Laulujen epätoivoista rakkautta

Täytyy tunnustaa, että olen aikas hämmästynyt, että Anna Puun uudelta levyltä kolahtaa edes yksi biisi. Yritin miettiä, että onko Riko minut oikeasti “melkein-kopio” jostain jo tärkeästä kappaleesta, muttei sellaista tullut mieleen.

Riko minut Spotifyssä

Vähän samanlainen on mielestäni tunnelmaltaan kanadalaisen Anna McGarriglen Heart like a Wheel, mutta tosin kukaan muu ei varmaan ole samaa mieltä (minua musikaalisesti lahjattomampaa ihmistä kun saa hakea). YouTube -videossa kappale on Mary Blackin versioimana, koska alkuperäistä en löytänyt.

Heart like a Wheel Kate ja Anna McGarriglen versiona Spotifyssä

Kate ja Anna McGarriglen ensimmäinen levy vuodelta 1975 on muutenkin aika ajoin minulla aikamoisessa voimasoitossa. Kaunista folkia ja banjoja ei vain voi vastustaa. Hyvä  esimerkki on mitä loistavin kesäbiisi Swimming Song [Spotify]. Valitettavasti sitä ei löydy kuin Spotifystä hyvänä versiona.

Jos amerikkalainen folk kolahtaa, kannattaa tutustua myös Kate Wolfin tuotantoon. Wolf on minulle melko uusi tuttavuus, mutta tykkään ihan hulluna. Early Morning Melody [Spotify] on mie-let-tö-män hieno. Tosin kappaleessa ei kylläkään ole epätoivoista rakkautta, mutta sanat ovat naiviudessaan totaalisen ihanat. Että pääsemme tasapainoon, viimeiseksi linkkaan vielä Jeanetten Porque Te Vas -kappaleeseen [Spotify], joka ei kyllä ole folkia vaan espanjalaista poppia 70-luvulta, mutta eiköhän nuokin lyriikat aika surumieliset ole. En ole muuten vieläkään nähnyt Korppi sylissä -elokuvaa, josta tuo kappale tunnetuksi tuli.

Jos jollain on vinkata mielenkiintoisia folk-artisteja, suosituksia otetaan mielellään vastaan.

Continue Reading

Julkaisemattomia, osa 2

Vietin kevätlomaa Etelä-Ranskassa huhti-toukokuun vaihteessa. Nähtyä tuli muunmuassa Marseille, Aix-en-Provence, Orange, Chateaunef-du-Pape, Arles, Avignon ja Saintes-Maries-de-la-mer. Matka oli muuten hyvin antoisa, mutta osallemme sattuivat erityisen sateiset ja kylmät ilmat. Edelliset kaksi viikkoahan Provencessa lämpötila oli ollut 20-24 astetta päiväsaikaan… Se siitä ihanasta keväisestä Provencesta sitten!

Marseillen pittoreski Vanha Satama:

Tämän matkakohteen itseassa ratkaisi viinipullon etiketti. Syyllinen oli siis punaviini nimeltään La Vieille Ferme Rouge, jota nautimme jonain marraskuisena lauantaina viime syksynä. Minä tutkin etikettiä ja googletin valmistuspaikan ja Mies ehdotti, että sinne voisi keväällä lähteä. Mikäs siinä, pieni eteläranskalainen Orangen kaupunki roomalaisaikaisine amfiteattereineen kuulosti varsin lupaavalta paikalta. Viikkoa ei pienessä kaupungissa kuitenkaan kannattaisi viettää, siksi päädyimme laajentamaan loman Provencen kiertomatkaksi. Luvassa oli siis viikon verran Marseillea ja pikkukaupunkeja, autoretkiä, toreja, viiniä, ruokaa, historiaa, mahdollisimman paljon positiivisia visuaalisia ärsykkeitä. Maanpäällinen taivas.

Näkymä Marseillen hotellin ikkunasta, noita pyykkejä roikkui ikkunoissa  ja parvekkeilla kaikkialla kaupungissa:

Marseille: hotellin ikkunasta

Matkalla oli hauskaa, kun kartalla olevat paikkakunnat saavat muodon, ilmeen ja tunnelman: Marseille ei ollut Ranskaa, jonka minä tunsin ennestään, mutta mielenkiintoinen paikka joka tapauksessa. Aix-en-Provence oli niin lumoava, että siellä piti käydä kaksi kertaa (kummallakin satoi, siksi kuvat puuttuvat). Orange oli piskuineni kaupunki, jossa oli viikonlopun takia autiota. Mukava baari kuitenkin löydettiin.  Chateaunef-du-Pape’ssa tuli maisteltua viiniä, juustoja ja makkaroita, hyvää oli. Arles osoittautui tunnelmaltaan niin mukavaksi paikaksi (puhumattakaan torista!), että sinne on pakko päästä uudelleen. Ei tänä kesänä, mutta ehkä seuraavana?

Matkaan ei kuulunut kauheasti “virallisia” kulttuurikohteita, aika meni muutenkin liian nopsaan. Pont du Gare -akveduktia oli pakko käydä ihmettelemässä:

Jostain syystä akveduktit ja vesijärjestelmät ovat mielestäni olleet kiehtovimpia roomalaisten saavutuksia, todellisia insinööritaidon näytteitä. Moni muukin on ollut kiinnostunut Pont du Garesta, kannatinpylväisiin oli kaiverrettu useita muistokirjoituksia 1800-luvun alussa. Taisi olla muodikas nähtävyys jo silloin?

Parissa lankoja myyvässä kaupassa kävin, kun ne matkanvarrelle Marseillesissa osuivat: La Drogurie (42-44 Rue de Vacon) on ihana kauppa (tosin tätä ei nettisivujen perusteella uskoisi), josta muun muassa löytyy puuvilla- ja alpakkalankoja. Ihania nappeja, höyheniä, paljetteja ja muuta pikkutavaraa voi ostaa kappaleittain esillä olevista lasipurkeista. Jäi kaivelemaan, etten raaskinut ostaa kaunista oliivinvihreää paksua puuvillalankaa (sellaista hauskan “kuivan” tuntuista!). Phildarissa (15 rue Saint Ferréol) langat löytyivät kaupan perältä, vaatepuolen takaa. Sielläkin oli hauskoja luonnonkuitusekoitteita, kauniita värejä.  Myös valmisvaatteet saivat huokailemaan. Vähän harmittaa, etten ostanut kaunista vihreää hellemekkoa, kun hintakin oli hurjat 25 euroa. Välillä sitä saa ihmeellisiä kitupiikkikohtauksia.

Vappukimppuja Marseillessa, kielo on jostain syystä Ranskassa vappukukka:

Jos on kiinnostunut viineistä Chateauneuf-du-Pape on ehdoton matkakohde. Pikkuruinen kaupunki on muodostunut rinteeseen nyt jo raunioituneen Paavin kesäpalatsin alapuolelle. Ja kaupunki elää lähinnä viineistä. Pikkuruisia viinimyymälöitä oli paljon! Kaupungin rakennuskanta on osalta todella mielenkiintoista, koska siinä näkyi vuosisatojen aikana tapahtunut orgaaninen rakentaminen. Tuo kalanruoto-muuraustekniikka kiinnosti:

Kuvista päätellen ei uskoisi, että seitsemästä päivästä satoi viitenä. Mutta toisaalta, siksi kuvat muuten niin kuvauksellisista Aix-en-Provencesta ja Arlesista puuttuvat.

Välillä kuitenkin istuttiin ulkona klassisella punaviiniä, patonkia, hyviä juustoja ja mansikoita -piknikillä. Todellakin, mitä paras loma.

Mansikoita Orangessa

Continue Reading

Niksinurkka

Piti saada nopsaan sukkapuikkojen päähän stopparit, että puikkoja pystyi käyttämään pitkien puikkojen tapaan. Viisi tiskirättiä myöhemmin voin todeta, että cava-pullon korkista vihannesveitsellä leikatut palat toimivat mainiosti!

Cava-korkki puikon päässä

Tämä ei varmaan ole mikään uusi keksintö, mutta olin itse tyytyväinen, kun keksin stopparit nopeasti, kun niitä kerran tarvitsi. En pidä pitkillä puikoilla neulomisesta ja tiskirättien neulomiseen pyöröpuikot tuntuivat liian hankalalta, pitää jatkossakin käyttää tälläisiä puikkoja kapeiden kappaleiden neulomiseen. Stoppareita voisi tietysti vuolla vähän tyylikkäämmän muotoiseksi…

Cava-neulontaa

Continue Reading

Julkaisemattomia, osa 1

Tämä on osaksi kirjoitettu ja kuvat lisätty 29.9.2009, klo 22:17

Omenoista:

Viime syksynä sain ystävättäreltäni R:lta kassillisen kemiöläisiä omenoita. Kävin hakemassa omenat kantakaupungin toiselta puolelta, se oli syksyn viimeisiä pyörälenkkejä. Omenat olivat hyviä sellaisinaan, mutta tein myös omenachutneyta…

…ja omenapiirakkaa.

Muistaakseni tämä jäi julkaisematta, koska en saanut kirjoitettua omenachutneyn ohjetta. Mutta tässä on nyt ympäripyöreä ohje tätä syksyä varten.  Herkullisen kirpeä omenachutney maistuu niin liha- kuin kasvisruokienkin kanssa.

Omenachutney

kirpeitä suomalaisia omenoita (n. 10-20  kpl)
sitruunamehua
reilusti tuoretta inkivääriä silputtuna
1 dl hillosokeria
1 pilkottu sipuli
rypsiöljyä
currya
kanelia
tuoretta chiliä maun mukaan
vettä

Tee näin: Kuori omenat ja pilko pienittävät ainekset. Laita ainekset kattilaan hillosokeria lukuunottamatta. Lisää päälle vettä niin, että ainekset eivät peity veden alle. Lisää öljy. Keitä kannen alla hiljaksiltaan, kunnes omenat ovat kypsiä. Huom! Lisää hillosokeri vasta kun omenat ovat kypsiä ja anna kiehahtaa. Soseuta sauvasekoittimella, jollet pidä inkivääri- ja omenasattumista. Chutneyn voi mainiosti pakastaa.

Continue Reading

Vanhoja julkaisemattomia

Ajattelin tässä julkaista melko valmiita postauksia viime syksyltä ja talvelta. Jostain syystä en ikinä saanut postattua niitä, vaikka melko valmiiksi kirjoitukset kuvia myöten sain. Nyt on hyvä hetki, tämä on niin kuin vähän bloggauksen harjoittelua pitkän ajan jälkeen ;)

Seuraavaksi siis  sarjassamme “Julkaisemattomia

Venho

Tämä kuva ei ole kovin vanha, vaan se on napattu huhtikuun alussa Helsingin Kalasatamassa, jossa vielä hetken elää ulkopuolisen silmin epämääräinen ja rähjäinen kalastus- ja kalamarkkinakulttuuri. Vanhoissa veneissä ja pikkuhiljaa tyhjentyvässä satama-alueessa on jotain haikeaa. Mutta samalla se on katoavaa perinnettä ja kulttuuria ja siksi dokumentoinnin arvoista. Jos ei muille, niin itselleni. Tällainen on minun Helsinkini juuri nyt.

Kalasatamaan nousee siis seuraavilla vuosikymmenillä uusi ja uljas kaupunginosa.

Continue Reading