Viiniä ja villasukkia
Minulta on kyselty vihreiden säärystimien pitsikuviosta. Ohje säärystimiin on tulossa jossain vaiheessa (paino sanalla jossain), tässä siis ensi hätään säärystimien pitsikuvio.
Vihreällä merkitty on perusmallikerta (leveys 4 s., korkeus 4 krs.). Harmaalla merkitty on säärystimen pohjeosan mallikerta (leveys 9 s., korkeus 4 krs.). Eli säärystimissä lisäsin silmukan joka toiseen mallikertaan pohjetta varten.
Saahan sitä haaveilla jo tammikuun lopussa kuumista kesäpäivistä, itsetehdyistä eväistä, pienistä vaatteista ja Kumpulan Uimalasta? Kun ajatukset ovat auringossa ja lämmössä, olisi varsin mukavaa, jos uloslähtöön ei tarvisisi varautua kuin naparetkeen. Tiedän, plusmiinusnolla -kelin vertaaminen arktisiin oloihin on hieman liioiteltua.
Joka tapauksessa, toivon kesää. Ja vaikka maassa onkin lunta ja taivaalta tulee koko ajan lisää, tein muutamia perhosrosseja. Palloja, nappeja ja perhonen, onkohan siinä jo liian monta lempparia yhdessä?
Kluuvin Indiskan loppuunmyynnistä pari viikkoa sitten ostamani torso koristaa nykyään työpöytää. Laitoin torsolle (jolla ei muuten vielä ole nimeä) valkoisen puuvillapaidan päälle, ettei neiti näyttäisi niin alastomalta. Puuvillapaita ei muuten näytä minun päälläni yhtään niin hyvältä kuin kokoa 38 olevalla nukella!
Tämän päivän Metro-lehdessä (näköislehti, sivu 9, oik. yläkulma) oli pienenpieni juttu rannekkeistani, kivakiva. Rannekkeita on mahdollista tilata suoraan minulta, profiilissa on mailiosoitteeni.
Punaiset rannekkeet nappisommittelussa:
Lopuksi vielä tarvitsee sanoa myötämielinen huomio yleensä inhoamastani ilmiöstä eli nettisivujen “taustamusiikista” ts. kauheasta mökästä, joka monessa blogissakin suorastaa räjähtää soimaan. Ilokseni olen kuitenkin huomannut, että Vintage living -blogissa musiikki on juuri sopivaa taustamusiikkia, rauhallista Amélie -soundtrackia ja Katie Meluaa. Tykkään.
Viime viikolla ostin läheiseltä Samaria-kirppikseltä kaksi kotimaista puuvillamekkoa. En tosin niinkään mekkojen itsensä takia, koska kumpikin on mallia “vanhanajan kotimekko” ja lisäksi kokoa 48 ja 52, vaan kankaiden takia. Mekoissa on kokonsa takia ihanan paljon laadukasta puuvillakangasta!
Sinivalkoisesta värityksestä tulee mieleen aasialainen kivitavara ja kuvioista japanilaiset kimonokankaat. Kankaat ovat väriltään melkein samaa sinistä, vaikka ne ovatkin laadultaan erilaista puuvillaa ja mekot ovat eri yritysten valmistamia. Vähän kyllä ihmettelen uutta mieltymystäni sinivalkoiseen väritykseen, kun perussininen on perinteisesti ollut inhokkivärini. Ehkä innostukseni johtuukin vain kankaiden kuvioista.
En tiedä mitä kankaista on tulossa, ehkä yhdistän niihin valkaisematonta pellavaa ja teen kesälaukkuja. Ei voi vielä tietää, varsinkin kun viime aikoina kaikki suunnittelemani jutut ovat vain jostain syystä jääneet tekemättä. Joku nukkuu edelleen talviunta…
Kotiini on ilmestynyt myös kummallista 1970-luvun estetiikkaa edustava keittiövaaka. Ihmissuhde tämän bongasi Valtterilta ja minä maksoin siitä 2,5 euroa. Minullahan on jo elektroninen keittiövaaka langan punnitsemista varten, mutta tämä on hauska lisä kirkkaanpunaisten emalisten keittiötavaroiden joukkoon.
Sen sijaan, että viime aikoina olisin panostanut isompiin keskeneräisiin neuleisiin, olen tehnyt “pikkutöitä” eli neulonut kaulureiden reunapitsejä. Ihmissuhteen toivomat kynsikkäätkin ovat alkutekijöissään, vaikka synttärilahjaksi kynsikkäitä ajattelin. Ja synttärithän eivät ole viikon tai kuukauden päästä, vaan jo huomenna. Jos nyt kuitenkin yritetään ajatella positiivisesti, niin ainakin sain siivottua tänään kotona. Ei ehkä ole valmiita neuleita, mutta ainakin on siisti kylppäri!
Lopuksi vinkki:
Romanttisten elokuvien ystäville suosittelen ajanvietteeksi ja neulomiskatseluksi sopivaa Jane Austenin elämä -elokuvaa. Pitkät elokuvat ovat harvinaista herkkua Yle Areenassa.
Ihmisten usko kirjoitettua sanaa kohtaan tuntuu olevan valtava. Fakta ja fiktio sekoittuu helposti, kun se on kirjoitettu ja varsinkin painettu paperille. Liza Marklundin kahdesta romaanista on noussut hirveä haloo, koska kirjailijatar on tunnustanut, ettei kyse ole tositarinasta, vaikka niin on kuulemma aikaisemmin sanonut.
En tiedä onko Marklund todella ennen antanut haastatteluissa ymmärtää, että kyse on tositarinasta, koska en ole kirjailijan uraa saati haastatteluja sen enempää seurannut. Minusta kuitenkin on lähinnä kummallista, että kun kyse on romaanista
, miten jollekin voi jäädä sellainen kuva, että kyse olisi muuta kuin kaunokirjallisuutta. Olen lukenut kummatkin kyseessä olevat kirjat ja minulle ei tullut mieleenkään ajatella niitä faktana juuri siksi, että ne olivat romaaneja. Sanat “tarina on totta” jossain takakannessa eivät silloin merkitse yhtään mitään.
Myönnän, että joskus minullekin fiktio tekee tepposet. Historiallisia, mutta realistisia romaaneja lukiessa minun täytyy välillä muistuttaa itselleni, että kyse todella on fiktiosta. Esimerkiksi Kjell Westön Missä kuljimme kerran ja pari viikkoa sitten lukemani Raija Orasen Fanny houkuttelevat tuttujen Helsinki- ja tapahtumakuvauksiensa avulla uskomaan, että kyse on todellisesta tarinasta. Olo on ristiriitainen: kun tunnistaa olemassa olevia faktoja, mutta samalla tietää, että osa henkilöistä ja melkein kaikkien henkilöiden toiminta on kirjailijan mielikuvituksen tuotetta.
Hassu esimerkki faktan ja fiktion sekoittumisesta on Anna Kortelaisen syytä. Kortelaisen Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina
on nähtävästi nostanut ihmisten mieliin elävän kuvan Albert Edelfeltin rakastajattaresta, vaikka ei ole olemassa mitään virallisia aikalaisdokumentteja Edelfeltin naissuhteista pariisilaiskokettien kanssa. Kuitenkin yhtäkkiä ihmiset puhuvatkin “siitä Edelfeltin rakastajattaresta”.
Toisaalta tuon käsityksen luomisessa osasyyllinen on kirjan kustantaja. Tammen sivuilla kun lukee: “Virginie! Albert Edelfeltin rakastajattaren tarina oli ilmestyessään yksi median eniten noteeraamista ja kiitetyimmistä tietokirjoista”. Tajuan kyllä, miksi tuossa yhteydessä käytetään sanaa tietokirja. Onhan Kortelainen nivonut omaan salapoliisimaiseen selvitystyöhönsä paljon faktaa mikrohistorian keinoin esimerkiksi ranskalaisesta yhteiskunnasta 1800-luvun loppupuolella. Kuitenkin kirjan Virginie, joka on tarinan alku, loppu ja tarkoitus, on fiktiota eli eiköhän oikea nimitys teokselle kuitenkin olisi romaani.
Tällä hetkellä minulla on lukemisen alla Kortelaisen väitöskirja, Albert Edelfeltin fantasmagoria: nainen, “Japani”, tavaratalo. Fanitan Kortelaisen tyyliä kirjoittaa, hänen tuottamansa tieteellinenkin teksti on helposti luettavaa, soljuvaa ja lennokasta. Suosittelen kaikkia Kortelaisen teoksia, shoppaileville naisille erityisesti Päivä naisten paratiisissa on hyödyllinen, sen jälkeen shoppailuaan voi perustella kulttuurihistoriallisilla syillä.;)
Olen tekemässä muutamia ranteenlämmittimiä, samaan tyyliin kuin toissa syksynä. Muutamien mustien lisäksi on tulossa ainakin tummanpunaisia tummilla napeilla.
Kaikki napit ovat muovia, myös tuo kimmeltävä kukkanappi:
Ihailen ja pihtaan vanhoja vihreitä lasisia kissanappeja. Napit ovat pieniä, noin 1,2 senttiä halkaisijaltaan. Kissakuvio on kömpelö ja outo, se muistuttaa lähinnä sikiötä. Haluaisin napit jonkin erikoiseen neuleeseen itselleni.
Pyydän anteeksi, kun en ole jaksanut kommentoida edes blogiini tulleita kommentteja. Jotenkin tunnun olevan ihan horroksessa. Väsymys vaivaa, unelmoin kesästä, auringosta ja lämmöstä.
Tosin jotain on tapahtunutkin: vihdoin ja viimein kotisivuilleni on saatu monen ihmisen voimin Kellokukka-ohjeen englanninkielinen versio. Kiitos ylläpidolle ja kahdelle neuleohjeen kääntäjälle, Tuulialle ja Sannalle.
1. Link to the person who tagged you. / Linkitä henkilö joka haastoi sinut.
2. Post the rules on your blog. / Kirjoita säännöt blogiisi.
3. Write six random things about yourself. / Kirjoita kuusi sattumanvaraista asiaa itsestäsi.
4. Tag six people at the end of your post and link to them. / Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
5. Let each person know they have been tagged and leave a comment on their blog. / Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogeihinsa.
6. Let the tagger know when your entry is up. / Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.
Minut meemittämään haastoi Terveisiä perheestä -blogin Hanna. Seuraavassa todellakin satunnaisia asioita minusta.
Kas, lempiruokaani suklaata! Alla marmoroimaani paperia.
1. Nukahdan iltaisin helposti. Olen aina tai ainakin teini-ikäisestä lähtien nukahtanut illalla nopeasti ja helposti. Jos minua stressaa jokin asia, saatan herätä aikaisin aamulla saamatta enää unta, vaikka kuinka väsyttäisi. Illalla minua ei kuitenkaan valvota mikään.
2. Pidän onnellisista lopuista tarinoissa (tietysti toivoisin todellisuudessakin kaikkien olevan aina onnellisia). En halua katsoa elokuvia tai lukea kirjoja, jotka päättyvät onnettomasti. Taidan olla eskapisti.
3. Pidän hullunkurisen näköisistä eläimistä. Muunmuassa laiskiaiset, tapiirit ja mäyräkoirat ovat suosikkejani.
4. Tunnen usein huonommuutta siitä, etten ole hyvä missään muussa kuin kankaiden ja lankojen (ts. tekstiilien) parissa työskennellessäni. Olisi esimerkiksi huimaa osata hyvin monia eri kieliä, matematiikkaa tai olla fyysisesti hyvässä kunnossa.
5. Lempiruokaani on laadukas suklaa. Lempijuomaani taas on halvin mahdollinen pikakahvi maitojuomalla ja sokerilla.
6. Jos voittaisin lotossa, muuttaisin isoon ja valoisaan huoneistoon 1950-luvulla rakennettuun kerrostaloon.
Sitruspuserrin on löytö kirpparilta. Oli niin nätti, ettei voinut jättää ostamatta, vaikka olen pärjännyt ihan hyvin tähänkin asti ilman sitruspuserrinta.
Ja nakki napsahtaa seuraaville, jos he vain haluavat osallistua:
Oli hyvä, että sain huivin valmiiksi, pitsikuviomalli alkoikin jo vilistää silmissä. Huivin valmistuessa (ts. langan loppuessa) pelkäsin että huivista tulikin ihan liian pieni. Mutta kuten aina, pingotus auttaa*! Huivin koko ennen pingotusta oli 124cm x 40cm. Pingotuksen jälkeen pitsikuvio avautui kauniisti ja huivin koko kasvoi huimasti, nyt koko on 170cm x 45cm.
Huivin pitsikuvio on muunnos keskeneräisen neulepaidan pitsikuviosta. Tuo vihreä pikkuneule olisi muuten kiva saada valmiiksi ja käyttöön, kunhan kevät tulee.
Nyt Vallilassakin on jo hieman lunta!
Lanka on Hjertegarnin Exclusive Alpacaa, pehmeää baby alpakkaa. Väri on jotain violetin ja munakoison väliltä. Erityisesti pidän siitä, että lanka meleerattua, langassa on melkein valkoisiakin kuituja.
Lankaa meni himpun verran alle 200 grammaa ja neuloin huivin nro 4:n puikoilla. Oma neulomiskäsialani on ihannetta himpun verran tiukempi, minulle hyvät puikot huiviin olisi voinut olla puoli numeroa isommat (nro 4,5).
Garderoobi kierrättäen -projekti kärsi tällää viikolla tähän mennessä suurimman kolauksensa. Kuvissa päälläni oleva leninki saapui minulle Bodenilta. En voinut vastustaa alennuksessa olevaa viime kesän malliston kietaisumekkoa, jonka perään haikailin jo viime keväänä. Nyt mekko oli superalennuksessa ja punta on niin naurettavan halpa, että leninki (ja kaksi muuta vaatetta myös, köh) oli pakko tilata.
Tosin minun pitikin jatkaa Garderoobi kierrättäen -projektia viime vuoden loppuun asti. Elokuun ja joulukuun välisenä aikana ostin yhden neuletakin Indiskan alesta ja muutamia sukkahousuja. Langan suhteen en ollut ihan yhtä tiukkana: uutta lankaa ostin omaan käyttöön kahden neuletakin verran. Uutta kangasta ostin noin 1,5 metriä Eurokankaan palalaarista.
Tämän leninkiretkahduksen jälkeen taas jatkan projektia. En nykyään juurikaan kiertele vaatekaupoissa, eikä minulla ole juuri tarvetta uusille ostovaatteita. Loppuvuodesta lahjoitin pois Zaran lahjakortin, koska kolmella käynnilläkään en löytänyt Aleksanterinkadun Zarasta mitään ostettavaa. Yleensä ottaen valmisvaatteiden laatu ei ole edes tyydyttävä ja tekokuitujen voittokulku vain jatkuu.
*) Taas yksi syy, minkä takia pidän eläinkuituisista langoista: pingottamisen tai höyryttämisen avulla voi valmistakin neuletta muokata hämmästyttävän paljon.
Hämmästyin, kun löysin sisustustuotteita myyvän yrityksen nimeltä Jeanne d’Arc Living. Ehkä minä en nyt ymmärrä jotain tai ehkä jossain on toinenkin kuuluisa Jeanne d’Arc, mutta minulle Jeanne d’Arcista tulee mieleen nuori nainen, joka kohtasi loppunsa roviolla.
Ristiriita romanttisia sisustustavaroita myyvän yrityksen ja pyhimykseksi nostetun väkivaltaisen kuoleman kohdanneen nuoren naisen välillä on mielestäni irvokas. Ymmärtäisin nimen Jeanne d’Arc
esimerkiksi nuorille suunnattuja muotivaatteita tuottavan yrityksen nimenä (vrt. G-sus), koska silloin nimi voikin olla raflaava ja monimerkityksellinen. Mutta miten tuollainen nimi sopii yritykselle, joka myy hyvin perinteisen romanttisia sisustustavaroita?
Mitä pidätte, eivätkö Inquisition Living tai Anne Frank Living olisi myös aika toimivia?
Kun sunnuntain jälkeen tulee maanantai ja sen jälkeen sunnuntaimainen tiistai, ei ole paljoa valittamista. Kello oli kyllä aamulla soimassa, mutta läppäsin sen kiinni ja sen seurauksena heräiltiin sitten vasta kymmenen maissa. Laiskan aamupäivän jälkeen lähdettiin pidemmälle kävelyretkelle Arabianrantaan, Vanhankaupunginlahdelle ja Toukolaan.
Vanhankaupunginlahden alue on mielestäni kauneinta Helsinkiä. Tänään myös moni muu oli päättänyt suunnata Arabianrannan kävelyreiteille ja lahden jäällä jotkut uskaliaat luistelivatkin. Itse en olisi uskaltanut, ranta kun oli vielä sula!
Vastakohtana edeltävien kuvien talvimaisemille Toukolassa sireeni puskee jo hennonvihreää silmua. Huomaa, että viime päiviin saakka talvi on aantanut odottaa itseään. Minua ei haittaisi, vaikkei lunta tulisi ollenkaan. Samaa tosin taidan hokea joka talvi. Pakkanen ei haittaa, mutta loska kyllä. Ja loskaksihan lumi Helsingissä aina muuttuu.
Sireeninsilmujen lisäksi pällistelimme Toukolassa heppoja. Pikkuiset (ovatko nuo nyt sitten hevosia vai poneja, säkä noin 100cm) eivät olleet linssiludeja, vaan pitivät enemmän kuusenhavujen pureskelusta:
Tämän isomman hevosen touhut jäivät mietityttämään. Aitauksen tukipalkki näytti maistuvan hyvältä. Osaisikohan joku hevosista tietävä kertoa, että mistä on kyse? Hampaiden harjaamisesta?
Nyt kävelyretken jälkeen on mukavaa viettää hiljaista ja hidasta koti-iltaa. Puikoilla oleva violetti alpakkainen huivi alkaa kohta olla valmis, seuraavana vuorossa on kokeilu Riihivillan uudesta paksusta langasta. Tuo indigolla värjätty lanka ei tunnu juurikaan päästävän irtoväriä, ainakaan keriessä ja nuo muutamat kerrokset neuloessa eivät kädet värjäytyneet. Langasta olisi tarkoitus neuloa kynsikkäät.
Kyllä siitä langasta sittenkin tuli säärystimet!
…eikä esimerkiksi kukkaroa. Sukkiahan alunperin suunnittelin, mutta suunnitellessa jo huomasin, että lanka ei tule sukkiin riittämään. Ja hyvä niin, koska lanka on aika paksua. Tuosta langasta tehtyjen sukkien kanssa jalat eivät mahtuisi juuri mihinkään omistamiini kenkiin (kumpparit ovat kyllä poikkeus).
Lankaa säärystimiin meni noin 140 grammaa ja saadakseni pinnasta elävän, mutta tarpeeksi jämäkän, käytin nro 3,5:n sukkapuikkoja. Säärystimet ovat aika tiukat ja parantaakseni niiden istuvuutta lisäsin pohjetta varten silmukoita.
Riihivillan lanka oli miellyttävää neuloa, kuten aina. Sukkalanka on koostumukseltaan suomenlampaanvillaa (85%) ja polyamidia (15%). Aikaisemmassa postauksessa valittelin langan päästämää irtoväriä. Minulle vinkattiin, että siihen auttaisi etikkakylpy. En kuitenkaan ajatellut laittaa säärystimiä etikkakylpyyn vasta kun ensimmäisen pesun yhteydessa. En kuitenkaan tule käyttämään säärystimiä vaaleiden sukkahousujen kanssa. Seuraavaksi aion kokeilla Riihivilla tummansinistä indigolla värjättyä lankaa, katsotaan millaiset käteni on neulomisen jälkeen sitten.:)
Yhteenvetona: säärystimet ovat mieluisat ja langan epätasainen väritys toimii kauniisti neulepinnassa. Jos pakkaset jatkuvat, nämä säärystimet ovat varmaan paljon käytössä tänä talvena.
Kuvat ovat muuten hassun syksyisiä, vaikka ne on otettu tänään päivällä. Pihalla on edelleen syksyisiä lehmuksen lehtiä ja luntakin on vain kuurana talojen katolla. Todellakin talvinen Helsinki.
