Viikonloppu, varsinkin sunnuntait, ovat parasta aikaa tehdä vain omia juttuja. Tänään olen virkannut, katsonut telkkarista lääketieteen historiasta kertovan dokkarin, virkannut, katsonut dokkarin neardentalin ihmisistä ja virkannut, välillä kaavoittanut hametta, syönyt ja katsonut Gilmoren tytöt -sarjaa, virkannut ja seurannut dokkaria Ptolemaioisten hallituskaudella Egyptissä mereen uponneesta temppelistä.
Edellisestä ehkä huomaa, että olen tv:n orja ja rakastan dokumentteja. Rakastan myös Gilmoren tytöt -sarjaa, vaikka sen myönnänkin hieman häpeillen. Pikkukaupunkiin sijoittuva sarja on kuitenkin täynnä nokkelanpokkelaa dialogia ja kummallisia ihmisiä. Sarjaa voisi kuvailla sanalla LÄMMINHENKINEN. Sana, jota minä ja siskoni suuresti inhoamme.
Olen ehkä tv:n orja, mutta puolustuksekseni voin sanoa, että katsoessani telkkaria teen samalla käsitöitä. Helpot käsityöt ovat liian tylsiä tehtäväksi ilman mitään muita virikkeitä. ;) Eilen ja tänään olen virkannut sydämiä kahta laukkua varten. Olen laskeskellut, että yhteen laukkuun tarvitsee noin 40 sydäntä, eli urakkaa vielä on jäljellä.
Lisäksi vihdoin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin pienentää tekemättömien vaatteiden kasaa. Eli minulla on paljon vaatteita, jotka ovat olemassa vasta kankaana laatikoissa ja ideana pääni sisällä. ;) Tuossa seuraavassa kuvassa on pöydän kulmalla valmistumassa polvipituinen hame mustanruskeasta villakankaasta. Kuva on selkeä näyttö siitä, että tuleva kässänope osaa valita tilavan paikan tehdä käsitöitä ja pitää vielä työpöytänsä järjestyksessäkin. ;)
Kahteen tenttiin lukeminen edistyy aika hitaasti. Pitänee huomenillalla viimeistään ryhdistäytyä, ainakin tilastotieteen suhteen.
Ai niin, otsikko viittaa uusvanhaan herkkuuni, jonka olen löytänyt taas kerran. Näkkileivän päälle edam-juustoa, tomaattia, ripaus merisuolaa ja pippuria, niin makunautinto on valmis. Nautitaan teen tai kolajuoman kanssa, niin energiaa riittää pitkälle.
8 Comments
Täällä toinen joka neuloo tv:n ääressä, muualla en oikeastaan neulokaan. Neuleet edistyvät nopeammin jos tulee paljon katsottavaa, mutta toisaalta jos on mielenkiintoinen neule menossa, tulee sitä tehdessä katsottua huonompiakin ohjelmia. Se lääketieteen historiasta kertova dokumentti oli kiinnostava. Terveisin toinen dokumenttien ystävä
Mä myös, mä myös..Siis neulon telkun ääressä. Nykyään neulon joskus jopa tässä tietsikalla lukiessa jotain pitempiä juttuja, mutta pääasiassa telkkua tuijotellessa. Jos katsoo telkkaria ilman mitään muuta tekemistä tuntuu ihan syyllisen laiskalle :)Millainen laukku noista sydämistä tulee?
Ihania sydämiä oot väkertänyt :) Ja minä myöskin neulon telkkaria katsellessa.
Älä suotta sitä Gilmoren tyttöjä häpeile! :) harmittaa vietävästi, etten tänään ehtinyt/jaksanut sitä kattoa päänsärkyni kanssa… lukioaikoina mullakin meni sunnuntait sujuvasti neuloen ja töllöä töllöttäen, monta tuntia putkeen molempia, nyt ei enää ihan niin hyvin ehdi, kun on viikolla niin laiska, ettei voi sunnuntaisinkaan kunnolla rentoutua. :( kyllä mäkin vielä niiten dokumenttien kimppuun pääsen! :)
kokeilepa joskus minun herkkuleipääni, ruispala jossa päällä mansikkahilloa, homejuustoa ja edamia. siihen verrattuna homejuusto-siirappipiparitkaan eivät ole mitään:)
Mukavaa kuulla, että muutkin tapittavat telkkaria neuloessaan.;)Noista laukuista tulee sen verran isot, että niihin mahtuu A4-kokoinen kansio. Tai saa nähdä, jos inspiraation lopahtaa, niin sitten tulee kaksi käsilaukkua. ;)Ziina, tuo homejuustomakuelämys kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta itse en niin kovasti homejuustosta välitä, nyt olisi tosin Auraa jääkaapissa sattumalta… Täytyy katsoa uskaltaudunko kokeilemaan.
Kyllä minäkin katson Gilmoren tyttöjä enkä häpeä sitä yhtään. Tosin en kauheasti tykkää tästä uudesta Lorelain ja Luken romanssista. Se asianajaja olisi sopinut paremmin Lorelaille… Tänään taas loistava ilta neuloa TV:n ääressä: Täydellisiä naisia ja Huge Grantia.
Nuo tilkut on IHANII! Tulee hienot kassit!