Nyt se sitten minulla on! Lainassa toki, isäni äiti on luvannut tädilleni rukin perinnöksi. Lupasin, että hän saa sen takaisin heti kun haluaa. Rukki on tosiaan seissyt käyttämättömänä 45 vuotta, siksi en kieriskele omantunnontuskissa, vaikka rukin meille vähäksi aikaa rahtasinkin (tai isän autollahan se tuli).
Rukki on todellinen kaunotar, 1940-luvun alussa uutena ostettu. Se on kauniisti maalattu mustaksi ja punaiseksi, punaisissa osissa on ootrauskuvioita. Ja mikä parasta, kaikki osat olivat tallella, jopa puolia oli jäljellä neljä kappaletta! Kapine kaipaa hieman putsausta ja öljyämistä ja sitten on täysin käyttökelpoinen. Lupasin tosin jo itselleni, että ennen keskiviikon tenttiä en koskekaan rukkiin, saatikka ajattele kehräämistä, että pystyisin edes vähän lukemaan tenttiin.
Mummoni ihastui muistelemaan kuinka nuorempana hän oli kiiteltykin kehrääjä, joka sai aikaiseksi hyvin ohutta kerrattua aivinalankaa. Todisteeksi hän sitten esitteli aivinasta virkattuja verhoja, jotka olivat häkellyttävän ohutta kerrattua lankaa. Pellavat verhoihin oli kasvatettu omassa pellossa vuonna 1942, kun päästiin takaisin muuttamaan Muolaaseen.
Muolaassa pellavat käsiteltiin muuten seuraavasti: pellavan korjuun jälkeen kasvit kuivatettiin telineessä, jonka jälkeen levitettiin nurmelle kahdeksi kolmeksi viikoksi. Sen jälkeen kasvit olivatkin valmiita jatkokäsiteltäviksi: häkilöitäviksi, loukutettaviksi ja lihdattaviksi. Olisi upea päästä kokeilemaan moista… Noh, sitten kun minulla on se oma kartano.;)
Koskelta sain myös evästä: viinimarjoja, mustikoita, raparperia ja herneitä. Kerrassaan mukavaa.
3 Comments
Kiva blogin nimi sulla! Onnittelut rukista! Ei sulla olis kuvaa laittaa siitä, kun se on niin hieno? Oletko jo muuten Yahoon kehruu-listalle rekisteröitynyt?
Höh, olihan siellä kuva. Se ei vain jostain syystä avautunut mulle heti. Hieno on!
Mahtava rukki! Äidinäidilläni oli samanlainen. Olen itsekin kehrännyt joskus.