Englannin Elina

Loppukeväästä aviomies kysäisi, että mitä mieltä olen, jos hän pääsee töihin mielenkiintoiseen yritykseen Lontooseen. Vähän aikaa nikottelin, koska eihän Lontoo ollut ikinä ollut millään “kaupungit, joissa haluaisin asua” -listalla. Berliinistä oltiin haaveiltu kyllä, mutta Lontoo ei ollut kiinnostanut. Koska mahdollisuus tuntui yhtä aikaa pähkähullulta ja houkuttelevalta, lähti aviomies tutustumaan lontoolaiseen työelämään. Ja viihtyi tietysti.

Pikakelauksella tähän päivään: olen irtisanonut vakituisen työsuhteen, maailman (tai ainakin Sörnäisten) ihanin asunto maailman ihanimmalla näkymällä on myyty, ylimääräiset tavarat lahjoitettu, myyty ja loput ollaan pakkaamassa säilytykseen. Kimppakämpästä vuokrattu huone (tai itseasiassa kaksi huonetta, jos tarkkoja ollaan) ja Lontoossa työskentelevä aviomies odottavat. Kaupan päälle saadaan joukko kämppiksiä, pieni sekarotuisehko koira ja iso takapiha. Eikä se Lontookaan tunnu pahalta paikalta muutaman vierailun perusteella, kunhan pysyy pois Oxford Streetiltä.

Parin viikon kuluttua minusta siis tulee lontoolainen. Hirvittää ja innostaa samaan aikaan. Minulla ei ole pienintäkään ajatusta, että mistä löydän töitä itselleni. Katsotaan miten kauan tämä retki kestää vai tullaanko maitojunalla takaisin puolen vuoden päästä. Pessimisti ei pety, sano.

Muuton takia olen hankkiutunut eroon suuresta määrästä tavaraa, jopa sellaisista, joista en ikimaailmassa olisi ennen kuvitellut luopuvani. Mutta kummasti prioriteetit muuttuvat, kun miettii mitä jaksaa raahata säilytykseen toiselle puolelle Suomea määrittelemättömän pitkäksi ajaksi ja mitä mukana Englantiin. Onko mitään järkeä laittaa säilytykseen tavaroita, joita ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tulee tarvitsemaan, jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja jos lisäksi tapahtuu asia X.

Kuvien langat olen värjännyt myyntiin, mutta värit sopivat niin kauniisti yhteen, etten raaskinutkaan ikinä myydä lankoja. Neuleprojekteja on kuitenkin kesken niin paljon, että todennäköisesti nämä pääsisivät projektilistalta työn alle ehkä parin vuoden päästä. Siksipä ajattelin ilahduttaa blogini lukijoita ja facebook-sivuni seuraajia arvonnalla.

Voit voittaa viisi 100 gramman vyyhtiä lankaa, nejä vyyhdeistä on värjäämiäni ja yksi on luonnonharmaa. Langan materiaali on 100% suomalaista villaa ja villa on kehrätty langaksi Suomessa. Kaikki vyyhdit ovat samaa mukavan ohutta laatua, 350m/100g.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen tai/ja facebook-postaukseen mikä on sinun mielestäsi paras Englannista (tai koko Isosta-Britanniasta) tuleva asia?

Voit osallistua facebookissa ja/tai tässä blogipostauksessa. Kommentoimalla kumpaankin tuplaat voittomahdollisuutesi :) . Jätä blogipostaukseen mieluusti sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa ja yksilöity nimimerkki. Arvontaan voi osallistua lauantaihin 19.11. klo 10 asti. Ilmoitan voittajan täällä blogissa ja Facebook-sivullani ja voittajalle ilmoitetaan myös viestillä (fb-yksityisviesti tai s-posti). Onnea arvontaan!

mielitty_arvonta

You may also like

60 Comments

  1. Onnea uusille tuulille! Muutos on aina hyvästä :) ja se mitä englantilaiset parhaiten tekevät ovat historialliset laatusarjat.

  2. Onnea uudelle elämälle! Kunpa minäkin uskaltaisin lähteä johonkin maahan asumaan, ja lähtisin heti, jos olisin sinkku, sillä mieheni ei halua muuttaa minnekään.

    Katson melkein kaikki brittisarjat ja elokuvat. Rakastan brittihuumoria, jota kaikki eivät välttämättä ymmärrä.
    Siellä Isossa-Britanniassa on paljon nähtävyyksiä: linnat, puistot, maisemat ja lampaat!

  3. Onnea matkaan! Olet niin taitava monessa asiassa, että varmasti löydät paikkasi. Ja asioilla on tapana järjestyä. Parasta asiaa on vaikea nimetä, mutta sanotaan nyt vaikka BFL!

  4. Näin lankailijan näkökulmasta tietysti laatulangat, mutta Britannian elämänmuoto esimerkiksi luokkayhteiskunta vs. boheemius- kaikille on tilaa.

  5. David Bowie ja Stephen Fry!
    Tulivat ensimmäisenä mieleen, luottakaamme tähän intuitioon siis.

    Ja jännittäviä uutisia, heittäytyminen uuteen vaatii paljon rohkeutta, arvostan loputtomasti.

  6. Englanti ja koko Iso-Britannia on ihan tulvillaan mahtavia, pieniä lankapajoja ja toinen toistaan kekseliäämpiä värjäreitä, joten jos itse olisin tilanteessa, jossa Lontoo kutsuu, niin kuolisin ehkä onnesta just sen vuoksi. <3

  7. Onnea matkaan ja jännittäviä seikkailuja tulevaisuuteen! Britanniassa parasta on ehdottomasti sen avoimet ja rempseät ihmiset, joiden seurassa ei koskaan tule tylsää!

  8. Onnea uuteen seikkailuun, Lontoo on mun ehdoton unelmakaupunki. Parasta, mitä Britanniasta tulee, onkin vaikea kysymys, koska sieltä tulee niin paljon kaikkea ihanaa. Sunday roast -päivälliset, cheddar ja stilton -juustot, hight tea skonsseineen ja kermavaahtoineen, historia, musiikki, teatteri. Ehkä antiikkisena enkunopiskelijana täytyy kuitenkin sanoa, että Shakespeare.

  9. Lemon curd, erinomaiset brittidekkarit ja mahtavat bändit.

    Onnea uuteen elämänvaiheeseen! Olisipa itsellä rohkeutta lähteä maailmalle uusiin kujeisiin. :)

  10. Hei,
    Onnea uuteen elämänvaiheeseen! Onnittelut myös rohkeudesta. Olen vitivarma, ettet tule katumaan. Aina kannattaa katsastaa aukeavat ovet. Vaikkei siellä pelkkää autuutta olisikaan, on jotain muuta, avarampaa, kestävämpää, kehittävämpää.
    Osallistun tietty arvontaan! Parasta Englannissa on mahtava kuiva huumori ja Iso-Britanniassa rakas Skotlannin murre.
    PS Nyt ymmärrän miksi blogisi ei ole päivittynyt viime aikoina. Kaivattu on nimittäin.
    PPS Onko Ikean iso vitriinikaappi vielä sinulla? Jos se on myynnissä, ota yhteyttä. Poistui nopeasti valikoimasta/tarjonnasta vaikka etsin kissojenkoirien kanssa.

  11. Aikamoinen elämänmuutos, mutta uskon, että tulet viihtymään Lontoossa. Ensimmäisenä tulee mieleeni englantilainen te, joten sanon, että se on parasta, mitä Englannista tulee.

  12. Eniten tarvitsen Tetleyn teetä. Sitä olen juonut siitä asti kun vuonna 2008 asuimme pari kuukautta Englannissa. Parasta Englannissa ovat upeat lehtipuut!

  13. Iso-Britannia on täynnä ihania asioita! En pysty nimeämään yhtä ainutta asiaa, mutta vastaisin laajasti, että brittiläinen tunnelma, mikä sisältää niin paljon : )

  14. Britanniassa on vaikuttanut mahtavia säveltäjiä, kuten Byrd, Dowland, Elgar… Ja Händelin Messiaskin on brittimusiikkia. Onnea uudelle elämänvaiheelle!

  15. Oi mahtavaa! Itse en harmikseni ole vielä Iso-Britanniassa päässyt käymään, mutta naapuri Irlanti on vienyt sydämen lopullisesti. Kuvien perusteella ne mahtavat maisemat lienevät myös Englannin paras puoli :)

  16. Briteistä tulee kaikenlaista mahtavuutta, meinasin alkaa luettelemaan, mutta ei siitä olis tullu loppua. Sikäläinen historia ja kulttuuri kiehtoo kovasti, aksentit kuulostavat kivoilta ja huumori on just oikeanlaista. Ja kaiken kruununa Skotlanti <3
    Onnea ja menestystä tuleviin seikkailuihin! On aika rohkeaa jättää tuttu arki taakseen ja hypätä johonkin ihan uuteen.

  17. Sydämen asialla -telkkusarja monen muun hyvän lisäksi. Onnea mulle arvontaan ja sulle uusiin tuuliin elämässä :)

  18. Voi oon kade: mulle nimittäin Lontoo olis ihan ykköskaupunki, jos ulkomaille pitäisi muuttaa! Kysymykseen heitän vastaukseksi iltapäivätee, skonssit ja Shakespeare. Toivottavasti viihdytte ja elämä löytää mallinsa sielläkin!

  19. Englannista nyt tulee vaikka mitä hyvää, olen aina vähän fanittanut sitä. Eikä tuo Lontoo ole paha, yöaikaan pitää kuitenkin katsoa missä liikkuu.

    Parasta englannissa on kuitenkin siellä asuva sisko ja siskonpojat <3

  20. Onnellisia myötätuulia elämäänne sinne Enkelesmannien maahan ❤
    Toivottavasti saamme nauttia blogistasi vaikkakin sinne menet.
    Englannista tulee ensimmäisenä mieleeni MR Bean ja ne ihanuus langat tietty =D

  21. Onnea matkaan! Iso-Britanniasta tulee mieleen niin monta hyvää asiaa, mutta heitetään nyt vaikka pubikulttuuri. (Ja tykkään kyllä myös Oxford Streetistä. ;)

  22. Näin joulun lähestyessä vastaan: Lumiukko-animaatio. Se on tehnyt aina joulun, lapsuudesta asti.

    Tällä osallistun arvontaan,
    T. R.

    PS. Onnea matkaan ja uusiin haasteisiin!

Leave a Reply to Marja Juvonen Cancel reply

Your email address will not be published.