Tämä on kuudes osa hitaasti etenevää Skotlannin matkamme matkakertomusta. Lue osat 1, 2, 3, 4 ja 5.

Nyt kyllä nolottaa. Pari viimeistä Skotlannin Viskiä ja villaa -postausta ovat maanneet luonnoksina jo puolisen vuotta, reissusta on yli puolitoista vuotta ja tällä välin olemme jo muuttaneet samalle saarelle Skotlannin kanssa! Mutta minulla on muutama Skotlanti-aiheinen vinkki jäljellä, jotka jakaisin mielelläni muidenkin kanssa eli enköhän nyt vaan julkaise nämä viimeisetkin postaukset. Jos Skotlanti kiinnostaa, kannattaa lukea edellisetkin Skotlanti-kirjoitukset. Jollei, niin skippaa tämäkin postaus.

Islayn saarella arvoimme, että missä yöpyisimme seuraavan yön ja jostain nousi ajatuksiin Kilmartinin laakso, jonka läpi olimme ajaneet tullessamme Skyeltä päin eli laaksoon päätyminen oli oikeastaan ihan sattumankauppaa. Mutta kyseessä oli paras sattuma ikinä. Nykyään syrjäinen, uinuva laakso on ollut asuttu tuhansien vuosien ajan ja se on ollut menneisyydessä hyvin merkittävä kohtauspaikka. Muinaisesta ihmisasumisesta on maastossa edelleen näkyviä jälkiä: pystykiviä, röykkiöhautoja ja kuppikiviä. Kilmartinissa siis riittää nähtävää.

Saavuimme Kilmartiniin myöhään kesäpäivänseisauksen aaton iltana ja paikan päällä selvisi, että olimme onnistuneet edellisenä iltana bookkaamaan huoneen edelliseksi yöksi hotelliin. Noloina ja 90 puntaa köyhempiä puntaroimme muita vaihtoehtoja hotellin ollessa tietysti täynnä. Tässä kohtaa kävi ilmi taas skottien avuliaisuus: hotellinpitäjä vinkkasi parin sadan metrin päässä olevasta laadukkaasta B&B:stä, jossa onneksi oli tilaa.

Seuraavana päivänä oli ikävän sateinen sää, mutta tukevan aamiaisen jälkeen vedimme sadevarusteet päälle ja lähdimme tutkimaan laakson lukuisia nähtävyyksiä. Seuraava (ikävä kyllä hyvin tumma) kuva on otettu Kilmartin kylän tunnelmalliselta hautausmaalta alas laaksoon päin. Kuvassa näkyy vasemmalla rinteessä ihan kammottava ei-niin-tunnelmallinen avohakkuu, mutta kaipa se sadassa vuodessa kasvaa umpeen…

Vietimme monta tuntia koluten alueen esihistoriallisia ja historiallisia kohteita. Autolla (tai polkupyörällä) ehtii muutamassa tunnissa kiertää niin linnanrauniot, röykkiöhaudat, obeliskit kuin kuppikivetkin. Kilmartinin kierros kannattaa aloittaa Kilmartinin museosta, jossa on kattava esihistorianäyttely ja jossa saa hyvän käsityksen laakson merkittävyydestä eri aikoina.

Oman erikoisen lisänsä laaksokierrokseemme toi se, että nähtävästi Kilmartinin pronssikautinen kivikehä on yksi uuspakanoiden pyhätöistä ja kesäpäivänseisaus taitaa olla heille yksi vuoden tärkeimmistä (vai tärkein?) juhlista. Näimme siis juhannusaamuna laaksossa useampia erikoisia pyhiinvaeltajia, joista osa oli pukeutunut dramaattisiin viittoihin, osa taas poltti suitsukkeita kivikehän reunassa. Olisi varmaankin pitänyt olla liikenteessä auringon noustessa, ties millaiset bakkanaalit silloin on käynnissä. Stonehengellä Etelä-Englannissahan juhannuksena on kreisit bileet.

Mutta huonomminkin palvontapaikan voisi valita, Kilmartinin laakso on keskikesällä yltäkylläisen vehreä ja kaunis paikka. Kuljimme roikkuvien pilvien alla ja välillä pidimme sadetta puiden alla. Kilmartinin valo on keskikesällä hyvin värikylläistä ja se muistuu mieleeni, kun katson kuvia kasveista:

Jotenkin on huvittavaa, että kaikki Kilmartinin kiinnostavat “nähtävyydet” ovat kivestä, oli sitten kyse röykkiöhaudoista tai 1600- ja 1700-luvun hautakivistä Kilmartinin hautausmaalla:

…tai tuhansia vuosia vanhoista kuppikivistä:

… tai “standing stoneista”, jotka ovat kai pystykiviä suomeksi?

.. tai jopa 1500-luvun renessanssilinnan raunioista. Kilmartinin (Carnasserien) linnanraunioon pääsee kipuamaan rappusia ylös linnan ylimpään kerrokseen saakka:

Tämä kirjoitus on viides osa hi-taas-ti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Olimme mieheni Niken kanssa Skotlannissa viime kesäkuussa (ihan kohta tulee kohta vuosi täyteen reissusta :D ).  Jollet ole lukenut aikaisempia postauksiani reissusta, kannattaa ne lukea ensin: osat  1, 2, 3 ja 4. Tämä postauksen jälkeen on vielä pari osaa jäljellä, huh!

Reportaasini Islayn osalta ei ole aivan puolueeton: jos voisin vapaasti päättää mihin Skotlannissa muuttaisin, olisi se paikka Islayn saari. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta saaren fiilis on vaan niin sopiva. Mikä Islayn saaresta sitten tekee niin ihmeellisen? Sitä onkin sitten vaikeampi selittää.  Varsinkin kun ottamissani kuvissa saari ei näytä juuri miltään. Alla olevassa kuvassa on Bowmoren lahti, jonka toisella puolella siintää Bowmoren kaupunki. Luonnossa valo lahden yläpuolella oli pastellisen kuultavaa, ja se teki kaikesta niin kaunista, että tunsin pakahtuvani. Valon lisäksi saaren luonto on ihmeellinen: se vaihtelee kanervanummista vehreisiin laidunmaihin ja lehtomaisiin metsiin.

Matkamme Islayn saarelle alkoi yövyttyämme mantereen puolella Port Appinissa. Suuntasimme auton nokan kohti etelää, piipahdimme Obanin kaupungissa Oban-viskitilaamossa ostoksilla ja olimme hyvissä ajoin lauttasatamassa Tarbertissa, josta lähtee lautta Islaylle Port Askaigiin. Tarbert-nimisiä paikkoja on muuten Skotlannissa hämmentävän monta: sana tarkoittaa kapeaa maakaistaletta esim. saarien välissä (suom. kangas).

Islayn saarelle pääsee kätevästi joko lautalla (matka-aika n. 1,5 tuntia) tai sitten lentäen Glasgow’sta. Autolautat ovat edullisia, siistejä ja niillä matkustaa mielellään. Oma (vuokra-)auto Islaylla on aika pakollinen, jos haluaa liikkua eri puolilla saarta. Etäisyydet eivät ole superpitkiä, mutta eivät nyt ihan käveltävissäkään. Polkupyörä olisi tosi kätevä, jollei ikuinen vastatuuli haittaa. Saarella on tosin myös mahdollisuus vuokrata itselle kuski+auto, mikä ei ole yhtään hullumpi juttu, jos ajatteli käydä viskitislaamoissa enemmänkin maistelemassa.

Islaylla suurin osa yöpymispaikoista on Bowmoressa, joka on saaren pääkaupunki. Bowmore on kuitenkin enemmän kylä kuin kaupunki, katuja on vain muutama. Yövyimme Bowmoren keskustassa tosi pittoreskissa The Island Bear Bed & Breakfast -majoituksessa. B&B oli tosi symppis ja voisin hyvin yöpyä siellä uudelleenkin.

Tämä oli näkymä B&B -huoneemme ikkunasta, talojen takana häämöttää Bowmoren lahti:

Bowmoren kylä on rakennettu rinteeseen, ylimpänä on kirkko ja hautausmaa:

Parhaiten Islay tunnetaan viskitislaamoistaan ja taitaa olla tärkein syy sille miksi saarelle ylipäätään matkailijat tulevat (myönnän, olimme mekin viskin perässä). Tällä hetkellä tislaamoita on kahdeksan: Ardbeg, Bowmore, Bunnahabhain, Bruichladdich, Caol Ila, Kilchoman, Lagavulin ja Laphroiag. Kävimme näistä viidessä.

Caol Ila -tislaamosta minulle ei ollut etukäteen mitään mielikuvaa, koska en ollut aikaisemmin ainakaan muistaakseni juonut tislaamon viskejä. Nikke varasi meille kuitenkin jo etukäteen suklaata ja viskiä -tastingin tislaamossa ja maistelu osoittautui ihan mahtavaksi. Tastingissä oli neljä viskiä ja niille kaveriksi neljä erilaista käsintehtyä suklaakonvehtia. En valitettavasti muista suklaantekijän nimeä, mutta skotlantilaisesta yrityksestä on kysymys. Meidän lisäksemme maistelussa oli vain yksi amerikkalaispariskunta ja Caol Ilan edustaja Justina veti maistelun tosi kiinnostavasti. Tapahtuman jälkeen kävi ilmi, että Justina on kotoisin Liettuasta ja hän on opiskellut suomea Suomessa jonkin aikaa. Pieni on Eurooppa!

En tiedä johtuuko Caol Ilan loistavista viskeistä, onnistuneesta tastingista vai tehtaanmyymälässä henganneesta Sushi-kissasta, mutta Caol Ilan viskit tekivät sellaisen vaikutuksen, että edelleen lempiviskini on Caol Ila Moch eli pehmeän lempeä aamuviski.

Kävimme myös tottakai Laphroigilla, jonka viskit ovat savuisuudessaan suosikkejani. Mutta Laphroigilla ei käyty vain viskin takia vaan myös perimässä maavuokraa. Tislaamon erikoisuus on se, että kun on rekisteröitynyt Laphroigin maanomistajaksi, voi tislaamolla käydessään käydä perimässä vuosittaisen vuokratulon (=pieni viskipullo) ja voi käydä merkitsemässä oman maatilkkunsa eli neliöjalan turvesuolle. En voi muuta kuin kunnioittaa Laphroigin markkinointia: alunperin tislaamo osti soisen maa-alueen sen vuoksi, että sillä sijaitsee tislaamon vedensaantipaikka ja vedensaanti haluttiin turvata. Nyt se sitten tuottaa iloa lukuisille viskientuasiasteille eli “maanomistajille”. Meidänkin oli toki käytävä laittamassa liput pläntille.

Ardbeg-tislaamossa kävimme tislaamokiertokäynnillä, jossa käytiin läpi Islay-saaren viskihistoriaa ja tislauksen eri vaiheet. Oppaamme oli hyvä tarinankertoja ja viihteellisen kiertokäynnin jälkeen saimme vielä maista Corrywreckania, herkullisen savuista viskiä, joka on saanut nimensä Jura- ja Scarba-saaren välissä pyörivästä ikuisesta vesipyörteestä.

Kaikki tislaamot sijaitsevat rannalla, koska ennen raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset tehtiin tislaamoiden omista laitureista. Jokaisen Islay-tislaamon rannanpuoleisessa seinässä on tislaamon nimi jättimäisin kirjaimin, että laivat erottivat jo kaukaa oikean laiturin.

Piipahdimme myös Bowmoren ja Bunnahabhainin tehtaanmyymälöissä ja kävimme kuvaamassa jo vuonna 1983 suljetun Port Ellen -tislaamon pihalla. Nykyään Port Ellenissä mallastetaan ohraa viskiä varten.

Tässä kohtaa on muuten mainittava, että tislaamojen tehtaanmyymälät olivat kautta Skotlannin aikamoinen pettymys. En tiedä mistä johtuu, mutta tehtaanmyymälöissä myydään lähinnä isoja pulloja perusviskejä ja erilaista oheiskrääsää, kuten t-paitoja, fleece-takkeja ja lippiksiä sun muuta (kuka noita mainosvaatteita oikeasti haluaa?!). Paras pienten, 1-2dl:n viskipullojen valikoima löytyi matkallamme Edinburghista: The Whisky Experiencen kauppa ja yläkerran baari ovat käymisen arvoisia.

Mitä muuta tekemistä Islaylla sitten on kuin viskitislaamot? Viskin maistelun ja luonnon ihailun lomassa voi käydä vaikka toimivassa kutomossa. Islay Woollen Mill Company on legendaarinen kutomo, joka on valmistanut kankaita elokuvien puvustuksiin ja nauttii myös brittikuninkaallisten suosiota.

Kutomo on tosiaan oikea kutomo, eikä mikään näytöspaikka. Yläkerrasta löytyi sekalainen varasto kankaita ja mallikirjoja ja alakerrassa on kauppa, jossa on myynnissä esimerkiksi huiveja ja pienempää lahjatavaraa. Kutomossa ei ole montaa työntekijää, mutta väki esittelee rakennusta ja kutomon toimintaa mielellään. Itseasiassa menin itse sen verran sekaisin tuota kangasvarastoa tutkiessani, että meidän piti tulla seuraavana päivänä uudelleen käymään, en vaan osannut päättää ensimmäisenä päivänä mitä ostaisin. Seuraavana päivänä sitten löysin pakanlopun harmaata liituraidallista villakangasta, jonka kutomo oli valmistanut Harrisons of Edinburghille. Sain kankaan ihan törkyhalvalla ja vasta kotona tutkin, että kangas on Multi-Millionaire -sarjaa ja luultavammin jotain luksusvillasekoitetta (which was nice!).

Loimet kankaisiin luodaan yläkerrassa ja lasketaan alas kutomoon lattiassa olevan luukun kautta. Kutomon koneet ovat kohtuullisen rustiikkisen näköisiä, mekkala oli myös aika kova.

Portnahavenin kylään, Islayn läntisimpään kärkeen kannattaa ajella maisemien ja kylän edustalla uivien hylkeiden takia. Itse hengasin lähinnä autossa, kun Nikke otti kuvia filmikamerallaan (alla oleva kuva on tosin minun ottamani ja nuo pienet pisteet ovat hylkeenpäitä, ei kiviä). Olin lukenut etukäteen, että hylkeet ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niin ne tosiaan olivat! Hylkeet kuulemma tulivat lähemmäksi, kun rannassa istui paikallaan. Hylkeet näyttivät tosi huvittavilta, kun päät vaan hyppivät kovassa aallokossa kuin poijut.

Portnahavenissa kannattaa syödä lounasta tai päivällistä. Kylässä on pikkuruinen pubi, jonka ruokaa kehutaan niin netissä kuin matkaoppaissakin. An Tigh Seinnse -pubin hampurilaiset olivat kieltämättä herkulliset. Muuten Islayn saaren ruoka- tai pubitarjonta ei kummemmin sykähdyttänyt. Bowmoren Lochside Hotelin ravintolassa ruoka oli ok ja viskivalikoima oli hyvä.

Nikkeä nauratti, kun auton vauhtia piti hiljentää vähän väliä, että pystyin kuvaamaan luonnonihmeitä. Onneksi Islayllä on muuta liikennettä vähän, kaksi autoa on jo ruuhka. Karitsojen tunnelmat näyttävät olevan alla olevassa kuvassa “Helvetti, nyt ne pysähtyivät!”. Pakko muuten todeta, että ruohikolla oleva valkoinen ei ole roskaa, vaan lampaanvillaa. Lampaanvillaa  ja -kakkaa tuntuu olevan koko Skotlanti täynnä. Tosin niin on lampaitakin.

Islayn saarella riitti tosiaan kuvattavaa, erilaisia kotieläimiäkin oli jos jonkinmoisia. Näimme saarella tosi kummallisia valkomustia lehmiä, joiden rodun opin vasta kuukausi takaperin, ne ovat kuulemma skottilaista Belted Galloway -alkuperäisrotua. Lisäksi saarella on alpakoita, jotka laidunsivat tyytyväisenä lampaiden kanssa. Emme käyneet Tormisdale Croft Craft -myymälässä, mutta olettaisin, että alpakoilla oli tekemistä kyseisen liikkeen kanssa. Kate Davies on kirjoittanut myymälästä seitsemisen vuotta sitten.

Kuten jo mainitsin, Islayn luonto on vaihtelevaa, myös jylhempiä paikkoja löytyy. Matkalla Bunnahabhain-tislaamolle pysähdyimme syömään eväitä kukkulalle, josta oli näkymä Juran saarelle. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä myös Juralla, koska sinne pääsee Port Askaigin lauttarannasta kätevästi lossilla. Vähän liian tiukan aikataulun takia päätimme jättää Jura-seikkailun tällä kertaa väliin.

Samalla kukkulalla näin myös matkan ensimmäiset isot ohdakkeet. Tämä olikin ainoa kerta, kun kuvasin Skotlannin kansalliskukkaa:

Vielä vähän saaren historiaa. Kävimme tutustumassa Islayn saaren muinaiseen pääpaikkaan Finlagganiin. Finlaggan on itseasiassa saari samannimisessä järvessä ja se on ollut saarten “kuninkaiden” (Lord of the Isles) pääpaikka jossain ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteessa. On kiinnostavaa ajatella miten erityyppinen paikka Skotlannin saaret olivat silloin. Silloin meri ei erottanut, vaan toimi enemmänkin nopeana ja tehokkaana matkustusväylänä.

Finlagganin kupeessa on historiakeskus, jossa ainakin viime kesänä oli aika hämmentävä, mutta samaan aikaan viihdyttävä opasrouva. Kyseinen rouva oli intohimoinen Skotlannin itsenäisyyden kannattaja ja toi sen meille turistiparoillekin aika selvästi ilmi, vaikkemme mitään kysyneetkään. Onneksi paikalle tuli seuraava pariskunta, jota opas pääsi seuraavaksi valistamaan.

Jos käsitin oikein, saaressa sijaitsevat näyttävimmät rauniot (kuten nämä kuvassa olevat) ovat myöhemmältä ajalta olevia maatilan rakennuksia, mutta saarten kuninkaiden ajaltkin jäänteitä löytyy.

Islayn saarellakin aika loppui aivan kesken! Olimme siis saarella kaksi vuorokautta, mutta ohjelmaa olisi keksinyt helposti viikoksikin.

Nämä hurmaavat westiet partioivat lauttarannassa, kun odotimme lauttaa takaisin mantereelle. Epäilen kyllä, että tätä kaksikkoa kiinnosti ihmisten sijaan enemmänkin lauttaa odottelevien matkailijoiden pitsa-annokset.

Matkustin mieheni Niken kanssa ympäri Skotlantia parin viikon ajan viime vuoden kesäkuussa ja tämä kirjoitus on neljäs osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Lue osat 1, 2 ja 3. Tässä postauksessa pääsemme sumuiselle, mutta oi niin kauniille Skyen saarelle.

Ulko-Hebrideiltä suuntasimme siis matkamme lautalla Skyen saarelle. Skye on kuuluisimpia saaria (tai paikkoja ylipäätään) Skotlannissa ja enkä ihmettele sitä lainkaan. Saari on luonnoltaan jylhää ja mystistä, vesiputoksia ja korkeita vuorenhuippuja riittää. Turismin kannalta saarella on yksi suuri etu: Skye on yhteydessä manner-Skotlantiin siltayhteyden kautta eli saarella voi käydä ihan päiväseltäänkin, vaikka en oikein ymmärrä mitä järkeä muutaman tunnin piipahduksessa olisi. Meidänkin kahden päivän pysähdyksemme oli turhan lyhyt, emme ehtineet nähdä kuin valittuja paloja saaren monimuotoisesta tarjonnasta.

Sää suosi meitä Skotlannin reissun ensimmäisen viikon ajan, ollen epätavallisen lämmintä ja aurinkoista, vaikkei mistään helteistä voinut Ulko-Hebrideillä puhuakaan. Sisä-Hebrideille saapuessamme säätuurimme loppuikin: Skyella ensimmäinen ilta oli vielä kohtuullisen poutainen, mutta seuraavana aamuna alkoi koko päivän kestävä kaatosade, joka peitti koko saaren sumuun. Olimme ajatelleet, että vietämme kokonaisen päivän vaellellen saarella, käyden Fairy Pools -vesialtailla ja nauttien ulkoilmasta. Suunnitelma muuttuikin autoajeluun ja B&B:stä kerättyjen esitteiden perusteella valikoituihin ennaltasuunnittelemattomiin kohteisiin, mikä ei todellakaan ollut loppujen lopuksi huono juttu.

Yövyimme saaren ainoan kaupungin, Portreen liepeillä. Portreen satama on tosi pittoreski  ja noista värikkäistä taloista saa tuoreimmat Fish and Chipsit ikinä (muistaakseni sinisestä tai vihreästi talosta [mieheni muistaa “varmasti”, että sinisestä], ihan nakkikioskimeiningillä). Muuten Portree ei ole erityisen kiinnostava paikka. Se on hyvin pieni kaupunki ja hyvin täynnä muita matkaajia.

Sadepäivän ohjelmassa meillä oli ensimmäisenä Taliskerin tislaamossa käynti. Talisker oli tislaamoista ensimmäinen, jossa pysähdyimme enemmänkin kuin vain myymälässä piipahtamisen verran (Speysiden viskialueen läpi oikeastaan vain ajoimme). Talisker on iso tislaamo ja se näkyi myös kiertokäynnissä. Kun myöhemmin sai vertailupohjaa Islay-saaren tislaamojen kierroksiin, oli esittely ihan hyvä, mutta ei mikään superihmeellinen. Kierroksella käydään viskin tislaamisen vaiheet läpi ja lopuksi saa pienen hömpsyn (skotlantilaisittain wee dram) viskiä maisteltavaksi.

Iltapäivästä vesisade vain yltyi ja päädyimme autossa tutkimaan majapaikastamme nappaamiamme esitteitä. Päätimme käväistä Skyeweavers-kutomossa, joka olikin sitten ihan mahtava sadepäivän löytö! Kutomo on alunperin englantilaisen pariskunnan eli Rogerin ja Andrean pitämä ja Roger esitteli yrityksen toimintaa mielellään. Paikalle oli löytänyt pari muutakin turistia eli onneksi ei tullut sellaista oloa, että häiritsisimme työpäivää kamalasti.

Kutomo on ehkä vähän mahtipontinen sana, koska oikeasti Skyeweaversilla on yhdet, Harrisin saarelta ostetut, modernit poljinpuut. Kuten kerron Harris Tweed -postauksessa, modernit Harris Tweed -puut toimivat samanlaisilla polkimilla kuin polkupyörä. 1990-luvun alussa kehitetyt modernit tweed-puut ovat kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Roger korosti, että vaikka puut ovatkin Harrisilta ja samanlaisia käytetään Harris Tweedin kutomiseen, he eivät voi kutsua omia villakankaitaan Harris Tweediksi, koska Skye on osa Sisä-, ei Ulko-Hebridejä. Skyeweaversin käyttämä villa tulee Skotlannin ja Englannin rajalta ja valmiit kankaat myös matkaavat viimeisteltäväksi (pestäväksi ja käsiteltäväksi, että ne saavat kauniin “huopamaisen” pintansa) Yorkshireen. Skyeweaversin tuotteet ovat kauniita ja todella hyvin viimeisteltyjä tuotteita ja minun oli toki ostettava itselleni polkuvoimalla valmistettu huivi. Ja sainpa minäkin kokeilla kutomista. Suoritustani vahtii Roger.

Löysimme samalta suunnalta saarta (niinikään esitteen ohjaamana) ihan mahtavan lounaspaikan: Stein Inn on Skyen vanhin majatalo ja se välittyy tunnelmasta. Ruoka oli mainiota myös matkaseuran mielestä.

Flyerin ansiosta (esitteitä siis todella luetaan) löytyi myös seuraava vierailukohteemme eli lankakauppa. On sinänsä huvittavaa, että en ollut Skyeltä ennen reissuamme etsinyt tekstiilialan yrityksiä, koska ajattelin, että keskitymme saarella sen upeaan luontoon. Mutta näemmä tekstiilialan yritykset tulevat maagisesti minun luokseni: sadesään ja esitteen ansiosta löysimme ehkä syrjäisimmän lankakaupan ikinä. Lähelle Steiniä, aivan maailman reunalla, keskellä ei-mitään, sijaitsee Shilasdair, joka myy upeita luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Lisäksi myynnissä on lähilankaa, nappeja ja neulepaketteja. Kaupassa on myös pieni näyttely luonnonväreistä.

Onneksi seuraavana aamuna ilma oli vähemmän sateinen ja pääsimme käymään Fairy Pools -altailla. Altaat ovat tainneet saada nimensä altaiden veden turkoosista sävystä, jota en saanut ikuistettua kameralla, mutta altaat todella olivat turkooseja. Putouksille kannattaa lähteä aikaisin aamulla, koska silloin polulla ei ole kovin suurta ruuhkaa. Retki ei sovi kovin huonojalkaisille, reitillä on useampi puro, jonka yli pitää loikkia. Ainakin sataisen päivän ja yön jälkeen kivet olivat liukkaita ja virtaus puroissa oli aika koskimainen.

Näkymät altaille kulkiessa ovat aika eeppisiä:

Siinäpä se, mitä ehdimme Skyellä näkemään. Toivon muille matkaajille parempaa ilmaa, tosin tosiaan sadesäälläkin tekemistä riittää.

Skye-aiheinen linkkivinkki: Olen seurannut Kaukana kotona Skotlannissa -blogia, joka kertoo Skyen saarella asumisen arjesta suomalaisnäkökulmasta. Blogi on aika hyvää lääkettä kaukokaipuuseen :)

Kun lähdimme ajamaan Skyeltä etelään päin, koukkasimme nopeasti Plocktonin kylän kautta. Plockton on suomalaisille tv-katsojillekin tuttu Hamish Macbeth – eli suomalaisittain Ylämään kettu-sarjan kylänä. Tosin sarjassa kylän nimi on Lochdubh eikä Plockton. Kylä on pittoreski ja kylän pubiin kannattaa pysähtyä lounaalle. Koukkauksen ansiosta näimme muuten koko reissun ensimmäisen vapaana liikkuvan, tietä tukkivan ylämaankarjalauman, kun lähdimme Plocktonista etelään.

Yöpymispaikkavinkki: Jos suuntaat Skyeltä etelään päin ja olet hemmottelun tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi yöpymistä Port Appinissa. Port Appinissa sijaitseva Pier House on ylellinen levähdyskohde, joka oli ihanaa hemmottelua vaihtelevien Bed and Breakfastien jälkeen (myönnän, olen mukavuudenhaluinen, tykkään kauniista asioista ja siisteydestä). Paikan ravintola on palkittu ja sen kyllä huomasi ruoka-annoksissa. En ole tainnut ikinä yöpyä ja syödä näin hienossa paikassa.

Seuraavassa kirjoituksessa matkaammekin Islayn saarelle, jolle menetin sydämeni täysin.

No niin, nyt pääsen vihdoin alkuun Skotlanti-raporttien kanssa! Ainakin osalle blogini seuraajista taitaa selvää, että vietimme kesäkuussa kaksi viikkoa kesälomasta kiertäen Skotlantia. Instagramissa raportoin reissusta melkein livenä, kunhan wifin äärellä olimme. #viskiäjavillaa -tägillä löytyy aikamoinen määrä kuvia, jos haluat katsoa.

Matka oli pitkään ja hartaasti suunniteltu ja matkakassaakin säästimme puolitoista vuotta. Ideoimme pitkään mieheni kanssa mitä oikeastaan Ylämaalla ja saarilla haluaisimme nähdä. Tämä reissun teemana olivat Hebridien saaret, Skotlannin rikas tekstiiliteollisuus ja länsirannikon sekä saarten erinomaiset viskit. Tällä kertaa siis rajasimme itärannikon ja itäiset saaret (Shetland ja Orkney) pois aikataulullisista syistä ja Speysiden viskit jäivät melkein huomiotta, vaikka Speyllä kävimmekin.  Suunnittelimme matkareittimme etukäteen ja erikoisemmista paikoista varasimme yöpymispaikat jo puolisen vuotta ennen matkaa, koska saarilla majoituspaikkoja on todella vähän ja kesäkauden paikat mevät täyteen jo aikaisin keväällä.

Loppujen lopuksi matkareittimme oli: Edinburgh – Elgin – Lochinver – Stornoway (Lewisin saari) – Leverburgh (Harrisin saari) – Portree (Skyen saari) – Port Appin – Bowmore (Islayn saari) – Kilmartin – Edinburgh. Lensimme Helsingistä Edinburghiin Amsterdamin kautta. Niin reissun alussa kuin lopussakin vietimme kaksi päivää Edinburghissa.

Miten kuvailla matkaa ja kaikkea kokemaamme lyhyesti? Ihastuin Skotlannissa Skotlantiin yhä enemmän. Matkan aikana tapaamamme ihmiset olivat mukavia ja puheliaita. Maisemat olivat kauniita läpi koko reissun ja välillä luonnon kauneus oli henkeäsalpaavaa. En ole luontoihminen, vaan viihdyn parhaiten kaupungeissa, mutta Skotlannissa Ylämaalla ja saarilla oli niin uskomattoman kaunista, että välillä melkein pakahduin. Ehkä kauneus johtui valosta ja väreistä? Siinä missä Suomessa valo on kylmää ja Etelä-Ranskassa lämmintä, Ylämaalla ja Hebrideillä valo on kuulasta, mutta värit ovat silti voimakkaita. Kliseisesti pitää tietenkin todeta, että mitkään kuvat eivät tee oikeutta sille, miltä kaikki oikeasti näytti.

Mitä opin matkalla? En ollut aikaisemmin käynyt Brittein saarilla, joten monet asiat olivat uusia minulle. Ainakin opin sen, että melkein jokaisessa pienessä kylässä ja niiden välilläkin on jotain katsottavaa: jollei kauniita maisemia, niin sitten muinaismuistoja tai kauniita siltoja. Miehen lentäväksi lauseeksi tulikin “Oi, miten kaunis silta!”, koska kauniita vanhoja kaarisiltoja oli tuon tuostakin (vähän samalla tavalla kuin Etelä-Ranskassa on linnoja, mutta se onkin sitten eri tarina). Ihastuin Real Ale -olueen. Opin paljon Skotlannin tekstiilikulttuurista ja tajusin, että haluan oppia vielä paljon lisää. Tutustuin myös entistä paremmin Skotlannin viskeihin opin erottamaan makuja ja löysin viskin, jota voisin juoda loppuelämäni (mutta tottakai juuri tuota viskiä on hyvin rajoitettu erä).

Se viski on muuten tämä:

A photo posted by Elina Urmas (@mielitty) on Jun 25, 2015 at 2:15am PDT

Matka Skotlannissa alkoi Edinburghista ja päättyi Edinburghiin

Päätimme etukäteen, että niin reissun alussa kuin lopussakinon hyvä lomailla kaupungissa, harrastaa kaupunkikulttuuria, toisin sanoen vain hengailla, ihmetellä ja katsella ympärilleen. Edinburgh osoittautui kauniiksi, kompaktiksi, siistiksi ja sivistyneeksi kaupungiksi, kuten kaikki etukäteen olivat sanoneetkin. Mitään hillitöntä vau-elämystä en kuitenkaan kaupungista saanut. Seuraavalla Skotlannin reissulla (joo, se on jo suunnitteluasteella, toteutus saa odottaa ehkä viisi vuotta) haluan lentää Glasgowhun.

Edinburghin keskustaan pääsee lentoasemalta tosi kätevästi raitiovaunulla. Asuinpaikaksi suosittelen New Townin aluetta tai Haymarketia. Yövyimme matkan alussa kaksi yötä New Townin alueella huonemajoituksessa. Alueen keskiosa on ehkä vähän tylsä, mutta  Broughton Streetin alue on mukavaa pikkukauppoineen, pubeineen ja kahviloineen. Sillä kadulla sijaitsee myös lankakauppa Kathy’s Knits. Haymarketin alueella on paljon hyviä ja viihtyisiä pubeja. Matkan lopussa yövyimme Tune Hotelissa, joka sijaitsee vastapäätä Haymarketin asemaa ja on budjettimatkustajalle, joka kuitenkin haluaa oman kylppärin, hyvä valinta. Sijainti on mahtava!

Kaikissa matkaoppaissa mainitaan Vanhakaupunki (Old Town) ja Royal Mile. Ja kyllähän siellä puolella kaupunkiakin kannattaa käydä, vaikka Royal Mile on vähän huivipuistomainen turistilaumoineen, matkamuistomyymälöineeen ja ja säkkipillinsoittajineen. Toisaalta siellä sijaitsevat myös kalliita putiikkeja, joissa myydään Skotlannissa valmistettuja kashmirvaatteita (suurin osa kashmirvaatteistakin on toki Kaukoidässä valmistettuja). Jos vaateshoppailua harrastaa, niin ketjuvaateliikkeet sijaitsevat New Townin puolella.

Royal Milellä sijaitsee myös The Scotch Whisky Experience, jossa viskinystävän kannattaa vierailla. Jollei halua osallistua viihdyttävälle Miten viski valmistetaan -kierrokselle, niin kannattaa piipahtaa ainakin kaupassa ja yläkerran baarissa. Kävimme itseasiassa tuolla vasta viimeisenä reissupäivänä ja olisi ollut ihan kätevää käydä siellä kaikista ensimmäiseksi. Toisaalta, nyt osasin valikoida itselleni Caol Ila -viskin, joka osoittautui parhaaksi viskiksi, jota olen ikinä juonut.

Meillä oli reissun ensimmäisellä viikolla mahtava tuuri ilmojen suhteen. Oli aurinkoista ja lämmintä, ei yhtään sellaista mitä odotimme. Paikalliset totesivatkin, että kesä alkoi päivänä, jolloin Skotlantiin saavuimme. Pystyimme siis nauttimaan Edinburghin kauniista puistoista. Kiipesimme Calton Hillille, josta näkyi koko kaupunki ja söimme lounasta Princes Streetin vieressä olevassa upeassa puistossa. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, Edinburghissa on sama ilmiö kuin Helsingissä: heti kun on lämmintä ja aurinkoista, ihmiset rynnivät puistoon oleskelemaan.

Ylämaalle!

Kolmantena matkapäivänä lähdimme Edinburghista ajamaan Ylämaalle päin. Olimme etukäteen vuokranneet auton ja se tosiaan kannattaa tehdä turistisesonkina (kesä-elokuu). Täytyy myöntää, että kartanlukijallekin pari ensimmäistä tuntia “vääränpuoleisessa” liikenteessä olivat aika stressaavia.

Ajoimme motaria (M90) Perthiin saakka siitä suuntasimme pikkuteille, jotka menivät Elginiin päin. Emme halunneet ajaa isoja teitä, vaan enemmänkin fiilistellä. Ja hyvä niin, koska näkymät tiellä kansallispuiston läpi olivat mykistäviä.

Ennen Elginiä piti pysähtyä kuvaamaan reissun ensimmäiset lammaskuvat. Tämän jälkeen lampaita tuli kuvattua vielä moooonta kertaa.

En muista, miksi päädyimme suunnitelmissamme suuntaamaan Elginiin. Alunperin, joskus vuosi sitten, ajatuksena oli varmaankin tutustua Speysiden viskikulttuuriin, mutta aikataulullisista syistä vierailimme vain yhdessä tislaamossa ja jätimme suosiolla loput toiseen kertaan. Matkalla Elginiin oli yksi “pakko päästä” -kohteistani eli Knockando Woollen Mill -kutomo. Spey-jokilaakson vihreyteen vuonna 1784 perustettu kutomo on toimii edelleen museokutomona (Knockandosta lisää erillisessä postauksessa).

Elgin on pienehkö teollisuuskaupunki, joka ei ole erityisellä viihtyisyydellä pilattu, mutta tykästyin kaupunkiin joka tapauksessa jo etukäteen. Kaupungissa sijaitsee luksusvaatemerkin Johnstons of Elginin kutomo, joka on aloittanut toimintansa jo 1700-luvulla (kerron Johnstonsista lisää myöhemmässä erillisessä tekstiilipostauksessa). Kutomon lisäksi merkittävin asia Elginissä taitaa olla katedraalin raunio, mutta minä pidän kiinnostavampana kohteena kivaa pubia The Doughty Cobblea, jossa on paljon viskejä, paikallisia oluita ja mainio henkilökunta.

Matkalla Lochinveriin ja Lochinverissä

Koillis-Skotlannista suuntasimme länteen. Invernessin ohitettuamme maisemat alkoivat taas muuttua jylhemmiksi. Tässä kohtaa jo tajusimme, että osa aikatauluista tulee olemaan tiukkoja ja emme ehtisi tehdä kaikkea, mitä olimme suunnitelleet. Olimme ajatelleet, että ehdimme patikoida Lochinverin läheisyydessä, mutta tyydyimmekin sitten liikkumaan autolla. No, seuraavalla reissulla sitten! Pohjoisin osa manner-Skotlannista on ehdottomasti käymisen arvoinen ja seuraavalla reissulla siellä pitää viettää enemmän aikaa kuin puoli vuorokautta. Lochinver on hyvä tukikohta lomailulle: se on söpö pieni kylä ja sielläkin on kiva pubi.

Tämä näköalapaikka sijaitsee ihan Lochinverin lähellä. Mieheni olisi vaan voinut jäädä tuohon istumaan:

Seuraavassa postauksessa pääsemmekin sitten Ulko-Hebrideille!