Kierrätystehdasta

Nykyään vietän aika paljon ajastani internetin ulottumattomissa, että asiat tuntuvat jo todella vanhoilta, kun niistä bloggaa monta päivää myöhemmin. Nyt pitäisi jo hihkua huomisesta vappuaatosta ja pitkästä viikonlopusta.

Viime päivinä ei ole juurikaan tapahtunut mitään ihmeellistä, voin siis hyvin palata viime viikonloppuun. Vietimme lauantaina mukavan päivän pyöräillen ja piipahdimme Ihmissuhteen kanssa myös Kierrätystehtaalla, joka järjestettiin Kaapelitehtaalla.

Ei siellä nurkassa oikeasti ihan noin synkkää ja pimeää ollut, vastavaloon kuvaaminen pikkukameralla ei ole ihan helppoa.

Tapahtumassa oli omat ständinsä monella jo ennestään tutulla kierrätysmateriaalia hyödyntävällä yrityksellä. Kekseliäitä, laadukkaita ja pieteetillä valmistettuja pientuotteita oli myytävänä vaikka millä mitalla, mutta päädyin ostamaan vain ihanan ”viski-terrierin”, kuten skottiruudullista koiranmuotoista rintarossia nyt nimitetään. Vietto-tuotemerkin rossit olivat todella hienoja, nuo skottiruutuiset koirat minusta makeimpia.

Huomaa hieno ommeltu “karttapussi”, johon rossi pakattiin!

Jäin kuitenkin kaipaamaan kierrätetyistä materiaaleista tehtyjä tuotteita, jotka eivät olisi niin selvästi kierrätetystä materiaalista tehdyn näköisiä. Tämä ei ole moite, koska itsekin teen aina välillä sellaisia iloisenkirjavia tuotteita, joissa näkyy materiaalien alkuperä ja kierrätys.

Häviäisikö tuotteesta idea ja arvo, jos se ei näyttäisi kierrätetystä materiaalista tehdyltä, mutta kuitenkin olisi sitä? Onko kierrätysmateriaalin käyttö noussut itseisarvoksi tuotessuunnittelun kustannuksella? Keksiikö kukaan esimerkkiä (käsityö-)tuotteista, joista ei näe tai ainakaan heti huomaa, että ne on tehty kierrätetystä materiaalista?

***

Kierrätystehtaan vaihtotorilta löysin kaksi SKS:n kustantamaa kirjaa. Martti Rapolan tekstien kokoelma Suomen kielen äännehistoriasta oli oikea löytö! Sanojen etymologian ohella äänne- ja murrehistoria on todella mielenkiintoista. Myös Muuttuva kylä, joka on oikeastaan kolmen erilaisen suomalaisen kylän historiasta ja nykypäivästä (1970-luku) kertova kansatieteellinen tutkimus, oli hauskaa vihdoin saada omaan kirjahyllyyn.

Lauantaina alkanut pyöräilykausi on alkanut tänä keväänä aika mallikkaasti. Hyötypyöräily on tällä hetkellä todella palkitsevaa, kun pyörällä pääsee perille uuteen työpaikkaan kivoja reittejä pitkin (matkalla Kumpulan ja Koskelan puutaloalueet!) melkein nopeammin kuin bussilla.

Minulla on vain yksi marinan aihe: Miksi pyöräilykypärät ovat niin rumia? Mistä saisi kauniin ja sievän kypärän urheilullisen rumiluksen sijaan? Äidille ja Iskälle vielä tiedoksi: minulla ON pyöräilykypärä ja käytän sitä!

You may also like

17 Comments

  1. Mäkin kaipaan niitä ei-kierrätetyn näköisiä kierrätyksiä. Joku 70-luvun verhoista tehty mekko voi olla ihan hieno, mutta kyllä vanhoista ja laadukkaista yksivärisistä kankaistakin voisi saada jotain kivaa aikaan. Ja lisäksi laajemman ihmisjoukon rahat ja sympatiat.

  2. Minäkin kävin Kierrätystehtaalla ja pistin merkille saman – siis sen, että osa jutuista alkoi toistaa itseään ja moni näytti juurikin siltä, että kierrätysmateriaalia tämä on ja siltä se myös näyttää. Omaan silmään parhaat oivallukset oli kyllä paikalla esitellyt valaisimet, etenkin ne vanhat valomainokset oli aika päheitä ja yksi pesukoneen rummusta tehty seinävalaisin oli päheä.Jos löydät sen tyylikkään pyöräilykypärän jostain, niin jaathan tiedon? Minäkin kun olen sellaisesta jokusen vuoden haaveillut.

  3. Mä myös kaipaan kierrätysmateriaaleista tehtyjä tuotteita, mitä ei ole vain hutaistu kasaan. Se tuntuu jotenkin kuuluvan asiaan, että kun kerran kangaskin on vanha “rätti” niin samantien voi vetää saumatki mitenkuten…Mun neulavihkot muuten on suurelta osalta kierrätysmateriaaleista!

  4. Olen samaa mieltä kierrätyskamoista. Olisi kiva kun kierrätys ei olisi se juttu, vaan ne olisivat hyödyllisiä, hyviä kapineita kierrätysmateriaaleista. Iso pettymys on ollut, että viime aikoina olemme yhden kaverin kanssa sattuneet molemmat ostamaan kierrätystuotteita, jotka ovat olleet huonosti tehtyjä ja hajonneet heti. Hippimäinen ulkonäkö ja huono laatu eivät tosiaankaan kannusta ihmisiä kierrätysdesignin ääreen.

  5. Minulla on samanmoinen pyöräilykypärä ongelma. Miksei niitäkin voisi olla kaikkia erilaisia ja hienoja, niin kuin muitakin asioita.

  6. Laina, onkohan ongelma itseasiassa juuri tuossa: Jos tuotteet ovat liian “tyylikkäitä” ja yksivärisiä, ihmiset eivät miellä niitä kierrätetystä materiaalista tehdyksi (=tuote ei saa ylimääräistä statusta), eivätkä näe niissä mitään mielenkiintoista.Mewril, kyse saattaa olla myös siitä, että kun paljon kierrätysmatskuja käyttäviä tekijöitä laitetaan samaan paikkaan, ei oikein mikään pääse esille ja kaikki tuotteet tuntuvat jotenkin samanlaisilta. Tulee jonkinlainen yliannostus. Kerron, jos nätin kypärän löydän.:)Matroskin, tuo Smart One -kypärä (ilman mitään hattua) näyttää ihan järkevältä, mutta miksi sitä on vain mustana?Susanna, tuonne Kierrätystehtaalle oli aika hyvin valikoitunut laadukkaita tekijöitä ja tuotteita. Retrokankaita taisi vain olla vähän liikaa.:D Sun neulavihkot on NIIN hienoja. Omani on käytössä koko ajan.Matroskin, kyllä tuotteen pitäisi olla ensisijassa laadukas, sitten vasta muuta.

  7. Minusta Globe Hope on onnistunut tuotteidensa kanssa varsin mainiosti. Tässä linkki WWF:n sivulle jossa GH:n tuotteita esimerkiksi onhttp://www.wwf.fi/osta/globe_hope_46/Itse liityin vuosi sitten uudelleen SPR:n jäseneksi koska kylkiäisenä sain upean Kosketa-kassin joka myös Globe Hopen käsialaa.On näitä jokin muukin tekijä, mutten näin äkikseltään muista nimeä. Ostaisin näitä “jänniä” kierrätystuotteita enemmänkin, mutta niillä tosiaan on se Käsityön hinta.Tässä Kiks-vaatteitahttp://www.kiks.fi/esittely.htm

  8. Design Forumin-kaupassa Helsingissä olen kyllä törmännyt tuotteisiin jotka eivät näytä niin kierrätetyiltä. Esim. tietokoneen näppäimistöstä tehdyt hiuspompulat ja jääkaappimagneetit näyttävät ihan kivoita ja onpa siellä piirilevyistä tehtyjä lehtiöitä (kannet). Ja muutakin kivaa (ja laadukkaan oloista) on sieltä sattunut silmään.

  9. itseäni alkoi tehtaalla käynnin jälkeen mietityttää mielestäni erittäin suuri lego- ja barbiekenkäkoru valikoima. muistelin omaa aktiivista legojen ja barbienkengänkulutusaikaani noin kahden kymmenen vuoden takaa ja ainakin tuolloin molemmat lelut olivat aarteita, joiden kierrätystarvetta on tänäpäivänäkin vaikea ymmärtää. Fanitan edelleen sekä legoja että barbien kenkiä jopa niin, että omistan molemmista “kierrätetyt” korut, mutta asiaa vasta näin jälkikäteen mietittyäni uskon, että molempien korujen materiaaleille olisi ollut paljon käyttöä ilman käyttötarkoituksen muutostakin. hmmp.. luulen, että “parhaan” kierrätyksen ydin on käyttää muutoin tarpeetonta materiaalia.

  10. Tuijam, Globe Hope on munkin mielestäni osaksi onnistunut tuotekehityksessö ihan hyvin (oli tuolla tehtaallakin muuten mukana). Globe Hopea on vähän vaikea arvostella, kun ymmärtääkseni putiikki kuitenkin on osaksi ihan hyväntekeväisyysjärjestökin. Minusta GH:n laukku- ja asustemallisto on onnistunut, vaatteet taas ovat juuri niitä erikoisia kierrätetyltä näyttäviä ratkaisuja. Tosin laukkuvalikoimissakin GH:lla on outoja tuotevalintoja: Suomen armeijan kaasunaamarilaukkuun on painettu GH:n logo ja sen takia laukusta pitää maksaa lähemmäs 30€ (jos nyt muistan oikein). Ilman logoa saman laukun sai pari vuotta sitten esim. Varustelekasta eurolla. Tämä on yksi asioista, joita en voi sietää: brändäämällä (ts. painamalla logo) saman tuotteen hinta voi nousta moninkertaiseksi.Villamokka, mulla taitaa olla juuri sama Bellin kypärä, mutta mustana. Mukava se on ja hyvin tuulettuva, mutta tyylikkääksi sitä ei tosiaan voi sanoa.:/Niina, taidat tarkoittaa Seccon tuotteita. Ne ovat mielestäni ihan hienoja, mutta niissäkin on ideana juuri se, että niistä näkyy materiaalin alkuperäinen käyttötarkoitus. Ajattelin, että olisi hienoa löytää sellaisia tuotteita, joissa ei näy kierrätys (mutta kuitenkin materiaalit ovat uusiokäytössä).Mirja, tulee mieleen kaikki parittomat Barbie-kengät, jotka kävisivät tuohon tarkoitukseen mainiosti.:) Mutta tosiaan, kommenttisi viimeinen virke on asiaa: pitäisi käyttää sellaisia materiaaleja, joilla ei ole enää muuta virkaa kuin uusiokäyttö.

  11. Eikös kypärään voi ommella nätin suojuksen tai laittaa tarroja? Teepä kypäräsuojuksesta (nätistä ja tuulettuvasta) uusi hittituotteesi! Minäkin voisin harkita ostavani. -tiiti

  12. Pari viikkoa sitten näin paikallislehdessä kuvan Jokiläänin kansalaisopiston kurssilla tehdystä pienestä käsilaukusta, joka oli valmistettu vanhoista videokasettien nauhoista. “Kangas” oli ilmeisesti kudottu kangaspuilla ellen aivan väärin muista. Joka tapauksessa lopputulos oli uskomattoman hieno ja ei-kierrätetyt näköinen! :)-Elina

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *