Viiniä ja villasukkia
Jos Italia on hyva, niin Kroatia on viela parempi! Ihanaa ruokaa, kaunis ilma, ylettoman hienot maisemat, hotellihuone on mita mainioin, kaikkialla on siistia ja ihmiset ovat ystavallisia seka kohteliaita.
Mentiin sitten palamaan heti ensimmaisena paivana, kun merituulen vaikutusta lampotilaan on vaikeaa huomioida. Muttei se haittaa, uudet bikinit on nyt testattu ja merisiileja rantavedessa ihasteltu.
Palannen myohemmin asiaan! Nyt kylpyyn ja siemailemaan valkkaria ennen paivallista.:)
Kun täällä on puoli vuotta keuhkottu Kroatianmatkasta, niin voin ylpeänä ilmoittaa, että lähtö toteutuu tänään. Pakkaaminen on kesken, mikä on kummallista minulle. Yleensä pakkaan monta päivää ennen lähtöä.
Pieni ongelma on ollut oikeanlaisen matkaneuletyön löytyminen. Työn pitäisi olla jotain kevyttä ja helposti kulkevaa. Koneeseen ajattelin ottaa neulottavaksi alpakkahuivin alun, bambuiset pyöröpuikot kun saa ottaa koneeseen.
Otan mukaan toisenkin työn, jos vaikka kyllästyn pitsin näpertämiseen. Aluillaan on näin sopivasti kesän kynnyksellä villaiset polvisukat. Inspiraationa käytän Mary Oljen sukkamallia, mutta sukista tullee aika erilaiset kuin Oljen kirjassa.
Se on menoa nyt! Raportoin matkan varrelta tai sitten en. Tarkoitus on nuohota Makarskan rivieraa, vierailla Splitissä (odotan etnografista museota), kävellä paljon ja tietysti tutustua kroatialaiseen viiniin.
Eilen kävimme siipan kanssa Varustelekassa. Paikka on varsin mielenkiintoinen, paikan päällä kannattaa mennä käymään, jos on kiinnostunut tippaakaan sotilasvarusteista. Siipalla oli ihan ostettavaakin, itse vain katselin ympärilleni. Päädyin tosin ostamaan ylläolevan kaasunaamarilaukun (3€) (tällä kertaa ilman kaasunaamaria :) ) ihan päivittäiseen käyttöön ja lusikkahaarukkaveitsi-yhdistelmän (3€) käsilaukkuun eväiden syöntiä ja kesän piknikkejä varten. Siippa osti samanlaisen laukun itselleen, erotukseksi kiinnitin omaani nappikermakakun.
Hienoin löytö, joka ei tosin seurannut kotiin, oli neuvostoarmeijan mantteli. Manttelin kangas tuntui todella kummalliselta ja siitä erottui paksuja karvoja. Olisi mielenkiintoista tietää minkä kaikkien eläinten karvoja kankaaseen oli käytetty. Toivottavasti ei sentään ihmisen. Ihastui myös itäsaksalaiseen maastopukuun, jonka väri ja viivakuvointi oli luonnossa todella kaunis.
En miellä itseäni funktionalistiksi, mutta armeijavaatteet ihastuttavat minua juuri käytännöllisyytensä ja käytännön luoman kauneutensa vuoksi. Olisi mainiota jos tavallisissakin vaatteissa saisi funktinaalisuuden tasapainoisesti mukaan kauneuden rinnalle. On melkein epäreilua, että miesvartalo on parhaimmillaan juuri suorakaiteenmuotoisissa vaatteissa, jossa on vain vähän kaarevia muotoa ja muotolaskoksia. Kurvikkaan naisen vaatteet eivät muuta olekaan kuin kaarevaa linjaa!
Paljassäärikausi koki kolauksen sitten tänään. Eilen sinnittelin 15 asteen lämpötilassa paljain säärin, mutta tämän aamun 12 astetta oli vähän liian vähän. Makarskankin lämpötilat ja sademäärät ovat sitä luokkaa, että saattavat jäädä bikinit käyttämättä ensi viikolla. No, ei ole ainakaan liian kuuma juoda edullisia viinejä…
Pihapensaat kukkivat
Pitää vaan tännekin hehkuttaa ensimmäistä sukatonta päivää. Olen ihan liekeissä! Tästä lähtien paljain säärin ainakin elokuuhun asti! Se on kesä! Tosin kun näin hehkutan huomenna tulee räntää.
En ymmärrä niitä ihmisiä, jotka sanovat:
“Onhan se hyvä, että meillä on vuodenajat. Silloin kesää osaa arvostaakin.”
Jep. Minä osaisin arvostaa muutenkin. Loskassa rämpinen, ainainen pimeys, kahdet sukkikset päällekkäin villasukkien kera eivät ole minua varten.
Sen sijaan tykkään:
rusketuksesta ja rusketusrajoista,
siitä, ettei palele moneen kuukauteen,
lintujen laulusta,
lämpimistä hämyisistä kesäilloista,
lämpimistä uimavesistä,
kukista,
grillaamisesta,
pussiviinistä (vrt. pussikalja),
ohuista kesämekoista,
kesäsateesta,
varvassandaaleista,
ruohon tuoksusta,
siitä kun kesäyö muuttuu varhaiseksi aamuksi,
pehmiksestä Espan puistossa,
piknikeistä,
lehtipuista,
ultimaalisesta kesäkaupungista Helsingistä,
pitkistä kävelyretkistä, joilla ei tule kylmä.
Ihanaa, kun kotikaupungin julkiset tilat muuttuvat yhteiseksi olohuoneeksi! Sisätiloissa aikaansa viettäneet ihmiset parveilevat Ruttopuistossa, Kiasman edustalla, Espalla, Koffin puistoissa, Kaisaniemessä. Tykkään.
Tuollaisia ylisöpöyksiä on syntymässä. Minä olen varmaan vähän liiankin tyttötyttö, kun tykkään tuollaisista.
On parhautta viettään ilta kotona yksin puuhaillen ja hoilaten Scandinavian Music Groupin tahdissa. Hoilausosuutta voi harrastaa vain yksin kotona ollessaan. SMG on hyvä bändi, mutta en aina välitä Terhi Kokkosen äänestä. Välillä se muuttuu kovin nasaaliksi. Ei sillä, että osaisin itse laulaa. :) Säälin (tosin vain vähän) yläkerran naapureita.
Pitää vähän hypettää viikolla ostamiani uikkareita:
Kävelin sattumalta Change -liikkeen ohi Ateneuminkujalla ja päätin piipahtaa sisällä. Sieltä löytyivät ylisöpöt bikinit, joissa saa kyllä hienot rusketusrajat. Myyjätär opasti, että kannattaa valita sovitettavaksi isompi koko kuin tavallisesti “koska nämä ovat tanskalaisia ja pienempiä kuin standardikoot”. En jäänyt rouvan kanssa kiistelemään siitä MIKSI vaatekokostandardit on kehitetty ja MIKSI niitä kannattaisi noudattaa, vaan kokeilin kaksi kokoa normaalia isompaa yläosakokoa. Sehän istui! Alaosassa sopi ihan tavallinen eurooppalainen standardikokoni. Nyt on sitten kesän vaikein vaatekappale ostettu. Mitään muuta lomaa varten ei tarvitsekaan. Uimatossut
voi ostaa Kroatiasta.
Vihdoin valmista:
Kuukauden pituiseksi pitkittyvät projektit ovat selvästi liian pitkiä minulle. Loppuvaiheessa työ alkaa ällöttää ja mistään neulomisen riemusta ei voi puhua. Kunhan työn vain saisi valmiiksi!
Takin kokoaminenkin oli oikea spektaakkeli: Kun takki oli valmis, niin huomasin sen olevan väljä. Tyynesti sitten tein hieman sisäänottoja sivusaumoihin ja raglanhihan liitoskohtaan.
Ennakkoajatukset keltaisesta takista ja lopputulos ovat hieman erilaiset. Valmis takki ei istu hyvin, se kadottaa vyötäröni kokonaan ja siitä puuttuu jokin kumma, vaikeasti määriteltävä asia. Takki on tylsä. Kyllä sitä tulee varmasti käytettyä, mutta “se jokin” puuttuu. Harmittaa, koska etukäteen ajattelin, että tästä takista tulee samanlainen lempitakki kuin ruskeasta neuletakista.
Mistään linjakkuudesta tämän takin suhteen on turha puhua:
Lanka on saksalaista Capria (100% puuvillaa), jonka ostin viime syksynä Tallinnasta. Lankaa meni noin 600 grammaa. Tikuttelin neuleen kasaan nro 3:n bambupyöröillä. Napit löytyivät omista varastoista.
Osa napeista on hieman eri sävyä:
Tein piristykseksi takkiin rintakorun: Nappikermakakun
.
Tästä tykkään kovasti! Suunnitelmissa on tehdä näitä lisää, myytäväksi asti. Onhan se ihan hyvä, että jos neuletakki ei miellytä, niin rintakoruihin ainakin olen tyytyväinen.
Kuvat ovat häiritsevän huonoja, mutta nyt ei auttanut Photoshopkaan.
Olen viime aikoina pohtinut suhdettani käsitteisiin käsityö, taide, taidekäsityö ja käyttötaide. Haluni jäsentää ja järjestää maailmaa luo myös tarpeen määritellä oma työskentelyni. Olen pohtinut omaa identiteettiäni käsitöiden tekijänä ja tulevana opettajana. Olenko “oikea” käsityöläinen vai vain harrastaja? Ovatko suunnittelemani ja tekemäni tuotteet käsityötä vai käyttötaidetta? Uskallanko nimetä itseni käsityöläisten luokkaan?
Kuin sattumalta minun on täytynyt tänään lukea Seija Karppisen väitöskirja Mitä taide tekee käsityöstä?
(ladattavissa pdf-tiedostona) esseen kirjoittamista varten. Teos on mielenkiintoisesti kirjoitettu ja suosittelen sitä kaikille kädentaidoista ja taidekasvatuksesta kiinnostuneille. Teoksessa käsitellään juuri pohtimiani asioita.
Väitöskirjassa on tietenkin pääasiassa käsityötaiteen perusopetuksessa, mutta kirjassa pohditaan muutenkin käsityön ja taiteen kompleksista suhdetta. On helpottavaa huomata, että Karppisen haastattelemat asiantuntijatkaan eivät läheskään yksimielisiä taiteen ja käsityön luonteesta ja niiden yhdistämisestä kokonaisuudeksi käsityötaiteen perusopetuksessa. Taiteellista itseilmaisua pidetään hyvänä lähtökohtana, mutta siihen pitäisi saada yhdistettyä käsityötekniikoiden harjoittelu ja hallitseminen.
Lopuksi Karppinen toteaa:
Mitä taide lopulta tekee käsityöstä? Taide antaa käsityölle yhden näkökulman lähestyä asioita, ei paremman eikä huonomman. Taide ei painota niinkään teknistä vaan ennen kaikkea tunteisiin ja kokemuksiin perustuvaa lähestymistapaa. Se etsii sisältäpäin mielen merkityksiä, joita pyritään tuomaan esiin toisille näyttäytymisen muodossa, prosesseina ja tuotoksina.
Minä jäin vielä pohtimaan, että asetelman voisi kääntää myös toisin päin: Antaisiko käsityö taiteelle jotain? Vaikka usein ollaan sitä mieltä, että taide on “ajatus” ja käsityö “tekniikka”, niin voisiko taiteen tekeminen lähteä tekniikasta? Voisiko tekniikka itsessään olla taidetta?
Eilen Euroviisu-finaalin siivittämänä sain keltaisen neuletakin neulomisosuuden valmiiksi. Takista ei tullut muodoltaan ihan niin kiva kuin ajattelin: Vartalokavennukset eivät täysin onnistuneet. Tosin toivon, että saan jotain pelastettua modaamalla takkia hieman.
Päädyin pohtimaan neuletakkiin kankaista vyötä, jossa olisi kuvan koristeellinen solki, pohjana raitakangasta tai valkaisematonta lakanakangasta ja koristeena erilaisia pitsejä. Täytynee nukkua yön yli ennen kuin vyötä alan väsätä. Nappiasiakin mietityttää. Varastostoistani ei tietenkään löydy täydellisiä nappeja takkiin, joten täytyy säveltää. Vaihtoehtoina ovat melkein takin väriset puolipyöreät kantanapit tai kevyet luiset (tai paperimassasta tehdyt?) valkoiset napit. Tämänkin asian jätän hautumaan huomiseen.
Tänään oli mukava päivä: Aamua vietettiin kiireettömästi kotona, iltapäivä kului rattoisasti vanhempien luona äitienpäivää viettäen. Ulkona oli ihana ilma, taivaltaessani Vantaan puolelle haistoin juuri leikatun ruohon, grilliruuan ja nokkosen. Kovaääninen satakieli aloitti laulukautensa eilen illalla. Vuoden paras aika on täällä nyt.
…kun edellinen sanoi sopimuksen irti.
Photoshopista on kovasti apua. Alkuperäistä kuvaa ei kehtaa laittaa näytille. Vanhoissa postauksissa ei näy vanhaa eikä uutta avataria. Mikä neuvoksi?
Lupasin jo itselleni, että en marise enää tänä keväänä opinnoista blogiini. Mutta pakkohan sitä on, kun elämään ei juuri nyt kuulu mitään muuta. Ajattelin pitää hieman kesälomaa toukokuun lopussa ja kesäkuussa (siis vain käydä töissä). No eipä tunnu onnistuvan, ei. Ennen juhannusta pitäisi palauttaa gradua, esseitä ja käydä kirjatenteissäkin. Eilen nurkan takaa hyökkäsi essee, joka pitäisi kirjoittaa ennen Kroatiaan lähtöä (ts. tässä on 2,5 viikkoa aikaa). Tämä siis kaikkien jo olemassa olevien töiden päälle. No, en haluaisikaan neuloa tai tehdä mitään muutakaan.
Gradu kuitenkin on myötätuulessa, tutkimuskysymyksetkin kirkastuivat seminaarin myötä. Uskallan jo ajatella, että elokuussa saattaisi olla jotain melkein valmista. Tai sitten ei.