Sivarisukkia ja ihana Emiliana

Vuodenvaihteessa päättyi Villasukat tuntemattomalle siviilipalvelusmiehelle -kampanja. Tähän mennessä yhden naisen järjestämä kampanja on kerännyt melkein 240 paria sukkia ja sen lisäksi joukon muita asusteita, hienoa! Äitini kanssa kannoimme myös kortemme kekoon. Tosin enemmän äitini ansiosta kuin minun. Itse sain neulottua yhdet sukat, noin kokoa 42.

Äitini taasen ahkeroi sukkia enemmänkin! Sukat ovat kokoa 45-47. Tykkään ihan hulluna noiden sinisten sukkien (kaksi oikeanpuoleista paria) raidoituksen värityksestä ja sommittelusta, itse en keksisi ikinä mitään noin kreisiä. Pitäisikin ottaa tehtäväksi päästä irti sommittelun ennalta-arvattavuudesta ja tylsyydestä, harmonian ja tasapainon ainaisesta tavoittelusta sommittelussa ja antaa mennä vaan!

En tiedä mitä äitini neuloo seuraavaksi, mutta minun pitäisi neuloa itselleni ihan perusvillasukat talvisaappaiden kanssa pidettäviksi. Ei kyllä kiinnostaisi, ehkä niihin pitää keksiä jotain kikkailua.

Viime päivinä olen vähän myöhäisherännäisenä kuunnellut Emiliana Torrinin parin vuoden takaista Me and Armini -levyä. Birds kappale on minun mielestäni ihan superkaunis:

Samainen kappale Spotifyssa.

You may also like

4 Comments

  1. Olet oikeassa. Siniset sukat ovat ihanat. Usein minullakaan ei ole rohkeutta kokeilla jotain tuonkaltaista väritystä, vaikka eri värisiä lankoja on kaapit pullollaan. Varmaan koulussa liian paljon upposi opetus vasta- rinnakkaisym.väriharmonioista ja tuli tälläinen tylsimys!

  2. Kyllä sun sukat on kauniit kans!
    Itsekin ihan pari päivää sitten pohdin, että sitä on liian varovainen värien kanssa…

  3. Tuota noin, ihanaa että voi kommentoida taas. Numero 42 kuulostaisi aika pieneltä koolta varusmiehelle. Omani käyttää siroa 45-47. Ihana ajatus sinänsä. Mielestäni kokemukseni mukaan pojat kasvavat maata myöten eli jalat ensin ja muu vartalo sitten. No, onhan toki olemassa pienikokoisiakin miehiä tai pienijalkaisia. Onkohan tämä nyt sitten loukkaus? Sori kauheasti, en syrji miehiä joiden jalan koko on alle 45. Pois se minusta. Lankarullien tuotekehittely ei ole vielä pääsyt ideaa pidemmälle. Heti kuvaa kun on jokin semmoinen sopiva liikeidea käsillä! Onnea kaikesta mistä en ole sinua voinut onnitella kommenttilootan ollessa tauolla. Tsau!

  4. Auli, mäkin vähän epäilen, että jostain turha sovinnaisuus opitaan, nyt pitäisi opetella siitä pois!

    Susu, kiitos. Juu, kyllä mäkin noista sukistani tykkään :)

    Tuula, eihän tuo nyt ole mikään loukkaus!:D Suomalaismiesten yleisin kengänkoko taitaa olla 43-44 ja vaikka tuo yleisin koko onkin, on joukossa niin isompi- kuin pienempijalkaisiakin (esim. meiltä kotoa löytyy leveä 42). Koska keräyksessä ei toivottu “yhden koon sukkaa” (onneksi ei!), niin tein sitten vähän pienemmän parin. Äitini teki sitten onneksi noita isoja kokoja.

    Olinkin jo unohtanut nuo lankarullat! Toivottavasti ideat pääsevät jossain vaiheessa toteutukseen, itsellakin voi kestää toteutusvaiheeseen pääseminen vaikka kuinka kauan :)

Leave a Reply to mielitty Cancel reply

Your email address will not be published.