Viiniä ja villasukkia

Ehdin Ravelryn puolelle huivini jo lisätä jo viime viikolla, mutta laitetaan nyt blogiinkin.*

Näistä langoista  syntyi siis Betty Mouat -huivin inspiroima huivi. Huivin raidoituksen ja kuvion otin tosin Betty Mouat -paidan ohjeesta. Suosittelen lämpimästi Kate Daviesin Textisles -julkaisua, josta nuo kummatkin ohjeet löytyvät.

Manosin kellanvihreä Silk Blend -lanka ja itse värjäämäni vihreä ja pinkki Wetterhoffin mysteeri-silkkivilla neuloutuivat mukuvasti huiviksi. Jokaista väriä meni aika saman verran, noin 70 grammaa per väri. Käytin reilusti 5 mm puikkoja, että huivista tuli kuohkea. Kumpaankin lyhyeen päähän virkkasin reunukset, toiseen reunukseen tein napinlävet, siltä varalta, että haluaisinkin kietaista huivin tuubihuiviksi.

Kun huivin laittaa kaulaan, häviää kuvio aika tavalla ja tilalle tulee sekainen värikimara. Mutta minusta sekin on hauska!

*) Olen viime aikoina miettinyt tämän blogin jatkoa paljonkin. Viime aikoina minulla on ollut monella elämänalueella tunne, että olen riittämätön, saamaton ja laiska. Surullisinta on, että tunne on tullut myös sellaisissa rakkaissa harrastuksissa asioissa kuin itselle neulominen ja bloginpito. Onko järkeä sellaisessa muistikirjassa  ja portfoliossa, jota päivittää kerran kahdessa kuukaudessa muutamalla tekstirivillä ja muutamalla kuvalla?  Onko järkeä blogissa, jonka ulkonäköön ja toimivuuteen ei ole tyytyväinen, muttei jaksa tehdä asialle mitään?

Tänne jää paljon merkitsemättä sellaista, josta ajattelen, että oi, olisipa kiva tuostakin blogiin kirjoittaa, muistilapuksi itselle ja iloksi muille. Osa jää kokonaan omaan päähäni, osasta saan luonnosversion tehtyä, mutta viimeistely ja julkaisu jää. Mutta koska olen huono luopumaan, annan tämän blogin kuitenkin roikkua mukana muistuttamassa. Se ehkä hiipuu ja kuolee tai muuttuu ja piristyy. Ei voi tietää, koska blogi elää muun elämän mukana.

Ihastelin töissä Silk Indianin Kohinoor Silk -kierrätyssilkkilankaa ja olin valmis säilömään sitä lasipurkissa, niin kaunista se on. Lopulta lanka (tai osa siitä, hamstrasin noita vyyhtejä aikas monta…) päätyi kaulakoruksi. Huiman kirjavaa silkkiä rauhoittamaan virkkasin merseroidusta puuvillasta ympyröihin yksivärisen reunuksen ja ompelin koristeeksi joukon yksivärisiä nappeja. Virkattujen korujen idea ei ole minulle mitenkään uusi, muoto on tuttu jo monen vuoden takaa Riemupyörä-rosseista.

Rakastan tuota kaulakorua ja uutta kesäpuseroani. Olen siinä mielessä outo, että pidän kaikkien inhoamasta muotiväristä, korallinpunaisesta. Korallinpunainen sopii mielestäni hyvin ihoni, silmieni ja hiusteni väriin.  Minulla on kaksi värimaailmaa, joita rakastan: Kirkkaat ja puhtaat korallin, oranssin, violetin, turkoosin, limenvihreän ja keltaisen sävyt. Sitten ovat sameat vihreät ja ruskeat, erilaiset voimakkaat punaiset. Näitä on aika vaikea yhdistellä toisiinsa, ehkä se on syy, miksi olen helisemässä garderoobini kanssa.  Ja miksi sitten usein päädyn pukeutumaan mustaan.

Mutta katsokaapa nyt näitä silkkivyyhtejä, eivätkö olekin hurmaavia!

Koska ulkona on nyt marraskuun myötä pimeää ja myös kotosalla on hämärää kiitos tunnelmallisen valaistuksen, olen tyytyväinen, että kesäloman ihanilla helteillä tartuin kauluriprojektiin. Silloin riitti valoa värien valintaan enemmän kuin tarpeeksi. Kesällä ja alkusyksystä syntyi tällainen pino kaulureita:

Aina välillä pohdin, miksi ihmiset näkevät värit eri tavoilla ja miksi joillekin (kuten itselleni) värit ovat sellainen intohimo, ettei niitä vain voi pitää yhdentekevinä. Väreistä ei voi puhua vihreänä tai punaisena, niihin on pakko lisätä määrittäviä sanoja tai jopa kutsua niitä aivan omilla sanoillaan: ruohonvihreä, sinivihreä, mintunvihreä, celadoninvihreä, sammaleenvihreä, metsänvihreä, vaaleanvihreä, myrkynvihreä, oliivinvihreä, tummanvihreä, tulipunainen, viininpunainen, tomaatinpunainen, koralli, pinkki, vaaleanpunainen, vanha roosa…

Vanha vitsi on, että naisilla on eri väreille noin ziljoona nimitystä ja miehillä vain muutama.  Syynä taitaa olla se, että ihmiset näkevät ylipäätään asioita, joista ovat kiinnostuneita. Mutta mistä voi johtua kiinnostus väriin, sitä en tiedä. Minuun värit vaikuttavat niin vahvasti, että oikeat värit oikeissa paikoissa luovat onnea, rauhoittavat ja saavat hymyilemään, väärät värit taas kiusaavat ja tekevät olon epämukavaksi.

Kauniit värit ja väriyhdistelmät oudoissa paikoissa voivat aiheuttaa ihastunutta huokailua ja tyytyväisyyttä, jota kukaan muu ei varmaankaan tajua (kokeilkaapa miten kaunis väriyhdistelmä ovat kellanvihreät herkkukurkkuviipaleet vaaleankeltaisella Oivariinilla voidellulla Primulan Artesaani-maalaisleivän viipaleella). Toisaalta myönnän, että rumia värejä ei oikeastaan ole, on vain värejä väärissä paikoissa ja väärissä suhteissa toisiinsa.

Tämän kummallisen värifiksaation takia kodin seinämaalien valitseminen oli haastavaa, vaikka oli selvää, että seinien pääväri on valkoinen. Mutta millainen valkoinen? Siitähän vasta riemu repesi, kun täytyi olla varma, ettei sävy ole liian punainen, keltainen, sininen tai liian tumma tai vaalea, liian murrettu tai puhdas. Lopulta keittiön puolen seinät maalattiin Tikkurilan Gardenialla ja olohuoneen Kallalla. Seinät näyttävät lähes valkoisilta, mutta harmaampi Kalla tuo hitusen verran enemmän rauhallisuutta olohuoneeseen. Tässä marraskuun pimeydessä tosin noissa valkoisen eri sävyissä en kyllä minäkään huomaa mitään eroa ja kuvissa seinä näyttää joka tapauksessa harmaalta.

Kaikille väreistä kiinnostuneille suosittelen jo aikaisemminkin mainostamaani Coloria-sivustoa. Tuon parissa vierähtää tunti jos toinenkin.

Mutta sananen kuvien kaulureista: Olen taas täksi talveksi valmistanut joukon erilaisia uniikkeja kaulureita. Yksikään kauluri ei ole siis toisensa kaltainen. Valitsen langat jokaiseen kauluriin yksitellen ja viimeistelen kaulurin  huolella valitsimillani napeilla. Juuri tuo lankojen värien ja nappien valitseminen on parasta, kun huomaa, että omien kätten kautta syntyy tuote, joka vastaa omaa mielikuvaa ja miellyttää omaa silmää. Kuvissa olevat kaulurit ovat kaupan Vanhan Ylioppilastalon Joulumyyjäisissä 12.-22.12.