Viiniä ja villasukkia
Eilisaamun* kuuntelin Iggy Popia ja taidan kuunnella tänäänkin. Rakastan tätä duettoa, Kate Piersonin ääni on valloittava:
Samainen Spotifyssa.
*) Into kuunnella Iggy Popia tuli Facebookia kiertäneestä kuvasta, joka löytyy täältä. Kannattaa muuten tutustua tuohon blogiin muutenkin (jos nyt ylimääräistä aikaa on…), se on aika jännä ja epätasainen sekoitus mediaa ja mielipiteitä!
… Florence Welchin ääneen ja eteerisen kalpeaan ulkonäköön. Tämän sai aikaan ihana, ihana kappale What The Water Gave Me.
Vuodenvaihteessa päättyi Villasukat tuntemattomalle siviilipalvelusmiehelle -kampanja. Tähän mennessä yhden naisen järjestämä kampanja on kerännyt melkein 240 paria sukkia ja sen lisäksi joukon muita asusteita, hienoa! Äitini kanssa kannoimme myös kortemme kekoon. Tosin enemmän äitini ansiosta kuin minun. Itse sain neulottua yhdet sukat, noin kokoa 42.
Äitini taasen ahkeroi sukkia enemmänkin! Sukat ovat kokoa 45-47. Tykkään ihan hulluna noiden sinisten sukkien (kaksi oikeanpuoleista paria) raidoituksen värityksestä ja sommittelusta, itse en keksisi ikinä mitään noin kreisiä. Pitäisikin ottaa tehtäväksi päästä irti sommittelun ennalta-arvattavuudesta ja tylsyydestä, harmonian ja tasapainon ainaisesta tavoittelusta sommittelussa ja antaa mennä vaan!
En tiedä mitä äitini neuloo seuraavaksi, mutta minun pitäisi neuloa itselleni ihan perusvillasukat talvisaappaiden kanssa pidettäviksi. Ei kyllä kiinnostaisi, ehkä niihin pitää keksiä jotain kikkailua.
Viime päivinä olen vähän myöhäisherännäisenä kuunnellut Emiliana Torrinin parin vuoden takaista Me and Armini -levyä. Birds kappale on minun mielestäni ihan superkaunis:
Eilen täytin 31 vuotta. Aamupalaa syödessämme Mies kysyi, että olisinko vuosi sitten uskonut olevani vuoden päästä asunnonomistaja ja rouva. En, enpä kyllä olisi. Nuo kaksi sanaa kun sisältävät niin paljon enemmän kuin vain oman merkityksensä. On hykerryttävää sanoa, että viime vuosi on ollut onnellisempi kuin yksikään edellinen. Ihana, ihana elämä.
Ihmismieli on kummallinen asia. Kun se on pois tolaltaan ja mustaa täynnä, ei mikään helpota tai ilahduta. Sitten kun mieli on tasapainossa, täynnä valoa ja onnellisuutta, elämä muutenkin näyttää kauniit puolensa ja kaikki järjestyy kuin itsestään. Se on outoa ja oikeastaan epäreiluakin, koska on vaikeaa sanoa mikä on syy ja mikä seuraus, mikä luo onnea ja onnellisuutta, mikä taas surua ja onnettomuutta.
Rakastan maisemaa, joka avautuu kotimme ikkunoista. Ikkunoista näkyy paljon taivasta, maisema muuttuu siis paljonkin sään mukaan. Kaikki kuvat on otettu syyskuun ja nyt lokakuun alun aikana keittiön ikkunasta.
Lokakuu siis alkoi. Lokakuun soittolistalla soi taas Type O Negativen October Rust ja sieltä erikoissuosikkina Cinnamon Girl. Kappale Spotifyssa/You Tubessa.
Täytyy tunnustaa, että olen aikas hämmästynyt, että Anna Puun uudelta levyltä kolahtaa edes yksi biisi. Yritin miettiä, että onko Riko minut oikeasti “melkein-kopio” jostain jo tärkeästä kappaleesta, muttei sellaista tullut mieleen.
Vähän samanlainen on mielestäni tunnelmaltaan kanadalaisen Anna McGarriglen Heart like a Wheel, mutta tosin kukaan muu ei varmaan ole samaa mieltä (minua musikaalisesti lahjattomampaa ihmistä kun saa hakea). YouTube -videossa kappale on Mary Blackin versioimana, koska alkuperäistä en löytänyt.
Heart like a Wheel Kate ja Anna McGarriglen versiona Spotifyssä
Kate ja Anna McGarriglen ensimmäinen levy vuodelta 1975 on muutenkin aika ajoin minulla aikamoisessa voimasoitossa. Kaunista folkia ja banjoja ei vain voi vastustaa. Hyvä esimerkki on mitä loistavin kesäbiisi Swimming Song [Spotify]. Valitettavasti sitä ei löydy kuin Spotifystä hyvänä versiona.
Jos amerikkalainen folk kolahtaa, kannattaa tutustua myös Kate Wolfin tuotantoon. Wolf on minulle melko uusi tuttavuus, mutta tykkään ihan hulluna. Early Morning Melody [Spotify] on mie-let-tö-män hieno. Tosin kappaleessa ei kylläkään ole epätoivoista rakkautta, mutta sanat ovat naiviudessaan totaalisen ihanat. Että pääsemme tasapainoon, viimeiseksi linkkaan vielä Jeanetten Porque Te Vas -kappaleeseen [Spotify], joka ei kyllä ole folkia vaan espanjalaista poppia 70-luvulta, mutta eiköhän nuokin lyriikat aika surumieliset ole. En ole muuten vieläkään nähnyt Korppi sylissä -elokuvaa, josta tuo kappale tunnetuksi tuli.
Jos jollain on vinkata mielenkiintoisia folk-artisteja, suosituksia otetaan mielellään vastaan.