Italian matkaraporttia, lähinnä museoista

Yli kaksi viikkoa on jo hurahtanut Italiasta palaamisesta, mutta kirjoitanpa nyt pienen arvion matkalla koluamistamme paikoista. Lankakaupoistahan kerroin jo aikaisemmin.

Parasta Italiaa, kuva Gradarasta:

Matkamme kulttuurianti oli antiikki- ja renessanssipainotteista. Vaikka Italiassa on ja on ollut kukoistavaa tekstiiliteollisuutta, ei tiellemme osunut kummoisempia tekstiiliaarteita. Urbinossa Palazzo Ducalessa oli esillä valtavia raamattuaiheisia kuvakudoksia, mutta ne eivät herättäneet suurempia intohimoja, sillä onhan noita nähty. Mietin vain aina, että millaisiakohan kuvakudosten väritykset ovat olleet ennen haalistumistaan. Väriyhdistelmät ja värien kirkkaus ovat voineet olla varsin tajunnanräjäyttäviä.

Palazzo Ducalen ansiot eivät ole minun mielestäni siellä olevissa taideteoksissa, vaan rakennuksessa itsessään. Ihanat puiset intarsiakoristellut ovet, valtavat takat, jäljellä olevat seinämaalaukset ja palatsin kellaritiloissa sijaitsevat vanhat huoltotilat olivat kohteista kaikista kiinnostavimpia.

Kävimme Urbinossa myös talossa, jota väitetään Raffaellon lapsuudenkodiksi. Museoksi muutettu talo on sisustettu varsin viehättävästi ja siitä näkee millainen on ollut renessanssinaikainen talo Urbinossa. Talo on pieni kaupunkitalo, jossa on oma sisäpiha. Pihalla näytti olevan kaivo, mutta minua jäi mietityttämään, että oliko se todella kaivo vai jonkinlainen vesiputki. Asiasta enemmän tietävä voisi minua tästä informoida. Miten vedenjakelu on tapahtunut korkealle vuorelle rakennetussa kaupungissa?

Retki Urbinoon oli mielestäni matkamme ehdoton kohokohta. Kaupunki on niin kaunis ja taianomainen paikka. Voisin mielelläni muuttaa sinne. Tarvitsisikohan Urbinon yliopisto käsityötieteen osastoa?;)

Ruokapaikkamme Al Cantuccio (62 Via Francesco Budassi) oli tuossa ihan nurkan takana. Sieltä saa isoja pasta-annoksia ja jumalaisia profiterole biancoja edulliseen hintaan.

Firenzessä saimme oppaaksemme taidehistoriaa opiskelevan Juran. Kävimme siipan erityistoivomuksesta Arkeologisessa museossa, muuten ohjelmaan kuului historialliseen keskustaan tutustumista. Arkeologisen museon kokoelma koostui lähinnä etruskiaikaisesta ja egyptiläisestä esineistöstä. Tekstiilejä museossa ei ollut lainkaan, jos mukaan ei lasketa kahta alennustilassa olevaa 1400-1500 -luvun kuvakudosta. Mitäköhän ne ylipäätään tekivät arkeologisessa museossa? Ja miksiköhän kuvakudokset ja tekstiilit tuntuvat usein olevan museoissa heitteillejätetyn näköisiä? Tekstiilit riippuvat seinillä muutamasta koukusta retkottaen, ja parhaassa tapauksessa aurinko paistaa suoraan tekstiiliin monta tuntia päivässä. Ajatellaankohan, että mitä väliä onkaan 1400-luvun kuvakudoksella, onhan niitä Keski- ja Etelä-Eurooppa täynnä?! Suomessa tosin tilanne ei tunnu olevan maakuntamuseoissa paljon parempi. Kai kaikki on sitten arvostuksesta/määrärahoista kiinni.

Firenze oli kaupunkina pettymys: Liikaa ihmisiä, liikaa turisteja, liikaa kaupustelijoita, liikaa, kerjäläisiä, liikaa vähän kaikkea. Kaupunkiin pitäisi ajan kanssa päästä tutustumaan matkailusesongin ulkopuolella. Ajatus Roomaan lähtemisestä ei huokuttele ollenkaan, jos siellä ihmisiä on tosiaan vielä paljon enemmän.

Firenze näyttää kuvissa ihanalta paikalta, mutta todellisuus on toinen:

Pesaron lähellä sijaitseva pieni Gradaran linnoituskaupunki on näkemisen arvoinen paikka. Linnoituskaupunki on pittoreski ja linnaan on sisustettu huoneita renessanssityyliin. Varsin mielenkiintoisia olivat alkuperäiset seinämaalaukset. Gradaraan pääsee Pesarosta paikallisbussilla, kuten myös Urbinoonkin. Matkustaminen on halpaa, bussilippujen hinnat ovat Italiassa aivan omaa luokkaansa. Noin 30 kilometrin matka maksoi aikuiselta noin 2 euroa.

Mielenkiintoisimpana museolöytönä pidän tältä matkalta Pesarossa toimivaa verrattain pientä Museo Oliverianoa. Ilmainen museo toimii Biblioteca Oliverianon alaisena. Museoon pääsee sisälle, kun pyytää jonkun kirjastosta avaamaan museon oven. Sen lisäksi, että sisäänpääsymaksua museoon ei ollut, saimme siipan kanssa ilmaiseksi kumpikin kaksi kirjasta museon kokoelmista, joista toinen käsitteli Novilaran etruskiaikaista nekropolista ja sieltä löydettyä hautaesineistöä. Nekropoliksen löydöt olivat kaikista mielenkiintoisimpia. Tuli aivan epäuskoinen tunne kun katsoi 700-500 eKr. eläneen naisen haudasta löydettyjä koruja. Korut ovat hyvin saman tyyppisiä kuin Suomessa viikinki- ja ristiretkiajan (900-1200 jKr) haudoista löytyneet korut. Muotokieli on sama, samantyyppistä pronssispiraalikirjailua on nähtävästi käytetty vaatteissa. Samantyyppisiä pyöreitä solkia on käytetty vielä 1800-luvulla juhlapuvuissa esimerkiksi Baltian maissa. Minusta on huikeaa, että monituhatvuotinen perinne katkeaa juuri ennen meitä.

Arvelisin tuon keskellä olevan suorakaiteenmuotoisen massan olevan jonkinlaista pronssikirjailua. Osaako joku valistaa minua asian suhteen?

Samoja esineitä piirroksina. Kuva museon julkaisusta “La sala della Necropoli di Novilara”.

Ja hakaneulahan “keksittiin” ja patentoitiin vasta 1800-luvulla. Kuitenkin se oli käytössä jo parituhatta vuotta aikasemmin Välimeren alueella. Osa etruskien soljista ovat niin yksinkertaisia, että ne tosiaan muistuttavat nykyaikaisia hakaneuloja, toisin kuin roomalaisten käyttämät fibulat.

Harmillista Oliveriano -museossa oli se, että siellä on selkeästi vakava homeongelma, sain oireita jo noin viiden minuutin jälkeen. Museon kokoelmat ovat tosin sitäkin mielenkiintoisemmat ja kauhistuttaa, että miten ne kärsivät jatkuvasta kosteudesta.

Pesaro oli tunnelmaltaan mukava kaupunki. Kaupungissa yhdistyy toimivasti renessanssiaikainen kaupunki ja moderni lomahotellialue. Kaupunki on pieni ja kaikkialle kävelee vaivattomasti. Pidin kovasti, Pesaroon voisi lähteä joskus uudestaankin lomailemaan. Pesarosta ravintolavinkkinä antaisin C’era una Volta -ravintolan. Hyvää pastaa ja pizzaa edullisesti, miinuksena se, että profiterolejen kanssa ei saa kermavaahtoa automaattisesti, vaan sitä pitää osata erikseen kysyä.

Päätän raporttini tällä kertaa tähän. Italia-kuvat ovat siipan ottamia.