Korallia, arbuusia vai ehkäpä flamingonpunaista?

Tarvitsin kesälomamatkalle Berliiniin kevyen neuletyön*. Tiedättehän, kun lähtee pienellä lentolaukulla viikoksi reissun ja osaa jo ennakoida, että takaisin tullessa on varmasti jonkin verran tuliaisia, pitää lähtöhetkellä optimoida ihan kaiken kanssa.

koralli8

Keksin, että otan mukaan itsevärjäämäni huumaavan punaiset huivilangat, jotka ovat kököttäneet Riihimäen lasipurkissa työpöydälläni kotona ja huudelleet minulle, että haluavat huiviksi. Koska matkatyönä kannattaa olla idioottivarmaa neulomista, ettei neuletyö vie huomiota miltään muulta lomalla koettavalta, päätin reissussa neuloa ensimmäisen vyyhdin sileää  ja sitten kotiin palattuani katsoa, että mitä toiselle vyyhdille teen. Toinen vyyhti halusi sitten pitsireunukseksi. Huivin pitsineulosmalli on sama kuin kauan sitten tekemässäni puserossa ja Villimarjatar-huivissa (tosin Villimarjattaressa on ylimääräisiä langankiertoja). Tuo on tosi monipuolinen pitsineulostyyppi ja toimii näin huivin reunassakin mielestäni hyvin. Pitää ehkä kokeilla tätä kolmiohuivimallia kaksivärisenä.

Huivin tietoja: Lanka: itsevärjätty villasilkkibambusekoite (70%, 15%, 15%), 420m/100g, Puikot: 3,5 mm (olisivat tosin voineet olla 4mm), Langan menekki: melkein 200g (100g sileään osaan, 95g pitsineulososaan), Fiilinki: tosi kiva huivi, paljon kivempi kuin kuvittelin. Silkin kiilto ja pingotus tekevät huivista juhlavan ja vaikka huivi on tosi perinteinen pitsihuivi, antaa väri siihen vähän sähäkkyyttä. Olen varmaan ainoa ihminen, joka rakastaa tuollaista jännää punaisen sävyä.

koralli

koralli10

koralli6koralli5_uusi

*)  Täytyy tunnustaa, että minulla kuitenkin oli mukana kesälomareissussa myös toinen neuletyö ja hyvä, että olikin: jätin yhtenä aamuna epähuomiossa huiviprojektin sohvalle ja Mies istui sen päälle.  Tällä tavoin katkesivat neulomisurani ensimmäiset(?) puikot (hämmentävää, mutta en ainakaan muista ikinä katkaisseeni puikkoja neuloessa). Onneksi viiden minuutin kävelymatkan päässä asuinpaikastamme sijaitsi Loops (yksi Berliinin parhaimmista lankakaupoista) eli uudet puikot löytyivät helposti.

You may also like

7 Comments

  1. Ihana huivi! olisiko tähän ohjetta? Sain ihanaa lankaa lahjaksi ja se voisi olla just hyvä tähän huiviin…..

Leave a Reply to mielitty Cancel reply

Your email address will not be published.