Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 6: Kilmartinin laakso

Tämä on kuudes osa hitaasti etenevää Skotlannin matkamme matkakertomusta. Lue osat 1, 23, 4 ja 5.

Nyt kyllä nolottaa. Pari viimeistä Skotlannin Viskiä ja villaa -postausta ovat maanneet luonnoksina jo puolisen vuotta, reissusta on yli puolitoista vuotta ja tällä välin olemme jo muuttaneet samalle saarelle Skotlannin kanssa! Mutta minulla on muutama Skotlanti-aiheinen vinkki jäljellä, jotka jakaisin mielelläni muidenkin kanssa eli enköhän nyt vaan julkaise nämä viimeisetkin postaukset. Jos Skotlanti kiinnostaa, kannattaa lukea edellisetkin Skotlanti-kirjoitukset. Jollei, niin skippaa tämäkin postaus.

Islayn saarella arvoimme, että missä yöpyisimme seuraavan yön ja jostain nousi ajatuksiin Kilmartinin laakso, jonka läpi olimme ajaneet tullessamme Skyeltä päin eli laaksoon päätyminen oli oikeastaan ihan sattumankauppaa. Mutta kyseessä oli paras sattuma ikinä. Nykyään syrjäinen, uinuva laakso on ollut asuttu tuhansien vuosien ajan ja se on ollut menneisyydessä hyvin merkittävä kohtauspaikka. Muinaisesta ihmisasumisesta on maastossa edelleen näkyviä jälkiä: pystykiviä, röykkiöhautoja ja kuppikiviä. Kilmartinissa siis riittää nähtävää.

Saavuimme Kilmartiniin myöhään kesäpäivänseisauksen aaton iltana ja paikan päällä selvisi, että olimme onnistuneet edellisenä iltana bookkaamaan huoneen edelliseksi yöksi hotelliin. Noloina ja 90 puntaa köyhempiä puntaroimme muita vaihtoehtoja hotellin ollessa tietysti täynnä. Tässä kohtaa kävi ilmi taas skottien avuliaisuus: hotellinpitäjä vinkkasi parin sadan metrin päässä olevasta laadukkaasta B&B:stä, jossa onneksi oli tilaa.

Seuraavana päivänä oli ikävän sateinen sää, mutta tukevan aamiaisen jälkeen vedimme sadevarusteet päälle ja lähdimme tutkimaan laakson lukuisia nähtävyyksiä. Seuraava (ikävä kyllä hyvin tumma) kuva on otettu Kilmartin kylän tunnelmalliselta hautausmaalta alas laaksoon päin. Kuvassa näkyy vasemmalla rinteessä ihan kammottava ei-niin-tunnelmallinen avohakkuu, mutta kaipa se sadassa vuodessa kasvaa umpeen…

Vietimme monta tuntia koluten alueen esihistoriallisia ja historiallisia kohteita. Autolla (tai polkupyörällä) ehtii muutamassa tunnissa kiertää niin linnanrauniot, röykkiöhaudat, obeliskit kuin kuppikivetkin. Kilmartinin kierros kannattaa aloittaa Kilmartinin museosta, jossa on kattava esihistorianäyttely ja jossa saa hyvän käsityksen laakson merkittävyydestä eri aikoina.

Oman erikoisen lisänsä laaksokierrokseemme toi se, että nähtävästi Kilmartinin pronssikautinen kivikehä on yksi uuspakanoiden pyhätöistä ja kesäpäivänseisaus taitaa olla heille yksi vuoden tärkeimmistä (vai tärkein?) juhlista. Näimme siis juhannusaamuna laaksossa useampia erikoisia pyhiinvaeltajia, joista osa oli pukeutunut dramaattisiin viittoihin, osa taas poltti suitsukkeita kivikehän reunassa. Olisi varmaankin pitänyt olla liikenteessä auringon noustessa, ties millaiset bakkanaalit silloin on käynnissä. Stonehengellä Etelä-Englannissahan juhannuksena on kreisit bileet.

Mutta huonomminkin palvontapaikan voisi valita, Kilmartinin laakso on keskikesällä yltäkylläisen vehreä ja kaunis paikka. Kuljimme roikkuvien pilvien alla ja välillä pidimme sadetta puiden alla. Kilmartinin valo on keskikesällä hyvin värikylläistä ja se muistuu mieleeni, kun katson kuvia kasveista:

Jotenkin on huvittavaa, että kaikki Kilmartinin kiinnostavat “nähtävyydet” ovat kivestä, oli sitten kyse röykkiöhaudoista tai 1600- ja 1700-luvun hautakivistä Kilmartinin hautausmaalla:

…tai tuhansia vuosia vanhoista kuppikivistä:

dsc_2005-2-2

… tai “standing stoneista”, jotka ovat kai pystykiviä suomeksi?

dsc_1911

.. tai jopa 1500-luvun renessanssilinnan raunioista. Kilmartinin (Carnasserien) linnanraunioon pääsee kipuamaan rappusia ylös linnan ylimpään kerrokseen saakka:

 

DSC_1978

Continue Reading

Lontoon lanka- ja kangaskaupat

Oletko suuntaamassa shoppailumatkalle Lontooseen? Lontoo on suurien etäisyyksien kaupunki ja jos kaupungissa viivähtää vain muutaman päivän, kannattaa tarkkaan miettiä mihin ostoksille suuntaa. Esittelen tässä omat lempilöytöni, jotka keskittyvät lähinnä Thames-joen pohjoispuolelle. Olen asunut Lontoossa vasta sen verran vähän aikaa, että listaan tulee varmasti vielä uusia liikkeitä! Jos omaa lempparikauppaasi ei ole listassa, niin vinkkaathan minulle. Tutustun mielelläni uusi myymälöihin.

Lontoon lankakaupat

Lontoon lankakaupat ovat verrattain pieniä ja jos miettii, että Lontoossa asuu noin kahdeksan miljoonaa ihmistä, on kivijalkakauppoja hämmästyttävän vähän. Ehkä suurin osa lontoolaisneulojista jo ostaa lankansa netistä? Akryylilankoja on myytävänä yllättävistä paikoissa, esim. Poundland-ketjun liikkeistä ja apteekeista, mutta luonnonkuituja löytääkseen täytyy suunnata erikoisliikkeisiin tai isoihin tavarataloihin.

Loop, 15 Camden Passage, N1, tube: Angel
Loop
 on Lontoon ylellisin lankakauppa. Pittoreskissa Angelin kaupunginosassa sijaitseva Loop on pienehkö, kaksikerroksinen myymälä, jonka hyllyt notkuvat lankaherkuista. Ihan perussukkalankaa Loopista ei löydä, vaan langat ovat aika arvokkaita, mutta hinta-/laatusuhde niissä on kohdillaan. Jos kaipaat brittiläisiä lankaerikoisuuksia, niin Loopsta löytyy esim. Uncommon Threadin, Shilasdairin, Eden Cottagen ja Orkney Angoran lankoja. Loopissa on laaja valikoima käsinvärjättyjä lankoja ja yläkerrassa on myös kattava valikoima käsityökirjoja selattavaksi ja ostettavaksi.

Loop

Nest, 102 Weston Park, N8
Nest
on Crouch Endissä sijaitseva tyylikäs lanka-, kangas- ja käsityötarvikekauppa. Nestin valikoimaan kuuluu myymälän omat luonnonväriset Nest Naturals -langat sekä jonkin verran Blacker Yarnsin ja Sweet Georgian lankoja. Myymälästä löytyy myös Merchant & Millsin ompelukaavoja. Crouch Endin alue on täynnä pikkuliikkeitä ja kahviloita, suosittelen alueella vierailua lämpimästi. Ainoa alueen vika on, että sinne ei pääse suoraan tubella, mutta esim. Archwayn asemalta pääsee kätevästi W5-bussilla.

I Knit, 106 Lower Mars, SE1, tube: Waterloo
I Knit
on juuri ja juuri Thamesin eteläpuolella sijaitseva lankakauppa. Valikoimassa on jonkin verran liikkeen omia käsinvärjättyjä lankoja ja esimerkiksi Naviaa ja Debbie Blissiä. Myytävänä on myös hyvä valikoima neulekirjoja. Kaupan erikoisuus ovat omistajan koirat, jotka yleensä torkkuvat sohvalla, mutta auta armias, kun liikkeen ohi kulkee koira, jopa tulee chihuihin vauhtia!

I Knit

Fringe 108, 108 Alexandra Park Road, N10
Fringe 108
on hyvin pieni lanka-, kangas- ja lahjatavaraliike, mutta siitä tekee erityisen se, että se on oma LYSini on eli oma paikallinen lankakauppani :) Kaukaa ei liikkeeseen kannata erikseen lähteä, mutta jos seikkailee muuten kivalla Muswell Hillin alueella, pieni mutka kaupalle saattaa kannattaa.

Fringe 108

Lontoon kangaskaupat

Kangaskauppoja Lontoossa riittää ja niiden kirjo on laaja vähän epämääräisistä torikojuista luksusliikkeisiin. Luksuskangaskauppoihin, joissa kankaat maksavat alkaen 70 puntaa/metri, en ole vielä uskaltautunut eli listallani on “järkevän” hintaisia (tämä tietty merkitsee ihmisille eri asioita…) kauppoja. Kangasshoppailun kannalta on äärimmäisen kätevää, että Lontoossa kangaskaupat ovat useassa paikassa keskittyneet tietyille kaduille: Sohossa Berwick Streetille, Shepherd’s Bushissa Goldhawk Roadille ja Walthamstowissa High Streetille. Yhden kadun kaupoissa saa siis helposti kulutettua tunnin tai useammankin! Suurin osa kaupoista, joissa olen käynyt, on erikoistunut vaatetuskankaisiin ja onpa mukavaa vihdoin löytää laaja valikoima kankaita, joita oikeasti voi käyttää arkivaatetuksessa! Trikoita ja neuloksia on tosin myynnissä aika paljon vähemmän kuin suomalaisissa kaupoissa.

Berwick Street, W1, Soho
Kadun varrella sijaitsee useampia kangaskauppoja ja niiden valikoima vaihtelee runsaasti. Hintatasoltaan myymälät ovat aika arvokkaita, mutta kankaat ovat laadukkaita ja esillepano on kaunis. Cloth House (47 Berwick Street) myy luonnonkuituisia kankaita, käsinpainettuja puuvilloja ja esimerkiksi vintage-nauhoja ja -nappeja. Misan-ketjulla on Berwick Streetillä kaksikin liikettä (32 Berwick Street ja 52 Berwick Street), joka ovat kumpikin erikoistuneet vaatetuskankaisiin. Misanilta löytyy esimerkiksi hyvä valikoima vuori- ja kovikekankaita.

Cloth House

Ray Stitch, 99 Essex Road, N1, tube: Angel
Ray Stitch -liikkeessä käy kätevästi samalla, kun piipahtaa Loop-lankakaupassa, myymälöiden välillä on vain viiden minuutin kävelymatka. Ray Stitch ei ole hurjan iso kauppa (tosin myymälä on muuttamassa helmikuussa isompiin tiloihin), mutta kangasvalikoima on hyvin valittu ja suunniteltu. Pääosassa ovat luonnonkuitukankaat. Kankaiden lisäksi Ray Stitchissä on myytävänä kaavoja ja ompelutarvikkeita.

Ray-Stitch

Walthamstow, High Street, E17, tube: Walthamstow Central
Wathamstow sijaitsee Victoria-metrolinjan päässä idässä, mutta jos on puoli päivää aikaa, matka Walthamstowin kuuluisalle High Streetin torille kannattaa ehdottomasti. Samalla retkellä voi käydä myös läheisessä William Morris -museossa. Kankaiden lisäksi torilla myydään hedelmiä, kodintavaroita ja kaikenlaista enemmän ja vähemmän tarpeellista eli tori on oikea päivittäistori, ei mikään turistirysä. Torikadulla on myös oikeita kangaskauppoja, mutta niiden valikoima on aika tekokuituista ja ehkä hieman liian koristeellista ja kiiltävää suomalaiseen makuun. Kaupat ovat myös suurelta osalta torikojuja kalliimpia.

Walthamstowin torilta löytyy myös Lontoon ompelublogien kuuluisuus: jos olet seurannut Did you made that -blogia pidemmän aikaa, olet varmaan törmännyt termiin TMOS eli  “The Man Outside Sainsbury’s”. Tämä viittaa kangasmyyjään, jonka kojussa on ehdottomasti torin parhaimmat kankaat! TMOS-koju on lauantaisin Sainbury’s kaupan edustalla ja tiistaisin sekä torstaisin Lloyds -pankin edustalla. Ostin itse kojusta joulukuussa silkkikangasta juhlatoppiin (8 puntaa/metri) ja villakangasta hameeseen (sain pakan lopun 5 puntaa/metri), mutta kojussa on myös kreisejä tekokuitukankaita hintaan 2-3 puntaa/metri.

Huomautuksena: Walthamstow on sitä ehkä hieman rosoisempaa Lontoota, mutta jos on tottunut Helsingin Sörnäisten menoon, niin Wathamstow saattaa vaikuttaa kerrassaan kotoisalta paikalta.

Walthamstow Market sateisena joulukuun päivänä
Walthamstow Market

Goldhawk Road, W12, tube: Shepherd’s Bush, Goldhawk Road
Shepherd’s Bush- ja Goldhawk Roadin -metroasemien  väliin jäävällä Goldhaw Roadin pätkällä on yli kymmenen kangaskauppaa (itseasiassa kauppoja on vielä muutama lisää Goldhawk Roadin aseman länsipuolella). Kaupat ovat ahtaita ja esillepanoltaan hieman sekalaisia, mutta valikoima on aivan huippua! Suurin osa myymälöistä on erikoistunut vaatetuskankaisiin ja niistä löytyy mahtava valikoima villa-, puuvilla- ja silkkikankaita, mutta myös tekokuitukankaita on paljon. Kankaiden hinnat vaihtelevat kolmesta punnasta yli 30 puntaan, mutta puuvillaisia vaatetuskankaita saa 5 punnalla/metri.  En itse harrasta tilkkutöitä, mutta puuvillaisia tilkkutyökankaita löytyy monista kaupoista.  Useassa myymälässä on myynnissä sekalaisia Libertyn puuvilla- ja silkkikankaita kohtuullisen edulliseen hintaan. Eli ennen kuin törsää Libertyn kankaisiin Libertyn tavaratalossa, kannattaa käydä ostoksilla Goldhawk Roadilla.

Toisin kuin Suomessa, ei Englannissa (eikä kyllä Skotlannissakaan) ole suurimmassa osassa metritavarana myytävissä kankaissa ei ole materiaali- tai hintatietoja, vaan ne pitää kysyä myyjiltä. Myyjiä on liikkeissä yleensä useampia ja he ovat todella kohteliaita ja auttavaisia. Ja apua usein tarvitseekin, jos haluaa katsoa lähemmin takarivissä tai ylähyllyllä olevaa kangasta. Jos etsit  juuri tiettyä materiaalia tai väriä, kannattaa mukaan ottaa mallipala tai -kuva materiaalista ja näyttää sitä myyjälle. Tällöin säästyy koko kaupan valikoiman tutkimiselta, koska kankaat eivät ole välttämättä missään järkevässä järjestyksessä.  Samalla varoituksen sana: jos sinulla on juuri tietty väri ja kangastyyppi hakusessa, ei sitä välttämättä löydy Goldhawk Roadin aarreaitastakaan, koska joitain kankaita ei vain yksinkertaisesti ole tarjolla. Olen esimerkiksi yrittänyt etsiä paksuhkoja kaksipuolisia neuloksia, joita on tällä hetkellä valmisvaatteissa paljon, mutta kankaita ei vaan ole myynnissä!

Goldhawk Roadin myymälöistä minun mielestäni parhaat ovat Classic Textiles (44 Goldhawk Rd), jossa kannattaa tarkistaa yläkerta, josta löytyy villakankaita, paksumpia vuorikankaita (esim. takkeihin) ja Libertyn puuvilloja ja silkkejä; A One Fabrics (50-52 Goldhawk Rd): hyviä puuvilla- ja villakankaita; Goldbrick Fabrics (20 Goldhawk Rd): paljon muotikankaita.

Vinkki seuralaisille: Jos mukanasi on väkeä, joka ei ole niin kiinnostunutta kankaista, mutta hyvät oluet maistuvat, suosittelen jättämään heidät “parkkiin” esimerkiksi Brewdogin baariin (15-19 Goldhawk Rd).

Goldbrick Fabrics

Goldhawk Roadilta löytyy myös Misanin Länsi-Lontoon liike (21 Goldhawk Rd), joka ei ole edullinen, mutta valikoima on ehdottomasti tarkistamisen arvoinen. Lisäksi yläkerrasta löytyy poistopiste, josta voi tehdä edullisia palakangas- ja käsityötarvikelöytöjä (itse ostin silkkisekoitetta, kolmen metrin pala maksoi 15 puntaa).

Tavaratalot

John Lewis, 300 Oxford Street, W1, tube: Oxford Circus
John Lewis-tavaratalon neljännessä kerroksessa on Haberdashery-osasto, josta löytyy niin neulelangat kuin ompelutarvikkeet ja kankaatkin. Neulelangat ovat enimmäkseen isoilta merkeiltä kuten Rowan, Debbe Bliss ja Noro. Osastolta löytyy myös ompelukaavoja ja käsityökirjoja.

John Lewis

Liberty, Regent St, W1,  tube: Oxford Circus
Liberty-tavaratalo on jo itsessään upea nähtävyys, että siellä kannattaa käydä pyörähtämässä, jos lähistölle sattuu. Käsityöosasto ei ole hirveän ihmeellinen, Rowanin lankoja löytyy hyvin ja erilaisia vaatekaavoja (esim. Colette Patterns), mutta Libertyssä tärkein juttu onkin Libertyn painokankaat, joita myydään metritavarana ja myös erilaisina käsityötarvikkeina. Kuten ylempänä mainitsin,  Goldhawk Roadilta löytyy Libertyn kankaita edullisesti, mutta tietenkin jos haluat juuri tiettyä Libertyn kangasta, se kannattaa ostaa tavaratalosta.

Liberty
Continue Reading

Englannin Elina

Loppukeväästä aviomies kysäisi, että mitä mieltä olen, jos hän pääsee töihin mielenkiintoiseen yritykseen Lontooseen. Vähän aikaa nikottelin, koska eihän Lontoo ollut ikinä ollut millään “kaupungit, joissa haluaisin asua” -listalla. Berliinistä oltiin haaveiltu kyllä, mutta Lontoo ei ollut kiinnostanut. Koska mahdollisuus tuntui yhtä aikaa pähkähullulta ja houkuttelevalta, lähti aviomies tutustumaan lontoolaiseen työelämään. Ja viihtyi tietysti.

Pikakelauksella tähän päivään: olen irtisanonut vakituisen työsuhteen, maailman (tai ainakin Sörnäisten) ihanin asunto maailman ihanimmalla näkymällä on myyty, ylimääräiset tavarat lahjoitettu, myyty ja loput ollaan pakkaamassa säilytykseen. Kimppakämpästä vuokrattu huone (tai itseasiassa kaksi huonetta, jos tarkkoja ollaan) ja Lontoossa työskentelevä aviomies odottavat. Kaupan päälle saadaan joukko kämppiksiä, pieni sekarotuisehko koira ja iso takapiha. Eikä se Lontookaan tunnu pahalta paikalta muutaman vierailun perusteella, kunhan pysyy pois Oxford Streetiltä.

Parin viikon kuluttua minusta siis tulee lontoolainen. Hirvittää ja innostaa samaan aikaan. Minulla ei ole pienintäkään ajatusta, että mistä löydän töitä itselleni. Katsotaan miten kauan tämä retki kestää vai tullaanko maitojunalla takaisin puolen vuoden päästä. Pessimisti ei pety, sano.

Muuton takia olen hankkiutunut eroon suuresta määrästä tavaraa, jopa sellaisista, joista en ikimaailmassa olisi ennen kuvitellut luopuvani. Mutta kummasti prioriteetit muuttuvat, kun miettii mitä jaksaa raahata säilytykseen toiselle puolelle Suomea määrittelemättömän pitkäksi ajaksi ja mitä mukana Englantiin. Onko mitään järkeä laittaa säilytykseen tavaroita, joita ehkä joskus kaukaisessa tulevaisuudessa tulee tarvitsemaan, jos tähdet ovat oikeassa asennossa ja jos lisäksi tapahtuu asia X.

Kuvien langat olen värjännyt myyntiin, mutta värit sopivat niin kauniisti yhteen, etten raaskinutkaan ikinä myydä lankoja. Neuleprojekteja on kuitenkin kesken niin paljon, että todennäköisesti nämä pääsisivät projektilistalta työn alle ehkä parin vuoden päästä. Siksipä ajattelin ilahduttaa blogini lukijoita ja facebook-sivuni seuraajia arvonnalla.

Voit voittaa viisi 100 gramman vyyhtiä lankaa, nejä vyyhdeistä on värjäämiäni ja yksi on luonnonharmaa. Langan materiaali on 100% suomalaista villaa ja villa on kehrätty langaksi Suomessa. Kaikki vyyhdit ovat samaa mukavan ohutta laatua, 350m/100g.

Voit osallistua arvontaan kommentoimalla tähän postaukseen tai/ja facebook-postaukseen mikä on sinun mielestäsi paras Englannista (tai koko Isosta-Britanniasta) tuleva asia?

Voit osallistua facebookissa ja/tai tässä blogipostauksessa. Kommentoimalla kumpaankin tuplaat voittomahdollisuutesi :) . Jätä blogipostaukseen mieluusti sähköpostiosoite, josta sinut tavoittaa ja yksilöity nimimerkki. Arvontaan voi osallistua lauantaihin 19.11. klo 10 asti. Ilmoitan voittajan täällä blogissa ja Facebook-sivullani ja voittajalle ilmoitetaan myös viestillä (fb-yksityisviesti tai s-posti). Onnea arvontaan!

mielitty_arvonta

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 5: Islayn saarella

Tämä kirjoitus on viides osa hi-taas-ti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Olimme mieheni Niken kanssa Skotlannissa viime kesäkuussa (ihan kohta tulee kohta vuosi täyteen reissusta :D ).  Jollet ole lukenut aikaisempia postauksiani reissusta, kannattaa ne lukea ensin: osat  1, 23 ja 4. Tämä postauksen jälkeen on vielä pari osaa jäljellä, huh!

Reportaasini Islayn osalta ei ole aivan puolueeton: jos voisin vapaasti päättää mihin Skotlannissa muuttaisin, olisi se paikka Islayn saari. Tämä saattaa kuulostaa oudolta, mutta saaren fiilis on vaan niin sopiva. Mikä Islayn saaresta sitten tekee niin ihmeellisen? Sitä onkin sitten vaikeampi selittää.  Varsinkin kun ottamissani kuvissa saari ei näytä juuri miltään. Alla olevassa kuvassa on Bowmoren lahti, jonka toisella puolella siintää Bowmoren kaupunki. Luonnossa valo lahden yläpuolella oli pastellisen kuultavaa, ja se teki kaikesta niin kaunista, että tunsin pakahtuvani. Valon lisäksi saaren luonto on ihmeellinen: se vaihtelee kanervanummista vehreisiin laidunmaihin ja lehtomaisiin metsiin.

Matkamme Islayn saarelle alkoi yövyttyämme mantereen puolella Port Appinissa. Suuntasimme auton nokan kohti etelää, piipahdimme Obanin kaupungissa Oban-viskitilaamossa ostoksilla ja olimme hyvissä ajoin lauttasatamassa Tarbertissa, josta lähtee lautta Islaylle Port Askaigiin. Tarbert-nimisiä paikkoja on muuten Skotlannissa hämmentävän monta: sana tarkoittaa kapeaa maakaistaletta esim. saarien välissä (suom. kangas).

Islayn saarelle pääsee kätevästi joko lautalla (matka-aika n. 1,5 tuntia) tai sitten lentäen Glasgow’sta. Autolautat ovat edullisia, siistejä ja niillä matkustaa mielellään. Oma (vuokra-)auto Islaylla on aika pakollinen, jos haluaa liikkua eri puolilla saarta. Etäisyydet eivät ole superpitkiä, mutta eivät nyt ihan käveltävissäkään. Polkupyörä olisi tosi kätevä, jollei ikuinen vastatuuli haittaa. Saarella on tosin myös mahdollisuus vuokrata itselle kuski+auto, mikä ei ole yhtään hullumpi juttu, jos ajatteli käydä viskitislaamoissa enemmänkin maistelemassa.

Islaylla suurin osa yöpymispaikoista on Bowmoressa, joka on saaren pääkaupunki. Bowmore on kuitenkin enemmän kylä kuin kaupunki, katuja on vain muutama. Yövyimme Bowmoren keskustassa tosi pittoreskissa The Island Bear Bed & Breakfast -majoituksessa. B&B oli tosi symppis ja voisin hyvin yöpyä siellä uudelleenkin.

Tämä oli näkymä B&B -huoneemme ikkunasta, talojen takana häämöttää Bowmoren lahti:

Bowmoren kylä on rakennettu rinteeseen, ylimpänä on kirkko ja hautausmaa:

Parhaiten Islay tunnetaan viskitislaamoistaan ja taitaa olla tärkein syy sille miksi saarelle ylipäätään matkailijat tulevat (myönnän, olimme mekin viskin perässä). Tällä hetkellä tislaamoita on kahdeksan: Ardbeg, Bowmore, Bunnahabhain, Bruichladdich, Caol Ila, Kilchoman, Lagavulin ja Laphroiag. Kävimme näistä viidessä.

Caol Ila -tislaamosta minulle ei ollut etukäteen mitään mielikuvaa, koska en ollut aikaisemmin ainakaan muistaakseni juonut tislaamon viskejä. Nikke varasi meille kuitenkin jo etukäteen suklaata ja viskiä -tastingin tislaamossa ja maistelu osoittautui ihan mahtavaksi. Tastingissä oli neljä viskiä ja niille kaveriksi neljä erilaista käsintehtyä suklaakonvehtia. En valitettavasti muista suklaantekijän nimeä, mutta skotlantilaisesta yrityksestä on kysymys. Meidän lisäksemme maistelussa oli vain yksi amerikkalaispariskunta ja Caol Ilan edustaja Justina veti maistelun tosi kiinnostavasti. Tapahtuman jälkeen kävi ilmi, että Justina on kotoisin Liettuasta ja hän on opiskellut suomea Suomessa jonkin aikaa. Pieni on Eurooppa!

En tiedä johtuuko Caol Ilan loistavista viskeistä, onnistuneesta tastingista vai tehtaanmyymälässä henganneesta Sushi-kissasta, mutta Caol Ilan viskit tekivät sellaisen vaikutuksen, että edelleen lempiviskini on Caol Ila Moch eli pehmeän lempeä aamuviski.

Kävimme myös tottakai Laphroigilla, jonka viskit ovat savuisuudessaan suosikkejani. Mutta Laphroigilla ei käyty vain viskin takia vaan myös perimässä maavuokraa. Tislaamon erikoisuus on se, että kun on rekisteröitynyt Laphroigin maanomistajaksi, voi tislaamolla käydessään käydä perimässä vuosittaisen vuokratulon (=pieni viskipullo) ja voi käydä merkitsemässä oman maatilkkunsa eli neliöjalan turvesuolle. En voi muuta kuin kunnioittaa Laphroigin markkinointia: alunperin tislaamo osti soisen maa-alueen sen vuoksi, että sillä sijaitsee tislaamon vedensaantipaikka ja vedensaanti haluttiin turvata. Nyt se sitten tuottaa iloa lukuisille viskientuasiasteille eli “maanomistajille”. Meidänkin oli toki käytävä laittamassa liput pläntille.

laphroaig onnellinen maanomistaja

Ardbeg-tislaamossa kävimme tislaamokiertokäynnillä, jossa käytiin läpi Islay-saaren viskihistoriaa ja tislauksen eri vaiheet. Oppaamme oli hyvä tarinankertoja ja viihteellisen kiertokäynnin jälkeen saimme vielä maista Corrywreckania, herkullisen savuista viskiä, joka on saanut nimensä Jura- ja Scarba-saaren välissä pyörivästä ikuisesta vesipyörteestä.

Kaikki tislaamot sijaitsevat rannalla, koska ennen raaka-aineiden ja valmiiden tuotteiden kuljetukset tehtiin tislaamoiden omista laitureista. Jokaisen Islay-tislaamon rannanpuoleisessa seinässä on tislaamon nimi jättimäisin kirjaimin, että laivat erottivat jo kaukaa oikean laiturin.

DSC_1677-2

Piipahdimme myös Bowmoren ja Bunnahabhainin tehtaanmyymälöissä ja kävimme kuvaamassa jo vuonna 1983 suljetun Port Ellen -tislaamon pihalla. Nykyään Port Ellenissä mallastetaan ohraa viskiä varten.

Tässä kohtaa on muuten mainittava, että tislaamojen tehtaanmyymälät olivat kautta Skotlannin aikamoinen pettymys. En tiedä mistä johtuu, mutta tehtaanmyymälöissä myydään lähinnä isoja pulloja perusviskejä ja erilaista oheiskrääsää, kuten t-paitoja, fleece-takkeja ja lippiksiä sun muuta (kuka noita mainosvaatteita oikeasti haluaa?!). Paras pienten, 1-2dl:n viskipullojen valikoima löytyi matkallamme Edinburghista: The Whisky Experiencen kauppa ja yläkerran baari ovat käymisen arvoisia.

Mitä muuta tekemistä Islaylla sitten on kuin viskitislaamot? Viskin maistelun ja luonnon ihailun lomassa voi käydä vaikka toimivassa kutomossa. Islay Woollen Mill Company on legendaarinen kutomo, joka on valmistanut kankaita elokuvien puvustuksiin ja nauttii myös brittikuninkaallisten suosiota.

Kutomo on tosiaan oikea kutomo, eikä mikään näytöspaikka. Yläkerrasta löytyi sekalainen varasto kankaita ja mallikirjoja ja alakerrassa on kauppa, jossa on myynnissä esimerkiksi huiveja ja pienempää lahjatavaraa. Kutomossa ei ole montaa työntekijää, mutta väki esittelee rakennusta ja kutomon toimintaa mielellään. Itseasiassa menin itse sen verran sekaisin tuota kangasvarastoa tutkiessani, että meidän piti tulla seuraavana päivänä uudelleen käymään, en vaan osannut päättää ensimmäisenä päivänä mitä ostaisin. Seuraavana päivänä sitten löysin pakanlopun harmaata liituraidallista villakangasta, jonka kutomo oli valmistanut Harrisons of Edinburghille. Sain kankaan ihan törkyhalvalla ja vasta kotona tutkin, että kangas on Multi-Millionaire -sarjaa ja luultavammin jotain luksusvillasekoitetta (which was nice!).

Loimet kankaisiin luodaan yläkerrassa ja lasketaan alas kutomoon lattiassa olevan luukun kautta. Kutomon koneet ovat kohtuullisen rustiikkisen näköisiä, mekkala oli myös aika kova.

Portnahavenin kylään, Islayn läntisimpään kärkeen kannattaa ajella maisemien ja kylän edustalla uivien hylkeiden takia. Itse hengasin lähinnä autossa, kun Nikke otti kuvia filmikamerallaan (alla oleva kuva on tosin minun ottamani ja nuo pienet pisteet ovat hylkeenpäitä, ei kiviä). Olin lukenut etukäteen, että hylkeet ovat kiinnostuneita ihmisistä ja niin ne tosiaan olivat! Hylkeet kuulemma tulivat lähemmäksi, kun rannassa istui paikallaan. Hylkeet näyttivät tosi huvittavilta, kun päät vaan hyppivät kovassa aallokossa kuin poijut.

Portnahavenissa kannattaa syödä lounasta tai päivällistä. Kylässä on pikkuruinen pubi, jonka ruokaa kehutaan niin netissä kuin matkaoppaissakin. An Tigh Seinnse -pubin hampurilaiset olivat kieltämättä herkulliset. Muuten Islayn saaren ruoka- tai pubitarjonta ei kummemmin sykähdyttänyt. Bowmoren Lochside Hotelin ravintolassa ruoka oli ok ja viskivalikoima oli hyvä.

Nikkeä nauratti, kun auton vauhtia piti hiljentää vähän väliä, että pystyin kuvaamaan luonnonihmeitä. Onneksi Islayllä on muuta liikennettä vähän, kaksi autoa on jo ruuhka. Karitsojen tunnelmat näyttävät olevan alla olevassa kuvassa “Helvetti, nyt ne pysähtyivät!”. Pakko muuten todeta, että ruohikolla oleva valkoinen ei ole roskaa, vaan lampaanvillaa. Lampaanvillaa  ja -kakkaa tuntuu olevan koko Skotlanti täynnä. Tosin niin on lampaitakin.

DSC_1590-2

Islayn saarella riitti tosiaan kuvattavaa, erilaisia kotieläimiäkin oli jos jonkinmoisia. Näimme saarella tosi kummallisia valkomustia lehmiä, joiden rodun opin vasta kuukausi takaperin, ne ovat kuulemma skottilaista Belted Galloway -alkuperäisrotua. Lisäksi saarella on alpakoita, jotka laidunsivat tyytyväisenä lampaiden kanssa. Emme käyneet Tormisdale Croft Craft -myymälässä, mutta olettaisin, että alpakoilla oli tekemistä kyseisen liikkeen kanssa. Kate Davies on kirjoittanut myymälästä seitsemisen vuotta sitten.

Kuten jo mainitsin, Islayn luonto on vaihtelevaa, myös jylhempiä paikkoja löytyy. Matkalla Bunnahabhain-tislaamolle pysähdyimme syömään eväitä kukkulalle, josta oli näkymä Juran saarelle. Alunperin meidän oli tarkoitus käydä myös Juralla, koska sinne pääsee Port Askaigin lauttarannasta kätevästi lossilla. Vähän liian tiukan aikataulun takia päätimme jättää Jura-seikkailun tällä kertaa väliin.

Samalla kukkulalla näin myös matkan ensimmäiset isot ohdakkeet. Tämä olikin ainoa kerta, kun kuvasin Skotlannin kansalliskukkaa:

Vielä vähän saaren historiaa. Kävimme tutustumassa Islayn saaren muinaiseen pääpaikkaan Finlagganiin. Finlaggan on itseasiassa saari samannimisessä järvessä ja se on ollut saarten “kuninkaiden” (Lord of the Isles) pääpaikka jossain ensimmäisen ja toisen vuosituhannen vaihteessa. On kiinnostavaa ajatella miten erityyppinen paikka Skotlannin saaret olivat silloin. Silloin meri ei erottanut, vaan toimi enemmänkin nopeana ja tehokkaana matkustusväylänä.

Finlagganin kupeessa on historiakeskus, jossa ainakin viime kesänä oli aika hämmentävä, mutta samaan aikaan viihdyttävä opasrouva. Kyseinen rouva oli intohimoinen Skotlannin itsenäisyyden kannattaja ja toi sen meille turistiparoillekin aika selvästi ilmi, vaikkemme mitään kysyneetkään. Onneksi paikalle tuli seuraava pariskunta, jota opas pääsi seuraavaksi valistamaan.

Jos käsitin oikein, saaressa sijaitsevat näyttävimmät rauniot (kuten nämä kuvassa olevat) ovat myöhemmältä ajalta olevia maatilan rakennuksia, mutta saarten kuninkaiden ajaltkin jäänteitä löytyy.

SAMSUNG CSC

Islayn saarellakin aika loppui aivan kesken! Olimme siis saarella kaksi vuorokautta, mutta ohjelmaa olisi keksinyt helposti viikoksikin.

Nämä hurmaavat westiet partioivat lauttarannassa, kun odotimme lauttaa takaisin mantereelle. Epäilen kyllä, että tätä kaksikkoa kiinnosti ihmisten sijaan enemmänkin lauttaa odottelevien matkailijoiden pitsa-annokset.

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 4: Skyen saarella

Matkustin mieheni Niken kanssa ympäri Skotlantia parin viikon ajan viime vuoden kesäkuussa ja tämä kirjoitus on neljäs osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta. Lue osat 1, 2 ja 3. Tässä postauksessa pääsemme sumuiselle, mutta oi niin kauniille Skyen saarelle.

 

 

Ulko-Hebrideiltä suuntasimme siis matkamme lautalla Skyen saarelle. Skye on kuuluisimpia saaria (tai paikkoja ylipäätään) Skotlannissa ja enkä ihmettele sitä lainkaan. Saari on luonnoltaan jylhää ja mystistä, vesiputoksia ja korkeita vuorenhuippuja riittää. Turismin kannalta saarella on yksi suuri etu: Skye on yhteydessä manner-Skotlantiin siltayhteyden kautta eli saarella voi käydä ihan päiväseltäänkin, vaikka en oikein ymmärrä mitä järkeä muutaman tunnin piipahduksessa olisi. Meidänkin kahden päivän pysähdyksemme oli turhan lyhyt, emme ehtineet nähdä kuin valittuja paloja saaren monimuotoisesta tarjonnasta.

Sää suosi meitä Skotlannin reissun ensimmäisen viikon ajan, ollen epätavallisen lämmintä ja aurinkoista, vaikkei mistään helteistä voinut Ulko-Hebrideillä puhuakaan. Sisä-Hebrideille saapuessamme säätuurimme loppuikin: Skyella ensimmäinen ilta oli vielä kohtuullisen poutainen, mutta seuraavana aamuna alkoi koko päivän kestävä kaatosade, joka peitti koko saaren sumuun. Olimme ajatelleet, että vietämme kokonaisen päivän vaellellen saarella, käyden Fairy Pools -vesialtailla ja nauttien ulkoilmasta. Suunnitelma muuttuikin autoajeluun ja B&B:stä kerättyjen esitteiden perusteella valikoituihin ennaltasuunnittelemattomiin kohteisiin, mikä ei todellakaan ollut loppujen lopuksi huono juttu.

Yövyimme saaren ainoan kaupungin, Portreen liepeillä. Portreen satama on tosi pittoreski  ja noista värikkäistä taloista saa tuoreimmat Fish and Chipsit ikinä (muistaakseni sinisestä tai vihreästi talosta [mieheni muistaa “varmasti”, että sinisestä], ihan nakkikioskimeiningillä). Muuten Portree ei ole erityisen kiinnostava paikka. Se on hyvin pieni kaupunki ja hyvin täynnä muita matkaajia.

 

 

Sadepäivän ohjelmassa meillä oli ensimmäisenä Taliskerin tislaamossa käynti. Talisker oli tislaamoista ensimmäinen, jossa pysähdyimme enemmänkin kuin vain myymälässä piipahtamisen verran (Speysiden viskialueen läpi oikeastaan vain ajoimme). Talisker on iso tislaamo ja se näkyi myös kiertokäynnissä. Kun myöhemmin sai vertailupohjaa Islay-saaren tislaamojen kierroksiin, oli esittely ihan hyvä, mutta ei mikään superihmeellinen. Kierroksella käydään viskin tislaamisen vaiheet läpi ja lopuksi saa pienen hömpsyn (skotlantilaisittain wee dram) viskiä maisteltavaksi.

Iltapäivästä vesisade vain yltyi ja päädyimme autossa tutkimaan majapaikastamme nappaamiamme esitteitä. Päätimme käväistä Skyeweavers-kutomossa, joka olikin sitten ihan mahtava sadepäivän löytö! Kutomo on alunperin englantilaisen pariskunnan eli Rogerin ja Andrean pitämä ja Roger esitteli yrityksen toimintaa mielellään. Paikalle oli löytänyt pari muutakin turistia eli onneksi ei tullut sellaista oloa, että häiritsisimme työpäivää kamalasti.

Kutomo on ehkä vähän mahtipontinen sana, koska oikeasti Skyeweaversilla on yhdet, Harrisin saarelta ostetut, modernit poljinpuut. Kuten kerron Harris Tweed -postauksessa, modernit Harris Tweed -puut toimivat samanlaisilla polkimilla kuin polkupyörä. 1990-luvun alussa kehitetyt modernit tweed-puut ovat kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Roger korosti, että vaikka puut ovatkin Harrisilta ja samanlaisia käytetään Harris Tweedin kutomiseen, he eivät voi kutsua omia villakankaitaan Harris Tweediksi, koska Skye on osa Sisä-, ei Ulko-Hebridejä. Skyeweaversin käyttämä villa tulee Skotlannin ja Englannin rajalta ja valmiit kankaat myös matkaavat viimeisteltäväksi (pestäväksi ja käsiteltäväksi, että ne saavat kauniin “huopamaisen” pintansa) Yorkshireen. Skyeweaversin tuotteet ovat kauniita ja todella hyvin viimeisteltyjä tuotteita ja minun oli toki ostettava itselleni polkuvoimalla valmistettu huivi. Ja sainpa minäkin kokeilla kutomista. Suoritustani vahtii Roger.

 

 

 

Löysimme samalta suunnalta saarta (niinikään esitteen ohjaamana) ihan mahtavan lounaspaikan: Stein Inn on Skyen vanhin majatalo ja se välittyy tunnelmasta. Ruoka oli mainiota myös matkaseuran mielestä.

 

 

Flyerin ansiosta (esitteitä siis todella luetaan) löytyi myös seuraava vierailukohteemme eli lankakauppa. On sinänsä huvittavaa, että en ollut Skyeltä ennen reissuamme etsinyt tekstiilialan yrityksiä, koska ajattelin, että keskitymme saarella sen upeaan luontoon. Mutta näemmä tekstiilialan yritykset tulevat maagisesti minun luokseni: sadesään ja esitteen ansiosta löysimme ehkä syrjäisimmän lankakaupan ikinä. Lähelle Steiniä, aivan maailman reunalla, keskellä ei-mitään, sijaitsee Shilasdair, joka myy upeita luonnonväreillä värjättyjä lankoja. Lisäksi myynnissä on lähilankaa, nappeja ja neulepaketteja. Kaupassa on myös pieni näyttely luonnonväreistä.

 

 

 

 

 

Onneksi seuraavana aamuna ilma oli vähemmän sateinen ja pääsimme käymään Fairy Pools -altailla. Altaat ovat tainneet saada nimensä altaiden veden turkoosista sävystä, jota en saanut ikuistettua kameralla, mutta altaat todella olivat turkooseja. Putouksille kannattaa lähteä aikaisin aamulla, koska silloin polulla ei ole kovin suurta ruuhkaa. Retki ei sovi kovin huonojalkaisille, reitillä on useampi puro, jonka yli pitää loikkia. Ainakin sataisen päivän ja yön jälkeen kivet olivat liukkaita ja virtaus puroissa oli aika koskimainen.

 

 

Näkymät altaille kulkiessa ovat aika eeppisiä:

 

SAMSUNG CSC

 

 

Siinäpä se, mitä ehdimme Skyellä näkemään. Toivon muille matkaajille parempaa ilmaa, tosin tosiaan sadesäälläkin tekemistä riittää.

Skye-aiheinen linkkivinkki: Olen seurannut Kaukana kotona Skotlannissa -blogia, joka kertoo Skyen saarella asumisen arjesta suomalaisnäkökulmasta. Blogi on aika hyvää lääkettä kaukokaipuuseen :)

Kun lähdimme ajamaan Skyeltä etelään päin, koukkasimme nopeasti Plocktonin kylän kautta. Plockton on suomalaisille tv-katsojillekin tuttu Hamish Macbeth – eli suomalaisittain Ylämään kettu-sarjan kylänä. Tosin sarjassa kylän nimi on Lochdubh eikä Plockton. Kylä on pittoreski ja kylän pubiin kannattaa pysähtyä lounaalle. Koukkauksen ansiosta näimme muuten koko reissun ensimmäisen vapaana liikkuvan, tietä tukkivan ylämaankarjalauman, kun lähdimme Plocktonista etelään.

 

 

 

 

Yöpymispaikkavinkki: Jos suuntaat Skyeltä etelään päin ja olet hemmottelun tarpeessa, niin suosittelen lämpimästi yöpymistä Port Appinissa. Port Appinissa sijaitseva Pier House on ylellinen levähdyskohde, joka oli ihanaa hemmottelua vaihtelevien Bed and Breakfastien jälkeen (myönnän, olen mukavuudenhaluinen, tykkään kauniista asioista ja siisteydestä). Paikan ravintola on palkittu ja sen kyllä huomasi ruoka-annoksissa. En ole tainnut ikinä yöpyä ja syödä näin hienossa paikassa.

Seuraavassa kirjoituksessa matkaammekin Islayn saarelle, jolle menetin sydämeni täysin.

 

Continue Reading

Versio merimiespaidasta

Sain parisen viikkoa sitten valmiiksi oman versioni klassisesta merimiespaidasta (suuressa maailmassa kulkee nimellä Breton pullover/sweater). Malli, silmukkamäärät ja tekniikat ovat omat, mutta inspiraatiota on haettu esim. Pinterestistä, jossa kerään kuvia Stripy Pullovers and Cardigans -boardiin. Raidoituksen paitaan olen ottanut Purl Sohon Striped Spring Shirt -paidasta. Eli ei tässä oikeastaan ole mitään omaa, kunhan vaan klassikkoa muuntelen ;)

 

 

Kuten Harris Tweed -postauksessa kerroin, löysin Ulko-Hebrideillä saarilla kehrättyä tweed-lankaa. Tweed-langat ovat aina olleet heikkouteni, siksi oli tietysti pakko ostaa lankaa myös Harrisilta. Ajatuksissani oli neuloa paita tai takki, mutta en itseasiassa tiennyt etukäteen millainen neuleesta on tulossa. Vaalea lanka on tuotettu The Harris Tweed Companyn nimellä, okranvärinen lanka taas Rowan-merkin alla. Lanka tulee kuitenkin samasta Carlowayssa (Lewisin saarella) sijaitsevasta kehräämöstä.  Tämä tweed-lanka on aika hidasta ja takkuisaa neulottavaa. Toisin kuin sileät langat, jotka vain tuntuvat kiitävän puikoilla, tästä langasta ei tuntunut tulevan valmista. Mutta sitten kun valmista tuli, urakka kyllä palkitsi neulojansa: neulepinta on täydellistä, vähän huopamaista ja superlämmintä.

 

 

Vaaleaa lankaa meni 300 grammaa, pääntien silmukat neulottuani lankaa oli jäljellä noin 10 metriä eli vähän pääntietä neuloessa hirvitti langan loppuminen kesken. Okran väristä lankaa kului noin 70g. Puikot olivat kokoa 2,75mm. Neuloin puseron alhaalta ylös eli hihat ja vartalo-osan suljettuna neuleena ensiksi erikseen ja sitten hartiakaarroketta varten yhdistin osat toisiinsa. Kaarrokkeet sitten neuloinkin puoleentoista kertaan, kun hartiani eivät ole niin sirot kuin kuvittelin. Pääntiellä neuloin lyhennettyjä kerroksia, että sain niskan nousemaan etupuolta korkeammalle. Lopuksi neuloin vielä suljettuna neuleena kauluksen. Sileä neulos rullautuu nätisti kaulukseksi.

 

 

Paita on sen verran väljä, että sen kanssa voi poseerata bodausasennoissa tai vaihtoehtoisesti neuleen alle saa kauluspaidankin:

 

Tykkään tosi paljon tweed-langasta neulotun pinnan rustiikkisesta ulkonäöstä:

 

 

Onpa täysin köpöistä yrittää ottaa kuvia näin marraskuun pimeinä päivinä. Arkipäivinä kuvista voi vain haaveilla, kun on töissä valoisaan aikaan ja viikonloppuna sitten on niin sumuista ja harmaata puolen päivän maissakin, että kuvat nyt vaan ovat harmaita.

 

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 3: Harris Tweed

Tämä on kolmas osa Skotlannin matkakertomuksesta (osat 1 ja 2).

Harris Tweed -villakangas on tärkein syy, miksi halusin matkustaa Ulko-Hebrideille, Skotlannin länsirannikolla sijaitsevalle saariryhmälle. Perinteinen Ulko-Hebrideillä valmistettu ja tuotemerkillä suojeltu Harris Tweed -villakangas on mielestäni lumoavan kaunista. Perinteiset sidokset kuten palttina, pomsi ja toimikkaat sekä eläväpintainen villalanka tekevät kankaista mielenkiintoisia ja hämmästyttävästi melkein kaikki Harris Tweedit tuntuvat sopivan yhteen keskenään. Perinteinen Harris Tweed on varsin karkeaa, mutta erilaisten kankaiden paksuus ja tuntu voi vaihdella paljonkin.

 

 

 

Harris Tweed on ollut vuodesta 1910 asti suojeltu tavaramerkki. Harris Tweed  suojeltiin suhteellisen varhain, koska jo 1800-luvun loppupuolella siitä tuli metsästys- ja urheiluvaatteissa käytetty muotimateriaali, joka siksi houkutteli apajille kaikenlaisia puliveivareita. Harris Tweed -nimeä alettiin väärinkäyttää ja Harris Tweediksi kutsuttiin ala-arvoisen huonosti kudottuja kankaita, jotka eivät olleet edes täyttä villaa eivätkä olleet Lewisin ja Harrisin saarta ikinä nähneetkään. Nykyään Harris Tweedin valvonnasta vastaa vuonna 1993  perustettu Stornowayssa toimiva The Harris Tweed Authority, joka tarkastaa jokaisen kangaspakan ja leimauttaa sen The Orb -merkillä.

Täyttääkseen ehdot Harris Tweed -kankaaseen käytettävät langat tulee kehrätä joissain saaren kolmesta kehräämöstä. Kehräämöt ovat Lewisin puolella Carlowayssä, Shambostissa ja Stornowayssa ja minulle kerrottiin, että kehräämöihin ei yleensä pääse käymään (kuulemma jos käy hyvä tuuri, voi paikalla oleva työnjohtaja ehkä päästää kierrokselle, en kuitenkaan kokeillut).  The Harris Tweed Companyssä minua valistettiin, että Harris Tweed -lankaa kehrättäessä villa värjätään aina villana, ei vasta valmiina lankana ja näin saadaan aikaiseksi langalle sen eläväpintainen väritys. Alla kuva Harris Tweed -näyttelyssä olleesta villanäytteestä, langassa tosiaan yhdistyy monenlaisia värejä!

 

Harris tweed villa

 

Harris Tweed -kankaissa käytetty villa tulee myös muualta Brittein saarilta kuin Lewisiltä ja Harrisilta (mm. Pohjois-Englannista, Yorkshiren alueelta), koska saarten oma lammasmäärä ei pysty tuottamaan kaikkea kankaisiin villaa. Joka tapauksessa villa on aina brittiläistä.

Saarille kehrätyn langan lisäksi toinen tärkeä Harris Tweedin kriteeri on se, että kangas pitää kutoa “kotiteollisuutena” kutojan omissa tiloissa. Kutojilla on asuintalonsa vieressä pieni mökki, jossa työtilat sijaitsevat. The Harris Tweed Authorityn edustama tarkastaja käy jokaisen kutojan luona kerran tai kaksi  viikossa eli tuotanto on hyvin valvottua.

Harris Tweed -kankaiden tarina juontaa juurensa jo satojen vuosien taakse, paksu villakangas on mitä mainioin suoja Atlantin tuulia ja myrskyjä vastaan. Miksi Lewisin ja Harrisin saarilla alettiin kutoa kankaita myytäväksi? Yksi vastaus on paikallinen maasto. Alla olevan kuvan olen ottanut Harrisin saaren itäosassa. Kuten näkyy, maasto on hyvin kivikkoista eli maanviljelystä pystyttiin hädin tuskin harrastamaan kotitarpeiksikaan. 1800-luvun loppupuolella kudontateollisuutta alettiin kehittää ponnekkaasti myös tietynlaisen kansainvalistusaatteen nimissä, että ihmiset saisivat paremman elämän. Historiaan kuuluu myös viljelijöiden maiden viemistä, pakkoasutusta kivisille seuduille ja muuta “mukavaa”, mutta en ole tarpeeksi perehtynyt aiheeseen, että voisin siitä laajemmin kertoa.

 

 

Harris Tweedin kutojia on tällä hetkellä jäljellä vain aivan kourallinen ja suurin osa heistä on eläkeikää lähellä olevia miehiä. Pääsimme tapaamaan kutojista superstaraa eli Donald John MacKayta, joka asuu ja työskentelee Luskentyressä, lähellä Tarbertia (jos haluat tarkat ajo-ohjeet hänen luokseen, laita minulle viestiä). Kuulin myös nuorehkosta naispuolisesta kutojasta, Rebecca Huttonista, joka olisi asunut aivan Harrisin majapaikkamme Sorrel Cottagen vieressä Northonissa. Minulle tuli kuitenkin joku “en kehtaa mennä häiritsemään” -kohtaus, vaikka jälkikäteen kuulin, että Rebecca ottaa vieraita vastaan mielellään. Kuulemma jos auto on pihassa, kannattaa mennä huhuilemaan talon ovelle. Harmittaa aika paljon, mutta ehkä joskus pääsen saarille uudelleen käymään ja tapaamaan Rebeccaa.

Donald John MacKay oli juuri leikkaamassa viereisen saaren metsästysseuralle kutomiaan värikokeiluja, kun tupsahdimme hänen weaving hutilleen. Pienen ihmettelyn jälkeen juttu alkoi luistaa, kun huomasimme, että Donald Johnille tulee puhua aika kovaäänisesti. Kun pääsimme seuraamaan kudontaa, niin saimme selityksen sille, mikä on kutojan kuulon vienyt: Donald John kutoo kangasta vanhanmallisilla, 75-senttiä leveillä, polkusilla varustetuilla kangaspuilla. Harmittoman näköiset puut pitävät kuitenkin aivan järjettömän kovaa mekkalaa ja vanhanajan kutojat eivät tietenkään mitään kuulosuojaimia käytä.

Kuvasta näkyy, kuinka samaan loimeen voi kätevästi kutoa monenvärisiä kokeiluja, kun loimessa on useampaa eri väriä vierekkäin ja kuteiden väriä vaihtaa:

 

 

Donald Johnin puut ovat vuodelta 1970, mutta hän on ostanut ne käytettynä 1980-luvulla. Kapeat puut ovat jäämässä historiaan: modernit Harris Tweed -puut toimivat itseasiassa polkimilla, aivan kuten polkupyörä! 1990-luvun alussa kehitetyt modernit puut ovat leveät, kohtuullisen hiljaiset ja niillä voi kutoa 150-senttiä leveää kangasta. Tällaisia puita en Harrisilla nähnyt, mutta Skyen saarella kyllä (Skyen kutomokäynnistä kerron myöhemmin). Donald Johnin puheista jäi sellainen vaikutelma, että hän ei kamalasti arvosta uudempaa puutyyppiä.

 

 

 

Donald John MacKay on toiminut kutojana 45 vuotta ja ammatti on kulkenut suvussa, myös McKayn isä oli kutoja. McKay suunnittelee kaikki kutomansa kuosit itse ja McKay on tosiaan Harris Tweedin superstara. Hän suunnittelee kankaita, joita käyttävät niin Chanel, Clarks kuin Nikekin. McKay näytti meille yhteistyön tuloksia: Niken kenkiä, Clarksin korkkareita ja kuvia Chanelin catwalkilta. MacKay oli ilmeisen tyytyväinen suunnittelemiinsa kuoseihin, mutta ei ollut selvästikään vakuuttunut Chanelin aika erikoisista vaatteista. Pahoittelen, minulla ei ole vaatteista kuvaa, kun kuvissa sanottiin niiden olevan vain vain yrityksen (siis Chanelin) sisäiseen käyttöön, en siis kehdannut ottaa kuvia.

Vaikka kutominen on käsityötä, Harris Tweedin kutojat pystyvät työskentelemään lähes teollisessa mittakaavassa. Turha kuvitellakaan, että Harris Tweedin kudonnassa olisi kyse mistään vaatimattomasta puuhastelusta, esimerkiksi Niken kenkiä varten MacKay kutoi noin 20000 metriä tweedkangasta. Puut ovat nopeat, kunhan loimi on kunnossa: puolessa minuutissa kangasta syntyy reilut kymmenen senttiä. Loimet eivät ole hurjan pitkiä, kangasta syntyy noin muutamia kymmeniä metrejä kerralla. Jos seuraava kangas on sidokseltaan samantyyppistä eli samaa niisintää voidaan käyttää uudelleen, uusi loimi solmitaan vanhan perään ja vedetään niisien läpi.

Vierailun päätteksi minun piti tietysti ostaa itselleni takkikangas tältä tunnetulta kutojalta. Valitsin tummanvihreän tweedin, joka kauempaa näyttää yksiväriseltä, mutta läheltä tarkastellessa se on sekoitus vihreää, ruskeaa, turkoosia, keltaista ja jopa punaista. Donald John Mackayn mukaan kankaan lanka on kehrätty Cheviot-lammasrodun villasta.  Tarkoitus on tehdä kankaasta klassinen kauluksellinen jakku.

 

Harriis Tweed

 

Lähtiessä oli vielä otettava kuva McKayn työtilasta:

 

Harris Tweed -kaupat

Harrisin ja Lewisin alueella on useita Harris Tweed -kauppoja. Suosittelen Harrisin puolella, Tarbertin satamassa ja Tarbertin lähellä olevia liikkeitä: niissä valikoima on  laajin ja mielenkiintoisin. Kaupat ovat muutaman kilometrin päässä toisistaan eli jos sinulla on auto käytettävissä, on liikkeissä vierailu vaivatonta. Jos voit käydä vain yhdessä paikassa, käy ehdottomasti Harris Tweed Isle of Harris -kaupassa Tarbertin satamassa, aivan lauttaterminaalin kupeessa (vieressä on muuten aloittanut toimintansa matkamme jälkeen Harris Distillery -viskitislaamo!). Kauppa sijaitsee kahdessa rakennuksessa, toisessa on satoja erilaisia tweed-kankaita (joista osa 90-luvulta, ehkä kauempaakin) ja toisessa valmiita tuotteita. Minulle meinasi tulla lähes itku ja ahdistus nähdessäni kaikki ihanat kankaat ja tietäessäni, etten voi ostaa kaikkea mitä haluaisin.

 

 

 

 

Mieheni oli hyvin onnellinen löytäessään kattavan ja edullisen valikoiman tweed-hattuja:

 

 

 

Harris Tweed Isle of Harris -kaupasta ostin tweediä lopulta vain kahteen hameeseen:

Harris Tweed

 

Grosebayssa, noin 5 km etelään Tarbertista, sijaitsee The Harris Tweed Company, jossa on lähinnä valmiita vaatteita, mutta myös pieni valikoima kahta eri paksuutta olevaa tweed-lankaa, joka kehrätään Carlowayssa, yhdessä Lewisin kolmesta kehräämöstä. Hassua, mutta Grosebayn liike on ainoa liike Ulko-Hebrideillä, josta löysin neulelankaa, vaikka lampaita saarella on joka puolella. Lankaa saa  dk- ja 4-ply -vahvuisena, itse ostin ohuempaa 4-ply -vahvuista lankaa. Olen neulonut langasta yhden paidan ja täytyy sanoa, että vaikka epätasainen lanka onkin aika puuduttavaa ja hidasta neulottavaa, on valmis neule on päällä mukavampi kuin mikään muu. Tweedimäinen pinta on melkein huopamainen ja super-lämmin!

 

 

 

Drinishaderissa, lähellä Grosebayta,  sijaitsee Harris Tweed -myymälä ja -näyttely.  Liike on Harris Tweed and Knitwear, ja sen yhteydessä on vanhaan kouluun rakennettu Harris Tweedin historiasta, valmistuksesta ja nykypäivästä kertova mielenkiintoinen näyttely Cló-Mór. Suosittelen näyttelyyn tutustumista lämpimästi, jos tekstiilit ja/tai muoti kiinnostaa. Harris Tweedin historian ja valmistuksen lisäksi näyttelyssä esitellään miten Harris Tweedin käyttöä modernissa muotimaailmassa.

 


Lewisin saaren puoleltakin Harris Tweediä saa, mutta valikoima ei ole niin hyvä kuin Harrisilla. Kuuluisin Harris Tweed -kauppa on saarten pääkaupungissa, Stornowayssa, sijaitseva Harris Tweed Hebrides, mutta he myyvät vain omaa mallistoaan. Liike on todella tyylikäs ja siisti, mutta tykkään itse enemmän Harrisin puolen myymälöiden kotikutoisuudesta.

 

 

Stornowayssa sijaitsee myös aika erikoinen Lewis Loom Centre, joka sijaitsee vanhassa sisäpihan rakennuksessa ja on täynnä kaikenlaista erikoista Harris Tweediin liittyvää ja liittymätöntä. Itse en tuolta mitään ostaisi, vaikutti sekaiselta ja omituiselta paikalta, mutta jos Stornowayhin eksyy, niin voihan siellä piipahtaa.

 

 

Harris Tweediä käsitteleviä valokuvia tuli otettua sen verran paljon, että tein Flickriin niille oman kansion. Käy katsomassa, jos kiinnostuit Harris Tweedistä enemmänkin.

Ulko-Hebrideillä oli sen verran mahtavaa, että keskusteluissa matkan jälkeen on usein kuultu sanat “seuraavalla kerralla” ja “sitten kun” eli luultavammin Ulko-Hebrideille vielä palaan. Jos ei muusta syystä, niin siksi, että minun on pakko päästä hipelöimään tweed-kankaita Harris Tweed Isle of Harris -kauppaan.

 

Seuraavassa postauksessa päästäänkin sitten sumuiselle Skyen saarelle.

 

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 2: Ulko-Hebrideillä

Tämä on toinen osa hitaasti etenevää Skotlannin matkakertomusta, lue ensimmäinen osa ensiksi. Viimeiseen osaan pääsen varmaankin jouluna!

 

Ulko-Hebrideillä

Lochinveristä suuntasimme Ullapooliin satamakaupunkiin, josta lähti lautta Ulko-Hebridien pohjoisimman osan eli Lewisin ja Harrisin pääkaupunkiin Stornowayhin. Ensimmäinen lauttamatka Skotlannissa jännitti: lautat ovat paljon isompia kuin Suomen lossit ja en ole ikinä mennyt autolla esimerkiksi ruotsin- tai tallinnanlaivalle. Lautalle jonottaminen ja lautalla oleminen oli kuitenkin järjestetty niin hyvin, ettei matkasta voinut kuin nauttia. Sitä paitsi kaikilla lautoilla, joilla matkustimme (teimme yhteensä neljä lauttamatkaa reissun aikana), oli viihtyisä kahvilatila, josta sai esimerkiksi lähialueiden oluita. Meille osui myös lauttamatkoille hyvät säät. Olin etukäteen lukenut, että välillä lautat voivat olla paljonkin myöhässä myrskyjen takia ja silloin matkustaminenkin on piinaavaa, kun pitää keskittyä pitämään kiinni rakenteista ja pitämään myös sisuskalut sisällään.

Kun  rupesimme suunnittelemaan Skotlannin matkaa, olivat Ulko-Hebridit heti “pakko päästä” -listallani. Olin vuosikausia unelmoinut Ulko-Hebrideille matkustamisesta ja ihan vain siitä syystä, että saarilla valmistetaan legendaarista Harris Tweed -villakangasta.  Toki myös kaunis luonto ja upeat näkymät houkuttelivat, mutta perinteinen saarilla valmistettu ja tuotemerkillä suojeltu Harris Tweed kiinnosti vielä enemmän. Harris Tweedistä kerron enemmän omassa postauksessaan.

On muuten hassua, kun pitkäaikainen unelma toteutuu tosta noin vaan. Juurikin Ulko-Hebrideille matkustaminen on aikaisemmin minulle ollut se juttu, josta ajattelin, että se ei tule ikinä toteutumaan. Ja sitten kun reissu toteutui, oli mahtavaa huomata, että paikan päällä on juuri niin hienoa, kun oli kuvitellutkin. Luonnon karuus, valo ja avaruus yllättivät ja kaikkialla tuntui näkevän silmänkantamattomiin! En ole luontoihminen, mutta Harrisin ja Lewisin luonto teki kaikessa karuudessaan minuun vaikutuksen. Ihmisen jättämät jäljet eivät sitten olleetkaan kaikkialla niin mieltäylentäviä: en tiedä mistä johtui (köyhyydestä? muuttotappioista? kulttuurista?), mutta varsinkin Lewisin saarella oli kylissä puoliksi romahtaneita taloja, hylättyä tavaraa, romua ja roskaa enemmän kuin olisin välittänyt nähdä.

Ensimmäisen yön yövyimme Stornowayssä, joka on saarten pääkaupunki ja oikeastaan ainoa kaupungiksi kutsuttava paikka. Uneliaassa pikkukaupungissa on hämmentävän paljon upeita 1800-luvulla rakennettuja kaupunkihuviloita, joista en näemmä ottanut yhtään kuvaa. Eli joudutte nyt kuvittelemaan tai etsimään kuvia googlesta. Alla oleva kuva on otettu Lews Castlen pihalta Stornowayn keskustaan päin.

 

 

Muuten suurin osa Lewisin saaresta näyttää tältä:

 

 

Lewisin saaren länsipuolella sijaitsevat esihistorialliset ja historialliset rakennelmat ovat saaren tärkein nähtävyys.  Jos on autolla liikenteessä, pystyy eri kohteissa käymään vaivatta yhdessä päivässä. Callanish-kivimuodostelma on kohteista tunnetuin ja vaikuttavin, mutta suosittelen myös Dun Carlowayn tornilla käymistä.

 

 

Knoppitieto: Saarilla lampaanjätöksiä oli muuten kaikkialla. Mutta jos katsotte ylläolevaa kuvaa, huomaatte, että nurmikko on hämmentävä siisti. Syy siihen on yksinkertainen: muinaismuisto on aidattu ja lampaat eivät pääse aitaukseen laiduntamaan. Mutta kuten näkyy, oli heti aitauksen ulkopuolella elikoita laiduntamassa niin viattomana.

 

 

Saaret ovat etäisyyksiltään pieni paikka ja tiet ovat hyviä. Ajoimme oikeastaan Lewisin tärkeimmät tiet läpi muutamassa tunnissa. Jos haluaa fiilistellä luontoa, tekemistä riittää varmasti pariksi viikoksi. Valitsemiemme esihistoriallisten kohteiden lisäksi kävimme myös Lewisin saaren pohjoiskärjessä. Butt of Lewis on pohjoisin paikka Hebrideillä ja kuulemma Britannian tuulisin paikka (helppo uskoa!). Siellä sijaitsee myös nykyään automatisoitu majakka.

 

 

 

Mieheni kuvasi luontoa:

 

Ja minä muunmuassa lampaita:

 

Matkalla saarenpohjoiskärjestä Stornowayhin oli pakko pysähtyä katsomaan ja kuvaamaan turpeen kuivatusta (hullut turistit!):

 

Siinä missä Lewisin saari on aakeeta laakeeta on eteläisempi Harrisin saari (itseasiassa nämä ovat fyysisesti samaa saarta) vaihtelevampi maastoltaan. Harrisilla ei ole samalla tavalla esihistoriallisia kohteita kuin Lewisillä. Harrisin tärkeimmät kohteet liittyvät minun mielestäni ehdottomasti Harris tweed -kankaaseen, mutta varmaankin luontoihmiset ja lintubongarit ovat toista mieltä.

 

 

 

Harrisillakin on lampaita ja lisäksi näimme saarella reissun ensimmäiset ylämaankarjayksilöt:

 

 

Kivikkoisen maaston lisäksi Harrisin saaren länsiosa on tunnettu upeista hiekkarannoistaan ja turkoosinvärisestä vedestään. Kuulemma näiltä rannoilta otettuja kuvia on joskus käytetty jossain Thaimaata kuvaavassa esitteessä. No mikä ettei, kun tuon oikein rajaa, voi kuvitella olevansa tropiikissa.

 

Laskuveden aikaan meri oli todella kaukana:

 

Harrisin itä- ja eteläosa on sitten jyrkempää maastoa ja hiekkarannoista ei ole tietoakaan:

 

Lopuksi vielä muutamia asioita, jotka on hyvä ottaa huomioon, jos harkitsee suuntaavansa Ulko-Hebrideille:

  • Ulko-Hebrideille kannattaa lähteä, jos on ulkoilmaihminen, lintubongari, kiinnostunut esihistoriasta tai tekstiilikulttuurista tai sopivasti kaikesta näistä. Kaupunkikulttuuria saarilla ei ole. Vietimme saarilla 2,5 päivää ja näin ekaksi vierailuksi se oli tarpeeksi. Seuraavalla kerralla olisi kiva tutustua eteläisempiin Ulko-Hebrideihin.
  • Varaa majoituspaikat niin pian kuin mahdollista. Varsinkin saarilla majoituspaikkoja on todella rajoitetusti ja hinnat ovat aika korkeita. Jos matkustat autolla, kannattaa myös lauttamatkat varata etukäteen.
  • Lewisin saarella satama on Stornowayssa, Harrisin puolella satama on Tarbertissa. On siis kätevää saapua saarelle ja lähteä saarelta eri satamien kautta. Vaikka Tarbert on pieni paikka, se on Harris Tweedin “pääkaupunki”. Älä missaa!
  • Jos mahdollista, ajoita Ulko-Hebrideille matkustaminen arkipäiviin. Varsinkin Lewisin ja Harrisin saarilla asukkaat ovat tiukan protestanttisia ja sunnuntaina saarilla ovat melkein kaikki paikat kiinni. Harrisilla meinasi tulla itku, kun saarella oli sunnuntaina vain kaksi ruokapaikkaa auki (kaupat olivat tietysti myös kiinni) ja toinen oli täyteen bookattu. Onneksi toiseen ravintolaan (tosin aika arvokkaaseen) mahtui syömään ja ruoka on erinomaista. Samasta uskonnollisesta syystä osa B&B:sta ei tarjoa ruokaa, ota uusia asiakkaita tai tee uloskirjautumisia sunnuntaisin.
  • Ota mukaan tarpeeksi tuulenpitävää ja lämmintä vaatetta. Itse olen vilukissa ja kesäkuussa kaksi neulepaitaa, pitkikset, tuulipuku, käsineet, villasukat ja vaelluskengät eivät olleet lainkaan liikaa varsinkaan Lewisin tuulissa.

Bonarina kolme videota Ulko-Hebrideiltä:

Lampaita laiduntamassa esihistoriallisen Dun Carlowayn tornin vieressä Lewisin saarella:

 

Ylämaankarjaelikko Harrisin saarella oli varmaan yhtä ihmeissään kuin minä:

 

Kapea single track -tie Harrisin itäosassa. Tien nimi on Golden Road, sen verran kallista oli rakentaa tie kivikoiden läpi:

 

Seuraavassa postauksessa käsittelyssä on minulle Lewisin ja Harrisin saarten tärkein juttu eli Harris Tweed.

 

Continue Reading

Viskiä ja villaa -matkakertomus, osa 1: Pitkään suunniteltu reissu alkaa

ohdake_w

 

No niin, nyt pääsen vihdoin alkuun Skotlanti-raporttien kanssa! Ainakin osalle blogini seuraajista taitaa selvää, että vietimme kesäkuussa kaksi viikkoa kesälomasta kiertäen Skotlantia. Instagramissa raportoin reissusta melkein livenä, kunhan wifin äärellä olimme. #viskiäjavillaa -tägillä löytyy aikamoinen määrä kuvia, jos haluat katsoa.

Matka oli pitkään ja hartaasti suunniteltu ja matkakassaakin säästimme puolitoista vuotta. Ideoimme pitkään mieheni kanssa mitä oikeastaan Ylämaalla ja saarilla haluaisimme nähdä. Tämä reissun teemana olivat Hebridien saaret, Skotlannin rikas tekstiiliteollisuus ja länsirannikon sekä saarten erinomaiset viskit. Tällä kertaa siis rajasimme itärannikon ja itäiset saaret (Shetland ja Orkney) pois aikataulullisista syistä ja Speysiden viskit jäivät melkein huomiotta, vaikka Speyllä kävimmekin.  Suunnittelimme matkareittimme etukäteen ja erikoisemmista paikoista varasimme yöpymispaikat jo puolisen vuotta ennen matkaa, koska saarilla majoituspaikkoja on todella vähän ja kesäkauden paikat mevät täyteen jo aikaisin keväällä.

Loppujen lopuksi matkareittimme oli: Edinburgh – Elgin – Lochinver – Stornoway (Lewisin saari) – Leverburgh (Harrisin saari) – Portree (Skyen saari) – Port Appin – Bowmore (Islayn saari) – Kilmartin – Edinburgh. Lensimme Helsingistä Edinburghiin Amsterdamin kautta. Niin reissun alussa kuin lopussakin vietimme kaksi päivää Edinburghissa.

Miten kuvailla matkaa ja kaikkea kokemaamme lyhyesti? Ihastuin Skotlannissa Skotlantiin yhä enemmän. Matkan aikana tapaamamme ihmiset olivat mukavia ja puheliaita. Maisemat olivat kauniita läpi koko reissun ja välillä luonnon kauneus oli henkeäsalpaavaa. En ole luontoihminen, vaan viihdyn parhaiten kaupungeissa, mutta Skotlannissa Ylämaalla ja saarilla oli niin uskomattoman kaunista, että välillä melkein pakahduin. Ehkä kauneus johtui valosta ja väreistä? Siinä missä Suomessa valo on kylmää ja Etelä-Ranskassa lämmintä, Ylämaalla ja Hebrideillä valo on kuulasta, mutta värit ovat silti voimakkaita. Kliseisesti pitää tietenkin todeta, että mitkään kuvat eivät tee oikeutta sille, miltä kaikki oikeasti näytti.

Mitä opin matkalla? En ollut aikaisemmin käynyt Brittein saarilla, joten monet asiat olivat uusia minulle. Ainakin opin sen, että melkein jokaisessa pienessä kylässä ja niiden välilläkin on jotain katsottavaa: jollei kauniita maisemia, niin sitten muinaismuistoja tai kauniita siltoja. Miehen lentäväksi lauseeksi tulikin “Oi, miten kaunis silta!”, koska kauniita vanhoja kaarisiltoja oli tuon tuostakin (vähän samalla tavalla kuin Etelä-Ranskassa on linnoja, mutta se onkin sitten eri tarina). Ihastuin Real Ale -olueen. Opin paljon Skotlannin tekstiilikulttuurista ja tajusin, että haluan oppia vielä paljon lisää. Tutustuin myös entistä paremmin Skotlannin viskeihin opin erottamaan makuja ja löysin viskin, jota voisin juoda loppuelämäni (mutta tottakai juuri tuota viskiä on hyvin rajoitettu erä).

Se viski on muuten tämä:

A photo posted by Elina Urmas (@mielitty) on

 

 

Matka Skotlannissa alkoi Edinburghista ja päättyi Edinburghiin

Päätimme etukäteen, että niin reissun alussa kuin lopussakinon hyvä lomailla kaupungissa, harrastaa kaupunkikulttuuria, toisin sanoen vain hengailla, ihmetellä ja katsella ympärilleen. Edinburgh osoittautui kauniiksi, kompaktiksi, siistiksi ja sivistyneeksi kaupungiksi, kuten kaikki etukäteen olivat sanoneetkin. Mitään hillitöntä vau-elämystä en kuitenkaan kaupungista saanut. Seuraavalla Skotlannin reissulla (joo, se on jo suunnitteluasteella, toteutus saa odottaa ehkä viisi vuotta) haluan lentää Glasgowhun.

Edinburghin keskustaan pääsee lentoasemalta tosi kätevästi raitiovaunulla. Asuinpaikaksi suosittelen New Townin aluetta tai Haymarketia. Yövyimme matkan alussa kaksi yötä New Townin alueella huonemajoituksessa. Alueen keskiosa on ehkä vähän tylsä, mutta  Broughton Streetin alue on mukavaa pikkukauppoineen, pubeineen ja kahviloineen. Sillä kadulla sijaitsee myös lankakauppa Kathy’s Knits. Haymarketin alueella on paljon hyviä ja viihtyisiä pubeja. Matkan lopussa yövyimme Tune Hotelissa, joka sijaitsee vastapäätä Haymarketin asemaa ja on budjettimatkustajalle, joka kuitenkin haluaa oman kylppärin, hyvä valinta. Sijainti on mahtava!

 

Näkymä Old Towniin päin

 

Kaikissa matkaoppaissa mainitaan Vanhakaupunki (Old Town) ja Royal Mile. Ja kyllähän siellä puolella kaupunkiakin kannattaa käydä, vaikka Royal Mile on vähän huivipuistomainen turistilaumoineen, matkamuistomyymälöineeen ja ja säkkipillinsoittajineen. Toisaalta siellä sijaitsevat myös kalliita putiikkeja, joissa myydään Skotlannissa valmistettuja kashmirvaatteita (suurin osa kashmirvaatteistakin on toki Kaukoidässä valmistettuja). Jos vaateshoppailua harrastaa, niin ketjuvaateliikkeet sijaitsevat New Townin puolella.

Royal Milellä sijaitsee myös The Scotch Whisky Experience, jossa viskinystävän kannattaa vierailla. Jollei halua osallistua viihdyttävälle Miten viski valmistetaan -kierrokselle, niin kannattaa piipahtaa ainakin kaupassa ja yläkerran baarissa. Kävimme itseasiassa tuolla vasta viimeisenä reissupäivänä ja olisi ollut ihan kätevää käydä siellä kaikista ensimmäiseksi. Toisaalta, nyt osasin valikoida itselleni Caol Ila -viskin, joka osoittautui parhaaksi viskiksi, jota olen ikinä juonut.

Meillä oli reissun ensimmäisellä viikolla mahtava tuuri ilmojen suhteen. Oli aurinkoista ja lämmintä, ei yhtään sellaista mitä odotimme. Paikalliset totesivatkin, että kesä alkoi päivänä, jolloin Skotlantiin saavuimme. Pystyimme siis nauttimaan Edinburghin kauniista puistoista. Kiipesimme Calton Hillille, josta näkyi koko kaupunki ja söimme lounasta Princes Streetin vieressä olevassa upeassa puistossa. Kuten allaolevasta kuvasta näkyy, Edinburghissa on sama ilmiö kuin Helsingissä: heti kun on lämmintä ja aurinkoista, ihmiset rynnivät puistoon oleskelemaan.


princes street w

 

Ylämaalle!

Kolmantena matkapäivänä lähdimme Edinburghista ajamaan Ylämaalle päin. Olimme etukäteen vuokranneet auton ja se tosiaan kannattaa tehdä turistisesonkina (kesä-elokuu). Täytyy myöntää, että kartanlukijallekin pari ensimmäistä tuntia “vääränpuoleisessa” liikenteessä olivat aika stressaavia.

Ajoimme motaria (M90) Perthiin saakka siitä suuntasimme pikkuteille, jotka menivät Elginiin päin. Emme halunneet ajaa isoja teitä, vaan enemmänkin fiilistellä. Ja hyvä niin, koska näkymät tiellä kansallispuiston läpi olivat mykistäviä.

 

 

 

 

 

Ennen Elginiä piti pysähtyä kuvaamaan reissun ensimmäiset lammaskuvat. Tämän jälkeen lampaita tuli kuvattua vielä moooonta kertaa.

 

En muista, miksi päädyimme suunnitelmissamme suuntaamaan Elginiin. Alunperin, joskus vuosi sitten, ajatuksena oli varmaankin tutustua Speysiden viskikulttuuriin, mutta aikataulullisista syistä vierailimme vain yhdessä tislaamossa ja jätimme suosiolla loput toiseen kertaan. Matkalla Elginiin oli yksi “pakko päästä” -kohteistani eli Knockando Woollen Mill -kutomo. Spey-jokilaakson vihreyteen vuonna 1784 perustettu kutomo on toimii edelleen museokutomona (Knockandosta lisää erillisessä postauksessa).

 

 

 

Elgin on pienehkö teollisuuskaupunki, joka ei ole erityisellä viihtyisyydellä pilattu, mutta tykästyin kaupunkiin joka tapauksessa jo etukäteen. Kaupungissa sijaitsee luksusvaatemerkin Johnstons of Elginin kutomo, joka on aloittanut toimintansa jo 1700-luvulla (kerron Johnstonsista lisää myöhemmässä erillisessä tekstiilipostauksessa). Kutomon lisäksi merkittävin asia Elginissä taitaa olla katedraalin raunio, mutta minä pidän kiinnostavampana kohteena kivaa pubia The Doughty Cobblea, jossa on paljon viskejä, paikallisia oluita ja mainio henkilökunta.

 

 

 

Matkalla Lochinveriin ja Lochinverissä

Koillis-Skotlannista suuntasimme länteen. Invernessin ohitettuamme maisemat alkoivat taas muuttua jylhemmiksi. Tässä kohtaa jo tajusimme, että osa aikatauluista tulee olemaan tiukkoja ja emme ehtisi tehdä kaikkea, mitä olimme suunnitelleet. Olimme ajatelleet, että ehdimme patikoida Lochinverin läheisyydessä, mutta tyydyimmekin sitten liikkumaan autolla. No, seuraavalla reissulla sitten! Pohjoisin osa manner-Skotlannista on ehdottomasti käymisen arvoinen ja seuraavalla reissulla siellä pitää viettää enemmän aikaa kuin puoli vuorokautta. Lochinver on hyvä tukikohta lomailulle: se on söpö pieni kylä ja sielläkin on kiva pubi.

 

 

Tämä näköalapaikka sijaitsee ihan Lochinverin lähellä. Mieheni olisi vaan voinut jäädä tuohon istumaan:

 

Seuraavassa postauksessa pääsemmekin sitten Ulko-Hebrideille!

 

Continue Reading

Neulepaita Skotlannin tuliaisista

Matkapostaukset kesäkuisesta Skotlannin reissusta antavat vielä odottaa itseään (ovat jo tosin työn alla!), mutta sen sijaan olen saanut valmiiksi ensimmäisen neuleen langoista, jotka reissulla hankin. Meillähän oli loistava suunnitelma ostaa puolityhjät matkalaukut täyteen viskiä ja villaa ja siinä onnistuimmekin tosi hyvin: minun matkalaukkuni painoi kotimatkalla noin 20 kiloa, mieheni laukku 27. Onneksi KLM:llä ollaan sitä mieltä, että pariskunnan matkalaukut lasketaan yhteen eli keskimäärin laukkumme painoivat sallitun ~23 kiloa. Tosin ei nyt puhuta siitä, että kummallakin oli kotimatkalla jalassa painavat vaelluskengät ja käsimatkatavarana kulkevat reput täynnä tavaraa, etteivät painorajat kovin pahasti paukkuisi.

 

neulepaita_1_w

 

No mutta nyt vihdoin asiaan eli valmistuneeseen neuleiseen: vaikka vierailimme lampaiden täyttämässä Skotlannissa, ostin silti Cornwallissa, Englannin puolella kehrättyä lankaa! Puolustaudun kuitenkin sillä, että Blacker Yarnsin Hebridian/Mohair 4-ply -langassa on ainakin rodultaan Skotlannin saarilta kotoisin olevan hebridiläislampaan villaa. Langan hankin Edinburghissa Kathy’s Knits -lankakaupasta, joka on pikkuruinen, mutta monipuolinen lankakauppa, jossa on hyvä valikoima skottilaisia ja englantilaisia lankoja. Vastapäätä muuten sijaitsee kiva pubi ja muutenkin alue on tosi nättiä, pikkukauppoja, kahviloita ja pubeja riittää.

Vasta Suomessa keksin, mitä langasta neulon ja tajusin, että pitkähihaiseen paitaan lanka ei tule riittämään. Siispä tilasin kaksi kerää lisää suoraan Blacker Yarnsin verkkokaupasta. Värierä on eri ja värieron kyllä huomaa, mutta hihansuissa ja helmassa ei se niin haittaa.

 

neulepaita_detail_2_w

 

Tekniset tiedot: lankaa meni vähän alle 300 grammaa. Keristä kuitenkin osa oli reippaasti alle 50 grammaa eli kuudetta kerää paitaan kuitenkin meni.

Puikkokoko: 3,5mm

Työkuvaus: Neuloin paidan pääntieltä alaspäin. Paidan edetessä hihoja ja helmaa kohden (kyllä, neuloin kaikkia aina pätkän kerrallaan) tuli mieleen, että pitääkin kokeilla pitkästä aikaa 1 o, 1 n -joustinneuletta, jota olen pitänyt aika kammottavana vaihtoehtona viimeiset kymmenen vuotta. Kokeilu yhdessä hihassa näytti onnistuneelta ja niinpä päätin antaa hyljeksimälleni neulostyypille mahdollisuuden. Ehkäpä olen saanut kaikesta ainaoikeinneulos -hössötyksestä tarpeekseni? Neuleen malli on oma, mutta ennen pääntien neulomista näin kuvan Second Female -vaatemerkin uudesta neulepaidasta ja halusin omaan paitaani samantyyppisen pääntien.

 

neulepaita_detail_w

 

Paidan malli on tosi simppeli, vartalo-osassa ei ole lainkaan muotoiluja ennen kuin juuri ennen helman joustinneuletta: halusin takaosasta himpun verran pidemmän, siksi neuloin muutamia lyhennettyjä kerroksia alkaen muutaman silmukan etukappaleen puolelta. En tiedä huomaako sitä oikeastaan, mutta eipä paita ainakaan nouse selästä. Tuo vatsakumpu allaolevassa kuvassa ei sitten kerro tulevasta perheenlisäyksestä, vaan siitä, että herkuttelen liikaa!

 

neulepaita_2_w

 

Tykkään langasta ja neuleesta ihan hirmuisesti. Ainoa huono puoli on se, että lanka pölisi neulottaessa aika paljon ja myös kylvetyksen jälkeen se karvaa jonkin verran. Eli tätä paitaa ei varmaankaan käytetä mustien vaatteiden kaverina. Lanka on aika karkeaa ja herkkähipiäisimmille en sitä suosittele. Itse kuitenkin tykkään langan tunnusta. Neulepinta on samanaikaisesti kevyttä, mutta siinä jämäkkää.

 

neulepaita_4 _w

 

housut_4_w

 

Kuvissa esiintyvät pellavahousutkin ovat uudet. Leikkasin kankaat housuihin jo toukokuussa, mutta innostuin ompelemaan ne valmiiksi vasta viime viikolla. Housut ovat itseasiassa täydelliset hellehousut ja viime sunnuntai, jolloin sain housut valmiiksi ja joilloin kuvat on otettu, olikin mitä hienoin hellepäivä. Kaava on tämän kevään 2/15 Ottobre -lehdestä (malli nro 2). Itseasiasssa kaava on pohjepituisiin housuihin, mutta pidensin lahjetta jatkamalla sitä suorana. Tein housut koossa 42, mutta lisäsin taka-ja etukappaleiden korkeuteen n. 1,5 cm. Kiinnitin vyötärölenkin toisin kuin ohjeessa sanottiin (kiinnitin ne kokonaan vyötärökaitaleelle). Nämä olivatkin ainoat muutokset, jotka tein ja housut istuvat ihan nätisti (tein tosin etukäteen lakanakankaasta shortsipituisen proton). Kangas on joskus puolisentoista vuotta sitten Eurokankaan palalaarista löytynyttä pellavaa (saattaa olla tosin myös puuvillapellavasekoitetta). Taskupusseihin käytin varastoistani löytynyttä valkoista puuvillamusliinia ja ompelulangat, vetoketju ja nappikin löytyi omista varastoista.

 

housut_3_w

 

housut_2_w

 

housut_1_w

 

Tällaista tällä kertaa, toivottavasti jo seuraavassa postauksessa päästään Skotlantiin!

 

Continue Reading