Villimarjatar -huivi

Oli hyvä, että sain huivin valmiiksi, pitsikuviomalli alkoikin jo vilistää silmissä. Huivin valmistuessa (ts. langan loppuessa) pelkäsin että huivista tulikin ihan liian pieni. Mutta kuten aina, pingotus auttaa*! Huivin koko ennen pingotusta oli 124cm x 40cm. Pingotuksen jälkeen pitsikuvio avautui kauniisti ja huivin koko kasvoi huimasti, nyt koko on 170cm x 45cm.

Huivin pitsikuvio on muunnos keskeneräisen neulepaidan pitsikuviosta. Tuo vihreä pikkuneule olisi muuten kiva saada valmiiksi ja käyttöön, kunhan kevät tulee.

Nyt Vallilassakin on jo hieman lunta!

Lanka on Hjertegarnin Exclusive Alpacaa, pehmeää baby alpakkaa. Väri on jotain violetin ja munakoison väliltä. Erityisesti pidän siitä, että lanka meleerattua, langassa on melkein valkoisiakin kuituja.

Lankaa meni himpun verran alle 200 grammaa ja neuloin huivin nro 4:n puikoilla. Oma neulomiskäsialani on ihannetta himpun verran tiukempi, minulle hyvät puikot huiviin olisi voinut olla puoli numeroa isommat (nro 4,5).

Garderoobi kierrättäen -projekti kärsi tällää viikolla tähän mennessä suurimman kolauksensa. Kuvissa päälläni oleva leninki saapui minulle Bodenilta. En voinut vastustaa alennuksessa olevaa viime kesän malliston kietaisumekkoa, jonka perään haikailin jo viime keväänä. Nyt mekko oli superalennuksessa ja punta on niin naurettavan halpa, että leninki (ja kaksi muuta vaatetta myös, köh) oli pakko tilata.

Tosin minun pitikin jatkaa Garderoobi kierrättäen -projektia viime vuoden loppuun asti. Elokuun ja joulukuun välisenä aikana ostin yhden neuletakin Indiskan alesta ja muutamia sukkahousuja. Langan suhteen en ollut ihan yhtä tiukkana: uutta lankaa ostin omaan käyttöön kahden neuletakin verran. Uutta kangasta ostin noin 1,5 metriä Eurokankaan palalaarista.

Tämän leninkiretkahduksen jälkeen taas jatkan projektia. En nykyään juurikaan kiertele vaatekaupoissa, eikä minulla ole juuri tarvetta uusille ostovaatteita. Loppuvuodesta lahjoitin pois Zaran lahjakortin, koska kolmella käynnilläkään en löytänyt Aleksanterinkadun Zarasta mitään ostettavaa. Yleensä ottaen valmisvaatteiden laatu ei ole edes tyydyttävä ja tekokuitujen voittokulku vain jatkuu.

*) Taas yksi syy, minkä takia pidän eläinkuituisista langoista: pingottamisen tai höyryttämisen avulla voi valmistakin neuletta muokata hämmästyttävän paljon.

Continue Reading

Hameita villakankaista

Mihin nämä viikot oikein katoavat? Nyt on jo torstai, vaikka juuri oli sunnuntai.

Kylmeneviin päiviin kaipaisin paria asiallista villakangashametta. Jostakin syystä suurin osa hameistani on värikkäitä ja kuviollisia, yksinkertaisemmille malleille olisi käyttöä.

Kankaatkin minulla on omasta takaa, kuviollisen tweedin olen ostanut parisen vuotta sitten ja oliivinvihreä toimikassidoksinen villakangas on ainakin kolmen vuoden takaa. Tosin nyt harmittelen tosin kitsauttani kankaiden määrän suhteen, ostamistani kankaista kun ei saa aikaiseksi kovin kummoisia hameita. Kankaat eivät riitä kuudesta kappaleesta leikattuun hameeseen, täytynee siis tyytyä samantyyppiseen kellotettuun malliin kuin tein elokuussa.

Hameisiin sopivia vuorikankaita minulle on kertynyt useita yhtä mystisesti kuin muitakin kankaita. Vetoketjuja ja tukikangastakin löytyy eli hameita varten ei siis tarvitse ostaa mitään tarvikkeita. Toisin sanoen Garderoobi kierrättäen jatkuu menestyksekkäästi. Elokuun alussa alkanut ostolakko on muuten pitänyt aika hyvin, tähän mennessä olen ostanut kaupasta yhdet mustat sukkahousut (7,90€) ja yhden rannekorun (6,90€). Kirppareilta olen tosin sitten tehnyt senkin edestä löytöjä, olen ostanut muunmuassa neulepaidan, nappeja, kankaita, astioita ja kirjoja.

Tällä hetkellä ja viime aikoina olo on ollut jotenkin totaalisen zen. On todella mukavaa, että tärkeiden ihmisten asiat selviävät ja että kaikki ovat kutakuinkin onnellisia. Minäkin olen.

Continue Reading

Raidallinen hame

Sain vihdoin tehtyä raidallisen hameen, jonka suunnittelin heinäkuussa. Marjatta Metsovaaran suunnittelema puuvillakangas tuli käytettyä oikeastaan kokonaan, aivan pieniä tilkkuja jäi tähteeksi. Niin pieniä, ettei niistä saa edes kukkaroa.

En ole ihan varma, mitä mieltä olen valmiista hameesta. Se on kovin raidallinen

ja kovin kuviollinen

. Tosin pukeutumisoppaiden mukaan kookkaille ihmisille sopivat suurikuviolliset kankaat. Ehkä tämä hame on nyt sitten suurikuviollinen.

Taskuihin saa sormet ja nenäliinan:

Hamekangas on UFFilta ja maksoi kuusi euroa. Kaikki muut tarvikkeet hameeseen löytyivät kotoa: vinonauha, vetoketju, nappi ja ompelulangat. Kankaan laatu on todella kiva: 1960- ja 1970-luvun kankaista hienoimpia ovat paksut puuvillaiset pomsisidoksiset kankaat.

Olen hirveän ilahtunut, että niin moni on kiinnostunut Garderoobi* kierrättäen -ajatuksesta. Asiasta ovat innostuneet ainakin Hevaa, Reunasilmukka, Kangastuksia, Mamselli Hoo, Kesän lapsi, Neulova narttu, Neulaa ja lankaa, Korttitaivas ja Frosty Lily.

*) Tässä on minulle tapahtunut hassu virhe: suomeksi garderobi kirjoitetaan tosiaan yhdellä o-kirjaimella. Mamselli Hoo kirjoittaa asiasta blogissaan. Mutta koska aloitin kahdella o:lla, niin jatkan myös kahdella o:lla. “Garderobin” sijaan pitänee puhua “karteroopista”.:)

Continue Reading

Syksyistä

Lauantai taisi olla viimeinen lämmin kesäpäivä. Siksi oli hyvä, että lauantaina tuli istuskeltua puistossa ja käytyä Linnanmäellä fiilistelemässä.

Nyt puikoilta pääsee jo syksyisempiä neuleitakin:

Tein itselleni koekäyttöön mukavan ison pipon erilaisista villalangoista. Pipon alle mahtuvat hiukset nutturallakin. Väreinä tummanruskea, roosa ja violetti toimivat yllättävän hyvin yhdessä. Ainaoikein-neulosta olevaan pipoon voi mainiosti käyttää kaikenlaiset jämälangat.

Continue Reading

Garderoobi kierrättäen

Olen harkinnut viime viikosta asti Tosikon inspiroimana ostolakkoa: en saa ostaa loppuvuonna 2008 uusia vaatteita, lankaa tai kankaita, vaan minun pitäisi tehdä tarvitsemani vaatteet itse. Tosikon suunnittelema kaikkia tavaroita koskeva ostolakko on tosin radikaalimpi, minä saan hankkia käytettyjä vaatteita, kankaita ja lankoja edelleen kirpputorilta. Ajatuksena ei suoranaisesti ole ekologinen ajattelu, vaan enemmänkin rahan säästäminen, omien ompelutaitojen ja kekseliäisyyden kehittäminen sekä kangas- ja lankavarastojen pienentäminen.

Uskon, että minun on hankalampaa sortua vaateostoksille, kun kirjoitan ostolakosta blogiini, vaikka ylimääräistä rahaa tai ostovaatteiden “muka-tarvetta” jossain vaiheessa ilmestyisikin.

Jos joku kokee, että haaste olisi myös heille tervetullut, niin tervetuloa mukaan. Projekti kulkee nimellä Garderoobi kierrättäen

.

Mari pohti viime viikolla blogissaan, kuinka ihmiset turhaan heittävät käyttökelpoisia tavaroita roskiin. Kannattaa lukea myös kommentit. Nykyään kierrättäminen ei saisi olla muotia, vaan enemmänkin elämäntapa. Käyttökelpoista tavaraa ei todellakaan kannata heittää pois. Jos ei kirpparille itse jaksa myymään lähteä, voi tavarat lahjoittaa esimerkiksi kierrätyskeskuksiin tai hyväntekeväisyyskirpputoreille. Myös päiväkodit ja koulut ottavat usein mielellään vastaan esimerkiksi askarteluun sopivia materiaaleja. Ja jos jollakulla sattuu olemaan vanhoja tarpeettomia käsityötarvikkeita kaapeissaan, niin minäkin otan mielelläni niitä vastaan.:)

Continue Reading