Hameita villakankaista

Mihin nämä viikot oikein katoavat? Nyt on jo torstai, vaikka juuri oli sunnuntai.

Kylmeneviin päiviin kaipaisin paria asiallista villakangashametta. Jostakin syystä suurin osa hameistani on värikkäitä ja kuviollisia, yksinkertaisemmille malleille olisi käyttöä.

Kankaatkin minulla on omasta takaa, kuviollisen tweedin olen ostanut parisen vuotta sitten ja oliivinvihreä toimikassidoksinen villakangas on ainakin kolmen vuoden takaa. Tosin nyt harmittelen tosin kitsauttani kankaiden määrän suhteen, ostamistani kankaista kun ei saa aikaiseksi kovin kummoisia hameita. Kankaat eivät riitä kuudesta kappaleesta leikattuun hameeseen, täytynee siis tyytyä samantyyppiseen kellotettuun malliin kuin tein elokuussa.

Hameisiin sopivia vuorikankaita minulle on kertynyt useita yhtä mystisesti kuin muitakin kankaita. Vetoketjuja ja tukikangastakin löytyy eli hameita varten ei siis tarvitse ostaa mitään tarvikkeita. Toisin sanoen Garderoobi kierrättäen jatkuu menestyksekkäästi. Elokuun alussa alkanut ostolakko on muuten pitänyt aika hyvin, tähän mennessä olen ostanut kaupasta yhdet mustat sukkahousut (7,90€) ja yhden rannekorun (6,90€). Kirppareilta olen tosin sitten tehnyt senkin edestä löytöjä, olen ostanut muunmuassa neulepaidan, nappeja, kankaita, astioita ja kirjoja.

Tällä hetkellä ja viime aikoina olo on ollut jotenkin totaalisen zen. On todella mukavaa, että tärkeiden ihmisten asiat selviävät ja että kaikki ovat kutakuinkin onnellisia. Minäkin olen.

You may also like

2 Comments

  1. Tuo tweed on kaunista! Ehkä pitäisi tehdä itsekin tweed-hame, olen etsinyt sellaista kirppareilta, mutta täydellistä ei ole tullut vastaan (yksi mahdollisesti muokattuna toimiva kyllä).

Leave a Reply

Your email address will not be published.