Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 4: Skyen saarella

Matkustin mieheni Niken kanssa ympäri Skotlantia parin viikon ajan viime vuoden kesäkuussa ja tämä kirjoitus on neljäs osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Lue osat 1, 2 ja 3. Tässä postauksessa pääsemme sumuiselle, mutta oi niin kauniille Skyen saarelle.

 

 

Ulko-Hebrideiltä suuntasimme siis matkamme lautalla Skyen saarelle. Skye on kuuluisimpia saaria (tai paikkoja ylipäätään) Skotlannissa ja enkä ihmettele sitä lainkaan. Saari on luonnoltaan jylhää ja mystistä, vesiputoksia ja korkeita vuorenhuippuja riittää. Turismin kannalta saarella on yksi suuri etu: Skye on yhteydessä manner-Skotlantiin siltayhteyden kautta eli saarella voi käydä ihan päiväseltäänkin, vaikka en oikein ymmärrä mitä järkeä muutaman tunnin piipahduksessa olisi. Meidänkin kahden päivän pysähdyksemme oli turhan lyhyt, emme ehtineet nähdä kuin valittuja paloja saaren monimuotoisesta tarjonnasta.

Sää suosi meitä Skotlannin reissun ensimmäisen viikon ajan, ollen epätavallisen lämmintä ja aurinkoista, vaikkei mistään helteistä voinut Ulko-Hebrideillä puhuakaan. Sisä-Hebrideille saapuessamme säätuurimme loppuikin: Skyella ensimmäinen ilta oli vielä kohtuullisen poutainen, mutta seuraavana aamuna alkoi koko päivän kestävä kaatosade, joka peitti koko saaren sumuun. Olimme ajatelleet, että vietämme kokonaisen päivän vaellellen saarella, käyden Fairy Pools -vesialtailla ja nauttien ulkoilmasta. Suunnitelma muuttuikin autoajeluun ja B&B:stä kerättyjen esitteiden perusteella valikoituihin ennaltasuunnittelemattomiin kohteisiin, mikä ei todellakaan ollut loppujen lopuksi huono juttu.

Yövyimme saaren ainoan kaupungin, Portreen liepeillä. Portreen satama on tosi pittoreski  ja noista värikkäistä taloista saa tuoreimmat Fish and Chipsit ikinä (muistaakseni sinisestä tai vihreästi talosta [mieheni muistaa “varmasti”, että sinisestä], ihan nakkikioskimeiningillä). Muuten Portree ei ole erityisen kiinnostava paikka. Se on hyvin pieni kaupunki ja hyvin täynnä muita matkaajia.

 

 

Sadepäivän ohjelmassa meillä oli ensimmäisenä Taliskerin tislaamossa käynti. Talisker oli tislaamoista ensimmäinen, jossa pysähdyimme enemmänkin kuin vain myymälässä piipahtamisen verran (Speysiden viskialueen läpi oikeastaan vain ajoimme). Talisker on iso tislaamo ja se näkyi myös kiertokäynnissä. Kun myöhemmin sai vertailupohjaa Islay-saaren tislaamojen kierroksiin, oli esittely ihan hyvä, mutta ei mikään superihmeellinen. Kierroksella käydään viskin tislaamisen vaiheet läpi ja lopuksi saa pienen hömpsyn (skotlantilaisittain wee dram) viskiä maisteltavaksi.

Iltapäivästä vesisade vain yltyi ja päädyimme autossa tutkimaan majapaikastamme nappaamiamme esitteitä. Päätimme käväistä Skyeweavers-kutomossa, joka olikin sitten ihan mahtava sadepäivän löytö! Kutomo on alunperin englantilaisen pariskunnan eli Rogerin ja Andrean pitämä ja Roger esitteli yrityksen toimintaa mielellään. Paikalle oli löytänyt pari muutakin turistia eli onneksi ei tullut sellaista oloa, että häiritsisimme työpäivää kamalasti.

Kutomo on ehkä vähän mahtipontinen sana, koska oikeasti Skyeweaversilla on yhdet, Harrisin saarelta ostetut, modernit poljinpuut. Kuten kerron Harris Tweed -postauksessa, modernit Harris Tweed -puut toimivat samanlaisilla polkimilla kuin polkupyörä. 1990-luvun alussa kehitetyt modernit tweed-puut ovat kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Roger korosti, että vaikka puut ovatkin Harrisilta ja samanlaisia käytetään Harris Tweedin kutomiseen, he eivät voi kutsua omia villakankaitaan Harris Tweediksi, koska Skye on osa Sisä-, ei Ulko-Hebridejä. Skyeweaversin käyttämä villa tulee Skotlannin ja Englannin rajalta ja valmiit kankaat myös matkaavat viimeisteltäväksi (pestäväksi ja käsiteltäväksi, että ne saavat kauniin “huopamaisen” pintansa) Yorkshireen. Skyeweaversin tuotteet ovat kauniita ja todella hyvin viimeisteltyjä tuotteita ja minun oli toki ostettava itselleni polkuvoimalla valmistettu huivi. Ja sainpa minäkin kokeilla kutomista. Suoritustani vahtii Roger.

 

 

 

Löysimme samalta suunnalta saarta (niinikään esitteen ohjaamana) ihan mahtavan lounaspaikan: Stein Inn on Skyen vanhin majatalo ja se välittyy tunnelmasta. Ruoka oli mainiota myös matkaseuran mielestä.

 

 

Flyerin ansiosta (esitteitä siis todella luetaan) löytyi myös seuraava vierailukohteemme eli lankakauppa. On sinänsä huvittavaa, että en ollut Skyeltä ennen reissuamme etsinyt tekstiilialan yrityksiä, koska ajattelin, että keskitymme saarella sen upeaan luontoon. Mutta näemmä tekstiilialan yritykset tulevat maagisesti minun luokseni: sadesään ja esitteen ansiosta löysimme ehkä syrjäisimmän lankakaupan ikinä. Lähelle Steiniä, aivan maailman reunalla, keskellä ei-mitään, sijaitsee Shilasdair, joka myy upeita luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Lisäksi myynnissä on lähilankaa, nappeja ja neulepaketteja. Kaupassa on myös pieni näyttely luonnonväreistä.

 

 

 

 

 

Onneksi seuraavana aamuna ilma oli vähemmän sateinen ja pääsimme käymään Fairy Pools -altailla. Altaat ovat tainneet saada nimensä altaiden veden turkoosista sävystä, jota en saanut ikuistettua kameralla, mutta altaat todella olivat turkooseja. Putouksille kannattaa lähteä aikaisin aamulla, koska silloin polulla ei ole kovin suurta ruuhkaa. Retki ei sovi kovin huonojalkaisille, reitillä on useampi puro, jonka yli pitää loikkia. Ainakin sataisen päivän ja yön jälkeen kivet olivat liukkaita ja virtaus puroissa oli aika koskimainen.

 

 

Näkymät altaille kulkiessa ovat aika eeppisiä:

 

 

 

Siinäpä se, mitä ehdimme Skyellä näkemään. Toivon muille matkaajille parempaa ilmaa, tosin tosiaan sadesäälläkin tekemistä riittää.

Skye-aiheinen linkkivinkki: Olen seurannut Kaukana kotona Skotlannissa -blogia, joka kertoo Skyen saarella asumisen arjesta suomalaisnäkökulmasta. Blogi on aika hyvää lääkettä kaukokaipuuseen :)

Kun lähdimme ajamaan Skyeltä etelään päin, koukkasimme nopeasti Plocktonin kylän kautta. Plockton on suomalaisille tv-katsojillekin tuttu Hamish Macbeth – eli suomalaisittain Ylämään kettu-sarjan kylänä. Tosin sarjassa kylän nimi on Lochdubh eikä Plockton. Kylä on pittoreski ja kylän pubiin kannattaa pysähtyä lounaalle. Koukkauksen ansiosta näimme muuten koko reissun ensimmäisen vapaana liikkuvan, tietä tukkivan ylämaankarjalauman, kun lähdimme Plocktonista etelään.

 

 

 

 

Yöpymispaikkavinkki: Jos suuntaat Skyeltä etelään päin ja olet hemmottelun tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi yöpymistä Port Appinissa. Port Appinissa sijaitseva Pier House on ylellinen levähdyskohde, joka oli ihanaa hemmottelua vaihtelevien Bed and Breakfastien jälkeen (myönnän, olen mukavuudenhaluinen, tykkään kauniista asioista ja siisteydestä). Paikan ravintola on palkittu ja sen kyllä huomasi ruoka-annoksissa. En ole tainnut ikinä yöpyä ja syödä näin hienossa paikassa.

Seuraavassa kirjoituksessa matkaammekin Islayn saarelle, jolle menetin sydämeni täysin.