päivällistä. Kylässä on pikkuruinen pubi, jonka ruokaa kehutaan niin netissä kuin matkaoppaissakin. An Tigh Seinnse -pubin hampurilaiset olivat kieltämättä herkulliset. Muuten Islayn saaren ruoka- tai pubitarjonta ei kummemmin sykähdyttänyt. Bowmoren Lochside Hotelin ravintolassa ruoka oli ok ja viskivalikoima oli hyvä.
Nikkeä nauratti, kun auton vauhtia piti hiljentää vähän väliä, että pystyin kuvaamaan luonnonihmeitä. Onneksi Islayllä on muuta liikennettä vähän, kaksi autoa on jo ruuhka. Karitsojen tunnelmat näyttävät olevan alla olevassa kuvassa “Helvetti, nyt ne pysähtyivät!”. Pakko muuten todeta, että ruohikolla oleva valkoinen ei ole roskaa, vaan lampaanvillaa. Lampaanvillaa ja -kakkaa tuntuu olevan koko Skotlanti täynnä. Tosin niin on lampaitakin.
Islayn saarella riitti tosiaan kuvattavaa, erilaisia kotieläimiäkin oli jos jonkinmoisia. Näimme saarella tosi kummallisia valkomustia lehmiä, joiden rodun opin vasta kuukausi takaperin, ne ovat kuulemma skottilaista Belted Galloway -alkuperäisrotua. Lisäksi saarella on alpakoita, jotka laidunsivat tyytyväisenä lampaiden kanssa. Emme käyneet Tormisdale Croft Craft -myymälässä, mutta olettaisin, että alpakoilla oli tekemistä kyseisen liikkeen kanssa. Kate Davies on kirjoittanut myymälästä seitsemisen vuotta sitten.
Kuten jo mainitsin, Islayn luonto on vaihtelevaa, myös jylhempiä paikkoja löytyy. Matkalla Bunnahabhain-tislaamolle pysähdyimme syömään eväitä kukkulalle, josta oli näkymä Juran saarelle. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä myös Juralla, koska sinne pääsee Port Askaigin lauttarannasta kätevästi lossilla. Vähän liian tiukan aikataulun takia päätimme jättää Jura-seikkailun tällä kertaa väliin.
Samalla kukkulalla näin myös matkan ensimmäiset isot ohdakkeet. Tämä olikin ainoa kerta, kun kuvasin Skotlannin kansalliskukkaa:
Vielä vähän saaren historiaa. Kävimme tutustumassa Islayn saaren muinaiseen pääpaikkaan Finlagganiin. Finlaggan on itseasiassa saari samannimisessä järvessä ja se on ollut saarten “kuninkaiden” (Lord of the Isles) pääpaikka jossain ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteessa. On kiinnostavaa ajatella miten erityyppinen paikka Skotlannin saaret olivat silloin. Silloin meri ei erottanut, vaan toimi enemmänkin nopeana ja tehokkaana matkustusväylänä.
Finlagganin kupeessa on historiakeskus, jossa ainakin viime kesänä oli aika hämmentävä, mutta samaan aikaan viihdyttävä opasrouva. Kyseinen rouva oli intohimoinen Skotlannin itsenäisyyden kannattaja ja toi sen meille turistiparoillekin aika selvästi ilmi, vaikkemme mitään kysyneetkään. Onneksi paikalle tuli seuraava pariskunta, jota opas pääsi seuraavaksi valistamaan.
Jos käsitin oikein, saaressa sijaitsevat näyttävimmät rauniot (kuten nämä kuvassa olevat) ovat myöhemmältä ajalta olevia maatilan rakennuksia, mutta saarten kuninkaiden ajaltkin jäänteitä löytyy.
Islayn saarellakin aika loppui aivan kesken! Olimme siis saarella kaksi vuorokautta, mutta ohjelmaa olisi keksinyt helposti viikoksikin.
Nämä hurmaavat westiet partioivat lauttarannassa, kun odotimme lauttaa takaisin mantereelle. Epäilen kyllä, että tätä kaksikkoa kiinnosti ihmisten sijaan enemmänkin lauttaa odottelevien matkailijoiden pitsa-annokset.
