Kevät tai ainakin melkein

Eilen oli ulkona on ihanan lämmintä ja kaupungilla sai taas pelätä, että katoilta putoaa jäätä ja lunta niskaan. Tuntui ihan keväältä jo! Uudet varvassandaalit ja muut kesäkengät odottavat jo eteisessä toiveikkaana käyttöön pääsyä. Ei haittaa, vaikka nyt mittari näyttää -7 astetta.

Kevät-huivin alkua:

Eilen aloitin Project Spectrumin hengessä vaaleanpunaisen Kevät-huivin Ziinan ohjeella. Helppo ja näyttävä ohje, huivi sopii mainiosti työmatkalla neulottavaksi. Lankana Wetterhoffin Silvilla. Ajattelin jo alkuinnostuksessa, että haluan Kevään myös vihreästä Drops Alpacasta. Saa nyt nähdä.

Pitäisi tehdä opetusharjoittelua varten moniste lautanauhan teosta. Lisäksi pitäisi tehdä pari mallilautanauhaloimea, jota oppilaat saisivat kokeilla kutoa ja tehdä malliksi pari monimutkaisempaa nauhamallia. Onneksi on kaksi viikkoa aikaa. Pitäisi mennä myös amanuenssillle juttelemaan opinnoista, ottaa itseään niskasta kiinni parin opiskelujutun loppuun saattamiseksi.

Lautanauha poikineen:

Kävin siskon ja siskon alennuskortin kanssa eilen Käsityötalo Priimassa. Mukaan tarttui mustaa ja ruskeaa Kitten Mohairia ja lehmuksenvihreää Tovea. Paitaa, huivia ja lapasia on luvassa jossain vaiheessa. Priiman nettikaupan pitäisi muuten avautua tällä viikolla.

Ja lopuksi vähän nillitystä: On tosi ärsyttävää, kun kaikissa näytöissä on ihan omat väriasetukset. Kotona blogini kuvat näyttää hyviltä, mutta yliopistolla taas järkyttävän räikeiltä.

You may also like

12 Comments

  1. Hmmm… Yllä oleva kommentti oli vähintään outo? Minäkin olen joutunut kummallisen huomion kohteeksi? Tätä tapahtuu meidän perheessämme.

  2. Joo, kävin päivemällä ihmettelemässä sitä kommenttia. Kumma todellakin.:/Kuule nyt pitää kiittää sua. Sie olet ilahduttanut mua ihanilla päähänpistoneuleillasi jo niin usein, etten voinut enää vaieta. Elna-huivistasi tuli niin kaunis, että innostuin itsekin virkkaamaan, vaikka ne ympyrät tulikin purettua ja etsittyä joku ohje, jota soveltaa… Mutta olet ansainnut paikan mun suosikkilistan kärjessä! Tunnetkos muuten Juholan Anninan? Seki opiskelee kässänopeksi Hesas, ja on ihan viimeisillään raskaana. Annina taitaapi kyllä olla vasta tokalla vuosikurssilla, muistaakseni…

  3. Huh, en itse ehtinyt lukea outoa kommenttia, mutta anonyymit kummallisuuskommentoijat ovat varsin ärsyttäviä.. :POpetan värttinäkehräystä mielelläni, vaikka en itsekään siinä vielä mikään mestari olekaan..Pitäisi muutenkin piipahtaa teillä tässä keväällä, joten voin samalla ottaa värttinän mukaan! On vallan addiktoivaa puuhaa, mielestäni mieluisempaa kuin rukilla väkertäminen. Voi kävellä ympäriinsä ja tekniikan ollessa reilusti töppösessä, voi vaikka möllöttää töllöäkin huoleti! :)

  4. Joo, kyseinen kommentoija on vainonnut myös siippaani. Käsittämätön sekopää.Piua: Mukavaa, jos tekemiseni inspiroivat tekemään ja kiitos kehuista.;) Meidän laitos on sen verran iso, etten sieltä tunne kuin murto-osan opiskelijoista.Oola, kivaa! Kommentoin vaihteeksi taas sinun blogiisi.;)

  5. Oma värttinäni on luokkalaiseni tekemä, opettajamme mallista vakoiltu. Hän niitä teki muutaman myyntiin ja kaikki meni. Meiltä MUTElaisilta parhaimpia värttinöitä varmaan saa, jos kyselee. Nyt olemme kaikki hajonneet tahoillemme työharjoitteluun, mutta loppukeväällä palatessamme taas kouluun, voisin kysästä jos joku olisi halukas tekemään aloittelijavärttinän.Sillä tulee sitten aika paksua lankaa ainakin aluksi. Itse saan jo ohutta, mutta katkeaa painon takia. Pitäisi teettää pienempi…Keskiaikamarkkinoilta voisi myös löytyä… En viimevuonna niin tarkkaan katsellut.Siskolla ja minulla on myös joku tuntematon vakivittuilija. Suloisaa. ;)

  6. Sehän olisi mukavaa, jos sun kautta saisi värttinän. Ei sillä mitään kiirettä ole. Viime kesänä yritin Turussa markkinoilla tiirailla värttinää, mutta ei osunut silmään.Tuo värttinän painokin on mietityttänyt. Ehkä pitäisi tutustua kirjallisuuteen, kun sitä kotona on. Olen vain niin laiska.;)

  7. Ihanne pää etenkin pienelle, ohutta lankaa kehräävälle värttinälle on savipaino.Itselläni on kookas, mutta pirun ärhäkkä värttinä mukavalla puupainolla.armaani.Kaverillani on iiiiihana turkkilaismallinen värttinä, jonka sai vaihtokauppana jossain unkarissa markkinoilla (seppätyttö). Siinä valmis säije kiedotaan alas kahdeksikolle kahden varren läpi menevän palojen väliin (make sense?) ja vyyhdin saakin sitten kätevästi valmiina pois värttinästä, ilman apukäsitarvetta. :)

  8. Pentti Linkola ja Seppo Lehto seminaarissa Tampereella 8.4.2006Nauhoite koko tilaisuudesta http://www.kavkaz.fi uutislinkin takana: http://www.kavkaz.fi/20060410.html Tässä näytteeksi poimintoja ja huomioita:Tampereen Sampolassa järjestettiin seminaari jonka pääesiintyjänä oli tunnettu ekofasisti Pentti Linkola. Keskusteluun osallistui aktiivisesti myös järjestömme puheenjohtaja Seppo Lehto.Seppo Lehdon oma raportti seminaarista:Ekokatastrofi Sampolan wc-tiloissa ennakoi tulevaaTapaaminen alkoi ekokatastrofin merkeissä: Seppo Lehdon ja Pentti Linkolan ensi tapaaminen oli Sampolan työväenopiston miesten wc-tilassa 8.4.2006 klo 15:10, missä kummatkin lorottelivat vesipisuaariin kohdallaan.Pentti Linkolalla kävi hieman huonommin sillä hänen wc-pisuaarinsa meni välittömästi tukkoon ja kusivesi lainehti pystin reunojen yli kengille. Seppo Lehto kerkisi vetäytymään tilanteesta ilman kusisia kenkiä. Toisin oli jälkeemme tullut mies joka kerkisi lorottelemaan välissämme olevaan pisuaarin kunnes huomasi, että kusi lainehti ylitsevuotavan pisuaarin reunoilta lattialle ja hänen kengilleen.KUUNTELE NAUHOITE PENTTI LINKOLAN PUHEISTAPentti Linkola hieman hätääntyi tilanteesta, mutta Seppo Lehto kuittasi tilanteen naureskellen ja kehoittaen pesemään käsiä kanssaan muistutellen “lintuinfulenssan vaaroista”. Pentti Linkola pudisteli päätään todeten jättävänsä väliin ja poistui paikalta ilman suositeltavaa käsienpesua lerssillä käynnin jälkeen. Tämä kolmas mies jäi huuhtomaan vedellä kenkiään kusesta.Sampolan 2 krs:n Auditorio oli alimitoitettu tilaisuutta varten ihmiset änkesivät ko. tilan portaille ja osa jäi avonaisten ovien ulkopuolelle. Vahtimestari tuli rajoittamaan tilaisuuteen tulevien määrää. Jahkailujen jälkeen tilaisuus alkoi ko. tilaisuuteen alustajaksi päästetyn nuoren SS-miehen näköisen Niklas Vainio nimekseen maininneen vaalean sinisilmäisen liinatukan ohjastamana erilaisten pahoittelujen jälkeen n. klo 15:40.Alustajana Charles Chaplinin tosikkoversio ateisti Niklas VainioSurkuhupaisaa oli tämän ateismiaan julistaneen Niklas Vainion farisealaisuus, mikä ilmeni hänen alustutuksensa ja myöhemmän Seppo Lehto-puheenvuoron minkkien ja somalien rinnastamisen estonsa kanssa. Alustuksessaan kuitenkin väitti: “Minä kannatan toisinajattelua. Jos vaiennetaan ei ole kovin aikuismainen yhteiskunta. Voitaneen sanoa, ettei Niklas Vainio toiminut omien sanojensa mukaan kovin aikuismaisesti.Niklas Vainio yritti alustuksessaan vyöryttää ja yllyttää näyttötaakkaa Linkolalle aiempien puheidensa perusteella, mainostaen että tämä tilaisuus on löydettävissä: vastedes.fi -sivuilta, sekä luovuttaen puheenjohtajuuden kaupunginvaltuutettu Pauli Välimäelle. Pauli Välimäki korosti alustuksessaan sananvapautta ja esitteli lyhyesti Pentti Linkolan mm. “ekofasistina, varmasti ansiotta, että ansiosta”.Pentti Linkola – vihdoin ja viimein!Pentti Linkola sai vihdoin puheenvuoron 15:41-15:20 väliseksi ajaksi. Pentti Linkola aloitti viittaamalla ihmisoikeuksiin, joista hänen mielestään voitaisiin vaieta ja puhua mieluummin velvollisuuksista.Pentti Linkola ilmoitti tulleensa Pauli Välimäen pakottamana paikalle ( naureskellen ja yleisöä naurattaen ) aiheena: Ihmisenluonto. Ajattelee enemmän biologina kuinka on mahdollista että ihminen toimii kuten toimii eli ajaa itseään tuhoon.Esimerkikseen otti mm. varpuspöllön ja näätäeläimet vastaavasta itsetuhoisesta oman ruokavarantojensa haaskaamisesta. Minkkihän on kaikenhuippu, amerikkalaisena toimii kuten amerikkalaiset toimii ( yleisön nauratusta ). Tämä tuhlaus on moite evoluutiolle. Linkola kohdisti kritiikkiä myös yhteisöjen järjettömyyteen käyttäen lintuja esimerkkinä. Ajatuksena lienee: Yksittäin niin linnut kuin ihmiset toimivat järkevämmin.”Ihmisen ja luonnon suhde: Laji lajilta lajit kuolevat sukupuuttoon vastaiskuna ihmisen toiminnalle”.Ihmisen mielettömyyksistä, parlamentarismista, kritiikkiä Saksan sylkijöille ja pedofiilien jahtaajille”Sosialismi rakentui sille ajatukselle, että ihminen olisi epäitsekäs. Ihminenhän ei ole sellainen, siihen sortuu demokratiatkin.Linkolan mielestä USA halusi levittää demokratiaa Irakiin, mikä on mieletöntä. “Ajatus että kansa määrää eli parlamentarismi on mieletön. Ihmiset, jotka tavallisesti näyttävät järkeviltä ihmisiltä, mutta uskovat parlamentarismiin. Ajatushan on hullu.Ajatus ettei meillä ole noitavainoja, sehän ei pidä paikkaansa. .. Huuhaakommunistit, … ja sitten kun piti saada joku sylkykuppi. Yliymmärryksen on mennyt se että Saksa, joka ei ole tehnyt kuin hyvää Suomelle, valitaan sylkykupiksi”.”Suomi oli itsenäinen Saksan ansiosta v. 1917-1995″. Vuoden 1918 ja jatkosodan tapahtumia ei Linkolan mielestä ole ymmärretty, eikä osata arvostaa oikein sitä mistä meidän pitäisi olla kiitollisia Saksalle. “Saksanhan olisi kannattanut antaa Suomen joutua miehitetyksi ja vetää joukkonsa Saksaan ( kuuntele nauhalta tarkemmin ).”Kaiken tämän jälkeen on moitittu natsi-Saksaa”.Pentti Linkola moitti suomalaisia saksalaisten ottamisesta sylkykupikseen, vaikka nimenomaan Saksa oli Suomen kansakunnan syntymisen synnyttäjä ja ainakin kahdesti toiminnallaan pelastanut suomalaiset Stalinin ja Venäjän kynsistä. Lämmöllä Linkola muisteli Vienan ja Aunuksen roolia suomalaisille, sekä Suur-Suomen mahdollisuutta. Esille tuotiin vapaussota 1918, jatkosota, Lappia puolustaneet saksalaisdivisioonat ja epäitsekäs uhrautuminen Suomen hyväksi mm. osasto Kuhlmayenin syöksypommittajien muodossa Karjalan kannaksella kesällä 1944. Linkolan mielestä suomalaiset eivät ole osanneet arvostaa saksalaisten epäitsekästä toimintaa kansakuntamme hyväksi.”Toinen noitavaino, tulee mieleen pedofiilit. Joku jota todella inhotaan. Näitä äijiä, joilla on alastomien lasten kuvia, sehän on hulluutta. Lapsihan äärettömän epäkiinnostava”.Linkola muisteli lapsuutensa opettajaa, joka opetti tutkielman tekoa. “Hän houkutteli lapsia karamelleilla harmittomasti. Molemminpuolista väkivallatonta pippelinhyväilyä mitä sitten olikaan. Sai ehdotonta vankeutta, eikä kelvannut enää valtion virkoihin”. Linkola piti asiaa mielettömänä. “Noitavainoja pitää olla. Tälläisilla kokemuksilla ajattelee toisella tavalla. Poliisit jahtaavat äijiä, joilla on lasten kuvia”, järjetöntä tuntui olevan Linkolan mielipide. Hukattiin nero keskuudestamme tälläisella pedofiilijahdilla ( Nauhalla tarkemmin ).

  9. Siinnäs näette, ei selvää johdonmukaisuutta missään, ottaisi nyt karhulankaa ja ompelisi se linkolakin ne parhaat ajatuksensa kokkoon, on sillä ollut aikaan, kun se siellä eristyksissä on jo kuudetta esikautistaan lusinnut, kaiken korvessa kun Ryysyrannan Jooseppi. Ei pitäisi ottaa oppia Papilonin eristysvuosista, Papilon ymmärsi nimittäin sen, että vaikka hullua näyttelemällä saattaa saada jotakin etuja, niin siinä on vaaransa ja yksi on se, että hullua näyttelevä jää loppu iäkseen siihen rooliin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *