Kuluneen viikon aikana olen katsonut viisi elokuvaa. Siis todella katsonut, en vain silmäillyt, niinkuin yleensä teen.

Orlando oli yhtä hyvä kuin muistinkin. Unenomainen ja kaunis kuvaus, kauniit puvut ja ihana Tilda Swinton tekevät leffasta ehdottoman suosikkileffani. Swintonin tyyli näytellä puree; pidän kovasti naisen eleettömästä tavasta ilmaista tunteitaan. Miinuspisteitä dvd-julkaisu saa roimasti siitä, että kansikuvassa on tapahtuma, joka leimaa elokuvan petipuuhaus -elokuvaksi, vaikka kyseinen kohtaus kestää noin viisi sekuntia.

Cyrano de Bergerac oli uusi tuttavuus, sain elokuvan joululahjaksi. Mukava perinteinen seikkailuelokuva, jossa siinäkin on kauniita vaatteita ja dialogi toimii runomitassa. Ikävä kyllä suomennos ei tietenkään pääse samoihin mittoihin, kun alkuperäinen ranskalainen runomitta. Elokuvan loppu oli vähän no-no tällaiselle onnellisten loppujen rakastajalle.

Amélie tuli tv:stä joulupäivänä ja olihan se pakko katsoa, vaikka elokuva löytyy myös dvd:llä. Laskujeni mukaan olen nyt nähnyt Amélie’n 17 kertaa. Jos pitäisi valita elokuva, jossa haluaisi elää, niin minulle se olisi varmasti Amélie.

Sain Piano-dvd:n joululahjaksi, edellisestä katselukerrasta on ainakin viisi vuotta. Piano oli edelleen yhtä hyvä, mutta elokuvakokemusta häiritsi se, että en saanut katsoa elokuvaa rauhassa yksin. Elokuvan musiikki on kaunis, visuaalisesti elokuva on kaunis, itse kertomus on kaunis. Ai miten niin pidän vain kauniista elokuvista?!

Huomasin vasta näitä elokuvia listatessani, että suosikkielokuvissani päähenkilöt ovat aina naisia. Kai se on aivan luonnollista, kun on itsekin nainen. Pidän onnellisista elokuvista, minusta tragedia ei ole mitenkään ylevää. Onnelliset elokuvat ovat parasta todellisuuspakoa. Huomiseksi minulla on katsottavaksi vielä yksi lempielokuvistani: Klaus Härön hieno Näkymätön Elina.

Olin eilen pitkästä aikaa ihan teatterissa katsomassa elokuvaa, perinteiseksi suvun jouluelokuvaksi oli tällä kertaa valittu Suden arvoitus. Kyseinen elokuva on lastenelokuva ja sellaiseksi aivan hyvä. MUTTA susia elokuvassa olisi voinut näkyä enemmän ja elokuvasta olisi voinut saada mielekkäämmän, jos näyttelijöiksi ei olisi taas kerran valittu Suomen tunnetuimpia näyttelijöitä. Piruako se Peter Franzén joka elokuvassa tekee?! Lisäpisteitä elokuva saa upeasta luontokuvauksesta, sudenpennuista repuissa ja noitamaisesta Morganin Lailasta, joka värjää kasviväreillä ja neuloo Sirkka Könösmäisiä paitoja. Lailan rooliin olisi kuitenkin voitu valita joku muu kuin Vuokko Hovatta, jonka näyttelijänlahjat eivät riitä mystisen noitamaisen lapinnaisen kuvaamiseen. Tuli ikävä Mirjami Kuosmasta.

Tällaista tällä kertaa. Luvassa täällä vielä tänään: Tämän vuoden käsityösaldo.