Eilen sitten lämmiteltiin oikein kunnolla, nimittäin tupaantuliaisten muodossa. Vieraita oli mukavasti, ruokaa ja juomaa riitti. Kerrassaan mukavaa kerrankin saada talo täyteen väkeä.

Tänä aamuna olo oli varsin hyvä ja nyt olenkin käyttänyt koko päivän rääppiäisten syömiseen ja lautanauhamallien bongailemiseen netistä. Löysin sivun jolta löytyy kauan haikailemani hakaristi-malli. Tosin tuollakaan sivulla ei ole siihen ohjetta, kuten ei ole Viivi Merisalon Nauhoja -kirjassakaan, vaikka kirjassa kuva nauhasta onkin. “Double-Faced”-lautanauhan kudontatekniikka on minulle ennestään tuntematonta, mutta pitäisi varmasti siihenkin perehtyä.

Tänään näin rusakoiden sijaan pihallamme siilin ja eilen orava meinasi tulla sisälle, kun pidimme ulko-ovea auki. “Maalla” asuminen on mukavaa. ;)

Tänä aamuna uneksin tulevista tupareistamme. Toivottavasti uni ei ollut enneuni, koska unessa ruoka loppui kesken. Tähän mennessä tarjottavaksi olen kaavaillut/ olemme kaavailleet seuraavia: leikkeleitä, salamia, marinoituja herkkusieniä, oliiveja ja valkosipulinkynsiä, hyvää ruokaisaa salaattia, isoja määriä leipää, tuorejuustoja, juustotarjotin, verkkomeloonia, suklaakeksejä, sipsejä ja jotain piirakkaa. Osallistujamäärästä ei ole vielä tarkkaa tietoa, mutta eiköhän se pyöri 10-20 ihmisessä (eläimistä ei ole tietoa ;) ).

Aamulla yllätyin myös iloisesti: opintotuki ja takuuvuokra olivat tulleet tililleni. Nyt voin ostaa maton työhuoneeseen (lattia on niin kylmä, ettei sillä voi istua), kangasta makuuhuoneen ja keittiön verhoja varten, verhonipsuja, vetoketjuja tyynyjä varten, hiusväriä, lisäksi jotain pientä ekstraa.

Elämä hymyilee: on kiva koti, kaunis kesäinen ilma, tilillä rahaa ja viikonloppu tulossa!

Aamujen kulku määräytyy aivan sen mukaan millaisesta unesta on herännyt. Suurimpana osana aamuista en muista näkemiäni unia lainkaan. Useimpina aamuina kun muistan herään epämääräiseen kauhun ja surun tunteeseen.

Viime yönä näin unta, että Sampsa oli lähtenyt ulkoimaille johonkin kauas, ja en saanut häneen yhteyttä millään. Lisäksi näin unta äitini äidistä, joka on ollut manan majoilla jo kuutisen vuotta. Olen alkanut nähdä unia mummistani vasta parisen vuotta sitten. Unissa mummini on reipas ja sen ikäinen kuin kuollessaan oli, minä taas “oikean ikäinen”. Unissa usein yritän selvittää asioita mummini kanssa. Herätessäni näistä unista olen aina aivan järkyttävän surullinen.

Mummini kuolema on suurimpia surun aiheita tähän astisessa elämässäni, kuolemaan ei voinut varautua, se tuli kovin yllättäen. Toisaalta kun ihminen kuolee 81-vuotiaana, ei kuolemaa voi pitää yllätyksenä, äkkinäistä kuolemaa kylläkin.

Jaksan tarinoida mummistani kaikille, jotka vain jaksavat kuunnella. Mummini kertoi minulle paljon tarinoita omasta elämästään, mutta vasta jälkikäteen olen tajunnut kuinka paljon jäi kertomatta. Olen todella vihainen itselleni, että en udellut enempää esimerkiksi arkielämästä 1930-luvun Viipurissa. Toisaalta olen todella onnellinen, että meillä oli niin välittömät välit mummini kanssa. Pitkälti häneltä minä imin innostukseni käsitöihin. Ennen mummini hautajaisia itkin sitä, että hän ei ikinä opettanut minulle vetoketjun ompelemista, vaan kommentti oli aina “seuraavalla kerralla sitten”. Tämä kommentti kertoo mielestäni hyvin siitä, kuinka asioita aina lykätään eteenpäin, vaikka niihin pitäisi tarttua heti. Ihmiselämän rajallisuutta ei tajuta. Jälkeenpäin sitten itketään. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin: nykyään osaan vetoketjun ompelemisen, niin piilovetoketjun kuin tavallisenkin.

Ostaa päräytin sitten eilen kuusi metriä luonnonvalkoista (tai aivan vaaleankeltaista, miten sen nyt ottaa) villatoimikasta. Haaveena on tehdä ainakin yksi mekko Euran aluspuvun mukaan. Ainoa mikä hieman mietityttää on se, että alusmekoissa on tavallisesti käytetty palttinaa, ei toimikasta. Toimikaskankaan käyttämistä kuitenkin puolustaa se, että toimikas on kuitenkin ollut melkein yhtä yleinen kankaan sidos kuin palttinakin. Lisäksi toimikkaan rakenne on joustavampi, koska siinä langat sitoutuvat “limittäin”, lankajuoksut ovat pidempiä. Sen vuoksi toimikassidoksinen kangas tuntuu paremmalta iholla, varsinkin jos kangas on hieman paksumpaa.

Viimeinen viikko on kulunut kuin siivillä: aluksi pakkaamista, sitten muutto ja nyt nämä arkipäivät laatikoiden purkamista. Sampsa on saanut omat tavaransa paikoilleen ja eilen saatiin keittiökin kuntoon, kun tuholaismyrkyttäjät kävivät kuoriaiset myrkyttämässä. Viime viikon lopulla paljastui, että asunnosta on löytynyt epäilyttäviä kuoriaisia, ei kuitenkaan tekstiilejä syöviä otuksia. Se oli tietysti suuri helpotus minulle. Tekemistä uuden kodin kanssa vielä riittää. Omat tavarani ovat vielä kirjahyllyä lukuunottamatta sievästi sekaisin työhuoneessa, eikä missää huoneessa ole vielä verhoja. Menee varmasti viikko ennenkuin kaikki on noin suunnilleen paikoillaan. Pientä juhlistusta uuden kodin kunniaksi on tarkoitus järjestää 17.6. perjantaina.

Oma piha on ihana asia ja asuinalueemme ihanan vihreää. Lähistöllä asuu isoja rusakoita, olen joka päivä nähnyt ainakin yhden rusakon, eilen kahden metrin päässä työhuoneen ikkunasta.

Matka kotoa keskustaan on puuduttanut ainakin näin aluksi. Ei ole helppo tottua 15 minuutin sijasta 30 minuutin matkaan. Eilen tosin tajusin ottaa matkalle mukaan tenttikirjan, Vilkunan Vuotuisen ajantiedon. Matka menee hieman kivuttomammin, kun on lukemista mukana. Nyt pitäisi vielä hankkia musiikkia matkalle.