Ehdin Ravelryn puolelle huivini jo lisätä jo viime viikolla, mutta laitetaan nyt blogiinkin.*
Näistä langoista syntyi siis Betty Mouat -huivin inspiroima huivi. Huivin raidoituksen ja kuvion otin tosin Betty Mouat -paidan ohjeesta. Suosittelen lämpimästi Kate Daviesin Textisles -julkaisua, josta nuo kummatkin ohjeet löytyvät.
Manosin kellanvihreä Silk Blend -lanka ja itse värjäämäni vihreä ja pinkki Wetterhoffin mysteeri-silkkivilla neuloutuivat mukuvasti huiviksi. Jokaista väriä meni aika saman verran, noin 70 grammaa per väri. Käytin reilusti 5 mm puikkoja, että huivista tuli kuohkea. Kumpaankin lyhyeen päähän virkkasin reunukset, toiseen reunukseen tein napinlävet, siltä varalta, että haluaisinkin kietaista huivin tuubihuiviksi.
Kun huivin laittaa kaulaan, häviää kuvio aika tavalla ja tilalle tulee sekainen värikimara. Mutta minusta sekin on hauska!
*) Olen viime aikoina miettinyt tämän blogin jatkoa paljonkin. Viime aikoina minulla on ollut monella elämänalueella tunne, että olen riittämätön, saamaton ja laiska. Surullisinta on, että tunne on tullut myös sellaisissa rakkaissa harrastuksissa asioissa kuin itselle neulominen ja bloginpito. Onko järkeä sellaisessa muistikirjassa ja portfoliossa, jota päivittää kerran kahdessa kuukaudessa muutamalla tekstirivillä ja muutamalla kuvalla? Onko järkeä blogissa, jonka ulkonäköön ja toimivuuteen ei ole tyytyväinen, muttei jaksa tehdä asialle mitään?
Tänne jää paljon merkitsemättä sellaista, josta ajattelen, että oi, olisipa kiva tuostakin blogiin kirjoittaa, muistilapuksi itselle ja iloksi muille. Osa jää kokonaan omaan päähäni, osasta saan luonnosversion tehtyä, mutta viimeistely ja julkaisu jää. Mutta koska olen huono luopumaan, annan tämän blogin kuitenkin roikkua mukana muistuttamassa. Se ehkä hiipuu ja kuolee tai muuttuu ja piristyy. Ei voi tietää, koska blogi elää muun elämän mukana.
11 Comments
Mulla on ollut sama meininki blogin suhteen kesästä lähtien. Eniten kyse on ollut ehtimisestä tai no etten enää vapaa-aikana jaksa samalla lailla kökkiä koneella kun on officessa koko päivän ja sitten olisi kaikkea muuta. Mut sitten päätin, että blogi pysyy ja sitä päivitetään kun ehditään. Tosi moni postaus jää nykyään ideatasolla, mutta näillä mennään.
Äläs nyt kirvettä ihan kaivoon heitä. Minusta on mukava lukea sinun kuulumisiasi täältä. Mielummin vaikka harvakseen, kuin ei ollenkaan:)
Ihana keväthuivi! Nämä värit ovat niin mahtavat. :)
Tykkään kovasti myös tuosta paidasta.
Älä luovu blogista. On aina hienoa kun tänne tulee päivitys, vaikkei usein tulekaan!
Älä ainakaan vielä lopeta! EN nyt osaa muotoilla tätä mitenkään, mutta sulla on aina jotain kaunista ja hurmaavaa esiteltävää eikä haittaa ollenkaan, että päivityksiä on harvakseltaan. Ehkä juuri sen takia täällä on niin harmoninen fiilis.
Älä lopeta blogia. Ei haittaa, vaikka päivität sitä harvoin. Postauksesi ovat kuitenkin tärkeitä meille, jotka luemme niitä. Joskus tulevaisuudessa voi tulla aika, jolloin taas innostut postailusta enemmän, silloin on linja valmiina :)
Hei! Ajatuksesi kuulostivat omilta ajatuksiltani viime kesänä ja syksyllä sainkin kuulla sairastavani kilpirauhasen vajaatoimintaa. Nyt jaksan taas paremmin niin fyysisesti kuin psyykkisestikin, mutta blogi on edelleen heitteillä ;). Olen antanut sen kuitenkin vielä olla olemassa, jos minä vaikka joku päivä saisin inspiraation postata jotakin. Anna vain jäädä blogisi olemaan, päivität sitä niin usein tai harvoin kuin siltä tuntuu.
Kaunista, kaunista taas :)
Aatokseni oman blogini pitämisestä ovat vallan samoja kuin sinullakin. Arvostan Viiniä ja villasukkia, koska se erottuu todella edukseen – ilahdun joka kerta täällä käydessäni vaikka en kommentoisikaan.
Itselläni on jonkinlainen blogiähky; ei tunnu älykkäälle esitellä aina samoja sukkia ja kehruitani.
Pidetään lomaa kun sille tuntuu ja nautitaan kun “blogituttaa”!
Hieman samanlaisia ajatuksia on ollut minullakin ja blogini päivitykset ovat vielä harvemmassa kuin sinulla. Silti tuntuu ettei haluta lopettakaan. Jospa vaikka inspiraatio tulisi takaisin. En haluaisi sinunkaan lopettavan kokonaan, päivityksiäsi on ihana lukea ja täällä on aina jotain kaunista katseltavaa. Tuo huivikin on todella ihana.
Kiitos kaikki kauniista sanoistanne. En minä tätä blogia lopettamassa ole, kuten sanoin, olen huono luopumaan :)
Oletpa tehnyt kauniin huivin ja tosiaan ihanat värit/kauniit langat! Sun tekemä huivi on niin paljon nätimpi kuin toi alkuperäinen.
Enpä minäkään ole saanut enää blogia päivitettyä vaikka käsitöitä on aina välillä tullut tehtyä. Lähinnä mulla jumittaa kuvaamisvaiheeseen. Tuolla noita uusia neuleita on pino kaapissa odottamassa kuvaamista, inspiraatiota odotellen :)
Blogien lukeminenkin on jäänyt tosi vähiin, mutta täällä käyn aina välillä, kun blogilistalta näen sun päivittäneen ;)