Yleistä päivitystä

Riemusydän sai kavereita:

Kolme viikko kestänyt yskä on taas äitynyt pahemmaksi ja olo on kipeä ja pää tukossa. Onneksi tarvitsee vain palauttaa gradutekstiä tänään. Onneksi on villasukat ja teetä. Huomennakin saa levätä kotona. Tämä viikko on muuten ollut jotenkin todella kiireinen.

Sunnuntaina soisin itseni olevan edutuskunnossa ja tämän huivin myös:

Raukka näyttää nyt vain lankamytyltä, mutta siitä pitäisi kuoriutua kaunotar, muunnelma Swallowtail Shawlista.

Continue Reading

Marinaa huivista

Miten yksikertaisen huivimallin suunnittelu voi olla nyt näin vaikeaa?! Noin kymmenen epäonnistuneen pitsineulosmallin piirtämisen jälkeen sain aikaan seuraavan mallin, joka meni jo purkuun. Tänään en ole juuri muuta saanut tehtyä. Marinaa…

Tarvitsisi kehittää se huivimalli asap, koska huivia tarvitsen viikon päästä. No, kiire on paras muusa… Haluaisin kauniin geometrisen kuvion, joka sopii “niskasta keskeltä” aloitettavaan huiviin. Jos jollakulla on hyviä linkkivinkkejä piirretyistä malleista, niin otetaan mieluusti vastaan. Kiriä en tällä kertaa halua tehdä.

Sain eilen tädiltäni synttärilahjaksi Knitting Nature -kirjan. Selasin kirjaa melkein koko eilisillan. Kirja on täynnänsä ihanuuksia, varsinkin hameet himottaisivat. Ostin Tallinnasta viime reissulla sinapinkeltaista puuvillaa juuri hametta varten. Saattaa jäädä se projekti kyllä kevääseen.

Continue Reading

Riemusydän

Päädyin siihen, että sydänlaukku ei tule saamaan kaveria. Sen vuoksi viime syksynä virkkaamilleni ruskeasävyisille sydämille tuli keksiä muunlaista käyttöä. Viikon verran sydämet ehtivät pyöriä pöydällä, ennen kun keksin, että niistä tulee rintakoruja, Riemusydämiä. Tytömpää juttua ei voi keksiä!

En kyllä tiedä suostuuko kukaan muu kuin minä käyttämään näitä.;)

Asiasta kolmanteentoista, Erik Wahlström on julkaissut uuden romaanin Jumala. Wahlström oli tänä aamuna Radio 1:llä haastateltavana. Kannattaa kuunnella tunnin ohjelma, jos aikaa vain on. Haastattelu löytyy täältä, ohjelman nimi Jumalasta ja hänen joukoistaan. Wahlströmin edellinen romaani, Tanssiva pappi, oli todella hyvä ja uusi romaani vaikuttaa kuultujen pätkien perusteella vielä paremmalta. Jumala kertoo (kristin-)uskon mielivaltaisuudesta ja absurdiudesta.

Continue Reading

Lisää menninkäisjuttuja

Näilläkin on hyvä hävitä ruskan keskelle (kts. aikaisempi Menninkäishuivi):

Asusteet ovat yhdisteltävissä monenväristen vaatteiden kanssa. Tumput ovat todella paksut, jos niiden alle laittaa tavalliset lapaset, niin eipä tule kylmä kovimmillakaan pakkasilla.

Pidän tästä pinnasta kovasti:

__________________________________________________

Yleisön pyynnöstä huivin neulosmalli:

Tyhjät ruudut = oikein oikealla, nurin nurjalla

O = nurin oikealla, oikein nurjalla

Raitaväri 1 =vaaleankeltainen

Raitaväri 2 =tummankeltainen

Neulosmalli on perinteinen pidennetty kahdenkerroksen helmineule, pintaan saadaan jännittävyyttä vaihtamalla langan väriä kesken “pidennyksen”.

__________________________________________________

Löysin eilen kirjastosta The Art of Knitting -kirjan, joka on todella inspiroiva! Kirjan kuvitus auttaa ajattelemaan neulepintoja aivan uudella tavalla. Kirjan kuvitusta täällä.

Nyt pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja hieman jäsentää gradun tutkimussuunnitelmaa. Joopa joo, näyttääpä hyvin onnistuvan…

Continue Reading

Tallinnassa

Edellisestä reissusta olikin melkein vuosi. Tämä reissu meni varsin rattoisasti (lue: pinna ei juuri kiristynyt). Sunnuntaiaamuna Helsingissä satoi, ja kastuimme matkatessamme satamaan, mutta Tallinnan päässä sää oli hyvä, maanantaina jopa loistava. Seuraava reportaasi on vähintään sekava, toivottavasti lukija pysyy kärryillä.

Emme tehneet matkan aikana mitään uutta ja mullistavaa, lähinnä samoilimme Vanhassa kaupungissa ja oleskelimme Tallink-hotellissa. Kävimme syömässä Turg -ravintolassa, jossa tiettyjen ruokalajien hinnat ovat edulliset, mutta palvelu toivottoman hidasta. Jos ravintolaan eksyy, kannattaa maistaa Turgin omaa makkara-annosta (hinta 89 EEK). Kävimme myös lempikahvilassamme Kehrwiederin Cafe & Chocolaterie‘ssa nauttimassa taivaallista, kaakaota, inkivääriteetä ja käsintehtyjä suklaakonvehteja. Jos Helsingissä olisi tuon tyyppinen kodikas kahvila, niin viettäisin siellä varmasti paljon aikaa. Ja saakohan inkivääriteetä Suomesta mistään? Osaisiko joku neuvoa?

Ikkunanurkkaus kahvilassamme:

Marjut kertoo kuinka miehen saa ostamaan työmatkoilta lankaa. Minä taas voin kertoa kuinka miehen saa ostaamaan mieluisia lahjoja.

  1. On parasta hankkia kehityskelpoinen miesehdokas, jolla on hyvä maku.
  2. Parhaiten toimii väsytystaktiikka: Muutaman päivän välein on hyvä puhua lähestyvästä syntymäpäivästä ja siitä kuinka kiva lahjoja on saada.
  3. Kannattaa myös ripotella hyvin selkeitä vihjeitä siitä, millaisia lahjoja haluaisi. Omasta kokemuksestani tiedän, että hienovaraiset vihjeet ovat aivan turhia.

Siippa on oikein hyvä ostamaan lahjoja minulle. Tällä kertaa tosin sain aivan itse valita lahjan itselleni. Tallinnasta löysin pronssisormuksen, joka on kuvioitu perinteisin positiivisin voimaa antavin merkein. Ristipäinen risti, hakaristi ja haravakuvio ovat tuttuja kuvioita, mutta mikä on tuo kämmenen puolella oleva kuvio?

LANKARAPORTTI

Luuliko jo joku, etten ostanut lankaa? Tallinnasta ei voi tietenkään tulla kotiin langatta:

Lähdin maanantaina hotellista kymmeneltä langanmetsästyskierrokselle jättäen suosiolla siipan lepäilemään hotellihuoneeseen. Kävin Liann-Lõngad -kaupassa (Narva mnt 13), josta ostin kasan puuvillalankaa (22EEK/50g). Kaupassa huutelivat myös alpakat ihanissa väreissä, mutta ne jätin hyllyyn.

Liann-Lõngad:

Tämän jälkeen kipitin rautatieaseman takana olevaan “lyhyttavaraliikkeeseen” (Põhja pst 2), johon olen halunnut päästä sen jälkeen, kun näin tämän kuvareportaasin. Ikävä kyllä kaupassa ei ollut kuvien valikoimaa tällä hetkellä. Kaupassa oli kyllä hyvin eri paksuisia karstalankoja (loistavia esim. historianelävöittäjien vaatteisiin), mutta pehmeä villalanka oli lähinnä Liisua (30EEK/100g). Liisua löytyi tosin kauniissa väreissä, ostin kauniita syksynsävyisiä vyyhtejä. Koska kyseinen liike on mainion Jaama-torin vieressä, joten käväisin myös torilla. Torin vihoviimeisessä nurkassa on pieni lankaliike, jossa on yllättävän hyvä valikoima merinovillaa, karstalankaa ja jotain mohairlankoja. Tällä kertaa en ostanut paikasta mitään, mutta viime reissulla ostin.

Tallinnasta, varsinkin Viru-keskuksesta löytyi myös iiihania kenkiä. En ostanut mitään, vaikka olisi tehnyt mieli. Hintataso on varsin vaihteleva. Näiden unelma-aamutohveleiden hinta oli 1950 EEK eli noin 125 euroa.

Virosta oli tottakai pakko ostaa myös syötävää. Nyt kotona on sitten kaikenlaisia herkkuja kaapit täynnä. Muunmuassa näitä virolaisia pähkinäsuklaakeksiunelmia:

Lopuksi vielä Keskisormiblogin tilitys. Olen ihmetellyt AIVAN samaa asiaa.

Continue Reading