Summausta

Tämä kesä on ollut surkein ehkä ikinä. Olen uupunut omien odotusteni ja toiveitteni alle ja lopulta ollut onneton ja levoton. Nyt tilanne on onneksi muuttumassa. Sen huomaa siitä, että keskittymiskyky on palautumassa, monet asiat kiinnostavat ja uuden luominen taas innostaa kolme kuukauden tauon jälkeen. Ihan kaikki ei pyöri oman navan ympärillä ja minusta tulee taas minä. Olen taas päätynyt siihen, että tulevaisuudelta ei kannata odottaa mitään ja mitään ei kannata vakavammin suunnitella. Kyllä kaikki aina jotenkin lutviutuu.

Eilen oli hirvittävän mukava kesänpäättäjäisilta Marin pihalla. Paikalla oli monta uutta hauskaa tuttavuutta. Kysyttäessä yritin määritellä blogini olemusta. Kai tämä vieläkin menee jonkinlaiseen käsityöblogi -kategoriaan, vaikka viime kuukaudet ovat olleetkin sillä saralla hiljaisia. Joskus olen ironisesti(?) nimittänyt tätä lifestyle -blogiksi. Enpä tiedä, blogini taitaa olla samanlainen haahuilija kuin minä, egoni suora jatkehan tämä on.

Tänään illalla suuntaan Lammassaareen, jossa on tanssia ja soittoa. Mukaan Lammassaareen kannattaa varata ainakin hyvät pitäväpohjaiset kengät (pitkospuut ovat liukkaat!) ja taskulamppu. Säätiedotuksen sadetutkan mukaan sadevarusteetkaan eivät olisi huonompi juttu. Musiikista vastaa muun muassa Vallilan Tango, jota olin kuuntelemassa myös viime viikon perjantaina Taiteiden yönä Karhupuistossa.

Ystävykset R. ja J. intoutuivat jenkan pyörteisiin Taiteiden yönä:

Kuvaamani video samasta tapahtumasta. Ihmiset näyttävät ihanan onnellisilta!

Tähän postaukseen piti tulla myös tekstiiliaiheista pohdintaa, mutta kuvat eivät suostu latautumaan. No, seuraavaan postaukseen sitten.

Continue Reading

Haircuttia

Sitä perinteistä siis. Pitkät hiukset ovat tuntuneet vaivalloisilta jo pitkään ja tämänkesäisen liikuntainnostuksen takia tukkaa ei ole voinut pitää kuin letillä ja sitä on pitänyt pestä usein.

Eilen se sitten lähti napsnaps vaan ja olo oli heti kevyempi. Minulle oli suositeltu Kalliossa sijaitsevaa Femme Fatale -kampaamoa ja tämän kokemuksen jälkeen suosittelen lämpimästi FF:n Juulia.

Sanoin Juulille ohjeistukseksi, että pituutta hiuksille voisi jäädä lapaluihin ja värin tulisi olla luonnollinen ruskea. Eloisuutta tuomaan halusin raitoja. Juuli ei edes näyttänyt minulle värikarttoja, vaan taikoi minulle unelmieni tukan noilla spekseilläni. Juuli on velho!

Tiedän, ettei kampaus ole mitenkään radikaali, mutta se on minunnäköiseni ja kevyt. Tykkään!

Nuo edelliset kuvat on otettu tuulisella säällä Tuomiokirkon rappusilla, kun taivas meinasi pudota niskaan:

Tämän päivän biisi on ollut Viikatteen Ah ahtaita aikoja (säälin taas naapureitani):

Continue Reading

Urbaani eläin

Viime lauantainen Kulutusjuhla ry:n järjestämä piknik on saanut huvittavan paljon huomiota, tosin aivan eri asian tiimoilta, kuin etukäteen ajattelin. Tämän päivän Hesarissa oli juttua siitä (en ole itse asiassa paperiversiota itse edes nähnyt, kun minulle ei Hesari tule [nettiversio]), miten poliisi keskeytti idyllisen parkkipaikkapiknikkimme kesken kaiken. On epäselvää, rikoimmeko jotain lakia vai emme, asiaa selvitetään parhaillaan. Mutta tarkoituksena ei siis ollut tehdä mitään rikollista.

Ikävä kyllä piknikin keskeytyminen poliisin toimesta on saanut pääosan piknikkiä käsiteltäessä, vaikka näin ei tietenkään ollut tarkoitus. Kulutusjuhlan tavoitteena oli järjestää hyväntuulinen piknik, jonka ideana oli pohtia autoilun ja ihmisen suhdetta kaupunkitilassa sekä herätellä ihmisiä ajattelemaan auton käytön tarpeellisuutta ja kyseenalaistamaan, että onko kaupunkirakenteen muokkaaminen autojen ehdoilla järkevää.

Itse tiedostan olevani onnellisessa asemassa: Helsingin kantakaupungissa asuva lapseton nainen ei tarvitse autoa yhtään mihinkään. Fillarilla ja julkisella liikenteellä pääsee kun tarvitsee ja kokopäivätöissä käyvänä minulla on myös varaa taksiinkin silloin tällöin. Olen autoton ja ajokortiton omasta tahdostani.

Tajuan, että kaikki eivät ole samassa tilanteessa minun kanssani. Mutta sitä en ymmärrä, miksei kaupunkirakennetta Helsingissä automaattisesti suunnitella tiiviiksi ja palveluita helpommin saavutettavaksi. Matti Vanhasen ”hajakeskitetty himmelimalli” aiheuttaa minussa vilunväreitä. Kliseisesti sanottuna minusta kaupunkien pitäisi olla ihmisen kokoisia. Palveluiden pitäisi olla saavutettavissa helposti, kävellen tai pyöräillen. Siitä hyötyisivät kaikki.

Ihmiset viihtyvät ja haluavat asua erilaisissa ympäristöissä. Kyselyiden mukaan suuri osa suomalaisista tosiaan haluaisi sen omakotitalon järven rannalta koivumetsän katveesta. Minua aina mietityttää, ketä nuo ihmiset ovat, koska omassa tuttavapiirissäni ei heitä ole. Toisenlaisesta kysynnästä kertoo myös se, että kiinteistöjen hinnat Helsingin kantakaupungin alueella ovat korkeat. Joidenkin ihmisten täytyy siis todella rakastaa tätä kivierämaata, koska he vapaaehtoisesti tunkevat asumaan tänne kylmään ja kovaan kaupunkiin ja maksavat vielä itsensä kipeäksi siitä ilosta.

Minä olen yksi heistä. Rakastan Vallilaa, vilkasliikenteistä Mäkelänkatua ja sieltä kantautuvaan raitiovaunujen kirskuntaa. Minusta on hienoa, että samassa korttelissa on videovuokraamo irtokarkkilaareineen ja lähipitseria, aivan vierestä löytyy myös kioski, apteekki, lähikauppa ja monta muuta palvelua. Minusta on ihanaa puikahtaa ulko-ovesta kadulle jolla kulkee ihmisiä. On mieletöntä, että baariin voi kipaista lähikortteliin tai jos ihan hurjaksi heittäytyy, 15 minuutissa kirmaa omin pikku-jaloin Kallion puolelle baariin. Töihin hurautan pyörällä alle 20 minuutissa, keskustaan  tai toiselle puolelle kantakaupunkia 15 minuutissa.

Minä olen urbaani eläin. Meitä on paljon ja meidät tulee ottaa huomioon kaupunkia suunniteltaessa.

P.S. Vallilan Nuorisojärjestöön voi liittyä Facebookissa.

Continue Reading