Kasvivärjäyksestä

Kauheaa kiirettä on muka pitänyt, vaikka en ole juuri muuta tehnyt kun töissä käynyt. Tenttiinkään en ole vielä oikein alkanut lukea, vaikka onhan tässä vielä kuukausi aikaa… Kuusi kirjaa ovat kyllä nyt vain sellaisia, että ainakin pariin kertaan kannattaisi selata. Sain kaikki loput kirjat kirjastosta eilein, Rahwaan puku ja Vuotuinen ajantieto minulla on omana. Lisäksi lainasin pari kasvivärjäystä käsittelevää opasta ja taas kerran Merisalon Nauhoja -kirjan. Tänään löysin antikvariaatista vielä yhden kasvivärjäyskirjan. Ostamassani kirjassa on hyvät värikuvat siitä, millaisia värjätyistä langoista SAATTAA tulla milläkin värillä. Kasvivärjäyshän on aika arpapeliä.

Joka tapauksessa, hullaantuminen kasvivärjäykseen tarkoittaa sitä, että tänä viikonloppuna pitäisi lähteä metsästään mesiangervoa, saniaista ja liekoja. Äsken kaupasta tullessani huomasin läheisellä niityllä pietaryrttiesiintymän, sinne pitää mennä keräilemään, kunhan pietaryrtti puhkeaa kukkaan.

Juhannus oli ja meni, uusi grilli tuli kokeiltua, katsottua Barbarellaa ja Dollari-trilogiaa, syötyä ja juotua.

Eilen piipahdin Anvilissa, toisin sanoen viivyin noin 30 minuuttia ennen kuin rupesi ahdistamaan. Ei ole kyllä minun paikkani, huono ilmanvaihto, musiikki liian kovalla ja liikaa ihmisiä. Juu, myönnän, nuttura saattaa olla liian tiukalla. ;)

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published.