Tänään sain valmiiksi jo pari vuotta sitten aloittamani lintumobilen. Kaikki pikkulinnut olen ommellut ja kirjonut itse, koneella ja käsin. Onnea tuottavat linnut pääsivät lentelemään ainakin näin aluksi työhuoneeni verhoihin.
Yksityiskohtia:
Tänään on ollut vapaapäivä (tai no, sitä prosemmaahan pitäisi tehdä…), niinpä olen myös innostunut siivoamaan. Vaikka en ole järjestelmällinen ihminen, niin kuitenkin nautin järjestyksestä. Esimerkiksi sisareni vaatehuoneen suorien vaatepinojen katselu tuottaa mielihyvää, itse kun viikkaan vaatteet miten sattuu…
Tänään olen saanut vihdoin suurimman osan käsitöihin liittyvästä pikkutilpehööristä hienoihin Rubbermaidin laatikoihin. Tosin mm. ompelulangat sakset kaipaavat vielä järkeviä laatikoita.
Pellavaiset rohdin 6-langat ja silkkinauhat pääsivät taas tyhjiin karkkilaatikoihin. En ole ennen tajunnutkaan, kuinka hyviä säilytysrasioita nuo karkkilaatikot ovat. Niistä näkee läpi, sisältö on siis heti näkyvissä. Lisäksi tavarat eivät pölyty ja mikä parasta, rasiat ovat ilmaisia.
4 Comments
Ja mikä hyvä syy ostaa karkkeja! ;)Noi Rubbermaidit on tosi käteviä, mulla on kaikki kirjontalangat järjestetty niihin. Hieno lintumobile!
Mobile on kaunis. Mulla on ollut vähän samanlaista organisointihepulia. Aina kun pitäisi järjestellä työpapereita ja kuitteja, niin keksin kaike maailman muita toosi tärkeitä projekteja. Niinkuin nyt esim. kangaskasien ompelua.
Voi hemmetti mitä kirjoitusvirheitä. Nyt jumittaa jo n-näppäinkin. S ei toimi oikein mitenkään :(
Mulla ainakin jää kirjaimia puuttuumaan sen takia, että kannettavan näppis on jotenkin hankalampi käyttää. Onneksi suomenkieltä yleensä ymmärtää, vaikka kirjaimia olisikin hukassa.;)