Eilen tuli yksi sellainen puhelu isältäni. Odotettu, mutta ei sitten kuitenkaan. Tsaarinvallan aikaan syntynyt isoisäni oli nukkunut aamusella pois. En sure Papan puolesta, hän eli käsittämättömän pitkän elämän ja sen loppukin oli kohtalaisen rauhallinen. Suren kaikkien meidän jäljelle jääneiden puolesta.
Inhoan ja pelkään menettämistä, surua ja hätää. Haluaisin vain kaiken olevan niin kuin aina on ollut. Vaikkemme mitenkään läheisiä Pappani kanssa olleet, hän kuitenkin aina oli paikalla, kun mummolaan menimme. Nurisi* omaan tyyliinsä kaikenlaisesta: liian likaisesta autosta, liian pitkistä hiuksista pojilla tai liiallisesta laiskottelusta, vaikka oli varmasti samalla mielissään, että lapset ja lapsenlapset olivat käymässä. Kertoi omat mielipiteensä, jotka eivät olleet kaikkein moderneimmasta päästä. Viimeisinä vuosina kuulin kaikenlaisia muistoja, kaikuja lähinnä Papan nuoruusvuosilta. Miten ihminen, jonka kanssa en ollut erityisen läheinen, voi olla niin tärkeä ja rakas?
*) Mariseminen taitaa olla sukuvika, kun taas Urmasten nenä on sukuylpeys. Papallakin oli sellainen.
6 Comments
Joskus sellaisillakin ihmisillä, joita ei pidä läheisinä sanan kirjaimellisessä merkityksessä, voi olla tärkeä paikka omassa elämässä ja heidän merkityksensä huomaa juuri silloin, kun heitä ei enää ole. Mä en nyt oikein löydä sanoja. Perinteinen “otan osaa” -fraasi ei vaan istu mun suuhun. Uskon, että tiedät kuitenkin, että oot ajatuksissani nyt.
Ei tartte sanoa mitään, itseasiassa mietin sua ja meidän joskus käymiä suku- ja maailmanjärjestämispohdintoja juuri tänään.Kyllä Pappa oli minulle rakas ja merkityksellinen vielä jo eläessäänkin. Olimme ja elimme vain niin eri maailmoissa, että ymmärryksen jä läheisyyden tunnetta ei juuri tullut.Laitan viestiä sulle jossain vaiheessa. On paljon kerrottavaa ja päivitettävää.
Osanottoni pappasi kuoleman johdosta!Minulla on vielä yksi jäljellä, ikää 87 vuotta ja pelkään päivää, jolloin saan ilmoituksen, ettei häntä enää ole. Mitä vanhemmaksi itse tulen, sitä rakkaammaksi isovanhemmat tulevat.
Voimia ja syvät osanottoni
Samat tunnelmat, toisaalta taas onni vanhukselle, jos ei joudu makaamaan vihanneksena säästövaipoissa jossain laitoksessa, anteeksi vaan. Mielestäni on parempi kuolla pois.Minäkin otan osaa.
Sari, kiitos. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä rakkaammaksi kaikki rakkaat käyvät.Miia-Rebekka, kiitos.Matroskin, kiitos. Ja olen ihan samaa mieltä, uskoisin, että kaikille on onni, jos ihminen ei vain hiljaa hiivu pois, vaan lähtee kutakuinkin kerralla.