Kuuntelin Ylen Ykkösen netissä olevia ohjelmia ja ”Suomi on tasa-arvon mallimaa” ohjelma sai verenpaineeni nousemaan. Naisasialiitto Unionin pääsihteeri, omien sanojensa mukaan tunnustuksellinen feministi, Kitti Suoranta sanoo haastattelussa, että koulukäsityössä tytöt ”oppivat tekemään siistiä pientä pistoa” ja pojat ”isosti ronskisti hitsaavat ja sahaavat”. Tyttöjen työtä muka arvioidaan vain sen mukaan miten siistiä se on! Suorannan mukaan ”Siellä [teknisessä ja tekstiilityössä] jo opitaan millainen on oikeanlainen tyttö ja millainen on oikeanlainen poika.”
Aikaisempina vuosikymmeninä koulukäsityö onkin voinut olla edellä mainitun kaltaista, vaikka sitä suuresti epäilen. Suoranta voisi nyt ottaa kätösiinsä valtakunnallisen peruskoulun opetussuunnitelman ja katsoa mitä siellä todella käsityöstä sanotaan. Suoranta voisi myös mennä tutustumaan peruskoulun käsityötunneille. Itse olen ainakin nähnyt poikien tekevän teknisessä työssä yksityiskohtaisia tarkkuutta vaativia töitä, johon täytyy keskittyä. Olen myös nähnyt tyttöjen tekstiilityössä maalaavaan kankaita “ronskilla kädellä” tai tekevän vapaavarsikirjontaa, jossa ei tarvitse mittanauhalla paljoa mittailla tai pieniä siistejä pistoja tehdä.
Olen monesta asiasta samaa mieltä Suorannan kanssa ja ehkä Suorannan ajatuksena onkin kärjistää asioita ja saada näin ihmiset ajattelemaan. Näin ainakin toivon. Toisaalta pelkään, että tunnustukselliset feministit ovat niin puusilmiä, että eivät oikeasti pysty analysoimaan tai perustelemaan asioita järkevästi ja aiheuttavat meissä tavallisissa pulliaisissa erilaisia raivoreaktioita.
Monessa mielessä naisten asema on mielestäni suomalaisessa yhteiskunnassa miehen asemaa vapaampi. Naiset voivat hakea lukemaan insinööriksi, mutta miehiä katsottaisiin kieroon, jos he haluaisivat opiskelemaan kässän- tai köksänmaikoiksi. Naiset voivat harrastaa metsästystä ja sukeltamista, mutta miehet jumpassa tai pitsinnypläyskurssilla ovat harvinaisuus. Samoin peruskoulussa tytöt voivat vapaasti valita teknisen työn, mutta pojista tekstiilityön valitsee aniharva. Naisen roolit ovat muuttuvampia ja väljempiä kuin miesten. Nainen voi olla “hyvä jätkä”, mutta mies ei oikein voi olla “hyvä kimma”. Tämän Suoranta tuntuu autuaasti unohtaneen.
Ongelmat naisen asemassa liittyvät ”vasta” työelämään. Samasta työstä on tottakai saatava sama palkka, mutta miten arvioida eri ammattialojen, esimerkiksi insinöörin ja sairaanhoitajan työn tuottavuutta ja palkkausta? Kun pitää valita, että otetaanko paikkaan hedelmällisessä iässä oleva nainen vai samanikäinen mies, niin mieheen usein päädytään helpommin. Mies koetaan helpommaksi työntekijäksi, hän ei voi ilmoittaa yhtäkkiä olevansa raskaana ja jäävänsä äitiyslomalle. Ymmärrän työnantajan asenteen täysin vaikken sitä hyväksykään. En tiedä kuinka usein työantajat suoraan utelevat lisääntymisaikeista, mutta jopa minulta on kysytty työpaikkaa hakiessani, että et kai sitten aio lähiaikoina lapsentekoon ryhtyä. Kysyjä oli, yllätys yllätys, mies. Olen myös ollut useammassa (tosin pienipalkkaisessa) työssä, jossa työhön on nimenomaan haluttu nainen, koska naisten sosiaaliset taidot koetaan paremmiksi kuin miesten.
Tämä aihe on upottava suo, lopetan siis tähän.
