Viime aikoina saavutettua

Maisterinpaperitkin sitten mätkähtivät postiluukusta eteisen lattialle. Olen yrittänyt saada tuttuja ihmisiä kutsumaan minua nimellä Maisteri Urmas tai Maisteritar, mutta kaikki tuntuvat suhtautuvan pyyntööni kummallisen nihkeästi. Tosin vanhempani lähettivät Italiasta maisterille osoitetun postikortin.

Nyt pitäisi siis keksiä, että mitä sitä alkaisi aikuisena ja isona tehdä. Siinä riittääkin pohdittavaa. Tänään on ainakin tiedossa hiustenvärjäystä ja sään salliessa luultavammin myös grillausta.

Heinäkuun alussa aloittamani peittopalojen virkkaus on nyt vauvanpeittovaiheessa. Uusia kuusikulmioita tulee pikkuhiljaa, kohta tosin täytyy hankkia lisää lankaa, jos peitosta isompaa mielin.

Löysin kirpparilta (taas vaihteeksi) kivoja nappeja, joistaen tosin luultavasti raaski useimpia edes käyttää. Pidän todella paljon kuviollisista napeista, mutta niitä löytää harmittavan harvoin.

You may also like

28 Comments

  1. Onnittelut maisterille! Kyllä ne alkaa kutsumaan oikealla termillä kun ei reagoi muuhun. Sitä paitsi vanhoissa suomielokuvissakin sanotaan vaikkapa: “Ottaako maisteri kahvia?”. Miksei siis nykyään?Ehdottomasti kannatan tätä ‘maisteri’-termiä!

  2. Kiitos onnitteluista!Juu, pitäisikin ylipäätään alkaa puhutella ihmisiä kolmannessa persoonassa!:D Ja pitänee alkaa vastata kännykkään “Maisteri puhelimessa”.:)

  3. Onnea maisterittarelle!Vanhoissa suomifilmeissä puhuteltiin muistaakseni ylioppilaitakin tittelillä. Pitäisiköhän vaatia “rouva tekniikan ylioppilas” -puhuttelua… Noh, ainakin Stockmannilla voi tuntea olonsa isoksi ja aikuiseksi, siellä teititellään aina :)

  4. Onnittelut maisteriudesta.Mun tittelit karis, kun isä aikoinaan katsoi papereita ja yllättyneenä kysäisi “ai, tuliko susta maisteri” :)

  5. Onnea maisterille!Maisterin kannattaa puhutella muita kanssaolijoita heidän titteleillään niin eiköhän kohta ole maisterit heidän puheessaan.

  6. Onneksi olkoon Maisteri Urmas. Joskus pitää juhlistaa viinin tai kuohuvan kera tätä. Aina on hyvä syy juhlia, vaikka menisi ensi vuoden lokakuulle! PRKL!

  7. Hurjan paljon onnea maisterille! Eihän Hilja Valtosen aikaan olisi vähäpätöisemmät tittelit kelvanneetkaan, joten ehdottomasti olisin kylmän etäinen tittelittä puhuttelua…

  8. Muistan miten sain juuri valmistuttuani postikortin missä oli kans pantu Maisteri Jansson.Ja hemmetin postipoika kailotti rapussa että täällä olis Maisterille postia;-)

  9. Onnea! Ja millainen todistus maisterinnalla onkaan! Kiitettävää vaan!T. Hiljainen lukijasi Katja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *