Ei tullut takkia, tuli liivi, ei kun…

Jo mainituista vihreistä sukista ei tulekaan sukkia vaan säärystimet. Toisaalta ei voi tietää mikä projektin lopputulos on, kun vasta toinen säärystimistä on valmis. Tajusin jo sukkia suunnitellessani langan olevan sen verran paksua, ettei 175 grammaa riitä polvisukkiin. Siksi päädyin säärystimiin, lyhyitä sukkia kun minulla on jo ihan tarpeeksi.

Olen tyytyväinen tuohon pitsipalmikkoon, jonka kehittelin joulupäivänä. Tosin pitsipalmikko on kyllä niin yksinkertainen, että se varmaan löytyy jokaisesta mallikirjastakin. Kehittelin laiskuuttani palmikon uudelleen, kun en jaksanut joulupäivänä nousta sängystä kirjoja tutkimaan. Tuota voi ehkä kutsua laiskuuden maailmanennätykseksi. :)

Sukkalangan (tai siis säärystinlangan) väri on mielestäni ihana, neuleessa tulee esille siellä täällä keltaisempia ja sinisempiä tipluja. Ikävä kyllä Riihivillan indigolla ja pietaryrtillä värjätty lanka päästää väriä neuloessa. En ole ikinä ennen törmännyt Riihivillan lankojen kanssa samaan ongelmaan, tosin olenkin neulonut lähinnä punervatavan sävyisiä lankoja. Epäilen syylliseksi indigoa, joka on tunnettu värjäävyydestään. Toivon, että ensimmäinen pesu poistaa suurimman osan irtoväristä. Nyt neuloessa kädet ja puikot ovat olleet sievän siniset.

Ihanaa, kun on loma ja ei tarvitse tehdä juuri mitään! Lomapäivät ovat kuluneet lähinnä sängyssä viltin alla neuloskellen, suklaata syöden ja Ecusson-siideriä nautiskellen. Kuvissa vilahteleva punainen merinovillahuopa on yksi saamistani joululahjoista. Olen nähtävästi tänäkin vuonna ollut melko kiltti.

Sain muitakin ihania ja käytännöllisiä lahjoja, esimerkiksi paljon luettavaa. Pinoista voi ehkä

arvioida jotain kiinnostuksenkohteistani. Pöytäliina on vanha verho, jonka sain ompelumateriaaliksi. Verho on kuitenkin niin hyväkuntoinen, että se sai uuden elämän pöytäliinana.

Tänä vuonnakin sain äidiltäni amarylliksen, kuten myös edellisinä vuosina (2005, 2006 ja 2007). Aikaisempien vuosien amarylliksia en ole dokumentoinut. Kukka piti dokumentoida jo nyt, vaikka se on vasta nupullaan, koska olen lähdössä Ihmissuhteen kanssa reissuun muutamaksi päiväksi.

Mitä otan neulottavaksi matkalle mukaan, on vielä mysteeri. Arvon kahden violetin langan välillä. Lima-villalangasta olen suunnitellut neuletakkia ja Exclusive Alpacasta tullee huivi. Kallistunen huivin puolelle matkaneulomisena, neuletakkia tehdessä joutuu mittailemaan tuon tuostakin. Nyt vain pitäisi vielä kehittää joku huivimalli. Lankaa minulla on 200 grammaa (166m/50g) ja kolmiohuivit ovat jo vähän plääh. Olisiko kenelläkään mitään kivoja ehdotuksia?

Continue Reading

Joulua!

Toivotamme Keijo-karhun* kanssa kaikille oikein hyvää joulua!

Nyt lähden sukuloimaan, viettämään aikaa rakkaiden sukulaisten kanssa ja syömään muunmuassa syyskuusta saakka unelmoimaani sienisalaattia ja maksalaatikkoa. Joulupyhinä on tiedossa myös nukkumista, neulomista ja bloggaamista, kun nyt taas on aikaa.

*) Keijo on käsinukke ja se hyppäsi eilen matkaan Vanhan joulumyyjäisistä.

Continue Reading

Tervetuloa takaisin

No niin, täällä sitä taas ollaan ja muualla bloggaaminen on (tällä kertaa) ohitse.

Yhteistyö Maikkarin Koti ja Makuja -sivujen kanssa jäi valitettavan lyhyeksi. Blogiin ilmestyneet mainokset eivät sopineet minulle, koska blogini pelaa ainakin yhtä paljon rauhallisella ulkonäöllä kuin teksti- ja kuvasisällöllä.

Sinänsä harmi, ettei Maikkari tehnyt kaikkia blogejaan koskevaa visuaalista uudistusta paria kuukautta aikaisemmin, koska silloin olisin voinut säästää kummankin osapuolen aikaa kieltäytymällä yhteistyöstä.

Mutta tällä taas mennään!

Lopuksi pieni mainospala:

Vanhan Ylioppilastalon joulumyyjäisistä löysin mielenkiintoista Sirinä-Designin nepalilaista nokkoslankaa (6€/100g) ja Riihivillan ihanaa paksua suomenlampaanvillaista sukkalankaa (13€/100g). Arvatkaa kuka tekee jouluna itselleen vihreät sukat?;)

Minun oma myyjäisputkeni kestää huomiseen eli tiistaihin klo 20 asti. Olen itse paikalla Vanhalla tänään ja huomenna kello 15.30-20. Muuten myyntipöydän takana päivystää koruja suunnitteleva isosiskoni.

P.S. Olkaa taas kilttejä ja vaihtakaa blogini uusvanha osoite linkkeihinne ja kirjanmerkkeihinne. Maikkarilla blogi poistetaan tänään. Siirrän pikkuhiljaa syksyn postaukset tänne omaan blogiini.

Continue Reading

Muunmuassa valoa

… nyt kaivattaisiin. Mistään valokuvauksesta on muuten turha puhua. Itse en vain osaa ottaa salamalla minkäänlaisia järkeviä kuvia. Tyhmää, ettei pysty dokumentoimaan omaa työtään kunnolla, kun valo ei vain riitä. Kesää odotellessa.

Joulu lähestyy hirvittävällä nopeudella: aattoon on kolme kokonaista päivää, jotka kaikki vietän töiden parissa. Odotan innolla vapaita joulupäiviä ja viikon päästä koittavaa lyhyttä lomamatkaa. Olen päättänyt, että lomalla neulon vain itselleni!

Continue Reading

Aarre

Työputken takia on kamala kiire ja univelkaa kertyy. Toisaalta kivojakin asioita tapahtuu: olen saanut aikaisia joululahjoja. Ystävän ystävän isoäidin jäämistöstä minulle päätyi ihania priimakuntoisia päällyslakanoita ja keittiöpyyhkeitä.

Katsokaa tuota ihanaa virkattua ja käsinkiinnitettyä välipitsiä:

Keittiöpyyhkeet ovat perinteisiä ja pellavaisia, ne menevät leivontapyyhkeiksi:

Continue Reading

Pitsisydämiä

En ole oikein ikinä ymmärtänyt joulukoristeiden päälle. Muutenkin vierastan sesonkikoristeita, pidän sellaisista koristeista, joita voi pitää esillä ympäri vuoden. Tai no, lasiset kuusenkoristeet ovat upeita, mutta minulla on tainnut olla joulukuusi omassa kodissa vain kerran. Tosin lasisia palloja minun on kuitenkin pitänyt jostain syystä ostaa sillä seurauksella, että nyt ne ovat säilössä kellarissa ja otan ne esille vain silloin kuin muutan asunnosta toiseen. Muuttaessa lasiset kuusenkoristeet eivät muuten pahemmin ilahduta, vaan aiheuttavat lähinnä kiroamista. Mutta ehkä jonain vuonna lasipallot taas pääsevät käyttöön. Tai sitten eivät.

Tämän joulukoristealustuksen jälkeen pääsen itse asiaan, eli keksimääni “joulukoristeeseen”. Lainausmerkeissä siksi, että minusta sydänrivi on niin hauska, että se jäänee roikkumaan sängyn yläpuolelle joulun jälkeenkin.

Punaiset sydämet ovat Mummini jäämistöä. Mummin virkkausmallia seuraten tein viime kesänä muutaman valkoisen sydämen kalalangasta ja Gütermannin hopeisesta ompelulangasta. Nyt keksin sydämille käyttöä lahjapakettien koristeena. Kun paketin avaa, sydämen voi ripustaa kuuseen (jos sellainen nyt sitten on :) ) tai muualle koristeeksi. Lahjanaruksi hankin tänä vuonna juuttia, pakettipaperina käytän kuvioitua ja kuvioimatonta voimapaperia, niin kuin aina.

En tärkännyt sydämiä, vaikkakin silloin ne olisivat pysyneet paremmin muodossaan. Kuitenkin virkkauskäsialani on sen verran tiukka, että sydämet eivät ole liian lötköjä.

Virkkausohje melkein samanlaisiin sydämiin kuin mitä minä olen virkannut, löytyy esimerkiksi täältä.

Minun jouluvalmisteluni on nyt sitten tehty, ennen jouluaattoa en juuri ehdi kotona kuin piipahtaa nukkumassa, koska huomenna alkavat Vanhan perinteiset joulumyyjäiset Vanhalla Ylioppilastalolla. Minun ja sisareni myyntipöytä löytyy yläkerrasta (ulko-ovelta tiukka käännös vasempaan, portaita ylös, ja myyntipöytä on siinä vasemmalla). Minä olen itse paikalla melkein joka päivä kello 15 jälkeen.

Continue Reading

Naisten joulumessuilla

Nyt ovat joulun ensimmäinen myyjäistapahtuma ohi. Viime yönä tuli nukuttua aika sikeästi, mutta vieläkin hieman väsyttää. Pidän myyjäisistä, koska ne ovat niin sosiaalisia tapahtumia. On kauhean mukavaa juoruta messuilla kävijöiden ja muiden messumyyjien kanssa. Epäilen tosin vieläkin, että messuille osallistuminen on mielestäni kivaa, koska en kierrä niillä myymässä työkseni.

Kiitos kaikille, jotka kävivät moikkaamassa, on hauska nähdä millaiset ihmiset blogiani lukevat.

Oma myyntipöytäni täynnä tavaraa:

Hovikuvaajani (kiitos Rosa!) otti minusta virallisen messuedustuskuvan:

Continue Reading

Messuilmoitus

Loppuviikkona ei murjoteta kotona, vaan lähdetään Naisten Joulumessuille Wanhaan Satamaan! Messuilla on monta salillista myyntipöytiä ja tuotevalikoimaa riittää villasukista sinappiin ja lastenvaatteista koruihin. Tapahtuma alkaa tänään keskiviikkona ja jatkuu sunnuntaihin asti. Itsenäisyyspäivänäkin messut ovat avoinna. Sisäänpääsy maksaa neljä euroa aikuisilta ja lapsilta 0/1 euroa.

Osallistun messuille kolmatta kertaa ja myyntipöytäni löytää tutulta paikalta, F-salista (paikka 72). Tuotevalikoimaan kuuluu erilaisia rintarosseja, kukkaroita, avaimenperiä, lapasia, baskereita jne.

Vinkkinä: suurimmalle osalle myyjistä (myös minulle) maksuvälineeksi käy vain käteinen, Wanhassa Satamassa ei ole Otto-automaattia, eli kannattaa varautua, jos ostoksia harkitsee tekevänsä.

Tervetuloa!

Continue Reading

Valmistelua

Nyt on sitten ensimmäinen päivä joulukuuta ja jouluaattoon on 3,5 viikkoa aikaa. Helsingissä ei kyllä tunnu kauhean jouluiselta, ulkona sataa vettä. Kaipaan kirkkaita ja kirpeitä talvipäiviä. Viime päivinä ole käyttänyt kirkasvalolamppua työvalaisimena (tosin epäsuorasti suunnattuna), koska ulkona on koko ajan pimeää, jopa keskellä päivää.

Parina viime yönä nukkuminen on messuvalmistelujen takia jäänyt aika vähälle. Nyt taitaa kaikilla käsityöläisillä olla vuoden kiireisin aika. Kuitenkaan ei juuri väsytä, kun saa tehdä juuri sitä työtä, mistä eniten nauttii. Joulun jälkeen ehtii taas nukkua.

Kun työhuone on samalla olo- ja makuuhuone (keittiönurkkaus on erikseen), näin ennen joulumessujen alkua asunnon sisustus näyttää varsin mielenkiintoiselta. Jokaisella tasolla ja pinnalla on jonkinlaista projektia käynnissä. Ei sillä, että normaalistikaan olisin mikään minimalistinen sisustaja, mutta nyt tilanne on tavallistakin mielenkiintoisempi.

Viime päivinä minut on saanut hymyilemään possujen naamoilla koristeltu iso muovinen kantokassi. Kassi on lähdössä myös Naisten Joulumessuille täynnä neulottuja tuotteita. Kuvassa on myös Riemukukka -rintarosseja, joista haluaisin itse pitää noin puolet, kun mielestäni ne ovat niin kivoja.

Harmittavasti tunnun jotenkin olevan uutispimennossa. Netti-Hesari ja Ylen radiouutiset esittävät vain raapaisun maailmanmenosta. Varsinkin kulttuuriuutisten suhteen olen tainnut pudota kärryiltä täydellisesti. Ystävätär laittoi perjantain vastaisena yönä minulle viestiä, että perjantaina Melissa Auf der Maurilla olisi keikka Nosturissa. En lähtenyt keikalle, koska olin vähän kipeä, rahaton ja menossa töihin lauantaina. Nyt olen sitten koko viikonlopun yrittänyt vakuutella itselleni, että Auf der Maur ei varmaankaan ole erityisen hyvä live-laulaja heikon äänensä takia. Jos keikka kuitenkin oli hyvä, niin minä en halua kuulla siitä mitään! :)

Continue Reading