Kuka on tilastonero?

No minä tietysti! Suoritin tilastotieteen tentin, josta en siis uskonut pääseväni läpi, parhaalla arvosanalla! Nyt tuuletellaan ja huolella. Kyseenalaista tietenkin on, että miksi kuvittelin, etten osannut vastata mihinkään oikein, jos arvosanaksi kuitenkin tuli tuo vitonen… En usko osaavani käyttää kvantitatiivisia menetelmiä kovinkaan hyvin ja jos jatkossa niitä joudun käyttämään, niin luultavasti jouduin JOKAISEN asian tarkistamaan kirjasta. Mutta sitähän se tieteen tekeminen (kai) on. Joka tapauksessa toivon vienosti, että hyvä tuuri jatkuu ainakin vielä viikon. Olisi paljon saavutettavaa ja suoritettavaa, muun muassa pari tenttiä lisää.

Sitten huonompia uutisia: Nefan (eli Helsingin yliopiston kansatieteen ja folkloristiikan opiskelijoiden ainejärjestön) postituslistan mukaan Paloheinän Haltialan kotieläinpihan pelloille ollaan rakentamassa golfkenttää.

Kaupunginosayhdistyksen mukaan kenttä peittäisi alleen laajalti perinnemaisemaa. Tämä on sellainen asia, jonka puolesta MINÄ lähden barrikaadeille. Se joka on Haltialassa käynyt, tietää kuinka maaginen paikka se on keskellä kiireisintä pääkaupunkiseutua. Ja nyt sitten sinne ollaan pykäämässä (lisää) golfkenttää!

You may also like

6 Comments

  1. Jeps, olen kuullut tuosta hankkeesta ja karvat nousi pystyyn. EI sinne mitään saa tehdä. Ei varsikaan golf kenttää, niitähän on jo joka paikassa. Barrikaadeille!

  2. no höh, kauneinta seutua niillä main… joku kesä sitten työmatkani kulki keskuspuiston reunaa haltialan kartanon maiden läpi seuraillen keravan/vantaan joen reunaa seuraillen… voi sitä rauhaa… harvemmin niin monen eläinlajin edustajia näkee “kaupungissa”…. eiköhän niitä golf-kenttiä ala olla jo tarpeeksi pääkaupunkiseudulla?

  3. ja saanen mainita että olen kyllä pesunkestävä maalainen ja ylpeä siitä… reilu neljän vuoden aikana opin inhoamaan tungosta/ruuhkia yms. (tosin hgistä pääsee helposti pois ;) junalla)

  4. Vaikka olenkin vantaalainen nykyään, niin Haltialassa tulee käytyä usein. Onko tuossa golfkenttähankkeessa kyse olemassaolevan Paloheinän golfkentän laajennuksesta vai kokonaan uudesta hankkeesta? Jos kyse on olemassaolevan kentän laajennuksesta, niin kyllähän Haltialan tilan ja golf-kentän väliin jää runsaasti peltoa virkistyskäyttöön edelleenkin. Ymmärrän kyllä, että Torpparinmäen asukkaat vastustavat laajennusta, niin minäkin tekisin.Tanja

  5. Kyse on siis jo olemassa olevan golfkentän laajennuksesta.Kyllähän voi tietenkin lähteä siitä, että onhan Haltialassa tilaa vielä uudellekin ruohokentälle, mutta minusta golfkentän lisärakentaminen vie suurelta yleisöltä tilaa pienelle käyttäjäkunnalle. Niityt ja metsät ovat kaikkien käytettävissä, golfkentälle ei kuka tahansa voikaan mennä tarpomaan. Sitä paitsi, tasainen nurmikenttä on ekosysteemin kannalta ajateltuna niin paljon köyhempi kuin lajirikkaat niittyalueet. Olen ymmärtänyt, että Haltialan alueen on juuri tarkoitus esitellä luonnon erilaisia puolia, eri metsä- ja niitty tyyppejä.Ja anteeksi vain kaikki golfin harrastajat: Täyspitkiä golfkenttiä löytyy pitkin Espoota ja Tuusulaa, miksi sellainen pitäisi tehdä Helsinkiinkin?

Leave a Reply to Lape Cancel reply

Your email address will not be published.