Sisäinen minä

Allaoleva pätkä kuvaa nykyistä olotilaani mainiosti: Kaksi päivää toispuoleista päänsärkyä ja kummia lihaskipuja ovat tehneet minusta todellisen laiskiaisen. Onneksi on viikonloppu!

Continue Reading

Hyvä sunnuntai

Olipa ihana päivä, vaikka en saanut kuin murto-osan tehtyä asioista, joita olin suunnitellut tänään tekeväni. Mutta tein borssia neljä litraa. Söin niistä neljästä litrasta jo kaksi.

No ei ehkä ole kovin hyvännäköistä kuvassa, mutta kaikkiruokaiselle kyllä maistui.

Itseasiassa innostuin tekemään borssia huonon omantunnon ajamana. Turistin saarnan jälkeen rupesin pohtimaan, että milloin olen viimeksi tehnyt kunnon ruokaa, kun normaalisti elän lähinnä karjalanpiirakoilla, hedelmillä, suklaalla, nakeilla ja pinaattikeitolla (ei onneksi kuitenkaan samalla aterialla syötynä, ehkä minulla on vielä toivoa).

Pitäisi tehdä enemmän ruokaa itse, kotiruoka on hyvää, terveellistä ja edullista. Mutta sitä on niin laiska! Siksi kokkailut jäävät viikonloppuihin, tosin silloinkaan ei aina tule tehtyä lämmintä ruokaa.

Hartaan sunnuntai-illan päätteeksi:

Jos minulla tulisi ikinä tarvetta uskonnolle, niin lukisin ajatuksella Lolcats -raamattua (via Annikki).

Continue Reading

Visuaalisuudesta ja analyysin vaikeudesta

Annikki pohti de Beauvoirista ja Sartresta kertovaa leffaa omassa blogissaan. Olin unohtanut leffan kokonaan, vaikka ajattelin siitä kyllä kirjoittaa leffan katsottuani. Kiinnostukseni pariskuntaa kohtaan on täysin viihteellistä. Filosofia on mielestäni tylsää saivartelua (varsinkin 1900-luvun filosofia) ja Sartren ja de Beauvoirin ajatukset minua eivät kiinnosta lainkaan. Mutta kuten kaikki perusuteliaat ihmiset, olen kiinnostunut erikoisemmista ihmissuhteista ja näistä kuuluisimpia varmaan on Sartren ja de Beauvoirin monimutkainen suhde.

Joka tapauksessa, Annikki kirjoitti blogissaan elokuvasta hyvin eri sävyyn kuin itse olin ajatellut. Havahduin taas ajattelemaan sitä, kuinka lähestyn kaikkea estetiikan kannalta: Minusta elokuvan arvo oli lähinnä sen kauneus. Se oli sikermä kauniita hoikkia ihmisiä, vaatteita ja interiöörejä. Elokuva olisi voinut olla Noa Noan vaatekatalogi. Elokuva tarinana ei hämmentänyt minua lainkaan, pariskunnan säntäilyt olivat minulle ennestään tuttuja de Beauvoirin päiväkirjojen perusteella. Minun on vaikeaa ajatella, että kumpikaan olisi suhteessa alistanut toista: kumpikin oli vapaita lähtemään ja aloittamaan porvarillisen

(tuo sana aina naurattaa) yksiavioisen suhteen toisaalla. En ymmärrä ylipäätään, että miten ulkopuolisena voisi tuomita jonkin ihmissuhteen luonteen.

De Beauvoirin päiväkirjat ovat muuten mainiota ajankuvaa, ne kertovat hämmentävän vähän naisen filosofisesta ajattelusta (hyvähyvä!). Sen sijaan ne nostavat esiin itsetietoisen, melkeinpä itserakkaan naisen. Toinen moniosainen elämänkerta, jota voin suositella, on Aino Kallaksen muistelmat. Kallas vasta itsetietoinen nainen olikin.

Tunnen huonoa omaatuntoa siitä, että minusta ei ole tarpeellista kaivaa korkeampia teemoja ja arvoja tarinoista, minulle riittää se pinta. Toisaalta en oikein usko, että olen edes kykeneväinen syvempään analyysiin. Lukiossa inhosin äidinkielentunneilla tehtäviä analyyseja. En nähnyt pintaa syvemmälle, en, vaikka tarinan syvin merkitys minulle selitettiin. Tällä hetkellä gradun suhteen olen huolissani juuri samasta asiasta: Mitä jos en näe aineistossa muuta kuin ne asiat, jotka siinä faktisesti ovat? Mitä tapahtuu, jos analyysissa en näekään salattuja merkityksiä, jotka aineistossa tulisi nähdä? Mistä nousevat teemat ja yleisemmät abstraktit tasot? Minulle on sanottu, että kunhan aineistoa tarpeeksi tutkii, niin kyllä ne sieltä nousevat. Onko se aivan varmaa? Ainakaan tähän mennessä en ole kokenut suurta ahaa-elämystä.

Ylipäätään abstraktit asiat hermostuttavat minua. Jotenkin ajattelen, että konkreettiset (esineen muodossa olevat) asiat näyttäytyvät meille kaikille samalla tavalla, vaikka niin ei tietenkään ole. Minä näen aivan eri asioita esimerkiksi 1700-luvun säätyläisnaisen puvussa kuin joku autonasentaja. Toisaalta autonasentaja näkee perus-Corollassa paljon muutakin, kuin että se on vain auto.

Olen aina ollut hyvin visuaalispainotteinen, varmaankin liiaksikin. Saatan muistaa, mitä ihmisillä on ollut juhlissa päällään muutama vuosi sitten, elokuvista muistan puvustuksen, mutta en juonta. Tärkeät tapahtumat muistan esineiden kautta: muistan mitä siipalla oli päällään, kun tapasimme ensimmäisen kerran (en usko, että hän itse muistaa).

Myös edellä mainittu elokuva jäi minulle mieleen kuvina: de Beauvoirin hiuslaitteet (jotka olivat muuten hieman erilaisia hän todellisuudessa käytti), hotellihuoneiden sisustukset, uimapuvut. Elokuvan kulkua muuttamaton pieni yksityiskohta häiritsi minua suuresti: Sartren rakastajattarella oli modernit alusvaatteet, vaikka 1940-luvun loppupuolella alusvaatteet olivat aivan erilaisia kuin nykyään.

(tässä kohtaa ajatuspaussi)

Toisaalta, onko väärää tapaa tulkita elokuvaa tai kertomusta, olenko tyhmempi kuin muut, jos vain katselen elokuvaa, enkä ymmärrä tai edes näe sen ylempää abstraktia merkitystä? Löytyykö tarinan todellinen

merkitys ja teema jostain pinnan alta? Eikö elokuva ole myös se, mitä todella me näemme? Kasvattaako syvempien teemojen näkeminen ja ymmärtäminen jotenkin ihmisenä, vai mikä niiden näkemisen arvo on?

No nyt tämä meni ihme filosofoinniksi. Menen filosofoimaan neuletyöni kanssa.

Onpa muuten upea kuu taivaalla.

Continue Reading

Ihanan kamalaa

Vaikkeivat kuvausolosuhteet ole parhaat, en malta olla laittamatta kuvia muutamasta uudesta jutusta. Nämä ovat mielestäni ihanan kamalia ja kamalan ihania yhtä aikaa. Kyseessä siis ovat uudet meikkipussi- ja kukkaromallit.

Värit ja kuosit ovat aikamoista kitschiä:

Käyttöönottamani meikkipussin proto. Pitäähän sitä kokeilla miten omat tuotteet toimivat!

Huolestuneita pupuja virran äärellä:

Hieman neukku- tai slaavilaishenkistä ornamentiikkaa:

Continue Reading

Pimeää

Eipä minulla oikeastaan ole mitään sanottavaa tai mitään uutta näytettävää. Ajattelin antaa vain tilannekatsauksen: Taas on yksi tentti suoritettu. Edellinenkin meni läpi, vaikka muuta pelkäsinkin. Toivon eilisenkin tentin läpi menevän. Huomatkaa valtava

kunnianhimo viimeisten tenttien suhteen.

Tenttistressistä toivuttuani olen ihan eri ihminen, pinna ei helposti pala ja oikeastaan juuri mikään ei ärsytä. On mukavan seesteinen olo.

Olen ollut viime päivinä tuhlaavainen: Ostin mustan neulemekon ja tajusin, että näytän se päällä vähintään neljännellä kuulla raskaana olevalta. Toisaalta mekko on aivan supermukava. Ehkä elintasomasun saa piilotettua jollain keinolla (pudottamalla painoa? korsetilla? urheilemalla?).

Ostin myös vihreät sukkahousut ja tajusin, että näytän vihreät sukkikset jalassa aivan Kermitiltä. Mereijasta hankin pitkään haaveilemani Globe Hopen laukun, jota siippa kehui käytännölliseksi (kun ei osannut sanoa muuta positiivista). Että näin, ehkä lopetan shoppailun vähäksi aikaa, kun ostokseni ovat tätä tasoa.

Joo, kuvia ei oo eikä tuu, ennen kuin aurinko alkaa taas paistaa.

Ja seuraavaksi törkeää mainostamista:

Jos valokuvalapasia kovasti himoitset ja et jaksa odottaa messuihin saakka, niin lapasia saa nyt myös Helsingissä Neuleliike Sypressistä osoitteesta Unioninkatu 27.

Continue Reading

Kolme viikkoa messuihin!

Koska en ole (vielä) rutinoitunut käsityöläinen ja messumyyjä, odotan innolla Naisten joulumessuja ja Vanhan ylioppilastalon joulumyyjäisiä. On superhauskaa tietää viettävänsä monta päivää messupöydän takana siskon kanssa.

Pari päivää sitten löysin messupöytää varten kivoja hintalappupidikkeitä. Tai oikeasti nuo ovat kai plaseerauskortteja varten.

Kuvalapasiakin on syntymässä:

Huom! Näitä en voi valitettavasti myydä ennen messuja.

Continue Reading

Pettymys

Kun on odottanut leffaa teattereihin tulevaksi kuukausitolkulla ja leffa osoittautuukin totaaliseksi flopiksi, ei voi muuta kuin nauraa. Loistava Elizabeth sai jatko-osan Elizabeth: The Golden Age, joka olisi kannattanut jättää tekemättä.

Kuvittelin, että elokuva ei voi olla muuta kuin hyvä, onhan pääosissa Cate Blanchett ja 1500-luvun upea puvustus. Mutta ei. Ensimmäiset puoli tuntia oli varsin viihdyttävää (ah, Cate ja puvut!), mutta upea pukudraama alkoi vaivihkaa saada sentimentaalisen ihmissuhdedraamailun ja eeppisen fantasian piirteitä. Viimeinen puolituntinen olikin sitten ihan hirveää myötähäpeää. Täytyy myöntää, että vähän hirvitti nähdessäni muutama viikko sitten elokuvan julisteen. Siinä Cate on jonkinlainen haarniska päällään punaiset kutrit valloillaan kuin joku Jeanne d’Arc. Oikeastaan taistelukohtaukseen olisi sopinut lohikäärme tai pari. Sen verran fantsua se oli.

Mutta muuten elokuvan puvustus oli hieno. Ei ehkä täysin historiallinen, mutta ainakin minun hyväksyntäni se sai. Voi kun tuollaisia pukuja voisi joskus mallailla päälleen!

Mutta ensimmäinen Elizabeth vuodelta 1998 kannattaa ehdottomasti katsoa. Se on elokuva, jossa eleettömästi kuvataan dramaattisiakin tapahtumia, koko elokuva (valaistus, kuvakulmat, värit) on esteettisesti todella hieno. Ja Cate on ihana nuori kuningatar.

Continue Reading

Hameen suunnittelua

Kaiken häsläyksen keskellä sitä elättelee toivetta, että saisi itsellekin tehtyä vaatteita. Maaliskuussa valmistunut valkoinen neulehame on ihan lemppareitani kaikista valmistamistani vaatteista. Haluaisin lisää neulehameita! Ne kun ovat käyttömukavuudeltaan ihan huippua: lämpimiä, joustavia, mukavia päällä ja ainakin omasta mielestäni myös kauniita.

Olen jo pitkään harkinnut varastossani kauan marinoitunutta ruskeaa Kamenaa hamelangaksi. Heinäkuussa ostin alennuksesta melkein kilon ruskeaa Novita Bambu-lankaa ja jo silloin pohdin Bambun ja Kamenan yhdistämistä. Koetilkku kävi pesussa ja mitään kauheaa langoille ei yhdessä tapahtunut. Lankaa on melko paljon, jos hame ei hirvittävästi lankaa syö, riittänee sitä neuletakkiinkin tai ainakin liiviin. Neulottu jakkupuku olisi asiaa! Tai sitten ei.

Tässä ainakin tämän hetkinen suunnitelma:

Ja sitten taas uuden kameran hehkuttamista (ja hieman uusien nappienkin):

Continue Reading

La Musique Française

Olen yksin kotona tänä viikonloppuna, siipalla kun on töitä. Siksi voin rauhassa luukuttaa esimerkiksi ranskalaista poppia niin kovaa kuin haluan. Naapuria ei juuri tarvitse ottaa huomioon, kun se itsekin pitää sen verran kovaa metakkaa (miten pienestä aasialaistytöstä voikin lähteä sellaista ryskettä ja kopinaa).

En tiedä mistä johtuu, mutta ranskalaiset pop-kuningattaret, Mylène Farmer ja Alizée, ovat mielestäni paljon hienostuneempia kuin amerikkalaiset kanssasisarensa. Vai onko kyse vain mielikuvista?

Mylène:

Alizée (uusi single, johon ei ole vielä oikeaa videota):

Continue Reading