Hiljaa hyvää tulee

Sydänlaukkua on tehty pitkään ja hartaasti, nyt sitten ollaan kokoamisvaiheessa. Kokoaminen onkin vaikeampaa kuin kuvittelin, kun kuitenkin haluaisin laukusta suhtkoht järkevän muotoisen. Kokoaminen helpottui vähän, kun tajusin, että se kannattaa tehdä laatikon päällä, että laukusta tulee suoraan kolmiulotteinen.

Viikonloppuna tuli oltua töissä ja tehtyä viime keväänä kesken jääneen prosemman tutkimussuunnitelmaa. Tutustuin myös lankoja myyviin englantilaisiin nettikauppoihin (Get Knitted ja Celticove), mutta vaikka sivuillaan he mainostivat Visa Elektronin käyvän, maksuvaiheessa kortti ei kuitenkaan toiminut. Noh, säästyinpä konkurssilta.;)

You may also like

6 Comments

  1. No hei, mä olen GetKnittedistä tilannut kyllä monta kertaa Visa Eloctronilla ja hyvin on pelittänyt! Mikähän piinaa?

  2. Aivan ihastuttava kassi:) Sinulla on varmaan muutakin kiirettä, mutta haluaisitko(ei siis pakko)antaa minulle jotain pikku vinkkejä, kun tulen keväällä tavoittelemaan opiskelupaikkaa tuolta “käsityötieteellisestä”..tulisin tosi onnelliseksi:) Voin kyllä antaa sähköpostiosoitteeni myöhemmin, jos tahdot. Ja nyt minä jo häpeän, kun menin kysymään..

  3. Hemmetti, pitääköhän soitella pankkiin ja kysellä, että mikä mättää?! Ärsytys, haluan lankaa!!Särmä, en tiedä millainen pääsykoejärjestelmä nyt on, mutta jos siihen kuuluu ennakkotehtävä ja haastattelu kuten silloin kun minä pyrin, niin ennakkotehtävä kannattaa valmistaa huolella ja haastattelussa kannattaa varautua siihen, että sinulta kysytään tulevista sivuainevalinnoistasi ja siitä millainen opettajana tulisit olemaan. Kässänope-opiskelijaksi on suhtkoht helppo päästä, muistaakseni noin 30% pääsee sisään. Jos haluat lisäinformaatiota, niin mielelläni annan.

  4. Yleensä vain jonkun tietyn pankin Visa Electron toimii nettikaupoissa, ainakin ulkomaisissa. Ehkäpä Sammon. Toimimattomuus saattaa johtua siitä. Ei kun pankkia vaihtamaan. ;)

  5. Moi!Tuo kassin tekele on tosi hiano! Ja ihania töitä ynnä kuvia sinulla muutenkin. Tuota minun ei olisi pitänyt “kuulla”, että Visa Electron käy joissain nettikaupoissa…:STerveisin Tippi-entinen wannabe-nykyinen siellä jo

Leave a Reply to Marita Cancel reply

Your email address will not be published.