Italian raportti

Tässä Italian tuliaisia. Yhteensä lankaa tuli ostettua vähän yli kilo. Alempana myös raportti lankaostoksistani. Ai miten niin punainen on lempivärini?!

Palailimme Sampsan kanssa eilen Italiasta, Riccionesta. Olimme viikon mittaisella aivan tavallisella turistimatkalla. Ohjelmaan kuului rannalla makailua, syömistä, viinillä nautiskelua, ostoksilla käyntiä ja kulttuurikohteita. Ilmat suosivat ja minulla on ensimmäistä kertaa elämässäni kunnolliset rusketusrajat. ;)

Vierailimme viikon aikana useamman kerran viereisessä Riminin kaupungissa ja kerran Ravennassa. Paikallisjunat ovat hyvin halpoja, menopaluu Ravennaan Riministä (noin 50km) maksoi noin kuusi euroa.

Ravennan mosaiikit olivat niin upeita kuin kuvittelinkin. Jos Ravennaan on menossa, niin ainakin Basilica de S. Vitale -basilika ja Battistero Neoniano -kastekappeli kannattaa käydä katsastamassa. Sampsa luultavammin tulee ylistämään mosaiikkeja ja rakennuksia omissa raporteissaan täällä tai täällä.

Sain lomalla luettua romaaneja pitkästä aikaa ja muutenkin vain oli ihana olla. Käsityöt eivät siis edistyneet mitenkään, vaikka olinkin ottanut mukaan puuvillalankaa ja virkkuukoukut pienten kukkien virkkaamista varten.

LANKAKAUPOISTA

Ajattelin etukäteen, että Riccionesta ei luultavammin lankakauppoja löydy ja lähes oikeassa olin. Riccionehan on rantakaupunki, josta löytyy ihanan hiekkarannan lisäksi edullisia kenkä- ja laukkukauppoja sekä merkkivaateliikkeitä ja ravintoloita. Kulttuurikohteita tai erikoisliikkeitä kaupungissa ei oikein ole, ainakaan rannan tuntumassa. Löysin kuitenkin ihanan kangaskaupan, joka sijaitsi kauempana ostoskaduista Viale Bolognan ja Viale Romagnan kulmassa. En tiedä hintatasosta, kun en käynyt sisällä kaupassa, mutta ylellisen oloisia kankaita näytti olevan.

Riccionen lähellä sijaitsevasta (30 minuuttia johdinautolla) Riminin kaupungista kuitenkin löysin kaksi lankakauppaa. Toinen sijaitsee Via G.Gribaldin varrella ja toinen Corso Auguston ja San Martinon kulmassa. Ensimmäinen on lankoihin erikoistunut kauppa, toinen taas myy lankojen lisäksi myös naisten vaatteita. Jälkimmäisessä kaupassa oli alennuslankoja, siksi innostuin niitä ostamaankin. Lankavalikoima ei ollut ihan hirveän laaja, mutta kaikki langat olivat italialaista tuotantoa ja melkein kaikki oli valmistettu luonnonkuiduista. Valikoimasta löytyi yllättävän paljon paksuja villalankoja.

Paras paikka lankojen, kuten kaiken muunkin ostamiseen tuntuu olevan tori, joka järjestetään Riminissä lauantaisin ja keskiviikkoisin Piazza Cavour -torilla ja sen ympäristössä. Tori on valtava ja sieltä löytyy kaikkea juustoista ihaniin kenkiin ja 50 sentin hintaisiin stringeihin. Löysin useamman lankamyyjän ja yhdellä oli hyvin edullisia lankoja, 500 gramman pussi lankaa maksoin viisi euroa! Harmittaa, etten ostanut kuin yhden pussin paksua kirkkaanpunaista lankaa, joka ainakin polttokokeen mukaan on villaa. Toisaalta eipä rinkkaani olisi enempää tavaraa mahtunutkaan. ;)

Tässä muita lankaostoksiani:

Musta lanka on Lana Gatton Ottacapi Gatto -lankaa 2,90€/50g, 100% merinovillaa. Oikeanpuoleinen punainen Lana Gatton Sierra Nevada -lankaa 3,50€/100g, 100% villaa. Vasemmanpuoleinen punainen lanka on Titan Woolin Superwoolia 2€/50g,100% merinovillaa. Merinovillalangoista tullee ranteenlämmittimet, paksusta punaisesta villalangasta luultavasti kaulahuivi tai lapaset ja baskeri.

Punainen kimallelanka on Baruffan Soir de Paris -lankaa 1,90€/25g, 35% villaa, 25% mohairia ja 40% polyamidia. Pätkävärjätty lanka Genzianan B.B.B -lankaa 1€/50g, 85% merinovillaa ja 15% dralonia. Punaisen kimallelangan kohtalo ei ole vielä selvä, pätkävärjätystä langasta tulee varmasti huivi. Lanka on niin paksua, ettei siitä muutakaan voi oiekin tehdä. ;)

Lankojen lisäksi ostin neulelehtiä, jotka olivat melko edullisia, 2-5€ kappaleelta. Neulelehtiä nuuskin melkein jokaisesta lehtikioskista, mutta harvassa kioskissa oli hyvää valikoimaa. Italialaisissa lehdissä on se hyvä puoli, että melkein kaikista virkkausmalleista on työpiirrokset. Ei siis tarvitse tankata ohjeita italiaksi.

MUISTA OSTOKSISTA

Lankojen ja lehtien lisäksi käytin luvattoman paljon rahaa laukkuihin, huiveihin, kivihelmiin, koruihin ja alusvaatteisiin. Parhaimmat löydöt tein Riminin keskiviikkotorilta ja Riccionen perjantaitorilta sekä Riccionen ostoskadulta Viale Dantelta. Kaikki ostokseni olivat tosin melko edullisia, yksinään 1-10€ kappaleelta. Kenkiä haikailin, mutta en päässyt ikinä siihen saakka, että olisin edes harkinnut kenkien ostamista. Joko hinnat olisivat romuttaneet matkabudjetin tai sitten sopivan kokoisia kenkiä ei löytynyt.

Alla pieni makupala ostoksistani. Kuvassa ei tosin komeile yksikään kuudesta(!) ostamastani laukusta. Kyllä, minulla on jonkinlainen ongelma laukkujen suhteen. Niitä vain kerääntyy…

Silkkihuiveja ja korukiviä löytyi todella kauniin värisinä:

Continue Reading

Turvapaikka kameralle

Sampsa mainitsi jokin aika sitten, että digikamera on hieman kärsinyt, kun sitä kuljetetaan ilman mitään suojaa olkalaukun taskussa. Lupasin sitten tehdä suojapussin kameralle. Pussi on (yllätys, yllätys) neulottu Oü Rewoolin hahtuvasta ja sen jälkeen huovutettu. Kiinnityksen hoidin tänään pienen tuotekehittelyn jälkeen matonkanttausnauhalla ja tarranauhalla. Meinasi muuten mennä hermo Stockan nyöri- ja nappiosastolla, kun en meinannut saada palvelua.

En tiedä miten pussi tulee kestämään käytössä, mutta katsotaan. ;) Väritys on minun mielestäni oikein tyylikäs.

Pussi kiinni…

…ja auki.

Continue Reading

Koulutöistä

Tänään viimeistelin kaksi shaalia, jotka sain pois kangapuista jo viime viikolla. Materiaalina on erilaiset jämävillalangat, ohutta ja paksua Pirkka-lankaa, Esiton huopalankaa ja OÜ Rewoolin lankaa. Sidoksena oli yksinkertainen perusidos, välilangallinen kanava. Kankaaseen sain kuitenkin eloa ja mielenkiintoisuutta eri värisillä langoilla. Loimessa on yhteensä seitsemää eri väristä ja erilaista lankaa. Kuteena käytin yhtä aikaa vain kahta erilaista lankaa. Välilangallinen kanava on siitä hauska sidos, ettäse näyttää hyvin erilaiselta kankaan eri puolilta. Olen tyytyväinen lopputulokseen, toinen shaali taitaa mennä lahjaksi.

Portfolio on vielä tekemättä, mutta saan sen varmaan tehtyä vasta matkan jälkeen. En jaksaisi ottaa nyt stressiä portfoliosta. Huomenna on paljon tekemistä ja pakkaamista. Lähden Italiaan ylihuomenna!

Tässä yksityiskohta toisesta shaalista.

Continue Reading

Kun siippa ei ole kotona…

…niin emäntä ottaa kuvia. Tarvitsisin oman digikameran. ;)

Eli tässä italialainen jäätelölankasikermä ja ensimmäinen “lämmitin”. Olen ihan jo rakastunut tuohon vasemman käden lämmittimeen, pitää saada vielä oikea käden lämmitin valmiiksi.

Continue Reading

Ryytynyt raataja

Messuesittely ei vain ole mun juttuni. Pitäisi hymyillä koko ajan ja tuputtaa brosyyrejä. Uhhuh… Noh, onneksi se on nyt ohi, töitäkin seuraavan kerran kolmen viikon päästä.

Viikonloppukin meni kuin varkain. Lauantaina oli mitä ihanimmat ortodoksihäät. Vaikka kotoa lähtiessä mieli olikin maassa, niin kaunis ilma ja kauniit ihmiset piristivät kummasti. Uspenskin katedraali vihkimispaikkana oli uusi kokemus ja niin se oli varmaan japanilaisturisteillekin, jotka tulivat vihkitoimitusta kirkkoon pällistelemään. Ortodoksikirkoissa on se hauska puoli, että toimitukset eivät ole suljettuja kuten luterilaisissa kirkoissa, vaan kaikenlaisia toimituksia, jumalanpalveluksia tai vaikkapa avioliittoon vihkimistä voivat tulla seuraamaan kaikki paikalle sattuvat ihmiset.

Morsian oli kaunis, suorastaan majesteetillinen punaisessa puvussaan ja sulhanenkin oli komea. Itku tuli, kun sulhanen lauloi serenadin tuoreelle vaimolleen. Ruoka oli hyvää ja Katajannokan Kasino oli juhlapaikkana mitä ylellisin. Tykkäsin ja kovasti.

Sunnuntaina olisi ollut Pukkisaaren muinaismarkkinat, mutta koska vettä tuli kuin Esterin tupsusta jäimme kotiin olemaan. Harmittaa hiukan, koska sain vihdoin lautanauhankin ommeltua peplokseen, puku olisi ollut siis käyttövalmis ja koristeltukin. Toisaalta Sampsan kaatiot (ts. irtolahkeet) olivat ja ovat edelleen vielä leikkaamatta ja ompelematta.

Muinaismarkkinoiden sijaa viihdytin itseäni pitkien raidallisten käsivarsien/ ranteidenlämmittimien neulomisella. Sain toisen valmiiksi ja aloittelin jo toista. Värit ovat kuin italialaisten jäätelöiden altaasta, löytyy niin pistaasia, mansikkaa kuin suklaata, päärynää ja mangoakin. Laitan kuvan lämmittimistä myöhemmin. Lanka on Suomen käsityönystävien Teema-lankaa (100% villaa, tex 100×4, noin 100g/250m).

Lämmittimiä neuloessani katsoimme Star Trekia, leffat 2 ja 6. Viihdyttäviä olivat. Illalla tuli vielä Rautanaamio, mutta sitä en jaksanut katsoa kuin puoleen väliin, vaikka Porthoksena olikin Gérard Depardieu. Vähän harmitti jälkikäteen. Depardieu on vain niin loistava.

Continue Reading

Sairastellen

Olen taas vaihteeksi kipeänä. Tällä kertaa vuorossa on jonkinlainen vatsatauti. Olo on vetämätön ja ei oikein huvita mikään, ei edes käsityöt. Kulunut viikko on mennyt nopsaan, mitään kyllä en ole saanut aikaiseksi. Tai olen ollut parina päivänä koulussa kutomassa, 75 senttiä kutomista jäljellä enää. Toivon, että huomenna saisin kudottua sen ja sitten siivottua kangaspuut. Tänään voisi koittaa jaksaa tehdä portfoliotekstit kudonnan kansioon. Onneksi portfolion ei tarvitse olla laaja.

Toissa päivänä tein ehkä kuukauden parhaan ostoksen: Ostin suomi-englanti-suomi -käsi- ja taideteollisuussanaston. Olen vasta kymmenen vuotta pähkäillyt tekstiilialan erikoissanaston kanssa ja nyt sitten sain sanakirjan hankitttua. Akateemisesta vain 12,50€. Ei paha hinta minun mielestäni.

Toissa päivänä olin myös kuuntelemassa suomalais-norjalaisen kansanyhtyeen Friggin keikkaa Espalla Etno-Espa -tapahtumassa Annin suosituksesta. Upeaa musiikkia, tuollaisesta minä tykkään!

Tänä iltana on Taiteiden yö, mutta en oikein usko, että minusta on lähtijäksi. Siskon kanssa piti mennä. Kylläpäs tämä on nyt nillitystä.

Ai niin, olen nyt hillitön punapää. Parin kuukauden vaaleanruskeahiuksisuuden jälkeen päätin (yllytyksestä) kokeilla taas jotain räväkämpää.

Continue Reading

Huivi ja laukku häihin

Esittelen tässä kolmiohuivin ja laukun, jotka tein ensi lauantain häitä varten. En siis itse ole astumassa avioon, vaan Sampsan ystävät Gini ja Mikko.

Huivista näkyy vain osa, mutta se on mukavan kokoinen (yläreuna noin 180cm, sivut noin 110cm). Huivin langat ovat musta Onlinen Mambo ja vihreä tehostelanka, Onlinen Flair. Laukun tein jämälangoista, eniten siinä on Novitan Tahitia, lisäksi huivista jäänyttä Onlinen Mamboa ja Flairia. Yhteensä laukkuun ja huiviin meni 150 grammaa Mamboa, 50 grammaa Flairia ja noin 60 grammaa Tahitia.

Vihreä tehostelanka Flair (väri 0027) on aivan ihana, siitä tulee mieleen sudenkorentojen siivet.

Päätin, että en ompelekaan uutta leninkiä häihin, vaan laitan mustan pellavamekon. En tiedä pahastuuko joku tummasta pukuvalinnasta, mutta ainakaan hääparilla ei ole valittamista.

Continue Reading

Hahtuvalapaset

Tässä esittäytyvät vihreät hahtuvalapaset, joista vasemmanpuoleinen on huovutettu ja oikeanpuoleinen ei. Tämän parin jälkeen olen tehnyt jo kaksi paria lisää, mutta ne ovat joululahjoja, eivätkä siis siksi esiinny täällä. Yhteen lapaseen menee lankaa vähän alle 30 grammaa, ei kovin paha. En huovuttanut lapasta kovinkaan voimakkaasti, leveyssuunnassa vähän enemmän kuin pituussuunnassa.

Continue Reading

Vanhat opaskirjat haussa

Eilen Ilsan tupaantuliaisissa bongasin hänen kirjahyllystään herttaisen oppaan “Sukuelämä terveeksi” (kirjoittanut Tohtori Rakel Jalas 1940-luvulla). Kirja sisältää ajalleen tyypillistä asennoitumista lisääntymiseen ja seksiin ja oli kerrassaan mielenkiintoista luettavaa. Kyseisestä kirjasta tuli mieleen toinen opaskirja “Kihlautuneiden kirja”. Sekin on 1940-luvun tuotoksia ja sisältää nykyajan näkökulmasta melko hilpeitä neuvoja nuorelle naiselle kihlausajalle ja sen jälkeen.

Kumpikin kirja siis puuttuu kirjahyllystäni. Jos siis jossain näitä näette, niin voin kernaasti ottaa ne vastaan lahjana tai kauppatavarana.

Ilsan tupaantuliaiset olivat kovin mukavat. En ennestään tuntenut juuri ketään, mutta illan aikana käytiin paljon mielenkiintoisia keskusteluja. Paljon hehkuttamani ilotulitusten ihastelu jäi väliin, koska olimme sen verran väsyneitä, että päätimme kotiutua verrattain aikaisin.

Continue Reading

Aikataulu mättää

Nyt ottaa päähän. Missaan Italianmatkan takia Kädentaito 2005 -messut ja Työväenopiston kansallispukukurssin järjestämän reissun Lahteen. Pöh. No, kai sitä mieluummin Italiaan lähtee. Kai…;)

Todellakin, ilmoittauduin tänä vuonna kansallispukukurssille. Ajatuksissa on, että aloittelisin tekemään jotain pukua, vaikken koko projektia saisikaan vuodessa valmiiksi. Valitsen varmaan jonkin Muolaan lähipitäjän puvun, Muolaan kansallispukua kun ei vielä ole tarkistettu ja siihen ei varmaan ole kankaitakaan saatavilla. Karjalaistyyppisen puvun kuitenkin haluan, jollei mieleni ihan sitten muutu.

____________

Tarkistinpa sitten asian: Muolaan puku on uusi puku 1980-luvulta, eli Suomen kansallispukuneuvosto on koonnut sen silloin. Siis jos jostain materiaaleja pukua varten löydä, alan todennäköisesti valmistamaan kyseistä pukua.

Continue Reading